Avainsana-arkisto: Terhi Törmälehto

Ihmisiä ajan sylissä – novelliantologia klassikoista ja nykyversioista

Novelliantologia Ihmisiä ajan sylissä tarkentuu alaotsikon avulla: Uusi novelli kohtaa vanhan (Laatusana 2022). Kirjassa on kymmenen klassikkonovellia ja niiden rinnalla nykykirjailijoiden novellit. Kirjan toimittajat Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen kiteyttävät kirjan näin:

”Pyysimme kymmentä nykykirjailijaamme valitsemaan kaksi suosikkiaan tarjolla olevasta kymmenen novellin joukosta ja valitsimme heidän toiveitaan noudattaen kullekin ns. nimikkonovellin. Sen jälkeen kirjailijat veivät novellien teemat nykypäivään ja kirjoittivat uusia kertomuksia taiteilijan vapaudella.”

Tällä tavoin antologiasta kehkeytyy mielenkiintoinen yhdistelmä, jossa entinen kohtaa nykyisen. Siispä kirja tarjoaa aihe- ja teematasolla tuumailtavaa ihmisestä, ihmisyydestä, tunteista ja ajattelusta eri aikoina ja eri tekijöiden keinoin. Novellien kompakti pituus ja rakenne sopivat sekä tekstien itsensä että niiden rinnakkaiseen tarkasteluun.

Klassikkonovellit on valittu meiltä ja muualta, ja tyylilajeissa on vaihtelua. Nykykirjailijoiden lähetymistavat klassikkoteksteihin tuottavat uutta ja tuoretta novellistiikkaa, ja samalla syntyy herkullisia yhdistelmiä verrokkinovellien kanssa. Seuraavasta sisällyskuvasta selviää kirjakokonaisuus:

Otan esimerkkejä vain muutamasta nykynovellista, miten ne vastaavat klassikkohaasteeseen. Toiset säilyttävät melko paljon klassikkonsa aihelmia ja tunnelmia, toiset päätyvät omaehtoisiin suuntiin. 

Monissa uutuusnovelleissa keskeistä on siirtyminen nykyajan kotkotuksiin, eli ihmisten toiminnassa korostuvat elinympäristön ja toimintatapojen muutokset. Näin on esimerkiksi Petri Tammisen novellissa ”Aa ja Oo”, jossa some vaikuttaa ihmisten käytökseen. Tammisen novellin inspiraationa on Anton Tšehovin ”Paksukainen ja Ohukainen”. Riina Katajavuoren novellissa ”Syntymäpäiväyön taika” nuoren tytön odotusten ja toden ristiriita on tunnistettavissa Sigrid Undsetin novellista ”Puoli tusinaa nenäliinoja”, mutta nyky-ympäristö ja eroperhetematiikka tuovat siihen rutkasti uusia sävyjä.

Sitten on novelleja, joista tunnistaa klassikkovertaisen mutta näkökulma ja kerrontakeinot muuttuvat. Salla Simukan novelli ”Syntymättömälle lapselleni” vertautuu Aino Kallaksen novelliin ”Vieras”. Simukka vie Kallaksen novellissa mainitun nuoren naisen mieleen säekirjatyyliin.

Minna Canthin novellissa ”Eräänä sunnuntaina” minäkertojanainen päätyy kirkkoon ja (mielen)terveydenhuollon pohdintoihin. Niin käy myös Anja Erämajan intensiivisessä novellissa ”Vappusunnuntaina”, joka ajoittuu kevään työläisjuhlaan ja kasvun aikaan. Kysymys on sama kuin Canthilla mutta aikamme ehdoin:

”Kaiken katoavaisuuden tietoisuus tekee elämästä helvettiä, luonto herää mutta on henkitoreissaan, kysyy missä, missä on lääkäri.

Tai ei se mitään kysy. Totuuden nimissä, ei se kysy, ihminen kysyy, ihminen on kävelevä kysymysmerkki, kyyryniska, kännykkä kädessä. Se värisee: ois kiva.”

Nykynovelleista voi lukea ajankohtaisia luonnon ja identiteetin kysymyksiä. Esimerkiksi sukupuoli-identiteettiteemasta Jyri Paretskoin novelli ”Pojat eivät leiki nukeilla” vaihtaa toiseksi Teuvo Pakkalan novellin ”Poikatyttö” asetelman.

Ihmisiä ajan sylissä tarjoaa napakkana pakettina elämyksiä ja oivalluksia, ja siksi kirja sopii kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille (linkki verkkokauppaan). Vastaavanlaisia vanha kohtaa uuden -kirjoja on viime vuosina ilmestynyt muitakin, esimerkiksi Toinen tuntematon ja Sadan vuoden unet. Tämä antologia tuo sen sorttiseen sarjaan tuoreesti kestävää novellistiikkaa.

Kustantamo Laatusana liittyy Äidinkielen opettajain liittoon, joten novelliantologia on suunniteltu sopivaksi myös opetuskäyttöön yläkoulussa ja toiselle asteella, ja ÄOL:n jäsenille on kirjaan myös tehtäväpaketti. Tunnustanpa tässä, että osallistuin antologian ideointiin.

Tervetuloa torstaina 17.11. klo 17 kuuntelemaan kahta antologian kirjailijaa, Jari Järvelää ja Tuutikki Tolosta Helsingin Kaisa-talon Rosebud Sivulliseen, Kaisaniemenkatu 5. Silloin käydään keskustelua kirjasta Ihmisiä ajan sylissä ja novellien synnystä.

Ihmisiä ajan sylissä. Uusi novelli kohtaa vanhan. Toim. Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen, Laatusana 2022, 173 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Hoidan tämän vertailukohdan heti alta pois: Pauliina Rauhala kuvasi lestadiolaisuutta sisältäpäin Taivaslaulussa, Terhi Törmälehto puolestaan nyt helluntalaisuutta romaanissa Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava 2017). Kummassakin kirjassa nuori nainen joutuu punnitsemaan turvaa ja rajoja luonutta vahvaa uskoaan.

Romaanissa vuorottelee kaksi aikatasoa ja kerrontatapaa. Kajaanilainen lukiolainen Elsa kavereineen hakee herätyshurmosta, imeytyy 1990-luvulla helluntalaisliikkeeseen ja sen hihhulihenkisiin jäseniin. Nämä vaiheet kerrotaan etäännytetysti kolmannessa persoonassa, kun taas vuosia myöhemmin Elsa omaäänisenä minäkerrontana kuvailee vaiheitaan reaaliajassa 2000-luvun alun kolumbialaisessa helluntalaisyhteisössä ja sen liepeillä. Kahdessa kovin erilaisessa ympäristössä on silti yhtymäkohtia:

Siinä, miten täällä [Kolumbiassa] puhutaan sodasta ja sen ideologiasta, on jotain samaa kuin tavassa jolla uskovista puhuttiin Kainuussa. Se on kyynistä ivaa, jossa silti on seassa kipua. Ja ripaus kateutta niitä kohtaan, jotka uskovat.

Kai kyse on hurmion ja jakamisen kokemuksen kaipuusta, hieman myös pätemisen tarpeesta ja kulumisesta johonkin erityiseen, epävarmuuden sietämisen vastakohdasta eli oikeassa olemisen hakemisesta. En silti täysin pääse perille, mistä Elsan ja ystävättärien hengen kaipuu nuorina kumpuaa – ei ainakaan kodista.

Mielenkiintoisesti kuvataan nimenomaan perheen reagointia Elsan uskoontuloon, etenkin äitisuhde ja itse äitihahmo vaikuttavat särmikkäiltä. Esimerkiksi lahkolaisuuteen liittyvä elämänkieltäminen ja seksuaalisuuden rajoittaminen risoo äitiä. Myös kajaanilaiskodin äänimaisemaan kuuluva vaarin körttivirsien veisuu kiehtoo. Harmillisesti kuitenkin henkilöt jäävät minulle etäisiksi, tuntuu, että heistä riipaistaan vain sieltä täältä replikointeja ja persoonapiirteitä. Se taitaa korostaa Elsaa rajaavaa uskonkuplaa.

Hirveä hinku kielilläpuhumisen itsestä irtoavaan tilaan on hienosti kuvattu, etenkin jää mieleen ihoni kananlihalle vievä uintitilanne, jolloin tyttöjen suut vain alkavat suoltaa armolahjaa. Kerronnan etuna pidän sitä, miten alleviivaamattomasti näkyy oikeauskoisuus, miten se kasvattaa uskovaisten ylimielisyyttä, horjumatonta vakuuttuneisuutta ainoasta erinomaisesta tavasta elää.

Oli muistettava minuutit. Vähintään viisi, mieluummin enemmän, mieluummin monituisia Hengestä pulleita minuutteja, maailmasta varastettuja, syömisestä saunasta lenkistä vietyjä, koulustakin. Viisi aivan vähintään. Joulukuussa seurakunnassa sovittiin, että kaikki rukoilevat viisi minuuttia joka päivä kevättalvella koittavan herätyksen puolesta. – – Piti kirkastaa näkyjä, vahvistaa armolahjoja, pyhittyä, piti kuolettaa se mikä oli ihmisestä.

Kolumbia-osuus vie Elsan ratkomaan hengellisyys-ruumiillisuus-dikotomiaa ja mullistaa muitakin tunteita kuin uskonnollisuutta. Tuntuu, että bogotalainen kaaos leviää Elsaan, ja tunteiden sekamelska muuttaa elämänkatsomusta.

Pidän romaanin aika- ja paikkavuorottelusta, sillä se kannattelee lukuvirettä. En nimittäin ensin pääse vauhtiin, innostun vasta loppupuoliskolla, jolloin tarinaan tulee tarvittavia juonikohoumia ja kerrontaan ajatuksia avaavia aivoituksia, harkitut aukot mukaan lukien. Myös kerronnan rytmiin ja sanomisen tapaan mielistyn vähitellen.

Vaikka esitän joitain varauksellisia huomioita, tähdennän, että varmistun romaanin loppusivuilla siitä, miten valmista proosaa esikoisromaani on. Kirjan voi lukea prosessina uskoontulosta ja uskonelon ristiriidoista; sen voi lukea ennen kaikkea kehitysromaanina; sen voi lukea rajattuna kulttuurikurkistuksena niin helluntalaisuuteen kuin kolumbialaisuuteenkin. Lainaan vielä hengellisen laulun ”Vie vuorille tää viesti” värssyä: ”on Hänen luonaan juhlaa – myös hetket vaikeat”. Niitä Vaikka vuoret järkkyisivät vilpittömästi välittää.

– –
Terhi Törmälehto
Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017
romaani
288 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muissa blogeissa mm. Kirjaluotsi, Kirja vieköön!Kirja hyllyssä ja Koukussa kirjoihin.

P.S. Romaanin nimi viittaa (vaikkapa Kainuun vaarojen ja Kolumbian vuoriston lisäksi)  Jesajan kirjan lukuun 54: Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Nappaan sitaatin perusteella luvan tulkita romaanin päähenkilön kehityskulkua niin, että yhteys lohtua tuovaan jumaluskoon voi säilyä, vaikka irrottautuu lahkosta.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus