Lähden tästä: mykkä viulistiveli katoaa ja löytyy puhuva koira. Ja vapaasti kirjan sanomisia mukaillen lisään, että perheenjäsenillä ei ole kaikki kotona, vaikka kaikki ovat kotona eli kolme aikuista lasta, äiti, äidinäiti, äidin uusmies ja uusmiehen teinitytär. Olen vinkeän äärellä, kun luen Veera Salmen romaania Perhoset veljeni ympärillä (Otava 2019).
Romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja se periaatteessa etenee vuoden verran kronologisesti siitä, kun Johannes katoaa Reykjavikissa, mutta monesti poiketaan menneessä. Välillä kertojat vaihtuvat, hieman tekstilajitkin, mutta pääosin kertojana toimii isoveli-Joonas. Joonas on hukassa elämänsä ja aikuisuutensa kanssa, joten mieltä kaiken muun ohella vaivaa lapsuus, lapsuudenystävä ja fanitus Tim Burtonin Saksikäsi Edwardiin. Edellisiin kytkeytyy Janoscin Panama-lastenkirja, jälkimmäiseen Burtoniksi nimetty koira. Eikä tässä kaikki, sillä joka perheenjäsenellä on jotain diagnosoitavaa, esimerkiksi masennus, mutismi, Alzheimer, ADD ja autismi.
”Vaikka meillä oli suuri hätä, me liikuimme kaikki jollain omalla tavallamme eteenpäin.”
Paljon – liikaa? Monta lopetusyritystäkin? No, on yllin kyllin ainesta, osa ei löydä paikkaansa, ja se kirjaa lukiessani vaivaa. Vähä vähältä mieleni keventyy, eikä romaanin kaikenkarvainen juttukuorma enää niin painakaan. Se johtuu siitä, että nuorten aikuisten hukassaolon kuvaus on sopivan huoletonta ja psykologinen lähestymistapa vaivatonta. Lisäksi raskauden vastapainona nyrjähtänyt tunnelma tuo mukanaan komiikkaa. Minua miellyttävät rivien välien lämpö ja ymmärrys, jotka mahtuvat kasvu- ja perheromaanin maailmaan.
”Tässä mahdottomassa maailmassa on sittenkin hetkittäin mahdollista elää.”
Joitain tapahtumakäänteitä kakistelen, ja yksi Joonia-siskon lapsuudenkokemus karmaisee. Virkistyn, kun eteeni tupsahtaa outouksia ja letkautuksia. Yksi on se, jossa muistellaan kesyyntyneiden kauriiden kaupunginvalloitusta. Toinen on se, kun tyydytään siihen, ettei Johnny Depp nuorene eikä Tim Burton saa enää aikaiseksi mestariteoksia.
Kun nyt tuumailen kokonaisuutta, totean: tykkään. Kielellisesti ketterää kirjassa on mukavasti. Nappaan loppuun hivelevän katkelman, jossa toivo pilkistää ja aikuisuus mahdollistuu.
”Uudet ajat olisivat jotain mistä me emme vielä tienneet. Saattoi olla, että ne ajat, jotka olivat tulossa, eivät olisi niin onnellisia kuin ne jotka olivat takana, mutta saattoi olla päinvastoinkin.”
– –
Veera Salmi
Perhoset veljeni ympärillä
Otava 2019
romaani
256 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 