En ole aivan varma, olenko aiemmin lukenut kirjaa, joka on alun perin kirjoitettu katalaaniksi. Maria Àngels Angladan (1930 – 1999) romaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) on sellainen. Kirjaa kuvaillaan katalonialaiseksi klassikoksi, vaikka se on ilmestynyt vasta 1991.
Katalonia on viime aikoina ollut esillä itsenäisyyspyrkimyksien vuoksi. Senkin vuoksi Angladan kirja houkuttaa – vaikka romaanin nimi vie kauas Espanjasta. Niin vie itse kirjakin. Se tosiaankin kertoo natsien keskitysleiristä, jossa puolanjuutalaisia kohdellaan julman mielivaltaisesti. Kehyskertomuksena on kuuluisan muusikon ihastus yhden viulun erikoisen pehmeään sointiin. Viulun ja sen soittajan kautta kirja siirtyy viitisen vuosikymmentä taaksepäin viulun syntytarinaan.
Välillä minusta tuntuu siltä, että olen saanut yliannostuksen kaunokirjallisuuden natsijulmuuksista. Miten Angalan romaani modistaa aihepiiriä? Uhrien runteleminen, runtelijoiden karskius ja leiriolojen jännitteet tuntuvat yhtä riipiviltä kuin muissa keskitysleirikuvauksissa, mutta tarinan poikkeavat aiheosaset – kuten soitinrakentaminen osana oman identiteetin säilymistä – antavat romaanille omaleimaisuutta.
Daniel työskenteli ajatuksissaan, tavoitteli samaa tahtia kuin Krakovan-vajassaan silloin kun kaikki oli vielä ollut hyvin. Kun ihmeen kautta hän oli saanut valmiiksi kauniin, sorjan kaulan, ja kannen, johon hän aikoi huolellisesti liimata bassopalkin. Hän pyrki tekemään sen heti aamulla ehtiäkseen pestä pyykkiä sunnuntai-iltapäivänä, heidän ainoalla viikoittaisella lepotauollaan. Hän tarkisti, että kuusen syyt kulkivat yhtenevästi, ja määritteli bassopalkin paikan kaarevan kannen alapintaan. Hän tiesi hyvin, kuinka palkki sovitettiin ja liimattiin.
Tyyliltään romaani on hiottu tiiviiksi, koreilemattomaksi kerronnaksi, jossa on harkitun ilmaisun varmuutta. Romaani rakentuu lyhyistä luvuista, jotka alkavat maailmankirjallisuusvaliositaatein ja katkelmin Reimund Schnabelin teoksesta Machte ohne Moral – Eine Dokumentation über SS. Karut raporttipohjustukset peilautuvat lukujen kertomaan; tylyt autenttiset kirjaukset muuttuvat romaaniosuuksissa personoiduksi ja kokemuksellisiksi.
Auschwitzin viulu on romaani viulusta ja etenkin viulunrakentajasta, hieman myös kahden ajan viulisteista, mutta ennen muuta se muistuttaa, ettemme unohtaisi olla ihmisiä ja ihmisiksi. Se kertoo myös taiteen merkityksestä kaikissa olosuhteissa.
Luin vasta romaanin jälkeen suomentaja Satu Ekmanin esipuheen, ja suosittelen samaa järjestystä muille: selitykset vasta oman lukukokemuksen jälkeen. Esipuheessa minun huomioni kiinnittää se, että kirjailijan idea romaaniin syntyi Bosnian sodan uutisista, ja myös Francon ajan vainot olivat vaikuttaneet häneen. Sanoma on selvä, ajasta ja kulttuurista riippumaton: ihmisarvon kunnioitus.
Koska Auschwitzin viulu pysyy alusta loppuun koruttomana, sen sisältämät ihmiskohtalot toivonhippusineen vakuuttavat. Suosittelen kuuntelemaan lukemisen aikana Corellin La Follia -sonaattia viululle. Niin minä tein, ja soi se taustalla myös nyt, kun kirjoitan postaustani. Viulun soinnin haikeus kuuluu tähän kirjaan, ja se kuuluu kirjasta.
– –
Maria Àngels Anglada
Auschwitzin viulu
suomennos ja esipuhe Satu Ekman
Bazar 2018
romaani
142 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Arcangelo Corellin La Follia (tai La Folia) on kuultavissa monenlaisina versiona YouTubessa, esimerkiksi näin: Henryk Szeryng plays Corelli’s ”La Folia”.
Angladan romaani sopii myös taiteilijaromaanihaasteeseeni.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 