Tommi Liimatan romaani Saaret kuin sisaret (Like 2019) kiehtoo miljöön vuoksi. Romaani sijoittuu Beringinsalmelle. Romaanin nimi tulee sieltä: salmessa on kaksi samanlaista saarta, ja toisella niistä tapahtuu.
Ihmettelen, ettei Beringinsalmen ympäristöstä ole enemmän liikkeellä kirjallisia tarinoita. Tai ehkä onkin, en vain tiedä niistä. Paikkahan on kummallinen: Amerikan ja Venäjän välillä on vain 85 kilometriä vettä. Oiva sijoituspaikka trillerille siis.
Liimatan romaani yhdistelee dystopiaa ja jännitystä, muttei ole mitenkään tyypillinen trilleri. Kirja on omituinen sekoitus christemäistä eikä yksikään selviytynyt -tunnelmaa, tuhon enteitä viimeisellä rannalla -viboja ja jonkun sorttista vakoilutarinaa. Ehei, noin vain en juonta paljasta, eikä tarvitse olettaa, että koko henkilökaartista henki lähtee. Joiltain kyllä – vaan miksi?
Dystopiaa romaanissa edustaa se, että ilmastomuutos alkaa hukuttaa saarten elintilaa. En tiedä, meneekö dystopian piikkiin se, että Jenkkilässä leviävät vasemmistolaiset virtaukset. Romaanin pääpaikka, pikkusaari strategisesti kuumottavilla leveysasteilla, on rikkaiden omituinen retriittikeskus. Jo siitä ja sen sekalaisesta väestä irtoaisi jännitteitä yhden kirjan verran.
Romaanin minäkertoja on taitavasti hahmoteltu kuvaajaksi, joka jostain syystä kokee eristämistä muusta saaren henkilökunnasta. Parhaiten romaanissa onnistuu juuri päähenkilön irrallisuuden kuvaus. Lisäksi innostun aluksi miettimään, miten epäluotettava kertoja hän oikein mahtaa olla.
”Olimme pitkään hiljaa. Sitten erosimme. Potkin kiviä ja kaduin sanojani. Olin etsinyt yhteyttä ja nostattanut kiinnostusta. Olin kovin liukkaasti kertonut uuden valheen entisen päälle.”
Monenmoinen salaperäisyys leijuu henkilöissä, tarinassa ja tunnelmassa. Ja tässä astuu kuvaan ristiriitainen lukutunnelmani. Koen osittain heittäytyneeni vinoutuneeseen tunnelmaan. Turhan usein kuitenkin herää epäilykseni, sillä juonessa on joitain mahalaskulta vaikuttavia kohtia. Pääpulmien pohdinnan suoritan siteeraamalla romaania: ”Eniten kiusasi yhteensattuman mahdollisuus, tai mahdottomuus.” Eivätkä taida myöskään ihastumiskäänteet olla uskottavimmasta päästä, ja koko retriittitouhu jää kovin hataraksi.
Jos jotain mielestäni jää juonellisesti puolitiehen, kertojana Liimatta on kiinnostava. Sävyt ja tunnelmat välittyvät salaperäisinä, ja virke on vireä.
”Tarinoissa on aina jotakin epämukavaa, siksi me niitä kerromme, mietin ja astun Päätaloon.”
– –
Tommi Liimatta
Saaret kuin sisaret
Like 2019
romaani
319 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 