Dekkarikesäkuuni viimeisen viikon sulostuttaja on ollut tv-sarja Neiti Fisherin etsivätoimisto. Yle1 syytää sarjaa joka arkipäivä alkaen 22.6. Viimeinen osa esitetään 6.8., joten kolme tuotantokautta tuutataan putkeen. Sarja perustuu Kerry Greenwoodin dekkareihin, filmatisoinnista vastaa ABC (Australia 2012 – 2014).
Ensimmäisen viikon perusteella sarja on valopilkku tv-dekkareiden sakeassa sumussa. Australialaisia sarjoja ei paljon näytetä, joten uusi ympäristö virkistää. Ajankuva ihastuttaa: 1920-luvun tyyli, muoti ja elämäntapa ovat todella tyylikkäästi toteutettu. Aikaan kuuluvaa poliittistakin problematiikkaa sivutaan anarkismista sionismiin. Ensimmäisestä maailmansodasta vapautunut henki hönkii täysin palkein, ja sen mondeemi ilmestys on neiti Phryne Fisher.
Kuva: ABC:n sarjan kotisivu
Hyvästi suhdehäiriöiset ja alkoholisoituvat mörököllipoliisit, tervetuloa villi ja vapaa yksityisetsiväneiti. Neiti Fisher saapuu näyttävästi Englannista Melbourneen. Taustalla vaivaa siskon väkivaltainen kuolema. Se lienee syynä siihen, että selvittämättömät kuolemat kiehtovat. Mutkattomasti hän heittäytyy yksityisetsiväksi, hankkii näppäriä apulaisia ja liitelee paikallisen virkavallan apuriksi. Komistuskomisariossa voisi olla suhdeainesta, jos kunniallisuus höllentyy, ainakin yhteistyö alkaa lupaavasti pilke silmäkulmassa mutta etäisyyden säilyttäen. Vapaamielinen ja flirttaileva neiti Fisher vakuuttaa vastustavansa vakiintuneita suhteita, irtosellaisia hän solmii mieluusti. Ei ole eilisen teeren tyttöjä tämä neiti, itsellinen omasta ruumiistaan ja valinnoistaan vastaava aikuinen nainen.
Phryne Fisher on häpeämättömän hurmaava. Ensimmäisen esitysviikon jaksoissa hän on osoittautunut muun muassa tangon taitajaksi, autohurjastelijaksi (Hispano Suiza, totta kai) ja pienkonelentäjäksi sen lisäksi, että hän on välkky oivaltaja. Tuttavapiiri on laaja, lähinnä liikutaan varakkaan väen joukossa, mutta selvästi neiti Fisherillä on myös suvaitsevainen ja herkkä sosiaalinen omatunto. Tunnelma on pääsääntöisesti kepeä, mutta esimerkiksi neljännessä jaksossa on tummia sotamuistumia ja luokkataistelutunnelmia. Kaiken kaikkiaan Essie Davis loihtii roolihahmostaan eloon monitaitoisen, uskaliaan ja neuvokkaan naisen, ja upeasti hänelle sopivat 20-luvun mekot, hatut ja pääkoristeet.
Sarjan osat näemmä edellyttävät johdonmukaista seurantaa, sillä henkilöiden elämässä tapahtuu jakso jaksolta edistystä. Varsinainen dekkaritapaus vaihtuu osasta toiseen. Näin alkutaipaleella juonet ovat olleet ihan näppärää kulissia komealle ajankuvalle. Huoleni on, miten pysyn näin tiiviin esitystahdin vauhdissa – pysyä haluaisin. Toivottavasti taso säilyy.
P.S. Tunnustan, että kiilasin Netflixin avulla katsomaan ensimmäisen tuotantokauden viisi jaksoa etukäteen. Tykkään.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 