Oi voi! Tämä juttuhan olisi pitänyt julkaista kirjailijaan sopivana Leenan nimipäivänä 22.7. Koska ajoitukset eivät onnistu Lena Anderssonin romaaneissa, sopinee tällainen viive. Olkaa hyvät: naistenviikon viimeinen postaukseni on tässä. Lue myös Jonnan juttu samasta kirjasta. Ja muita mielenkiintoisia naistenviikon kirjajuttuja löytää paristakymmenestä kirjablogista.
Ei hyvänen aika, tätä ei melkein kestä. Ester Nilson roikkuu taas tuhoon tuomitussa suhteessa. Miten voi tämä kaameus olla samalla riemastuttavaa, raivostuttavaa ja koukuttavaa? Viimevuotinen Omavaltaista menettelyä tutustutti Esteriin ja Esterin ajattelu- ja toimintatapaan. Nyt Vailla henkilökohtaista vastuuta (suom. Sanna Manninen, Siltala 2015) tekee taas käsittämättömästä käsitettävää.
Ester oli siis jälleen kerran rakastunut piittaamattomaan, pinnalliseen ihmiseen, jota ei ymmärtänyt.
Ester on opiskellut teknistä fysiikkaa ja filosofiaa. Hän on muodollisesti siis järkinainen mutta rakastuessaan vailla itsesuojelua ja harkintaa. Olof on naimissa oleva näyttelijä, johon Ester päätäpahkaa hullaantuu. Vaikka Olof on törkeä, Ester pysyy koukussa kolme ja puoli vuotta.
Hän ei rakastanut Olofia siksi että Olof kohteli häntä niin kuin roskaa, vaan siksi että hänestä tuntui niin ihanalta silloin kun Olof ei kohdellut häntä kuin roskaa.
Olofista ei sen enempää, kuin että tyyppi on kammottava, ajatuva, narsistinen peluri. Enkä tätä tarkemmin pettämisteemaakaan kalua: kuluneesti yhä ”toinen nainen” on muiden silmissä triangelidraaman syypää. Kiinnostavinta on kaikki Esteriin liittyvä. Hänen ajatuksensa ja toimintansa ovat mikroskooppisen tarkastelun alla. Esterin täysin häpeämätön tapa rakastaa tulee selväksi. Se ei vastaa nykyelämän pariutumiskäyttäytymistä, vaan vastoinkäyminen seuraa toistaan.
Jonkin kerran täytyy olla erilainen kuin muut kerrat, kaikki ei voi olla aina samalla tavalla eivätkä ihmiset ole identtisiä. Jos hän yrittäisi riittävän monta kertaa, niin jonakin kauniina päivänä todellisuus vastaisi hänen käsitystään maailmasta.
Esterin maailma perustuu järkeen, syihin ja seurauksiin – kaikesta hullaantumisesta huolimatta. Ester uskoo deduktiiviseen päättelyyn, ja koittaa sen avulla ratkaista rakastetun oudon käytöksen syitä. Hän tutkii myös dialogeja sanatarkkaan etsien niistä salattuja totuuksia. Hän vatvoo ystävilleen suhteen joka käännettä. Tämä samainen kaverikuoro esiintyi aiemmassakin romaanissa. Osa ystävistä jaksaa kuuliaisesti seurata Esterin jossitteluja, joku jo tarvitsee lomaa Esteristä, moni sanoo suoria sanoja, ja yksi tiivistää:
– Herran tähden, tuolla tavallahan vehdattiin teininä.
Olen uupua Esterin ystävän tavoin veivaamiseen. En kuitenkaan, sillä Anderssonin kerronta ja kieli – kiitos sulavan suomennoksen – on niin nautittavaa. Kaikkitietävä kertoja johdattelee, ennakoi, tulkitsee ja osoittelee. Ester on apposenaukinainen rakkaudenkaipuussaan. Mutta miksi hän aina valitsee väärän kohteen? Sekin vilahtaa vatvonnoissa, ihmissuhteissa on näet saldoja ja tilejä ja niissä häikkää.
On huikeaa, miten Andesson kuvaa älyihmisen älyttömyyttä tunneasioissa. Kerrontaan valikoituvat kaikki suhteen vaiheet, ja monet kiemurat on viiltävän tarkkanäköisesti verbalisoitu. Huvittavia osuuksia on paljon, kuten tarkat ateriakuvaukset, pukineostokset ja autoilut.
Kuvaus keskittyy vain suhteeseen liittyvään, joinain sivumainintoina on Esterin muu elämä, kuten ura esitelmätilaisuuksissa, toimitusryhmässä, käännöstyössä ja näytelmäkirjailijana. Esterillä on siis myös pätevän ammatti-ihmisen elämä, vaikka me näemme vain kaaospuolen. Arvostan rajausta, sillä Vailla henkilökohtaista vastuuta nimenomaan näyttää kaiken sen, mitä ei normaalisti näytetä. Sitä on kirjallisuus: ihminen paljastuu kaikessa kuonassaan, kauheudessaan ja komeudessaan.
Elämä tapahtuu niissä väleissä, joita kansatiede ei kuvaa ja joissa perheen kameraa ei oteta esille.
– – –
Lena Andersson
Vailla henkilökohtaista vastuuta
Suomentanut Sanna Manninen
Siltala 2015
romaani
332 sivua
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 