Aihearkisto: Listaus

31 heinäkuun, 2022 · 6:00 am

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee – Klassikkohaaste, osa 15

Tällä klassikkohaastekierroksella valitsin Ernest Hemingwayn sukupolviromaanin 1920-luvulta, Ja aurinko nousee (1926, suom. 1954 Tammi). Silmäillen dokumenttia Hemingwaysta tajusin, etten ole aiemmin lukenut hänen varhaistuotantoaan. Outoa, sillä 1920-luku on vuosikymmeniä kiinnostanut minua. Korjasin tilanteen.

Haastetta vetää Ankin kirjablogi, kuva Yöpöydän kirjat.

Ensimmäiset kaksi kolmasosaa luin tympääntymisen vallassa. Ja aurinko nousee vaikutti kirjalta, jonka toivoin päätyvän sinne, minne aurinko ei paista.

Minäkertojamies Jake häälyy persoonattomana kaiken keskellä ja esittää tarkkailevansa sivusta, dokumentoivan lakonisesti, mitä kukin joutilaiden miesten fiesta-porukasta sanoo, syö, juo ja tekee. Äijäilyelementteinä toimivat ryyppääminen, nyrkkeily, Pamplonan härkäjuoksutapahtuma ja härkätaistelut. Kaiken keskellä kirmaa katseen ja halujen kohde Brett, glamoröösi femme fatale.

”Oli viljalti viiniä ja kireyttä, josta ei kuitenkaan piitattu, ja ilmassa leijui väistämätön tapahtumien enne.”

En pureudu nyt romaanin omaelämäkerrallisuuteen, 1920-luvun taiteilijoiden Pariisiin ja eksoottiseen sisällissotaa edeltävään Espanjaan vaan lukurupeamani loppukolmanneksen havaintoihin. En kirjasta silti syttynyt, ja ajattelen Fizgeraldin Kultahatun kestäneen paremmin aikaa kuin Hemingwayn tämä teos.

Kuka ja mikä on Brett?

”- Olen aina tehnyt oman pääni mukaan.

–Tiedän sen.

–Tunnen olevani kaamea portto.

–Tunne sekin, minä sanoin.

–Jumalani, Brett ähkäisi. – Mitä kaikkea nainen itsellään teettää.”

Kirjan keskiössä leimehtii kolmekymppinen lady Brett, joka on menossa naimisiin miesseurueesta yhden kanssa, seikkailee toisen salarakkaana (kaikki tietävät), rakastuu matadoriin ja pitää Jakea kaveripanopinteessä. Brett näyttäytyy minun silmiini 1920-luvun modernin naisen fantasialta, vapaalta kaunottarelta ja seireeniltä – kerran kirjassa viitataankin miehiä sioiksi loitsivaan Kirkeen.

Naiskuvan ristiriitaisuus kiinnostaa: Brett ei voi itselleen mitään, eivätkä miehet voi mitään sille, että lumoutuvat ja joutuvat keskenään sanaharkkaan ja nyrkkitappeluihin. Romaanin seurapiiri toisaalta sallii Brettin vapauden ottaa ja jättää, mutta se jättää kaikkiin jälkiä – myös Brettiin. Romaani kertoo sarkastisesti (rakkauden) hinnasta.

”Naisista saa loistoystävän. Suurenmoisen vallan. Ensinnäkin täytyy naiseen rakastua, jotta ystävyydellä olisi jokin perusta. Olin pitänyt Brettiä pelkkänä ystävänä. En ollut vaivautunut ajattelemaan asiaa hänen kannaltaan. Olin saanut saamiseni ilmaiseksi. Laskun tuloa se vain oli lykännyt. Lasku tuli aina. Siinä yksi loistopuolista, johon voi aina luottaa.”

Mistä siis romaani minulle kertoo?

Ja aurinko nousee kertoo kapitalismista ihmiseen sisäänrakennettuna. Voittoja tavoitellaan ystävyyssuhteissa, hankitaan ohimeneviä hauskoja irrottelun hetkiä, joissa siedetään tympeitä tyyppejä kokonaisvoittojen toivossa. Kilpailu on käynnissä harrasteissa (kalastus, härkätaistelut, vedot, rakastettu/rakastelu) ja joku aina voittaa, muut maksavat hinnan. Romaani kertoo, miten liukkaasti elämä lipuu sen tuhlaamiseen ja pettymyksiin, kun ei saa sitä, mitä tilaa.

Hemingwayn sittemmin paljon jäljitelty tunteiden väistely ja toteamistyyli sisältävät rutkasti joutavaa dialogia, toistoa, toistoa ja tapahtumattomuuden dokumentointia. Pitkään se hämäsi minua alatekstin näennäispuutteella. Sitten oivalsin sen olemassaolon, etekin silloin, kun pamplonalainen baarimikko ja Jake juttelivat kuolemaan johtaneesta härkäjuoksusta:

”Hän [baarimikko] pani kannut pöydälle ja istahti tuolille.

–Iso puskuhaava. Huvin tähden vain. Pelkän huvin tähden. Mitä siitä pidätte?

–En osaa sanoa.

–Siinäpä se. Pelkän huvin tähden. Huvin vain, nähkääs.”

Minäkertoja asettelee salavihkaa muiden suuhun ajateltavat asiat ja osoittaa teksti- ja sisältöosaamisensa tekstipinnan karuudella. 

•

Kirjan keskeiset henkilöt ovat ulkopuolisia flaneeraajia: kaikki ovat poissa omalta maaperältään, ja yksi henkilöistä toistuvasti muiden hampaissa (jostain syystä juutalaisuutta korostaen). He ovat kokemussyöppöjä (pikemmin juoppoja) väistellen tavoitteita ja tarkoitusta. Porukka ostaa huvia, ja huvin vuoksi maksetaan: pettymykset ovat minimihinta, joten tunteet yritetään kuolettaa.

”Kuvittelin maksaneeni kaikesta. En niin kuin nainen maksaa ja maksaa ja maksaa. En minkäänmoista vastikkeen saamisen eikä rangaistuksen kärsimisen tunnetta. Arvojen vaihtoa vain. Antoi jotakin ja sai jotakin muuta. Tai sitten teki työtä saadakseen jotakin. Jollakin lailla maksoi kaikesta, mistä oli hiukankin iloa.”

•

Ja aurinko nousee täyttää klassikon kriteerit, mutta säilyykö sen vaikuttavuus? Riippuu lukijasta. Toistan: romaanin loppuosan monet asioiden aukikirjoittamattomuudet antoivat ajateltavaa, mutta kokonaisuus (ei vain vastenmielisten härkätaistelutilanteiden vuoksi) jäi ns. ostamatta.

•

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee, suomentanut Jouko Linturi, Tammi 1956 (myöhempi pokkariversio, alkuperäisteos 1926), 275 sivua. Lainasin kirjastosta.

Aiemmat klassikkohaastejuttuni:

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 14)

Volteri Kilpi: Alastalon salissa (Klassikkohaaste 13)

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki (Klassikkohaaste 12)

Anton Tsehov: Vanhan ruhtinaan rakkaus (Klassikkohaaste 11)

Anne Frankin päiväkirja (Klassikkohaaste 10)
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka (Klassikkohaaste 9)
Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

7 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Avainsanat:

4 huhtikuun, 2022 · 6:08 am

Lukuviikon 2022 lukemistoksi

Hyvää lukuviikkoa 8. – 10.4.2022! Tavoitteena on Lukemalla parempi maailma. Sellaisen kaipuu tässä maailmatilanteessa tuntuu oletettavasti ihan toiselta kuin silloin, kun vuoden lukuviikkoteema on valittu. Kukaan ei silloin varmaankaan arvannut, että Euroopassa on nyt sota ja itänaapuri tuputtaa propagandaa ja tukahduttaa muun.

Minuun tilanne on vaikuttanut niin, että lukemiseen on välillä vaikea keskittyä. Silti kirjat tarjoavat mahdollisuuden ajatusten ja tunteiden käsittelyyn, lohtuunkin. Lisäksi pohdin paljon lukutaitoa tasa-arvotaitona. Kriittinen medialukutaito kulkee fiktion maailman oivaltamisen rinnalla: sen ymmärtäminen, millä keinoin missäkin tekstilajeissa meihin vaikutetaan.

Lukutaitoviikon ratoksi poimin muutaman vinkin, luettuja ja omittuja, jotka puhuttelevat nyt suhteessa maailmanmenoon.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021)

Nuortenromaani näyttää maailman, jossa Venäjän ja Kiinan tapainen korporaatio hallitsee ilmastokatastrofimaailmaa jossain hämärässä tulevaisuudessa. Toisinajattelu tukahdutetaan, mutta jossain itää inhimillisyyden siemeniä. Tätä kirjaa lukee nyt toisin kuin pari kuukautta sitten.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (Gummerus 2022)

Suvannoksi maailman melskeessä voi valita kunnon lukuromaanin, fiktion yhdestä naiselämästä 1800-luvulla. Nainen tutkii sammalia, ei ymmärrä ihmisiä, mutta elämä opettaa.

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Miten yksi sattuma johtaa tekoon, joka muuttaa kaiken? Täyteläinen romaani möyhii ihmisen ytimiä, identiteettiä ja suhteita kovin kiinnostavasti, ankarastikin, mutta näen myös armoa.

Aleksis Kivi: Kullervo, selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2021)

Suomalaisen kulttuurin väkivaltaiseen kulttihahmoon voi peilata kaikkea, mihin viha, kosto ja tunnetaidottomuus voivat johtaa. Ja oliko Kiven tulkinta Kalevalan Kullervosta symboli pikkuruisesta Suomesta Venäjän vallan alla? Ken lukee, saa pohdittavaa.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni (Tammi 2022)

Tähän aikaan sopii yhteiskunnallisesti kantaaottava omaelämäkirja. Se kertoo poliittisten päätösten seurauksista yksilön elämässä. Lisäksi Louisilla on sanottavaa maskuliinisuuden malleista.

Enni Mustonen: Paimentyttö, selkomukautus Tuija Takala (Opike 2021)

Hyvinvointivaltioihminen voi historiallisesta romaanista tutkia, mitä on elämä 1800-loppupuolen maaseudulla, kun ei ole sosiaalihuollon turvaverkkoja. Orpo Ida on selviytyjä hyväntahtoisten ihmisten ansiosta – mutta jos heitä ei olisi…

Maria Mustaranta: Äidin tehtävä (WSOY 2022)

Jännärinaineksia sisältävän romaanin tömäkkää ainesta ovat vanhemmuuden tunteet ja teot silloin, kun lapsella on ongelmia. Kirja yllättää viimeisille sivuille.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Ruotsalainen yhteiskunta saa roiman käsittelyn maahanmuuttajaperheen menestyneen tytön näkökulmasta. Kirjassa on myös ystävyydestä ja traumoista, mutta yhteiskuntanäkymät säväyttävät minua eniten.

*

Lukuviikon tiimoilta sain monet kollegat mukaani järjestämään työpaikalla lukuviikkoon sopivaa oheistoimintaa. On kirjan kierrätystä, lukuvinkkejä ja kirja-arvontoja – ainakin. Ehkä pientä ja kotikutoista tässä maailmassa, mutta näyte, että pidämme lukutaitoa tärkeänä tasa-arvon ja osallisuuden osana.

#lukuviikko

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus, Romaani

Avainsanat: , , , , , , ,

13 helmikuun, 2022 · 1:55 pm

Lukurauhan tärpit 2022

Sunnuntain lukurauhapäivänä olen toki lukenut, samalla vinkkaan viidesti. Tässä alkuvuoden lukemistostani luettavaa muillekin päiville kuin tälle.

Elämäkertavinkki – Minna Maijala: Katri Vala

Katri Valan elämässä riitti inhimillisiä tragedioita. Niitä ei Minna Maijalan elämäkerrassa hiivistellä, mutta samalla välittyy Valan runotuotannon synty ja luonne. Myönnän, että vaikka on tullut usein tutustuttua 1920-luvun kirjallisuusmeininkiin, aina jaksaa kiinnostaa senaikaisen nuorison usko ainutlaatuisuuteensa ja moderniuteensa – ja eteneminen kolhuineen kohti toista maailmansotaa. 

Runousvinkki – Olli Sinivaara: Puut

Kannessa vuosirenkaat viettelevät samoilemaan Olli Sinivaaran runometsissä ja silittelemään lyriikkapuiden runkoja. Puut-runot ovat kaihtelematonta luontolyriikkaa, jossa kokemus saa olla ihaileva, kaunis; ikuisuutta ja elämän arvoitusta hipaiseva.

Rauhoittumisvinkki – Joel Haahtela: Jaakobin portaat

Uskon, että Joel Haahtelan trilogian viimeisen osan Jaakobin portaat (tai koko sarjan) voi lukea monella tavalla, hartaastikin. En ole uskonnollinen, silti romaanin etsinnän ja rauhoittumisen henki viehättää. Haahtela kuvaa usein särkyneitä, etsikkoajan henkilöitä. Tämä unenomainen, osin sadunonnelliseen loppuun vievä pienoisromaani tuo levollisen olon, ihan vilpittömyyttään.

Rauhattomuusvinkki – Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Suomalaishenkinen ruotsalaisromaani Viedään äiti pohjoiseen jatkaa Karin Smirnoffin janakippo-sarjaa, ja kolmaskin on luvassa. Kyllä kutkuttaa, miten tästä toisesta osasta voi vielä jatkaa. Toistan sen, mitä kirjajutussani jo ilmaisin: Jana Kippo on kova, ja kieltä rusikoiva ilmaisu omaperäistä.

Herätysvinkki – Iida Rauma: Hävitys

Iida Rauman romaanissa Hävitys hyökyy henkilökohtaisuutta, mutta pidän sen autofiktio-otetta merkittävänä kaunokirjallisuutena. Kyse on kerrontakeinoista ja kielestä – ne tunkeutuvat syvälle: päähenkilö halkaistaan jännitteisesti kahtia sekä viritetään aika- ja historiakerroksia. Kouluväkivalta, ylipäätään nokkimis- ja valtarakennelmat lasten ja aikuisten yhteisöissä saavat vimmaisen verbalisoinnin.





Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Listaus, Romaani, Runot

Avainsanat: , , , ,

31 joulukuun, 2021 · 7:30 am

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa –bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

4 marraskuun, 2021 · 4:46 pm

Finlandia-romaanivaihtoehtoni 2021

Tänä vuonna asettelen palkintoehdokasromaaneja pareihin, joista voisin valita toisen tai kummatkin ehdokkaaksi Finlandia-palkintoon. Rajoitteena on luonnollisesti se, etten ole lukenut kaikkia vuoden kotimaisia romaaneja, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä on tarjokkaani aiheenmukaisessa aakkosjärjestyksessä. Viralliset ehdokkaat julkistetaan 11.10.2021, ja voittaja selviää 1.12.2021.

Biofiktio

Tänä vuonna on ilmestynyt runsaasti eläneistä henkilöistä kertovia romaaneja. Minuun väkevimmin ovat vaikuttaneet nämä kaksi. Heidi Köngas kertoo romaanissaan Siivet kantapäissä Marja Rankkalasta rankasti eläytyen. Johanna Venho puolestaan pureutuu luopumisen ja uuden alun teemoihin Tove Jansson -romaanissaan Syyskirja.

Ekoaihe

Ilmastonmuutos näkyy kirjallisuudessa. Emma Puikkosen Musta peili liukuu aikojen ja paikkojen yhteyksissä, ja liikkumavara välittyy kirkkaalla kerronnalla menneestä tulevaan. Sijoitan tähän pariksi Juha Itkosen Kaikki oli heidän, koska se Puikkosen tapaan suuntaa muuttuvaan tulevaisuuteen. Itkosen romaanista katsotaan 2050-vuodesta kesään 2019, ja Itkonen paneutuu perheen eksosysteemiin.

Esikoisteos

Tänä vuonna olen lukenut vähän esikoiskirjoja. Siitä huolimatta nostan vaihtoehdoiksi kaksi omaperäisen kerronnan ja tunnelman vuoksi. Marketta Pyysalo saa kuluneeseen avioeroaiheeseen uutta virtaa romaanissa Kehrääjä, ja Maisku Myllymäki luo omalakisen, symbolein ladatun tunnelman romaaniin Holly.

Historiallinen romaani

Anneli Kanto vie aikaan juuri ennen uskonpuhdistusta, Hattulan kirkon maalaamiseen täyteen kuvia. Romaani Rottien pyhimys kuvaa eloisasti aikaa ja ihmisten pyrkimyksiä. Jari Tervon romaani kertoo ajasta muutama vuosikymmen eteenpäin. Pääskyt talvehtivat järven pohjassa loksahtaa myös biofiktioksi mutta sijoitan sen nyt rouheaksi historiafaabeliksi Agricolan ajasta.

Kulttuurinen moninaisuus

Inkeri Markkulan romaanissa Maa joka ei koskaan sula näkyy jäätiköiden sulamisen tila mutta toisaalta se, miten ihmisissä vaikuttavat vaikeasti sulatettavat asiat. Tärkeitä teemoja ovat perimä sekä etniset, kulttuuriset juuret tai juurettomuus. Koko Hubara kertoo romaanissaan Bechi kolmen sukupolven naisen ketjusta kulttuurisin kysymyksin. Kummassakin romaanissa vaikuttavat myös erilaiset äitiysmerkitykset.

Sotaromaani

Kaksi kotirintamaromaania tarjoaa näkökulmia sota-aikoihin. Rosa Liksomin Väylä näyttää Lapin evakon taipaleen nuoren tytön kannalta ja kielellä. Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän sykkii nuoren yksinhuoltajaäidin rakkaudenkaipuuta Hangon sotaleirien siimeksessä.

Vaihtoehtoiset tavat kertoa

Tässä kategoriassa on kirjoja, joita en ole lukenut. Vielä. Ehkä. Ennakkotietojen mukaan teokset voisivat olla esimerkiksi kirjailijoilta Jukka Viikilä tai Miki Liukkonen. Kunhan veikkailen.

•

Huomaan, että monia näistä vaihtoehdoiksi nostamiani romaaneista yhdistää jollain tavalla vanhemmuuden kysymykset, joko niin, että niissä käsitellään suoraan enimmäkseen äitisuhteita (parissa isäsuhteita), äidittömyyttä, tai valittua tai tahatonta lapsettomuutta. 

Yhdessä romaanissa sukupolvien ketjureaktioita kovemmin koskettaa ajanymmärryksen joustavuus ja kokemusten kerrostumat. Se vie minut valitsemaan voittajan: Emma Puikkosen Musta peili. Mutta ei valinta helppo ollut.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Listaus, Romaani

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

13 helmikuun, 2021 · 10:00 am

Blogistania-kirjani 2020

Kirjasome äänestää kymmenettä kertaa vuoden parhaista kirjoista. Asetan tällä äänestyskerralla ehdokkaani kolmeen kategoriaan.

Blogistania Finlandia

3 pistettä

Marisha Rasi-Koskinen vie romaanillaan REC tarinoinnin taa omaperäisesti ja väkevästi.

2 pistettä

Anni Kytömäen romaani Margarita täyttää odotukseni historiallisen proosan täyteläisyydellä ja sanottavan määrällä ja laadulla.

1 piste

Susanne Mauden romaani Ennen kuin unohdat yllätti iloisesti, se on jäänyt siksi mieleen ja kiilaa kärkikolmikkoon.

Äänestystulokset selviävät sunnuntaina 14.2.2021, ja äänet kerää blogi Kirsin Book Club.

Blogistania Globalia

3 pistettä

Alex Schulmanin perheromaani Polta nämä kirjeet vetää vääjäämättömästi. Elämys.

2 pistettä

Elizabeth Stroutin novellistinen kerronta, selkeä ja syvä, jaksaa ihastuttaa: Olive Kitteridge.

1 piste

En tiedä parhaudesta mutta mieleenpainuvan julma: Elena Ferranten Tyttären varjo.

Äänestystulokset selviävät sunnuntaina 14.2.2021, ja äänet kerää blogi Kirjamies.

Blogistania Tieto

3 pistettä

Ei pienintäkään epäilystä: Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti.

2 pistettä

Totuus on tarua ihmeellisempää: Susan Heikkinen, Pullopostia Seilin saarelta.

1 piste

Monitahoinen: Johanna Holmström, Märta Tikkanen. Tyttö joka halusi juosta vetten päällä.

Äänestystulokset selviävät sunnuntaina 14.2.2021, ja äänet kerää blogi Todella vaiheessa.

14 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Listaus

Avainsanat:

11 helmikuun, 2021 · 7:26 am

Seitsemän kirjaa ystävyydestä

Rehellisyyden nimissä pidän ystävänpäivää jenkkiläisenä markkinointitouhuna, mutta se ei estä minua valitsemasta luettavaa ystävyysteemalla. Ystävyyden merkitys on suuri, joten kyllä sitä tekee mieli helliä – ja lukea siitä. Ja näissä suhteellisen lähiaikoina ilmestyneissä kotimaisissa kirjoissa kyse on nimenomaan ystävyyden merkityksistä. Viidestä kirjasta olen postannut jo oman jutun, mutta kahdesta luonnehdin ydinkokemukseni tähän koosteeseen. Kukkikoot tällä kertaa tällaiset ystävyyden kirjallisuuskukkaset.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Elomaan kirjassa kertoja palaa muistoin aikoihin, kun bileet olivat toinen toistaan vetävämpiä ja ne sai jakaa parhaan ystävän kanssa Ultra Bran tahdissa. Elämä vie sittemmin kertojan maailmaa reissaamaan, mutta ystävyydellä on sijansa muotoaan muuttaneenakin.

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Aikuiseen ystävyyteen on tullut särö, mutta ystävä on kuitenkin mielessä. Voiko välejä palauttaa? Ja voiko ystävystyä vävyn kanssa, ja onko tyttären ero samalla ero vävy-ystävästä? Entä mitä sisältää ystävyys Espanjassa suomalaisnaisen ja afrikkalaistytön välillä? Tämä kirja antaa näkymiä ystävyyden venyvyyteen.

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat

Kirjassa kuvattu lapsuudenystävyys lähentyy sisaruutta. Yhteinen syke sallii erilaisuuden, ja jakaminen jatkuu parikymppiseksi. Sitten väliin tulevat muuttujat etäännyttävät. Kerrassaan hienosti kirjassa kuvataan aikuisuuden sävyjä, elämänkokemusten vaikutuksia ja yhteyden luomista etääntymisen jälkeen. Kaiken puolin sykähdyttävä romaani.

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miesten ja naisten kirjallisuudesta voisi haastella kaikenlaista. Sitäkin, miten naisten kirjallisuus saa helposti hömpän määreet. En pidä hömppäyttä negatiivisena, sillä kevyellä ihmissuhdeproosalla on aikansa ja paikkansa. Pintaremontti olkoon mieshömppää, sillä siinä mieshenkilöiden ystävyyssuhteet ja muut ihmissuhteet ovat kevyesti keskiössä. Tähän listaukseen kirja ilman muuta kuuluu, sillä ystävyksien tukiverkko kuvataan kivasti.

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Maggie on suomalaisen nykytanssin pioneeri ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeltin ystävä, kenties enemmänkin. Nuotion kirja kuvaa Vennyn ja Juhani Ahon liiton raunioita ja Vennylle elintärkeää tunnesuhdetta Maggie Gripenbergiin. Siitä olisin lukenut enemmän ja syvempää. Kirjassa on myös nykyaikataso, jossa kaksi eri-ikäistä naista yllättäen ystävystyvät. 

Virkistävästi kirjassa kuvataan sitä, miten myös ystävystyminen muistuttaa ihastushullaannusta. Ihan kaikki kirjan osat eivät loksahda lukumakuuni, mutta kirja on viihdyttävä ja ystävyysteemaan se osuu täysin. Hauska oli lukea kirjapiirikuvauksia, nekin ystävyyden sävyttämiä!

Eppu Nuotio: Maggie ja minä (Otava 2020), luin BookBeatissa.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

Romaanin kuusikymppisen kertojan sydänystävän kuolema järkyttää elämänperustuksia. En muista lukeneeni näin suoraa surun käsittelyä ja nimenomaan surua ystävän menetyksestä. Kirja saa pohtimaan, millaisia ovat kulttuurimme tavat surra muita kuin lähisukua tai millaista on poiketa tavoista.

Tiainen kertoo viehättävän juurevasti kaikesta kertojan elämään kuuluvasta kuten perhehuolista, avioliiton urautumisesta ja työväsymyksestä sekä siitä, miten oleellisia hyvinvoinnille ovat ihmiset, joiden kanssa saa avoimesti jakaa elämäänsä ja ajatuksiaan. Kirja antaa tilaa murheelle ja huolille, mutta se ei unohda toivoa, uudistumista ja elämän elämistä eteenpäin.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020), sain kirjan kustantajalta, kiitos!

Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Varjoihmiset valloittaa etenkin lapsuus- ja nuoruusosuuksineen. Niissä Juha näyttäytyy taviksista poikkeavana tyyliltään, ja hän kaveeraa Paulin kanssa, jonka vanavedessä voi kokeilla meikit, merkilliset asusteet ja Lepakon punk-huumaa. Ystävyydellä ylitetään poikarajoja. Kirja seuraa kiehtovan arvoituksellisesti myös Juhan nykyhetkeä ja sen kriisinpoikasia sekä mahdollista ystävyyden palautumista. Mainiota!

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Avainsanat: , , , , , ,

6 helmikuun, 2021 · 8:44 am

Lohtukirjoja lukurauhan päivään

Sunnuntaina 7.2. on lukurauhan päivä. (Kirjasäätiön pykälät päivän viettoon voit lukea täältä.) Päivää voi toki viettää jännittävien, kiihdyttävien tai muunlaisten kirjojen kanssa, mutta minä listaan lukurauhaan sopivia lohtukirjoja. Näiden lyhyiden mutta täyteläisten teosten seurassa pääsee rauhoittumaan, miettimään ihmisen mieltä ja merkitystä kaikessa kosmisessa kohinassa.

Anne Cathrine Bomann: Agathe

Ei mitään pieniä aiheita: yksinäisyys, rakkaus ja kuolema. Päähenkilö eli eläköityvä terapeutti päätyy syntyihin syviin. Pienoisromaani ei silti leiju sfääreissä vaan käsittelee ihmisenkokoisesti luopumisesta kumpuavaa elämänpohdintaa.

Kristina Carlson: Eunukki

Pienoisromaani kiinalaisesta eunukista tuhannen vuoden takaa huokuu elämää ja sen merkityksestä muistuttamista. Pidän aforistisesta otteesta lähestyä elämää ja nähdä kurjuuden, vääryyden, arkisuuden ja hyvien hetkien kirjon. Lukija pääsee leijumaan ajattomuudessa.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Haahuilevan herran luostarireissu legendaa jahdaten tuudittaa rauhoittavaan tunnelmaan. Kirjan myötä voi tehdä tiliä omien lähtökohtien ja menneisyyden kuprujen kanssa sekä avautua tulevaan. Haahtelan tuorein teos Hengittämisen taito sopii nimeään myöten myös lohtukirjallisuudeksi, mutta Adèle-kirja vetoaa minuun piirun verran paremmin.

Han Kang: Valkoinen kirja

Kertoja on irti kotimaastaan ja muutenkin tekstissään aika irti sidoksista. Se pysäyttää hänet muistoihin ja elämäntunteeseen, jossa kuolema on seuralaisena. Ei, se ei houkuta häntä mukaansa vaan kulkee rinnalla ja elää muistoissa. Valkoista on joka puolella eri muodoissa, ja sen symbolisuus ottaa runollisesti valtoihinsa.

Petri Tamminen: Meriromaani

Tiedäthän lohtulauseen, että kaatuuhan valtamerilaivojakin. Se todentuu Meriromaanissa, joka seuraa minua vuodesta toiseen lohtukirjana. Epäonniseen merikapteeniin metaforisoituu elämän tragikoomisuus. Elämä on hyväksyttävä sellaisenaan, tällaisenaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, lyhytproosa, Romaani

Avainsanat: , , , ,

2 tammikuun, 2021 · 8:00 am

Maapallo & Helmet-lukuhaaste 2021

Planeettamme selkokielellä

Mikäpä sen mukavampaa kuin aloittaa vuoden 2021 postaukset Maapallolla. On iso asia esitellä planeettamme helposti ja selkeästi. Siihen hommaan ovat ryhtyneet Laura Ertimo ja Markus Hotakainen. Ertimo sai Tietopöllö-palkinnon 2020 ansioistaan lasten ja nuorten tietokirjailijana, Hotakainen puolestaan 2009, ja Markus Hotakaisella on jo kokemusta selkotietotekijänä, sillä hänen kirjansa Avaruus ilmestyi muutama vuosi sitten.

Aihe on siis laaja. Kirjassa se on rajattu seitsemään lukuun, joissa kerrotaan planeetoista, Maan muuttumisesta, veden ja ilman merkityksestä sekä ihmisen osuudesta maapallon elämässä. Kirja katsoo myös tulevaisuuteen.

”Ihminen on vastuussa Maasta.

Me olemme muuttaneet Maata jo paljon.

Meidän pitää huolehtia siitä,

etteivät olosuhteet Maassa muutu liikaa.”

Ihan helpommasta päästä ei Maapallo ole selkokirjojen joukossa. Se näkyy sisällössä ja kielessä. Mutta selkokirjoja saa olla erilaisia, ja tämän kuuluu ehdottomasti porukkaan, joka tiivistää oleellista, havainnollistaa ilmiöitä ja herättää kiinnostuksen selvittämään lisää. Rajaukset ovat tarkoituksenmukaisia ja ilmiökuvaukset sellaisia, että pääasiat hahmottuvat hyvin.

Maapallo on erinomainen esimerkki (selko)tietokirjasta, jossa kuvat ja taitto palvelevat lukijaa. Ne konkretisoivat hienosti tekstisisältöjä, ja niin kokonaisuus on nautittavaa luettavaa.

Helmet-lukuhaaste 2021

Helmet julkaisi muutama päivä sitten vuoden 2021 lukuhaasteen 50 vihjettä. Tänä vuonna rinnalla kulkee selkokirjahaaste, tai paremmin ilmaisuna haastekohdat on entistä helpompi täyttää myös selkokirjoin. Selkokeskus on laatinut kirjavinkkejä kuhunkin haastekohtaan (tässä), myös Hanna Männikkölahti on julkaissut oman selkokirjaehdotuslistan (tässä). Laadin joulukuussa koosteen vuoden 2020 selkokirjoista, joista moni loksahtaa mainiosti Helmet-haasteeseen (tässä).

Mihin haastekohtiin sijoittaisin Maapallon? 

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa: kyllä!

12. Kirjassa ollaan metsässä: no, käydään tässä metsässäkin.

23. Kirja, jota luet ulkona (tätä voisi lukea ulkona, kesällä sitten).

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa: kyllä!

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä: todellakin, tiedän taas enemmän kuin ennen.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa: kyllä vain!

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut: Olen odottanut selkeitä, yleistajuisia ja helppoja tietokirjoja vaikeista aiheista.

36. Kirjassa liikutaan ajassa: Maapallon miljoonien vuosien kehitys näkyy kirjassa hienosti.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (mikä ettei, ihan hyvin voisi!).

•

Laura Ertimo – Markus Hotakainen

Maapallo. Planeettamme selkokielellä

Opike 2020

ulkoasu ja taitto Birgit Tulla

selkotietokirja

104 sivua.

Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja, Tietokirja

Avainsanat: ,

31 joulukuun, 2020 · 6:59 am

Vuosikatsaus 2020

Vuoden 2019 katsauksen päätin toivotukseen, että vuodesta 2020 tulisi kaikille elämyksellinen. Tulihan siitä, toisin kuin oletin – toisin kuin kukaan oletti.

Koronakurimus lisäsi kirjamyyntiä, todennäköisesti siis myös lukemista. Huomaan omassa ajankäytössäni, että lukeminen lisääntyi kulttuuritapahtumista, sosieteeraamisesta, työmatkoista ja muista reissuista säästetyn ajan vuoksi (luin noin 170 kirjaa, jokusen niistä kuuntelin). Aikaa on siis riittänyt kirjallisuudelle ja kirjoittamiselle mutta myös tv-draamoille. Poimin vuosikatsausjuttuuni muutaman kohokohdan ja katson lopuksi vähän jo kohti tulevaa.

Kotimainen proosa

Ylivoimaisesti eniten lukulaariini kertyi kotimaista proosaa. Yhtä suosikkia siitä joukosta on vaikea valita, sillä keskenään erilaisten teosten joukko on ilahduttanut vaihtelevuudellaan. Olen koonnut vuoden varrella erilaisia vinkkilistoja lukemastani, joten niistä saa osviittaa omista tärpeistäni, esimerkiksi Finlandia-ehdokkaani (tässä & lisäksi konmmenttikirjoitus) ja esikoiskirjaehdokkaani (tässä).

Kotimainen runous

Olen lukenut tänä vuonna toistakymmentä kotimaista runokokoelmaa. Huomaan, että mieleni palaa Sirpa Kyyrösen kokoelmaan Nimesi on Marjatta. Sen tematiikka ja runojen rytmiikka jää jyskyttämään päähän. Myös Vilja-Tuulia Huotarisen proosarunojen maailmaan palaan hyvällä omatunnolla, Omantunnon asioita.

Tämän vuoden tammikuussa ilmestyi myös oma runokirjani Muiston ajastus (Reuna; juttuni tässä). Se koostuu tiiviin muodon lyhytrunoista, tematiikka kietoutuu ajankulun ympärille.

Käännöskirjallisuus

Alkuvuoden ilahduttaja oli Kersti Juvan uusi käännös Jane Austenin romaanista Järki ja tunteet. Omatyyliset Elizabeth Strout ja Rachel Cusk virkistivät. Todellinen yllättäjä oli Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti. En olisi ikinä uskonut innostuvani moisen elukan ihmeellisyydestä, mutta tiedon, henkilökohtaisen ja kaunokirjallishenkisen tyylin yhdistelmä puri. Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet iski kovaa. Seuraavassa on kevään listaukseni kiinnostavista käännöskirjoista ja se kuvastaa juuri tätä vuotta: käännöskirjatapahtuma peruuntui, siirtyi ja muuttui. Mutta tässä esimerkkejä lukemistani: Helsinki Lit 2020 -vinkit.

Selkokirjallisuus

Olen ottanut asiakseni muistuttaa blogissani kirjallisuuden marginaalisiivusta, selkokirjallisuudesta. Siitä tein kattavan koosteen: tässä. Oma panokseni tänä vuonna selkosaralla on liittynyt vanhaan suomalaiseen runouteen. Mietin pitkään, onko minulla kanttia lähteä liikuttamaan alkuperäisiä runoja selkosuuntaan, kääntää niitä helpolle kielelle.

Näin hienon elokuvan Paterson, ja siinä runoilijapäähenkilö lausuu näin: ”Käännösruno on kuin kävisi suihkussa sadetakki päällä.” Kirsti Simonsuuri puolestaan luonnehtii kääntämistä Shakespearen Sonettien loppusanoissa:

”Käännöksen on oltava vakaassa ja ankarassa mielessä alkuperäisen kaltainen. Kysymys on alkuperäisteoksen ja käännöksen vastaavuudesta. Käännöksen on luotava sama elämys ja illuusio kuin alkuperäisteos on aikanaan luonut, vaikka kaikki muuttujat ovat toiset: aika, paikka, tekijä, kieli.”

Vertaan suomenkielisten runojen mukauttamista selkosuomeksi kääntämiseen, sillä samassa maastossa siinä tarvotaan, vaikka kieli on sama. Vanhat runot, uudet lukijat (Avain; juttuni tässä) rakentuu niin, että vanha runo on selkomuutetun runon rinnalla. Kirjassa on myös selkotietotekstejä runoudesta, sen lukemisesta ja runoilijoista.

Tietokirjat ja lajien liikuttelijat

Mainitsin jo hienon Ankeriaan testamentin, joka luikertelee eri kirjallisuuslajien välissä. Myös Antti Röngän ja Petri Tammisen kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen ja Juha Hurmeen Suomi keikkuvat lajirajoilla. Ensin mainittu koskettaa, jälkimmäinen hämmästyttää ja naurattaa. Elämäkerroista valitsen Johanna Holmströmin kirjan Märta Tikkasesta. Varsinaisista tietokirjoista minua innostaa Juri Nummelinin Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia, joka tiivistää oivaltavasti kotimaisen kirjallisuuden elinkaaren. Lisäksi miellyttää Anneli Kannon konstailematon Kirjoittamassa.

Draamat

Sarjat ja elokuvat ovat viihdyttäneet pitkin vuotta, kun käynnit kulttuuritapahtumissa, museoissa, teatterissa ja elokuvateattereissa ovat lähes nollaantuneet. Epookit viehättävät yhä edelleen minua, ja siksi Musta kuningatar ja The Crown keikkuvat kruunuina kokemusten päässä: tässä. Lisäksi nuoruuskuvaus Normaaleja ihmisiä kosketti.

Matkat ja metsät

Kulttuurimatkailijana kiidin pitkin kotimaisia maanteitä ja keräsin matkaelämyksiä esimerkiksi Kotkasta, Tammisaaresta, Turusta ja Tampereelta. Tampereen seudulla suhaan pari kertaa kuussa, joten tienoo ei periaatteessa tuo uutta, mutta kesällä maltoin pysähtyä keskustan kulttuurikatselmukseen (tässä) ja matkan varrella Hattulaan. Kun Hattulan keskiaikaisen kirkon opas soittaa jouhikkoaan, jonka ääni kaikuu holvien värikkäistä maalauksista toisiin, voi unohtaa kaiken tämänilmaisen, kaiken, mitä tapahtuu kirkon seinien ulkopuolella.

Lapsuudenkodin tienoiden metsät ovat olleet henkireikäni vuosikymmeniä. Sinänsä ei siis mitään muutosta siinä, mutta mainittakoon se ajan hengessä. Metsäreissuistahan tuli yleisesti ottaen yksi koronavuoden ilmiöistä. 

Melko lähellä lapsuusmaisemiani on tämän vuoden luontokohteeksi valittu Kintulammen ulkoilualue. (Oikeastaan se on kovinkin läheinen: isäni kanssa hiihdin lapsuusvuosinani kyllästymiseen asti talvesta toiseen Kintulammen ulkoilumajalle.) Vaelsin muutaman kerran saman alueen suojellulla ikimetsäalueella. Melkomoinen tunne on nojailla noin 400 vuotta vanhaan mäntyyn. Ajantaju heilahtaa, suhteellisuus saavuttaa: tämä vuosi 2020 on vain yksi vuosi.

Metsästä vielä tämä: ensi vuoden alkupuolella ilmestyy novellejani metsäaiheista, kokoelma Niin metsä vastaa (Avain 2021). Vaikutteet ovat valuneet novelleihini metsäkokemuksista ja kansanperinteestä, esimerkiksi puu-uskomuksista. Luvassa on siis metsäistä selkoproosaa osin uuskumman sävyin.

Tervetuloa vuosi 2021!

Tervetuloa-sanaan kytkeytyy terve, joka vie minut toivomaan terveyttä ja kaikenlaista tervehtymistä tulevalle vuodelle. Olen myös toiveikas, että ensi elokuussa pompin Ratinassa Hassisen koneen tahdissa ja ramppaan vuoden aikana vanhojen ja uusien tuttujen kanssa erinäisissä muissa tapahtumissa ja esityksissä pelkäämättä pandemiatartuntoja. 

Vietän ensi vuonna blogini 10-vuotisjuhlavuotta. Kiitän teitä, että olette jakaneet tänä vuonna kanssani postauskulttuurikokemuksia. Jatkanemme sitä edelleen vuonna 2021! 

Kaikkea hyvää vuodelle 2021!

12 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Draama, Elokuvat, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

16 joulukuun, 2020 · 7:00 am

Selkokirjat 2020 – katsaus helpon kielen kirjoihin

Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.

Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.

•

Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.

Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.

Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.

•

Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.

Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.

Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.

Magdalena Hai: Haiseva käsi

Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.

Sanna-Leena Knuuttila: Jäätyneet tiet

Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.

Satu Leisko: Koti Suomesta

Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.

Silja Vuorikuru: Suomalaisia naiskirjailijoita

Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.

Bonus

Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.

*

Muita selkokirjoja 2020

Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.

Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.

Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.

Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.

Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)

J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.

Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)

Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja

Avainsanat: , , , , , , , ,

23 marraskuun, 2020 · 9:53 am

Finlandia-romaaniksi 2020: monta kysymystä, vähän vastauksia

Mistä syystä palkinto yhdelle?

Olen lukenut viisi ehdokasta, kuudetta eli Ann-Luise Bertellin Heiman-romaania odotan suomennoksena ensi keväänä. Päivittäin suosikkini vaihtuu, myös valintaperusteluni, joten minulle sopii minkä tahansa romaanin voitto: se edustaa joka tapauksessa kunniakkaasti tämän vuoden romaanitaidetta. Listaan tähän tekijänmukaisessa aakkosjärjestyksessä, miten kukin ehdokas minun mielestäni edustaa tätä kirjavuotta. (Linkit kirjajuttuihini ovat romaanien nimissä.)

Ritva Hellsten: Raija

Hellsten on kirjoittanut elämäkertaromaanin siskostaan Raija Siekkisestä. Autofiktiobuumiin Raija tuo twistiä. Kirjailija näyttäytyy tietoisesti fiktion keinoja hyödyntävässä romaanissa sivuhenkilönä mutta nimeä myöten muunneltuna. Silti kirjailija ammentaa faktoista ja yhteisestä perhetaustasta. Lopputulos on sisäistynyt taiteilijaromaani.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tänä(kin) vuonna on ilmestynyt monta kirjaa sota-ajasta tai sen välittömistä jälkivaikutuksista. Viime vuosina Lapin sota ja naisten sotakokemukset ovat kiinnostaneet entistä enemmän. Kinnunen tuo sodan jälkimaingista esille sellaista kuin ei romaanitaiteemme ennen, naisten vaellusromaanin.

Anni Kytömäki: Margarita

Luonnonsuojelu ja ilmastomuutos ovat aikamme isoja asioita, ja esillä ovat olleet harvinaisten lajien elinehtojen säilyttäminen ja metsäluonnon merkitys hiilinieluna. Siksi Margarita osuu aikaamme, vaikka se sijoittuu 1950-luvulle, suomalaisen luonnonsuojelun käynnistysaikoihin. Kaupanpäällisiksi saa kuvauksen yhteiskunnan ja yksilön roolijaosta sekä yhden naisen kehityskertomuksen.

Heikki Kännö: Runoilija

Tosielämän henkilöt romaanihenkilöinä kuuluvat nykykirjallisuuteen, samoin historiallisen romaanin uudistaminen niin, että siinä on sekä vankkaa taustatietoa että tietoista genren konventioiden uudelleen asettelua. Runoilija sijoittuu Keski-Euroopaan 1880-luvun lopusta 1920-luvun alkuun, mutta se juhlii tämän ajan aateromaanina mielikuvituksen rajattomuutta ja luo mahdollisia maailmoja, myös spefi-viritteisiä tapahtumaketjuja.

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Nykyromaaneissa käytetään paljon näkökulmatekniikkaa, ja siten saadaan kuvaukseen täyteläisyyttä kuten Mustaa jäätä saa sekä nuoren miehen kehityskertomukseen että kahden naisen elämänvaiheisiin. Suomalaisessa prossassa tavallisia ovat tummat sävyt, mutta Vuori-Kemilä kertoo vakavasta unohtamatta arkisen elämän tilannekomiikkaa.

Kirjakilpailu vai mikä?

Jonkin aikaa olemme saaneet arvuutella, mikä romaaneista lehahtaa Hannu Linnun lemmikiksi. Melkein tekisi mieli siteerata Ritva Hellstenin Raija-romaania, ja siteeraankin: ”On väärin, että taiteesta tehdään kilpailulaji, hän väitti.” Ymmärrän kyllä, ettei etsitä absoluuttisen parasta romaania vaan valikoidusta kirjajoukosta nousee valitsijan mielestä yksi vuoden kiinnostavimmista. Eli ei ole kyse kilpailusta vaan palkinnosta: yksi palkitaan niine kriteerein kuin palkitsija asettaa.

Kirja-ala voittakoon, sillä kirjat saavat näkyvyyttä enemmän kuin silloin, jos ei kirjapalkintoja jaettaisi. Siksi toivoisin, että kuuden kirjan sijasta saisimme jatkossa pitkän listan, siis useamman vaihtoehdon ja siten monelle kirjalle buustia. Vai onko niin, että on tietoinen profilointi, että Finlandia-ehdokkaita on kourallinen, kun Runberg-palkinto tarjoaa pitkän esilistan, tänä vuonna 19 ehdokkaan valikoiman?

Lisäksi toivoisin, että Runeberg-palkinto, Tanssiva karhu ja muut kirjallisuustunnustukset poikisivat nykyistä enemmän juttuja, ohjelmia ja muuta hässäkkää. Palaan vielä jutun lopussa medianäkyvyyteen.

Miten määritellä lajit?

Mainitsen taas Raija-romaanin, koska sen päähenkilö oli aikanaan Finlandia-palkintoehdokas novellikokoelmasta. Se muistuttaa siitä, että nykyinen kaunokirjallisuuden Finlandia koskee vain romaaneita.

Miten saisi novellit, esseet ja runot paremmin esille, sillä kyllä nekin ansaitsevat omat megapalkintonsa? Tai miten käy lajien rikkojille? (Tosin joku niistä voi päätyä palkittavaksi romaanina kuten Juha Hurmeen Niemi.) Ja voi marginaalikirjallisuutta, esimerkiksi selkokirjoja! Milloin olet nähnyt niille omistettavan palkintoja tai niitä ylipäätään esillä julkisuudessa?

Lasten- ja nuortenkirjalisuuden Finlandia pohdituttaa, sillä alle kouluikäisten, kouluikäisten ja nuorten kirjat kyllä painivat kovin eri sarjoissa. Palkittavan punnitsee aina aikuinen, joka usein valitsee omin makumieltymyksin kärkeen nuorten aikuisten kirjoja. Ja kyllä, kyllä, onhan tietokirjatkin kovin heterogeenisia elämäkerroista kovaan tutkimuskirjallisuuteen. Ei ole helppoa vetää tai avata lajirajoja.

Miksi lisää medianäkyvyyttä?

Mitä Raija-romaani kertoo minulle kirjallisuuden medianäkyvyydestä? Romaanin päähenkilö meni tolaltaan, koska merkittävä päivälehti ei julkaissut kirjailijan uutuuskirjasta kritiikkiä. Tilanne on muuttunut Raija Siekkisen ajoista yhä pahemmaksi, sillä kirja-arvioiden palstat ovat kaventuneet: yhä useampi kirja jää vaille kritiikkiä.

Kaikki ymmärtävät esimerkiksi Helsingin Sanomien valtaroolin: harva kirja pääsee sen sivuille, mutta niille harvoille vaikutus on suuri. Esimerkiksi kirjastojen varausjonot pitenevät merkittävästi lehden kritiikin jälkeen. Menneen viikonlopun jälkeen (tässä) Hesarin lukijoille ei ole myöskään epäselvää, mikä vaikutus syntyy, kun kriitikko lyttää lukemansa epäselvin perustein. Se herättää epäilyksen: onko vallan lieveilmiönä ylimielisyys? Tuskin kukaan kaipaa kritiikiltä pilkkaa puutteista vaan asiantuntevaa kirjan erittelyä ja esittelyä.

Kirjoista kiinnostuneet kaipaavat perinteisen median juttuja nykyistä enemmän ja laajalla genrekirjolla. Toivon usein monisivuisen, jättikuvin somistetun kirjailijahaastattelun tilalle vaikkapa sitä, että sama tila täyttyisi usean eri kirjan kritiikillä. Meitä bloggaajia, kirjagrammaajia tai kirjapodcastaajia riittää, mutta me emme täytä kirjakritiikin aukkoja.

•

Tänä vuonna Finlandia-juhla televisioidaan suorana. Syy johtunee korona-ajasta, mutta ehkä se sisältää myös oivalluksen tuoda Emma- ja Jussi-palkintojen rinnalle kirjakekkerit parhaimpaan katseluaikaan. Hienoa.

Silti muistuttaisin, ettei yksi lähetys muuta muuten niukkaa Ylen kirjallisuusohjelmatarjontaa. Sitä ei ole uudelle, näkyvälle tasolle nostaneet tv:ssä Helsinki Lit -taltioinnit, aamuiset viikon kirjavartit tai Areena-tallenteet. Peräänkuulutan yhä samaa kuin viime vuonna (juttuni: tässä), joten siteeraan tovin vuodentakaista itseäni:

Maksan Yle-veroa. Kulttuuriuutisten ohella oletan Ylen julkaisevan tärkeimpinä katselu- ja kuunteluaikoina kirjallisuuskeskusteluja, kirjailijahaastatteluita, tavisten, kulttuurihenkilöiden ja julkkisten kirjahyllyesittelyitä, kirjasketsejä, kirjatietovisoja, ideoita iltasaduiksi, lastenkirjavinkkauksia, nuorten omakohtaisia kirjakokemuksia, lukupiirien löytöjä uutuuksista ja jo aiemmin ilmestyneistä kirjoista jne.

Toivemaailmassani julkinen palvelu Yle ei juutu mittaamaan Arena-klikkauksia vaan tarjoaa kunniatehtävänään sitä, mitä sen kuuluu: kirjallisuusohjelmia lukemisen merkityksen vaalimiseksi. Sillä siten se omalta osaltaan edistäisi lukutaitoa – kansalaistaitoa, josta ollaan niin huolissaan.

Ja mikä romaani palkitaan Finlandialla?

Lisäys illalla 25.11.2020: vuoden Finlandia-romaani on…

Onnittelut!

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, kirjapalkinnot, Listaus, Romaani

Avainsanat: , , , ,

3 marraskuun, 2020 · 7:00 am

Finlandia-romaaniehdokkaani 2020

Torstaina 5.11.2020 valintaraati paljastaa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Otan rehvakkaasti varaslähdön ehdokasasetteluun, ja teen sen silläkin uhalla, etten ole lukenut tämän vuoden kaikkia kotimaisia romaaneita. Valitsen siis suosikkini lukemistostani (kutakuinkin 50 kotimaista romaania viihteestä vakavaan), ja esittelen ne tekijänmukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Ahavan romaanissa 1600-luvulla elänyt kuvataiteilija muuttaa muotoaan matkallaan tähän päivään, ja se lumoaa näkymillä luontokappaleisiin ja elämisen ehtoihin. Lisää: klikkaa tästä.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Kinnusen vaellusromaanista lähtee monia polkuja miettiä ihmisiä ja kokemuksia sodan päätyttyä. Tunnelman väkevyys ja äärirajoilla liikkuminen vetävät puoleensa. Lisää: klikkaa tästä.

Anni Kytömäki: Margarita

Margarita on jäänyt mieleen myllertämään lukemisen jälkeen. Sen teemat ja henkilöt paljastavat yhä kuukausien jälkeen eri puoliaan. Se on tärkeän kirjan merkki. Postauksessa itse kirjasta lisää: klikkaa tästä.

Marisha Rasi-Koskinen: REC

Postauksessani: ”Rasi-Koskisen romaania ei voi kuvailla tavalliseen tapaan. Sitä ei voi lukeakaan tavalliseen tapaan. Sen tyhjentämättömyyteen täytyy antautua, täytyy hyväksyä määrittelemättömyys ja arvoituksellisuus.” Lisää: klikkaa tästä.

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Vaihtoehtohistorian feikkielämäkerta sai minut monesti riemastumaan siitä, mitä keksin Raunion kerronnan kerroksista. Kertoja leikittelee minulla ja haluan olla leikissä mukana. Lisää: klikkaa tästä.

Kuudes ehdokkaani?

Kuudetta ehdokastani arvuuttelen. Laskelmoisinko olettamalla virallisen raadin valitsevan agendarevittelyn ja poimisin saman eli Anu Kaajan Katie-Kate? Vai olisiko virallisen raadin valinta kokeellinen niin kuin usein on, siis erikoisuusmielessä osin koneoppivalla algoritmilla tuotettu Olavi Koistisen Motivaatiojänis (joka on minun lukemanani vielä alkutekijöissään)?

Valintani taitaa kallistua toiseen suuntaan: raikas, rento, positiivisuuspläjäys Jussi Seppänen – ehkä juuri se, kirjallinen omavaloinen välkkyjä autofiktion peilipallomeressä. Minun puolestani kuudes ehdokkaani voisi olla myös juniori-seniori-kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen, ellei kirjan kirjastoluokitus olisi elämäkerta. Vai olisiko kuudes kiinnostava ehdokas joku esikoisromaaneista?

Ehkä kuudennen ehdokaspaikkani voisi täyttää konkarin kelpo teos, sellainen, jolla on sana hallussa ja ajatus ojennuksessa ja joka tänä vuonna kyllä tarjosi kirjamielihyvää mutta varauksettoman hullaannuttava ”klik” jäi minulta kuulematta? Näitä kirjailijoita teoksineen ovat esimerkiksi Joel Haahtela, Tua Harno, Emmi Itäranta, Jari Järvelä, JP Koskinen ja Peter Sandström. (Olen lukenut ja niistä kirjoittanut, kaikista en vielä postannut.)

•

Eli kuuden kärkeä ei ole helppo valita, vaikka useina vuosina olen toivonut listattavaksi 10 ehdokasta. Silti minusta kirjanäkyvyyden vuoksi voisi Finlandia-valinnoissa olla ensin ”pitkä lista” ja siitä sitten poimittuna ”lyhyt lista”. Omalta osaltani jostain syystä kävi kirjavuonna 2020 niin, että suhteessa makumieltymyksiini ilmestyi paljon hyviä, kiinnostavia romaaneita, mutta selviä huippuja kourallinen.

Ehdokasasettelu houkuttaa minua myös ynnäämään kokemani kotimaisen proosan ominaispiirteet. Tänä vuonna kotimaisessa kaunokirjallisuudessa omaelämäkerrallisuus on tärkeä juonne, toinen on historian aiheet käsiteltynä näkökulmatekniikalla. Minäkerronta jyllää, ja rakenteellisesti romaaneissa vaihdellaan ahkerasti aikatasoja tai ainakin kertojaosuuksia. Perheasiat pohdituttavat monissa romaaneissa. Yhä edelleen henkilökuvaus on keskiössä, eikä tarina ole mihinkään kuollut.

Jään odottamaan virallista ehdokasvalikkoa. Yllättäkää!

10 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Avainsanat: , , , , ,

25 lokakuun, 2020 · 2:00 pm

Kirjamessukokemuksia 2020

Etätyöläisenä roikun verkossa kaiket päivät. Tietoteknisten yhteyksien sijasta kaipaan päiviini välillä muuta, ja siksi ajatus virtuaalikirjamessuista ei ensin innostanut. Kirjamessuissa ovat tungoksesta huolimatta viehättäneet sovitut ja satunnaiset kohtaamiset sekä luuhaaminen vaihtelevissa haastattelupisteissä. Tätä taustaa vasten: mitä sain irti verkkomessuista?

Keskustelut jo luetuista

Olen tähän mennessä katsonut yli kaksikymmentä kirjailijakohtaamista, pääosin ”livenä”, myös muutaman tallenteena. Jotkut kirjailijakohtaamiset ovat haastattelutyyppisiä, mutta huomaan syttyväni sellaisista tilanteista, joissa hehkuu ainutlaatuisen yhdessäolon tunne ja vuorovaikutteinen keskustelu. Minulle kohotushetkiä tuottivat seuraavat keskustelut:

  • Antti Rönkä, Petri Tamminen ja Eeva Herrainsilta pysähtyivät kirjaan Silloin tällöin onnellinen mutta liikkuivat hetkessä isä-poika-suhteessa ja kirjailijuudessa.
  • Selja Ahava ja Anna Baijars jakoivat ajatuksiaan siten, että he jatkoivat lukukokemukseni lentoa romaanista Nainen joka rakasti hyönteisiä.
  • Jussi Seppänen ja Laura Friman valloittivat positiivisella arvaamattomuudellaan, ihan niin kuin teki Jussi Seppänen romaanissaan Jussi Seppänen.
  • Anni Kytömäki ja Jonna Tapanainen valitsivat romaanista Margarita näkökulmia, jotka kirkastivat lukutunnelmieni muistoja.

Keskustelut lukemattomista

Vaalin omaa kirjakokemustani siten, että harvoin luen tai tutustun muiden kirjakokemuksiin ennen kuin itse luen kirjan tai olen lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä. Siksi pääsääntöisesti välttelen juttuja, jopa kirjailijahaastatteluja kirjoista, joita en ole vielä lukenut. Joskus houkutus on liian suuri, eikä ehdottomuus missään asiassa taida olla tervettä. Siksi:

  • Susan Heikkinen ja Katja Kallio paneutuivat torstaina Seilin saaren sairaalamenneisyyteen siten, että latasin oitis verkkokirjana Heikkisen kirjan Pullopostia Seilin saarelta. (Luin sen heti messulauantaina: moottoritie hurisi renkaiden alla mutta minä kuljin 1900-luvun mielisairaanhoidon historiassa yhden henkilön taipaleen verran.)
  • Juha Hurme ja Jussi Tiihonen tarjosivat viihdyttävän hetken Suomesta. Enpä usko, että rento jutustelu riisti minulta juoniyllätyksiä.
  • Ella Kanninen ja Baba Lybeck saivat minut uskomaan, että tarvitsen kirjamatkaa marraskuun pimeille illoille, siten Kannisen kirjasta Minun Italiani ehkä tulee minun Italiani.
  • Tarja Halonen ja Katja Merikallio saivat minut tuntemaan ylpeyttä naispresidentistämme, joka toimii virkakautensa jälkeenkin kunnon ihmisen maailmanparannusmentaliteetilla.

Tallenteisiin

Kirjafiesta voi siis jatkua, koska tallenteita voi katsoa pari viikkoa. Siksi lauantainen 400 kilometrin edestakainen ajomatka hoitokotikäynteineen ja haudanhoitoineen ei sulkenut minua ulos messuista. Tallenteet pelastavat. Lisäksi niiden avulla ulkomaisten vieraiden ajatuksia on helppo seurata; ainakin Elizabeth Stroutin haastattelu oli tekstitetty.

Tulen katsomaan vielä keskusteluja, joissa on kokoavia teemoja ja useita keskustelijoita. Odotukseni ovat korkealla, sillä tällaisessa teemoitetussa aiheessa voi tulla yllättäviä ja suuntaa muuttavia ajatustenvaihtoja, kun ei olla vain yhden tietyn kirjan äärellä. Näitä ajattelin katsella:

  • Tulevaisuus äänessä – äänikirjojen nousu ja tulevaisuus (24.10. klo 11)
  • Sensuroitu! Mistä kirjailija vaikenee (25.10. klo 11.00)
  • Kuka puhuu nyt? (25.10. klo 12.30)
  • Kärlekens omöjlighet och betydelse (25.10.klo 16.00).

Loppupäätelmät

1) Arvostan sitä, että kirjatapahtumista kiinnostuneille tarjotaan poikkeusoloissa virtuaalivaihtoehto. Siksi ostin lipun.

2) Tekniset ongelmat heti messujen käynnistyttyä turhauttivat, mutta onneksi vain torstain osalta. Myönnettävä on, että kirjautumispulmat ja puutteelliset ohjeet ohjelmiin pääsyssä tai suosikkilistan hyödyntämisessä latistivat messukäynnistyksen.

3) Ruuhkaton vapaus viehätti: kahvittelin, jumppasin, siivoskelin samalla. Ja koska en kykene vain kuuntelemaan tekemättä mitään, olen jo neulonut yli metrin kaulahuivia samalla, kun olen messuillut.

4) Nämä tallenteet – voin jatkaa messuja mieleni mukaan, miten ja milloin vain (kahden viikon rajoissa).

5) Tuikkaan kriittisen piikin virtuaalilihaan, sillä näin messut ovat lähinnä isojen ja varakkaiden kustannustalojen menestyneiden kirjailijoiden näkyvyyden lisääjä. Pienkustantamot ja isojen kustantamoiden pienlevikkinen tai marginaalinen kirjallisuus eivät näissä kekkereissä näy.

6) Kirjailijoiden elinkeino mietityttää, sillä verkkotapahtuma ei todennäköisesti nostata sellaista ostobuustia kuin lukijoiden suunnitellut kirjahankinnat ja heräteostokset messuilla paikan päällä.

7) Tuuppan tämänkin: toisaalta verkko lisää saavutettavuutta, mutta on messukävijöitä, joilta verkko vähentää sitä. Näin on aina, toisaalta – toisaalta.

8) Huomaan, että etätyöläisen erakoituvaan elämäntapaan poikkeusmessut solahtivat sittenkin sujuvasti. Silti toivon ensi vuodelta vanhaa normaalia.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Listaus

Avainsanat: ,

24 lokakuun, 2020 · 6:07 am

Esikoiskirjoista 2020

Helsingin Sanomat palkitsee taas esikoiskirjan. Palkintoehdokkaista en ole lukenut Janne Saarakkalan, Milja Sarkolan, Sini Siverin ja Elsa Töllin kirjoja. Mutta kuusi muuta ehdokasta olen lukenut.

Reetta Aalto: Vadim

Rouhea rakkauskertomus vie muutaman vuosikymmenen takaisiin taidepiireihin Pietariin. Lisää: klikkaa tästä.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä

Konstailematon novellistiikka viehättää, ja 15 novellia erilaisista, epämukavistakin olosuhteista yllättää lukijan. Lisää: klikkaa tästä.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa. Mutta miten sille käy eksentrisessä pohjoisen lomakylässä? Lisää: klikkaa tästä.

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Pienissä osissa on ihmisen osa noin sata vuotta sitten ja nyt. Nuorten kohtalot ja valinnanmahdollisuudet kuitenkin ovat muuttuneet. Lisää: klikkaa tästä.

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tuhkaan peittyneestä Lapista paljastuu vankileirien jäämiä, mutta ihmisissä palaa yhä sota-aika. Uutta näkökulmaa saa tästä esikoisesta. Lisää: klikkaa tästä.

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Suomensukuisissa paluumuuttajissa näkyvät Stalinin ajan jättämät jäljet ja nyky-Venäjän historiatulkinta, mutta tärkeimpiä ovat yksilökokemukset. Lisää: klikkaa tästä.

Palkinnonjakoni

Ennustan Järvikallaksen novellien voittavan, ja sopii se minulle. Palkinnon ojentaisin myös Anna Soudakovalle, mutta puolittaisin sen Susanne Mauden kanssa. Mauden romaani Ennen kuin unohdat ei ole ehdokkaana mutta minut se voitti puolelleen raikkaana ystävyyskuvauksena ja ajankuvana, katso vaikka postaukseni: tässä.

Ehdokasjoukkoon lisäisin Rosa Clayn (tässä), jossa Vappu Kannas kuvaa sisäistyneesti yhtä poikkeuksellista ihmiskohtaloa. Myös Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit (tässä) on minun makuuni, mutta ehkä kokenutta käsikirjoittajaa ei noteerattu esikoiskirjailijaksi.

Tärkeintä on, että uutta kirjallisuutta julkaistaan ja luetaan. Ja on siitä hyvä kirjoittaakin, jotta kirjat löytäisivät lukijansa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus

Avainsanat: , , , , , , , ,