Sjónin romaani Poika nimeltä kuukivi (suom. Tuomas Kauko, Like 2014) on tiivis ja ilmava. Se vie monella tavoin toiseen maailmaan, lähinnä keskitytään Reykjavikiin vuonna 1918. Kuusitoistavuotias orvonoloinen poika Máni Steinn katsoo kaikki Reykjavikissa esitetyt elokuvat ja oppii tarkkailemaan ihmisiä ja ympäristöä tarkasti mutta näkymättömästi. Tarkkailutaito autta häntä poimimaan miehet, joille myydä itseään. Homous on ollut Islannissa niin kuin muuallakin piilotettu perihäpeä; se on olemassa, sen vuoksi suljetaan silmät, pelätään, vainotaan tai rangaistaan. Näin sateenkaariviikon ja eduskunnan lakivaliokunnan epätasa-arvoisen avioliittopäätöksen päätteeksi kirjan lukeminen osuu ja iskee.
Elokuvien lisäksi ja päälle pojan ihailun kohde on Sóla Guðb-, moottoripyöräilevä tyttö, joka tietää kovia kokeneesta pojasta vähän, muut vieläkin vähemmän. Islanti itsenäistyy ja maassa puhkeaa vakava espanjantautiepidemia, jolloin poika ja tyttö auttavat vapaaehtoisina kuoleman- ja taudinhuuruisena aikana.
Oli näky kuinka karmea tahansa, pojan ilme ei värähdäkään. Yhdeksän päivän aikana hän sanoo tuskin sanaakaan.
Reykjavik on ensimmäistä kertaa ottanut muodon, joka ilmentää hänen sisäistä elämäänsä. Mutta siitä hän ei aio kerto kenellekään.
Teksti on terävää, mutta välillä se leijuu kuumeharhoissa ja on viitteellisen ilmavaa. Siekailemattoman suoraan kerrotaan akteista. Romaani hämmentää hyvällä tavalla: toisaalta juoni ei ole oleellinen, asiat ovat, toisaalta päähenkilö on kuin elokuvallinen kangastus, silti mahdollinen. Päähenkilö kuvataan sekä salaperäisin tuokio-otoksin että teräväpiirtokuvin, joita lukija saa yksinoikeudella seurata.
Mykkäelokuvan aikaan sijoittuva kerronta on lähes karsittu dialogista, kielellisin kuvin hahmottuvat tapahtumat, tilanteet ja henkilöt. Kirja palkitsee lukijansa, koska tekstin avoimuus, karheus ja leijuvuus pakottavat kokoamaan tarinan, hiukan niin kuin editoisi elokuvaamon lattialle leikatut filmipätkät.
Loppusivut ovat luonnollisesti romaaneissa merkityksellisiä, ja tässä romaanissa loikataan reilusti aikoja eteenpäin. Viimeiset sivut on luettava uudelleen, vielä kerran ja taas.
PS. Kirja on pysäyttänyt ja ihastuttanut: esimerkiksi Erjalle romaani on kuin runo ja Katjalle teksti on väkevää.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 