Avainsana-arkisto: Tomi Kontio

11 joulukuun, 2023 · 7:19 am

Tomi Kontio: Erämailla

Tomi Kontio määrittelee kirjansa Erämailla (Avain 2023) tarinoiksi tai esseiksi. Kirjan luvut ovat omia kokonaisuuksiaan, joita yhdistävät isän ja pojan vaellukset eri puolilla pohjoista Lappia. Niissä on tarinointia reiteistä, olosuhteista ja vaelluksen vaiheista. Esseististä niissä on omakohtaisen, luetun ja koetun yhdistely.

Lukujen perässä on lähdelistaus teoksista, jotka ovat jotenkin tekemisissä kyseisen luvun tekstin kanssa. Siinä mielessä teos on antoisaa kirjallisuusesseistiikkaa. Esimerkiksi luku, jossa kirjoittaja lumoutuu Tove Ditlevsenin Lapsuus-muistelmateoksesta, nousee lukusuosikikseni. Siinä hienosti kietoutuvat kirjoittajan vaellusmieliala, lukuhetki teltassa, pojan läsnäolo viereisessä makuupussissa ja Ditlevsenin ainutlaatuinen tapa kuvata 1920-luvun lapsuusperhettään ja omaa erityisyyttään.

Jossain kirjan luvussa Kontio päätyy siihen, että reissuilla lukemistoon sopii muu kuin eräkirjallisuus, mutta kyllä kirjassa on mainioita lukuja, joissa hän käsittelee vanhaa suomalaista eräkirjallisuutta, esimerkiksi Yrjö Kokon merkitystä laulujoutsenen pelastamisessa ja A. E. Järvisen eräkirjatyylin kehityksestä. Nautin myös tietoiskuista, jotka liittyvät saamelaisperinteeseen ja Lapin kulta- ja metsäteollisuushankkeisiin.

•

Omakohtaisuusaiheet liittyvät pitkälti isyyteen. Kirjailija palaa muistoissaan omaan repaleiseen isäsuhteeseensa samalla, kun vaelluskuvaukset maustuvat hänen itsensä ja murrosikäisen pojan seesteisenhiljaisesta erämaavaeltelusta kävellen tai hiihtäen. Paukkupakkasillakin siitä leviää sulattavaa lämpöä. Läheisyys ja erillisyys kulkevat käsi kädessä:

”Niin me kuljimme, kuin kahdessa eri ajassa, jossa toiselle vesi oli kuin silkkiä ja toiselle lyijyä. Me olimme lähellä toisiamme, kuulimme ja haistoimme toisemme, ja silti pojalta tulee kulumaan yli neljäkymmentä vuotta astua siihen, missä minä olin.”

•

Poimin kirjasta kaksi perustavanlaatuista teemaa: rakkaus ja kuolema. Kirjassa mainitaan monia kuolemia, sellaisiakin, joista vaeltajat saavan tiedon reissullaan. Tietoisuus katoavuudesta voimistuu kairojen kauneuskokemuksista, ja elämän ainutlaatuisuus on osa hetken leimuavia revontulia tai tuulen ja pilvien hetkessä muuttavia maisemia.

Rakkaudellisuus tihkuu luontoelämyksistä ja kokemusyhteydestä pojan kanssa. Ei niinkään puheet vaan jaettu aika ja tekeminen välittää rakkautta, joka ei välttämättä löydä sanoja. Sitäkin runoilija-kirjailija pohtii kirjan mittaan, sanoja, sanomatonta ja sanojen riittämättömyyttä. Kerronta on vivahteikaista, myös huumorinpilkahduksia vilahtaa, kuten runoilijaisän intoutuminen keskustelemaan vain runokokoelmien nimin. Toiveikasta on myös sotauutisista ja luontokatohuolista huolimatta:

”Toivo ei suuntaudu vain tulevaan. Se voi muuttaa menneen. Kuljettaa rakkautta sinne, missä sitä ei ollut. Avata verhot ja tuoda valoa pimeään huoneeseen.”

•

Olen käynyt 8-vuotiaana Ruka-tunturilla ja piipahtanut pari kertaa Rovaniemellä näkemättä ja kokematta mitään Lappi-vaelluksen kaltaista. Nautin toki lyhyistä reiteistä hämäläismetsissä, vaan sitä ei taideta laskea tässä yhteydessä miksikään. Kokemattomuuteni ei estä minua nauttimasta Kontion kirjan Lappi-kuvauksista ja -kuvista. Kirjan kauniit valokuvat hehkuvat eri vuodenaikojen värejä ja tunnelmia. Miellyttävä, monipuolinen kirjakokemus kaikkineen!

•

Tomi Kontio: Erämailla. Tarinoita ja tunnelmia pohjoisen Lapin kiveliöiltä, Avain 2023, 336 sivua. Sain kirjan kustantajalta Helsingin kirjamessuilla.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus

Avainsanat:

6 joulukuun, 2017 · 9:03 am

Törkeän hyvää runoutta!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Runomaljan nosto 100-vuotiaalle Suomelle!

Kalevala, Aleksis Kivi ja Eino Leino pohjustivat suomalaisen runopolun, jolla on tilaa taivaltaa, Edith Södergran tasoitti sitä monen muun kulkea, ja Kirsi Kunnas varmisti, että lapsetkin nauttivat matkasta. Muutaman runoilijan mainitsen nimeltä, vaikka viimeisen sadan vuoden säteeltä riittäisi rutkasti säkenöiviä sanailijoita mainittavaksi.

Vuoden lopun henkeen kuuluvat monenmoiset vuoden paras -seulonnat. Omppu haastoi valitsemaan parhaimman tänä vuonna luetun runokirjan: Törkeän virallinen runo-Finlandia -haaste (ja koonti tässä).

Jokaiselle varmasti löytyy tämän vuoden ja aiempien aikojen runotarjonnasta luettavaa. Jos olettaa runojen olevan vaikeasti avautuvia, voi tutustua lyriikkaan selkorunojen avulla, tai tarttua epäröimättä vanhaan riimirunouteen tai viimeisten vuosikymmenten vapaaseen mittaan – antaa mahdollisuus kielen vivahteille, kuville, mielikuville, avoimille ajatuksille, tunteille ja kokemuksille.

Vuoteeni on mahtunut useita hienoja runokirjoja. Tänä itsenäisyyden juhlavuotena olen myös tutustunut erilaisiin teemakokoelmiin, esimerkiksi antologiat Katso pohjoista taivasta, Olet täyttänyt ruumiini tulella ja Ikäisekseen hyvin säilynyt tarjoavat hienoja hetkiä kotimaisen runon seurassa.

Varsinainen valintani kallistuu kokoelmaan, jonka lukemisesta ei ole vielä pitkää aikaa. Kirja on ja pysyy yöpöydälläni, palaan siihen säännöllisesti, lämmittelen sen hehkussa käsitellä ikuisia rakkauden ja kuoleman teemoja. Vaikutun kerta toisensa jälkeen.

Minun tänä vuonna lukemistani runokirjoista mieleentunkeutuvin ja säväyttävin on Tomi Kontion Saattaa, olla (Teos 2017, lisää tässä linkissä). Perusteluni tulevat suoraan Kontion kirjasta:

Alussa ei ollut sanaa,
eikä lopussa, edes aamenta,
ei sanaa joka loisi tai päättäisi,
kaikki sanat ovat tässä välissä.
Sanat laittavat kuvat liikkeelle
niin kuin kaksitahtinen moottori ja vaunuja vetävä hevonen,
prosessori, sydän, aivojen pienet harmaat varpuset
– –

Saattaa, olla_lukija

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot

Avainsanat:

19 marraskuun, 2017 · 9:33 am

Tomi Kontio: Saattaa, olla

Tomi Kontion runokokoelma Saattaa, olla (Teos 2017) on hieno. Hieno. Pitäisi pysäyttää juttuni tähän. Pitäisi vain kehottaa muita lukemaan.

Jo kokoelman nimi aukaisee monimerkityksisenä oven kokemuksille, joiden avaimena on tekstin ohella lukija itse. Mahdollisuus olla, mahdollisuus ja langennut vääjäämättömyys saattaa, rajallinen taito ja kyky olla. Näitä möyrii mieleeni kaiken vaikuttuneisuuden keskellä.

– – syttyy kynttilä, sammuu kynttilä, saattaa syttyä, saattaa sammua, siellä ja täällä. Saattaa olla, saattaa, olla, saattaa, kimppu kuihtuneita kukkia, risti, lahja ja uhri. Ja pimeys saattaa, olla: pimeä.

Kokoelma ei kätke pääteemojaan, näitä kulumattomia, elämälle ja kirjallisuudelle keskeisiä: rakkaus ja kuolema.

– –
Rakkaus on kuin harava,
kuolema kuin kirveenvarsi.
– –

Esimerkiksi yhdessä runossa (s. 15) RAKKAUS, KUOLEMA -sanat isoin kirjaimin kehystävät jokaisen muun rivin sanoja, ympäröivät ja muistuttavat, että ilman tietoisuutta niistä muulla ei ole merkitystä.

Runon puhuja lähes joka runossa puhuttelee suoraan ”sinua”. Luen puhuteltavan rakastetuksi, läheiseksi, kuolemaksi ja elämäksi. Monet runot luen niin, että mikä tahansa niistä käy puhuteltavaksi, myös minä, mutta joissain runoissa valikoin ja tunnistan tietyn ”sinän”. Löydän joukosta myös rakkausrunoja, lihallisia halun ja kahden joustavan, lämpimän pinnan kohtaamisia.

Saattaa, olla

Saattaa, olla muodostuu kuudesta osasta. Niistä erotan painotuseroja. Yksi on läheisen kuoleman melko konkreettiset jälkitunnelmat. En tiedä, tarvitseeko minun tietää, mutta kirjailija on haastattelussa kertonut runojen taustalla olevan sisaren äkkikuoleman, ja runoihin on siirtynyt myös potilaskertomusta päättyen sanoihin ”Rauhallinen exitus”. Läheisen saattaminen sekä olemisen, elämisen, kaipuun ja jäljelle jääneen asemointi välittyvät runoista. En halua sanoa, että yksityinen siirtyy yleiseksi. Haluan sanoa, että yksityinen siirtyy minuun, heijastelee omia menetyksiä, puhuttelee niihin liittyviä sanoja, joita en ole saanut sanotuksi.

– –
Eilen sanoin haudallasi
että minulla on ikävä sinua.
Ei sitä kukaan kuullut, ja hyvä niin,
enhän minä sanonut sitä elävälle sinullekaan,
miksi sanoisin sen kuolleelle, minulle.
Sanoin sen vain tehdäkseni jotain ruumiillista.
—

Kontion runojen vaikuttavuus on siinä, että selkein sanoin syntyy kuvia ja ilmaisukokonaisuuksia, jossa on tuttua ja tunnistettavaa, oitis luettavaa ja ymmärrettävää SEKÄ runon mysteeri. Ilmaisun ilma, laajenevat ja äärettömät sanakuvat lukija vastaanottaa kiitollisena ja värittää tavallaan. Runon aukkoisuus ruokkii, täyttää ja tyydyttää. Joissain runoissa on konkreettisia aukkoja, tyhjiä kohtia. Runoissa on lisäksi paljon vain sivulauseita – ajatuksia aukkoineen, päälausettaan hakevia.

Jotkut runot leikkivät merkityksillä runon otsikointia myöten. ”Haiku 1” ja ”Haiku 2” ovat kaukana japanilaisesta tavu-rivi-säätelystä, aivan kuin haastaen lajin ja osoittaen, että kyllä se näinkin käy, haikea haikuilu  – niin kauniita, niin kauniita. Tai runo ”Nocturno” tempaa ajatuksen ehkä Leinoon, vanamoihin ja tummiin vesiin – ja luen silti paljasta Kontiota (joka muuten monissa runoissa viittaa vanamoihin).

Runoissa on paljon luotokuvastoa kuten puita ja lintuja, mikä minua säväyttää. Myös kaupunkiympäristö on osa Kontio-lyriikkaa, ja paljon on kaikkeen mahdolliseen maastoon sopivaa kuten lumi. Kun muistiton lumi sataa / kun viima piiskaa / vaikeroivia metsiä. Taivas, enkelit, hauta, tyhjyys, pimeys toistuvat, ja myös raamatullista soundia runoista kuulen. Kristillisiksi en runoja lue, perinteessämme on vain kätevä kuvasto, jolla ikuisuusaiheet tulevat liki.

Kosketus kuin kaivinkoneen kauhaistessa taivasta,
putoavia enkeleitä, läpinäkyviä siipiä
ja koko ajan tunne kuin kävelisi lasiseinien lävitse,
että särkyisi koko ajan ja olisi ehyt koko ajan
niin kuin enkelit taivaalla,
niin kuin hiljaisuus sanojen välillä, – –

Enkö pysty lopettamaan tätä lavertelua vuoden vapisuttavimmasta kirjakokemuksesta? Yritän. Saattaa, olla -kokoelmassa kauneus on sekä kansissa (upea ulkoasu, kiitos Jenni Saari) että kansien välissä, tyhjentymättömissä sanoissa. Että sanoja peräkkäin pistellen saavuttaa sellaista kuin Tomi Kontio. Kiitos.

*

mielenterveysviikko_logoBrittitutkijoiden mukaan runot ovat tehokkaampaa itsehoitokirjallisuutta kuin vasiten siihen tarkoitukseen tuotetut teokset. Kuoleman läheisyys ja läheisten kuolemat kulkevat tiivisti rinnallani; olen niitä pohtinut mutta paljon painanut pinnan alle. Siksi seurakseni sopivat juuri nyt Saattaa, olla -runot. Lisäksi kokoelmakokemus osuu Suketuksen mielenterveysviikon haasteeseen. Suosittelen sekä sitä että (jos ei ole tullut jo selväksi) Tomi Kontion runokokoelmaa.

– –

Tomi Kontio
Saattaa, olla
Teos 2017
runoja
ulkoasu Jenni Saari
78 sivua.
Ostin kirjan.

Saattaa, olla_lukija

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

Avainsanat: