Poistan varmistimen, kun luen mainesanat ”kansainvälinen menestys”. Miksi? Onhan suosio todistus kirjan vetävyydestä, mutta dekkari- ja trillerimakuni ei aina mene yksiin markkinahumun kanssa. Siitä huolimatta testaan ”kansainvälistä suurmenestystä”: Jääkaksoset (Otava 2016).
Heti kärkeen totean, että S. K. Tremaynen trilleri toimii hyvin. Kaksostytöistään toisen menettänyttä pariskuntaa seurataan näkökulmaa vaihtaen. Äidin osuudet ovat minäkerrontaa, isän osuus näytetään kolmannessa persoonassa. Minuun aina näemmä vetoaa tällainen ristivalotus, ja tämä trilleri herkuttelee juuri sillä, miten puolisot käsittelevät kriisiä, toisiaan ja jäljelle jäänyttä tytärtä. Ja karmaisee oikeasti, kumpi kuusivuotiaista tyttäristä…
Jännitystä luodaan melko epätavallisin keinoin: pariskunnan tulkinnat toisistaan, epäilykset ja negaatioiden kierrokset kasvavat sivu sivulta. Kun vielä ympäristöksi vakiintuu tuulen pieksemä pikkusaari Skotlannin rannikolla, lisääntyy kauhuun vivahtava tunnelma.
Ehkäpä siinä tapauksessa kunnon talvimyrsky sopisi kuvaan, loisi asianmukaisen taustan aina vain voimistuvalle järjettömyydelle. Sillä heidän elämänsä oli tätä nykyä yhtä melodraamaa. Tai ehkä jonkin sortin naamioteatteria. Ja he kaikki kolme olivat valepuvussa.
Kirja houkuttelee symppaamaan äitiä – minäkerronnalla on sellainen vaikutus. Vähän ihmettelen hänen tapaansa ohittaa tyttären puheet tai sitten takertua niihin. Selittäviä tekijöitä on, sillä vaikenemistyylin viitataan periytyneen. Matkan varrella voi myös ihmetellä suosikkilapsipuheita, koulukohtelua ja…
Mielenkiintoisesti minua heilutellaan välillä pitämään isästä, välillä ei. Lapsiraukkaa säälin ja mietin mielessäni, että kyllä meillä sote-palvelut tarjoaisivat kriisiterapiaa. Vai joko ovat säästöt purreet, ovatko myös Englanti-Skotlanti-akselilla? Realismi sikseen: trillerin tehokeinot ovat tässä kirjassa tarkkaan harkittu, ehkä liiankin laskelmoidusti, mutta antaa vain myrskyn myllertää ja paloittain paljastua pahat.
Selkeä viihdemäisyys silottaa tarinan terävimmän kärjen, mutta kesäpäivän ratoksi Jääkaksoset sopii hyvin. Ei se kuumanakaan päivänä sula veteläksi, sillä koko ajan juonellisesti tapahtuu, ja salat selviävat säästeliäästi. Ja loppu keikauttaa onnistuneesti.
– – –
S. K. Tremayne
Jääkaksoset
suomentanut Oona Nyström
Otava 2016
trilleri
349 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 