Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

Olen lukenut nyt Édouard Louisin kolmesta romaanista ensimmäisen ja kolmannen. Ei enää Eddy sopii alkusoitoksi pienoisromaanille Kuka tappoi isäni (Tammi 2022). Uutuussuomennoksessa kertoja vierailee sairaan isänsä luona ja palaa muistikuvin lapsuuskodin tilanteisiin.

”Eräänä päivänä kirjoitin muistivihkooni: hänen elämänsä kuvaaminen tarkoittaa sitä että kirjoitan tarinan omasta poissaolostani.” 

Tai riittämättömyydestä macho-isän silmissä. Kiteytettynä isäsuhde muistuttaa painajaista, jossa poika ei vastaa isän odotuksia. Kirjan loppua kohti jo esikoisromaanista tutusta kasvuolokurjuudesta välähtää muutama mukava muisto sekä aikuisen pojan ja isän lähentymisen pirstaleita.

”Sinun elämäsi osoittaa, että me emme ole yhtä kuin tekomme, päinvastoin, me olemme sitä mitä me emme ole tehneet, koska maailma tai yhteiskunta on meitä estänyt.”

Ja nyt päästään kirjan ytimeen: se on yhteiskunnallinen kannanotto. Kirjan kertoja nimeää ranskalaiset valtapoliitikot, jotka ovat päätöksillään kurjistaneet köyhien asemaa, elinoloja ja mahdollisuuksia. Isä on tapausesimerkki, jolla hyväosaisten ymmärtämättömät ja köyhille kohtalokkaat päätökset todistetaan.

”Kun ajattelen menneisyyttä ja yhteistä elämäämme, muistan lähinnä sen mitä en sanonut, muistoni kumpuavat siitä mitä en sanonut.”

Nyt kertoja sanoo lyhyesti ja ytimekkäästi oleellisuuksia isäsuhteestaan ja yhteiskuntanäkemyksestään. Kirja on luokiteltu romaaniksi ja pienoisromaaniksi, mutta luen sitä lähinnä esseenä. Louis ponnistaa päätelmiinsä usein muiden kirjoittajien tai elokuvien avulla, vie henkilökohtaiseen ja viittaa yleiseen. Siksi autofiktio tuntuu tarpeettomalta määreeltä, sillä kyllä kirjassa on esseetyylisen, henkilökohtaisen pamfletin henkeä. Sellaisena se on rehellinen ja tehokas.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni, suomentanut Lotta Toivanen, Tammi 2022, 33 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

3 responses to “Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

  1. Samoin aatoksin: en minäkään romaaniksi luokittelisi, vaan käytin pamflettia adjektiivilla räväkkä.
    Tekstin kieliasu ja ilmaisukyky ovat Louisin eittämättömiä vahvuuksia ja myös mielialojen ja tunteiden välittäminen lukijalle onnistuvat vaivatta ja koskettavasti.
    Jonkinlainen vaikeasti määriteltävä ”ankeahko” tunnetila jäi päälle lukemisen jälkeen, mutta on varsin mielenkiintoista nähdä, mihin tämä nuori kirjailija vielä yltääkään.

  2. Paluuviite: Lukuviikon 2022 lukemistoksi | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s