Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Anna Soudakovan romaani venäläisestä perheestä 1930-luvun Leningradista 2000-luvun Turkuun kiinnostaa minua monesta syystä. Ensinnäkin venäläistaustaisilta suomalaisilta ei ole vielä paljon romaaneita ilmestynyt. Toisekseen erilaiset näkökulmat lähihistoriaan ovat tervetulleita. Kolmanneksi lämmittää perheromaani, jossa perhe on samalla puolella eivätkä jäsenet toisiaan vastaan. Neljänneksi ilahduttaa esikoiskirjailijan oman äänen kuuleminen.

Mitä männyt näkevät (Atena 2020) rakentuu eri aineksista kuten kolmannen persoonan tapahtumakuvauksista, kirjeistä, minäkerrontaosuuksista ja hallinnon dokumenttiteksteistä. Pääosin romaani etenee kronologisesti mutta episodimaisesti, ja se sopii erittäin hyvin ja tuo kirjaan luonteikkuutta. Valitut tilanteet värittävät yhden perheen ainakin neljän polven kokemukset ja sen, miten yhden sukupolven pitkään epäselväksi jäävä kohtalo Stalinin vainoissa vaikuttaa vanhimmista nuorimpiin.

Jurillakin on kysymyksiä, ja jonakin päivänä hän etsii niihin vastauksia. Silloin hän näyttää Mariallekin totuuden. Raunioituneista meijereistä. Maan päältä pois pyyhityistä kartanoista. Ristinsä pudottaneista kirkoista. Asunnosta Vosstanijakadun talossa numero 47. Arasti hymyilevistä Ihmisistä mustavalkoisissa pahvisissa valokuvissa, joita hän säilyttää lukon takana kirjoituspöytänsä uumenissa. Ja ehkä myös kenkälaatikosta, jossa lepää neljä äänettömyydellä rauhoitettua mutta ei unohdettua kirjettä.”

Minäkertoja on Maria, mutta fokus on hänen isoisänsä Jurin kokemuksissa. Juri jää pienenä siskonsa kanssa selviämään karuissa oloissa, kun vanhemmat tuomitaan kansanvihollisina. Juonellisesti kirja etenee Jurin elämän mukaan päätyen maahanmuuttajuuteen Suomessa ja siihen, miten hänen tyttärensä ja tyttärentyttären perhe kotoutuvat Suomeen.

Romaanin kielen konstailemattomuus vie tarinaa eteenpäin. Taustalla raastavat menetykset, ja tietynlainen venäläisyyteen yhdistämäni tunteikkuus värähtele tekstissä. Silti kerronta on sopivan paisuttelematonta. Rakkaus sukuun ja perheeseen huokuu kaikesta, ja se lämmittää välillä kaikkea kylmäävää, jota Juri sukulaisineen saa Neuvosto-Venäjällä kokea. Vähäeleisesti myös välittyy, millaiselta tuntuu tyhjänpanttius kielettömänä ja työttömänä uudessa maassa, johon suomensukuisina paluumuuttajina Juri perheineen muuttaa.

Soudakovan romaani tuo mielestäni uutta aihepiiriin, jota ovat taitavasti jo käsitelleet Antti Tuuri (Ikitie), Sirpa Kähkönen (Graniittimies) ja JP Koskinen (Tulisiipi). Neuvosto-Karjala ja Leningrad ovat olleet näyttämönä, kun politiikan teatteri on tuottanut tragedioita. Soudakovan kirjassa korostuu korvennus, josta perhe ei pääse irti: se, mitä tapahtui Jurin vanhemmille ja monille muille sukulaisille, täytyy selvittää ja muistaa.

wp-1598169822831.jpg

Romaanin taustalla vaikuttavat kirjailijan oman perheen kokemukset, ja se varmasti heijastuu siihen, miten lähelle etenkin Juri ja lähimenneisyyden tapahtumat kerronnassa tuodaan. Mitä männyt näkevät ei ole kuitenkaan dokumenttiromaani tai autofiktio.

Muusta kirjan linjasta poiketen ihan lopussa nykäistään saarnavaihde, sillä Venäjän nykyhallinto yrittää peitellä Karjalan mäntykankaiden joukkohautojen totuutta. Mutta männyt ovat nähneet, ne muistavat:

”Männyt hehkuvat. Siellä, yhden punarunkoisen männyn juurella on meidänkin kivemme, yhtä hopeahapsinen ja pehmeäksi louhittu kuin sen omistava sielukin.”

Anna Soudakova
Mitä männyt näkevät
Atena 2020
romaani
244 sivua.
Sain kirjan kirjailijalta.

Muissa blogeissa: Elämä on ihanaa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

4 responses to “Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

  1. Lopetin tämän eilen, postaus tulee lähiaikoina. Pidin tästä ihan mahdottoman paljon, niin koskettava ja tärkeä kirja.

  2. Tämä kirja oli todella hieno lukuelämys. Järkyttäviä asioita, mutta kaiken keskellä rakkaus kukoistaa.

    • Noin se on. Olen lukenut viime aikoina monta kirjaa pariskuntien tai muiden perheenjäsenten etäisyydestä, ahdistavasta vihanpidosta tai kaltoinkohtelusta, joten virkistävää vaihtelua toi kirja, jossa perhe pitää yhtä, vaikka ympärillä paineita piisaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s