Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä – sittenkin viidellä – dekkarilla. Kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä, mikä lisää päähenkilöihin kokemusulottuvuutta: elettyä elämää on takana enemmän kuin edessä.
Olen julkaissut viikon aikana seuraavat jutut:
Taina Haahti: Koti
Marja Aarnipuro: Taidekauppias katoaa
Hanni Maula: Teetä ja teräaseita.
Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos.
Tuulevin kirjablogi haastoi lukemaan ja tekee koonnin viikon dekkariputkipostauksista.
☆☆☆
Luin juuri ennusteen tulevan juhannuksen säästä: se sisältää sateen uhkaa. Synkeääkö? Viitatkoon se nyt dekkariviikon bonuskirjaani, Laura Arikan jännäriin Synkeä juhannus (Otava 2026). Kirja poikkeaa kuuskymppislinjastani vain vähän, sillä kirjan pääpoliisi lienee viisissäkymmenissä – ainakin hänellä on aikuiset lapset.
Arikan kirja mielestäni pyrkii laventamaan dekkarirajoja siten, että siinä on panostettu tarkkaan, yksityiskohtaiseen kuvaukseen ja tavallaan ylijäämäaineistoon perinteiseen dekkariin verrattuna. Mukana on myös poliisitutkinnan ulkopuolisia henkilöitä, joista irrotetaan kerronnan joukkoon tilannesiivuja, niin kuin esimerkiksi pieni tyttö Hertta-hamsterin ristiäisineen.
Keskeisiä henkilöitä on paljon, ja heidän taustojaan ja elämäntilanteitaan käytetään laventamaan kirjan elämänymmärrystä. Kiinnostava nelikko on lottoporukka, keskenään kovin erilaisten henkilöiden poppoo.
Pääosissa ovat uskonsa menettänyt teologi Sofie ja paikallisen poliisiaseman vakava ja rauhallinen tiiminvetäjä Toomas. Toinen on menettänyt puolisonsa ja toinenkin mutta eri tavoin. Näillä kahdella on luottamussuhde, ehkä muutakin – tai ainakin toisella heistä on suhteita puoleen ja toiseen.
☆☆☆
Tapahtumapaikkana on pieni, lounainen Farlaxin saaristopitäjä. Juhannuksen alla löytyy kaksi kuollutta nuorta, ja tutkinta alkaa. Se osoittautuu monimutkaiseksi salaisuuksien piilottelun vuoksi.
Tärkeiksi teemoiksi nousevat ystävyys ja rakkaudenkaipuu sekä menneisyyden traumat, joiden muhimista edesauttaa puhumattomuus. Eivät ne todellakaan ole ainutlaatuista kirjallisuusainesta, ei edes dekkareissa, mutta dekkariasetelmien rajoissa niiden merkitys lavenee.
Enpä ala purkaa juonta sen kummemmin. Kirjassa on syvän inhimillinen ote, joka luottaa pienen yhteisön yhteishenkeen, vaikkei kyyläysmentaliteettiakaan ohiteta. Agenda taitaa olla erilaisuuden luonteva hyväksyntä: kukin saa elää luonteensa ja taipumustensa mukaan, ja lähimmät tukevat.
Poikkeuksellisesti romaani ei pääty syyllisen löytymiseen, vaan se kelaa vielä jälkipuintia ja yhteisön eloa tilanteen rauettua. Sellainen korostaa elämän jatkuvuutta tragedioiden jälkeen.
Synkeä juhannus sisältää siis erilaisuutta, mutta minun täytyy myöntää, että välillä runsaus ja viipyilevyys rasittaa. Toisaalta kerronta, jossa seurataan vuorotellen eri henkilöitä ja tilanteita, koukuttaa seuraamaan, vaikka haluaisin hoputtaa etenemistä. Mutta kirjailija on löytänyt tyylinsä, ja mitä ilmeisemmin tämä on sarjan käynnistysosa.
☆☆☆
Laura Airikka: Synkeä juhannus. Osa 1 – Kuolema Farlaxissa, Otava 2026, 448 sivua. Luin ennakkopainoksen, kustantaja lähetti.
Kirjoitan arvioita, en mainoksia.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 