Hyvää naistenviikkoa ja nimipäiväonnittelut tänään esimerkiksi Jenneille! Tämänpäiväisessä naistenviikkokirjassani yksi henkilö on nimeltään Jenni. Käynnistä täten postauksen nimipäivän merkeissä.
Naistenviikon haastehuuto tässä ja haasteeseen osallistuvien blogien linkkien keruu tässä.
Romanttinen viihde ei varsinaisesti ole lempilajini, mutta silloin tällöin sitä luen ja toivon parasta. Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja (Otava 2018) osoittautuu makuuni turhan ylitunteelliseksi, silti sen ahmin alusta loppuun. Tässä romaanin pääidea:
”Hän kirjoittaa muutaman sanan, lajittelee uusia muistoja ja miettii, onko varmasti pannut ne oikeaan järjestykseen vai peräti kirjoittanut ne johonkin toiseen lukuun. Hänellä on niin paljon tapahtumia pidettäväksi järjestyksessä, niin monta vainajaa jotka ovat olleet hänelle tärkeitä. Hän herättää henkiin osoitekirjan nimet, ihmiset, jotka kulkivat ohitse ja jättivät jälkensä. Niin harva sai elää yhtä kauan kuin hän. Häntä puistattaa, yksinäisyys kolkossa huoneessa tuntuu kouriintuntuvammalta kuin koskaan ennen.”
Yli 90-vuotias Doris kahlaa kuoleman kynnyksellä elämänsä käännekohtia osoitekirjan nimien avulla. Valoa viihteen risukasaan tuo realistiselta vaikuttava kuvaus yksinäisestä vanhuudesta ja hyvinvointivaltion hoivapalveluista. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin on tuurista kiinni, miten herkkävaistoisen asiakaslähtöinen kotihoitohenkilöstö sattuu olemaan. Doriksella on hyvää ja keskinkertaista tuuria. Se ero suomalaiseen vanhustenhoitoon on, että nyky-Suomessa kehnokuntoiset vanhukset kotiutetaan oitis. Tukholmassa Dorista painostetaan palvelutaloon.
Kirja karusti osoittaa vanhan ihmisen tilanteen: kaikki läheiset ovat jo kuolleet. Tai siis lähestulkoon. Tukholmalaisella Doriksella on Amerikassa sukulaistyttö Jenni. Romaani rakentuu niin, että Doriksen elämää kelataan alusta loppuun ja siinä rinnalla selviää Jennin nykytila unelmansa kuopanneena perheenäitinä. Rakkaudettomuus, rakkauden täyttymättömyys ja rakkauden tunnistaminen ovat keskeisteemoja. Kumpaisenkin naisen elämän traagista repaleisuutta ei kirjassa sinänsä kaunistella.
Doriksen köyhä piika-aika Tukholmassa, työ mallina Pariisissa 1930-luvulla, ankeat ajat New Yorkissa, sota-ajan kolhivat kokemukset ja aikuisuus suhaten Tukholman ja Amerikan väliä käydään kursorisesti läpi niin, että Doriksen osoitekirjan henkilönimien avulla päähenkilön historia tulee lukijalle tutuksi. Oleellisinta on rakastuminen Pariisissa ja erinäisten sattumusten vaikutus täyttymättömään onneen. Jennin osa on etsiä vaikean lapsuuden rikkomana onnea ydinperheestä ja unohtaa unelmansa. Vai onko?
En ole kiveä. Kirjassa on kohtia, jotka liikuttavat. Sitä suuremmalla syyllä suren, että lopputulos hapertuu hötöksi. Romanttiselle viihteelle on paikkansa, ja jotain omanlaistaan Lundberg siihen tuo, mutta kaunokirjallisesti kirja jää kohtalokkaiden tapahtumien lateluksi. Esimerkiksi liian usein kuvaillaan poskille vieriviä kyyneleitä, mutta niiden lähtökohtana olevat tilanteet ja tunteet jäävät kerronnallisesti ohuiksi. Ja auts, elämää suurempien ja pakahduttavien lopputunnelmien jälkeen tuntuu jopa syyllistävältä, että kirja päättyy suoraan lukijalle osoitettuihin sanoihin: ”Rakastitko sinä tarpeeksi?”
– –
Sofia Lundberg
Punainen osoitekirja
suomentanut Tuula Kojo
Otava 2018
viihderomaani
316 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen.
Muuten: Kirsin Book Club osallistui kirjalla eilen naistenviikkohaasteeseen.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 