Avainsana-arkisto: Reetta Aalto

Esikoiskirjoista 2020

Helsingin Sanomat palkitsee taas esikoiskirjan. Palkintoehdokkaista en ole lukenut Janne Saarakkalan, Milja Sarkolan, Sini Siverin ja Elsa Töllin kirjoja. Mutta kuusi muuta ehdokasta olen lukenut.

Reetta Aalto: Vadim

Rouhea rakkauskertomus vie muutaman vuosikymmenen takaisiin taidepiireihin Pietariin. Lisää: klikkaa tästä.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä

Konstailematon novellistiikka viehättää, ja 15 novellia erilaisista, epämukavistakin olosuhteista yllättää lukijan. Lisää: klikkaa tästä.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa. Mutta miten sille käy eksentrisessä pohjoisen lomakylässä? Lisää: klikkaa tästä.

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Pienissä osissa on ihmisen osa noin sata vuotta sitten ja nyt. Nuorten kohtalot ja valinnanmahdollisuudet kuitenkin ovat muuttuneet. Lisää: klikkaa tästä.

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tuhkaan peittyneestä Lapista paljastuu vankileirien jäämiä, mutta ihmisissä palaa yhä sota-aika. Uutta näkökulmaa saa tästä esikoisesta. Lisää: klikkaa tästä.

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Suomensukuisissa paluumuuttajissa näkyvät Stalinin ajan jättämät jäljet ja nyky-Venäjän historiatulkinta, mutta tärkeimpiä ovat yksilökokemukset. Lisää: klikkaa tästä.

Palkinnonjakoni

Ennustan Järvikallaksen novellien voittavan, ja sopii se minulle. Palkinnon ojentaisin myös Anna Soudakovalle, mutta puolittaisin sen Susanne Mauden kanssa. Mauden romaani Ennen kuin unohdat ei ole ehdokkaana mutta minut se voitti puolelleen raikkaana ystävyyskuvauksena ja ajankuvana, katso vaikka postaukseni: tässä.

Ehdokasjoukkoon lisäisin Rosa Clayn (tässä), jossa Vappu Kannas kuvaa sisäistyneesti yhtä poikkeuksellista ihmiskohtaloa. Myös Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit (tässä) on minun makuuni, mutta ehkä kokenutta käsikirjoittajaa ei noteerattu esikoiskirjailijaksi.

Tärkeintä on, että uutta kirjallisuutta julkaistaan ja luetaan. Ja on siitä hyvä kirjoittaakin, jotta kirjat löytäisivät lukijansa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus

Reetta Aalto: Vadim

Esikoiskirjojen joukosta poimin Reetta Aallon sekoilevasta rakkaudesta kertovan romaanin Vadim (S&S 2020). Lehtitietojen mukaan Aalto siirtää Pietarissa 1990-luvulla kokemaansa fiktioon. Romaanissa nuori suomalaisnainen opiskelee ja työskentelee Pietarissa, suunnittelee ja kuvaa elokuvaa sekä hullaantuu epäilyttävään tyyppiin, Vadimiin. Nappaan kirjasta kolme kuvakulmaa.

Ensimmäinen kuva: panoraama Pietarista

Romaanissa on kohtauksia, joissa katsotaan katolta laajalle leviävää suurkaupunkia, mutta myös kamera-ajoja, joissa poikkeillaan leveiltä paraatikaduilta porttikongeihin, kellarikapakoihin, ravintoloihin, lähiöihin ja monenlaisiin kommuunityyppisiin kämppiin. Arvaamaton, eloisa, rappiota ja runsautta pursuava kaupunki ohimenevine ihmisineen on romaanin parasta antia.

Sekä…

”Kävelimme katonharjaa pitkin vahtitornille, joka oli rakennettu toisen maailmansodan aikana ilmapommituksia varten. Maisema oli henkeänsalpaavan kaunis. Katedraalien kullatut kupolit kimalsivat ympärillämme ja tuuli pyöritti hiuksiani.”

…että

”Parvekkeelta avautuva näkymä toi mieleen ydinvoimalaonnettomuuden jälkeisen Priojantin tai piirityksen aikaisen Sarajevon, josta olin nähnyt kuvia lehdissä. Tuntui oudolta, että taloissa todella asui ihmisiä, tuhansia, kymmeniä tuhansia, ehkä satojakin tuhansia.”

Toinen kuva: rakastavaiset

Eroottinen veto parin välillä on vahva, ja keskinäinen käsitys toisen kiehtovuudesta sokaisee, mutta yhdessä olon kauneuden voittaa kauheus. Vadim taitaa olla yksi omituisimmista rakastajista pitkään aikaan. Selväksi tulee tasapainoton magnetismi, josta kertojan on vaikea päästä eroon.

Kolmas kuva: ruplatukku

Romaaniin mahtuu muutakin kuin nuoren parin sekoileva seksisuhde. Väkivalta ottaa suhteesta ja koko kaupungista osansa, ja sillä on tiensä myös isien kokemuksiin. Mielenterveys- ja päihdeongelmilla on lisäksi rooli kokonaisuudessa. Ystävyys ja spontaanit, vodkahuuruiset seurueet kuuluvat kuvioon. Mutta parhaiten jäävät mieleen tilanteet, joissa köyhä suomalainen on ruplarikas pietarilaisissa kommuuniympyröissä. Romaanista välittyy, miten kukin näkee oman kasvuympärsitönsä suodattimen läpi: ”Minun maailmani asiat eivät merkinneet hänen maailmassaan mitään.” Mutta lopulta Vadimista minulle jää ristiriitainen olo, ja niin kuuluukin.

”Olisin kai yhtä hyvin voinut sanoa aivan vakavissani haluavani kuvata sitä viehätyksen ja inhon ambivalenssia, jota ihminen kokee kohdatessaan vierautta – -.”

Reetta Aalto

Vadim

S&S 2020

romaani

160 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Romaani