Ehdin tammikuun viimeisenä sunnuntaina Emmaan Jaume Plensan teosten näyttelyn päätöspäivänä. Onneksi ehdin, sillä esillä oli kiehtovia valopäitä ja muita ihmishahmoja. Kuvallinen ja kirjallinen yhtyivät ja olivat enemmän kuin erikseen.
Teosten asettelu oli erittäin onnistunut. Ilmavirta liikutti leijuvia hahmoja tai kiinteiden teosten valaistus langetti varjostuksia. Ilman valoja ja varjoja teokset olisivat jääneet puolitiehen. Näyttelyesitteen perusteella Plensa haastaa katsojan elämään varjonsa kanssa ja puhumaan omin sanoin.
Plensan mukaan veistos on paras tapa tehdä kysymyksiä, ja kyllä veistosten katsojakin heräsi kysymään. Vastaukset eivät olleet ilmeisiä, vaikka hahmot antoivat vihjeitä. Veistoshahmoihin liittyi usein lauseita, sanoja, kirjaimia, numeroita ja merkkejä. Esimerkiksi lituskaiset teräshahmot oli kytketty lauseisiin, joista yksi oli: ”Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto.” Taiteilijan mukaan kirjaimet ovat soluja ja vain yhdistelminä niistä tulee merkityksellisiä. Plensan käsittelyssä ne olivat moniuloitteisia.
Teosten ihmishahmot olivat silmät kiinni, buddhamaisen tyyninä. Niistä näkyi vain pää tai ne olivat kyykyssä. Toiset olivat aukkoisia, vain kirjaimista tai kuvioista hahmoiteltuja verkkoja. Silloinkin, kun materiaalina oli marmori, suipot pääkuvat näyttivät hauraan läpikuultavilta. Monissa lasikuituhahmoissa oli sisällä valo. Valon heijastus hahmon sisällä voi taiteilijan mukaan kuvata sielua. Ihmisen sisuksen kuultava hohtavuus on kaunis ajatus.
Pimeä huone, jossa oli paperimassasta tehtyjä naisenpäitä, oli harras. Kauniilla käsialalla naisten naamoihin oli kirjoitettu sanoja, kuten yhdeällä taivas ja helvetti. Onhan jokaisessa monta ja yhtäaikaa. Iso, läpikuultava teos Tatuoitu monisti samaa sanomaa. Hahmo vaihtoi väriä, ja kehoon oli kirjoitettu kymmeniä sanoja tuntojen eri puolilta.
Patsaista kannattaakin siirtää katseensa näyttelykävijöihin, kotijoukkoihin tai kaduntallaajiin – kenellä on milloin mitäkin. Jotain näkyy päälle, paljon jää näkymättä, sanat sanomatta, merkit tulkitsematta, mutta moninaisuus on olemassa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 