Menetykset kalvavat Anni Saastamoisen romaanissa Ja mutta että sitten (Gummerus 2022). Siinä tuli pitkälti kiteytettyä romaanin teema, jota käsitellään kahden kertojan näkökulmasta.
Luigi muuttaa ankeaan yksiöön 12 vuoden liiton päättymisen jälkeen. Väljähtäneen liiton loppuminen oli vääjäämätöntä, silti Luigi huomaa pohjan elämältä pettäneen. Laila puolestaan suree läheisen ystävän kuolemaa. Suru ei hellitä, vaikka kuolemasta on jo kolmisen vuotta.
Minäkertojat Laila ja Luigi vuorottelevat ja antavat lukijan odottaa, kohtaavatko he kirjassa lainkaan. Siitä en sen enempää paljasta. Tämä olkoon täky tuleville kirjan lukijoille.
•
Minusta on hyvä ratkaisu, että menetyksen seurauksia ja tunteita käsitellään eri näkökulmista. Murhe peittää alleen paljon, esimerkiksi työtä ei juuri kuvata, muuta arjen täytettä kyllä. Mutta ne tunteet, ne jäytävät, junnaavat, kiertävät kehää. Näin Luigi:
”En osaa erottaa kokemiani tunnetiloja toisistaan. Ne matavat pitkin minua ja syvälle minuun kuin rikkaruohot, saviseen maaperään luikerrellut juolavehnä, joka katalasti lisääntyy katkenneista juurten paloista. aina kun luulee käsitelleensä asian loppuun, sitä löytyykin lisää. Lisää pienestä unohtuneesta nysästä kasvanutta tunnetta, jonka tunnistamiseen tunnehortonomiset taitoni eivät riitä.”
Luigia kalvaa identiteettikysymys: kuka ja mitä on, millaista elämä on, kun pitkään tasaisen vakiintuneet kuviot, reitit ja tavat puuttuvat. Autius ja pysähtyneisyys välittyvät tekstistä.
Laila eristäytyy, ja suru pukeutuu vihaan, ja sitä Laila saa sytykkeitä ärhäköihin sivalluksin. Hoitokeinoina hän käyttää vaisua terapiaa ja rankkaa ryyppäämistä. Ystävän äkillinen kuolema on muuttanut myös tiiviin ystäväporukan dynamiikan, ja kukin suree tavallaan.
Mainitsin jo Marja-Leena Tiaisen romaanin Sydänystäväni Kirsti -tiivistyksessäni, että harvoin kirjoissa kuvataan, miten ystävän kuolema sysää raiteiltaan. Saastamoinen käsittelee siis samaa aihetta, nyt kolmekymppisen naisen näkökulmasta ja tekee Lailasta elävän, tiukan henkilöhahmon.
•
Menetystunteiden lisäksi oleellista on ystävyyden teema. Lailan välityksellä ystävyyden puutos ja muutos saa käsittelynsä. Luigilla on yksi ystävä, jonka merkityksellisyyden hän vähitellen ymmärtää.
Saastamoinen kuvaa kirjassaan yksinäisyyttä: kertojahenkilöiden arjen puuhia, pulmia ja pohdintoja kertyy sivuille paljon. Yksinolon kuvaus vie mietteeni Saastamoisen edelliseen, riemastuttavaan romaaniin Sirkka. Sirkasta johtuen odotukseni olivat kovat, ja ehkä siksi en saanut uutuusromaanista kunnon otetta. Saastamoisen kerronta ja lause ovat yhä jänteviä, silti koin paikoitellen tekstin liikkeen pysähtyvän. Aivan oikein, niin se saa tehdäkin, sillä Ja mutta että sitten pyrkiikin eri tunnelmiin kuin Sirkka.
Lukija asemoikoon siis itsensä kirjan omiin taajuuksiin, ja niiltä erotan surun säriseviä säveliä. Henkilöissä on paljon kiinnostavaa, ja vaihe vaiheelta romaanin tunnetutkielmamaisuus avautuu elämän eteenpäinmenon suuntaan. Romaani herättänee havahduttamaan, ettei arkipäiväinen rakkaus tai ystävyys saa olla itsestään selvää.
•
Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten, Gummerus 2022, 122 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 