Avainsana-arkisto: Anne Cathrine Bomann

Lohtukirjoja lukurauhan päivään

Sunnuntaina 7.2. on lukurauhan päivä. (Kirjasäätiön pykälät päivän viettoon voit lukea täältä.) Päivää voi toki viettää jännittävien, kiihdyttävien tai muunlaisten kirjojen kanssa, mutta minä listaan lukurauhaan sopivia lohtukirjoja. Näiden lyhyiden mutta täyteläisten teosten seurassa pääsee rauhoittumaan, miettimään ihmisen mieltä ja merkitystä kaikessa kosmisessa kohinassa.

Anne Cathrine Bomann: Agathe

Ei mitään pieniä aiheita: yksinäisyys, rakkaus ja kuolema. Päähenkilö eli eläköityvä terapeutti päätyy syntyihin syviin. Pienoisromaani ei silti leiju sfääreissä vaan käsittelee ihmisenkokoisesti luopumisesta kumpuavaa elämänpohdintaa.

Kristina Carlson: Eunukki

Pienoisromaani kiinalaisesta eunukista tuhannen vuoden takaa huokuu elämää ja sen merkityksestä muistuttamista. Pidän aforistisesta otteesta lähestyä elämää ja nähdä kurjuuden, vääryyden, arkisuuden ja hyvien hetkien kirjon. Lukija pääsee leijumaan ajattomuudessa.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Haahuilevan herran luostarireissu legendaa jahdaten tuudittaa rauhoittavaan tunnelmaan. Kirjan myötä voi tehdä tiliä omien lähtökohtien ja menneisyyden kuprujen kanssa sekä avautua tulevaan. Haahtelan tuorein teos Hengittämisen taito sopii nimeään myöten myös lohtukirjallisuudeksi, mutta Adèle-kirja vetoaa minuun piirun verran paremmin.

Han Kang: Valkoinen kirja

Kertoja on irti kotimaastaan ja muutenkin tekstissään aika irti sidoksista. Se pysäyttää hänet muistoihin ja elämäntunteeseen, jossa kuolema on seuralaisena. Ei, se ei houkuta häntä mukaansa vaan kulkee rinnalla ja elää muistoissa. Valkoista on joka puolella eri muodoissa, ja sen symbolisuus ottaa runollisesti valtoihinsa.

Petri Tamminen: Meriromaani

Tiedäthän lohtulauseen, että kaatuuhan valtamerilaivojakin. Se todentuu Meriromaanissa, joka seuraa minua vuodesta toiseen lohtukirjana. Epäonniseen merikapteeniin metaforisoituu elämän tragikoomisuus. Elämä on hyväksyttävä sellaisenaan, tällaisenaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, lyhytproosa, Romaani

Anne Cathrine Bomann: Agathe 

Aina ei täyteläiseen romaaniin tarvita paljon. Kun aiheina ovat elämän mielekkyys, yksinäisyys, rakkaus ja kuolema, niille voisi uhrata satoja sivuja. Anne Cathrine Bomann on päättänyt toisin, sillä noin sata sivua riittää romaaniin Agathe (Gummerus 2020).

wp-1590139169183.jpg

Romaanin kertojahenkilö on päättänyt eläköityä. Hän käynnistää lähtölaskennan: enää muutama sata kohtaamista terapia-asiakkaiden kanssa. Terapoitaviensa jaaritteluun kyllästynyt psykiatri piirtelee vihkoonsa lintuja, kun asiakkaat pulputtavat probleemiaan. Mutta.

” ’Mutta mitä se tarkoittaa?’
Niin yksinkertainen kysymys.
Vastatessani olin kiusallisen tietoinen siitä, että minulla olin tasan 71 keskustelua ennen eläkepäiviä, ja vain 6 niistä kävisin Agathen kanssa. Äkkiä luku, joka oli aina ennen tuntunut liian isolta, olikin pelottavan pieni.
’Se tarkoittaa, että teidän täytyy opetella näkemään itsenne, Agathe.’ ”

Uusi asiakas Agathe tuo mukanaan käännekohdan. Nuoren naisen elämänpettymyksen tunne imeytyy terapeuttiin, käy käänteinen transferenssi. Lisäksi sihteerin elämäntilanne ja hänen poisjääntinsä töistä keikauttaa päähenkilön elämän tarkkaa, eristäytynyttä järjestystä.

Ulkoinen liikehdintä romaanin tarinassa on pientä, sisäinen suurta. Romaani paljastaa minulle, miten ajatusrakennelmat itsestä, muista ja niiden merkityksistä ovat nimenomaan rakennelmia, joiden osissa pienetkin liikahdukset vaikuttavat. Kirjassa on muutama koskettava kohta, joista puen yhden kysymykseksi: kuka on seinänaapurimme? Seinänaapuri on konkreettinen mutta myös symbolinen. Tuntemisen estää erottava seinä, samanlainen, jonka rakennamme itsemme ja tunteidemme väliin.

Ei ole sattumaa, että romaanissa viitataan kuuroon ja sokeaan. Ne ovat sekä symboleja että konkreettisia aistivammoja, jotka rajoittavat mutta myös mahdollistavat hyvää ja pahaa – yksilö voi aina valita tekojaan. Ja romaanin päähenkilöksi valikoituu psykiatri, jotta paljastuu, ettei ihmismielen ammattilainen ole sen parempi itsensä tai elämän tuntija kuin muutkaan. Mutta oppia voi. Koskaan ei ole myöhäistä.

Ihastun Bomannin vähäeleiseen kerrontaan, jossa tapahtumat ja tunteet välittyvät selkein sanoin, napakoin virkkein, hallituin siirtymin lyhyestä luvusta toiseen. Arvostan aukkoja, jotka jäävät lukijan täytettäviksi. Romaanissa on lisäksi viehättävää ajattomuutta. Päähenkilö plaraa muistiinpanojaan 1920-luvun loppupuolelta, mutta tapahtuma-aika voi olla ihan missä kohtaa vain modernin psykologisoinnin aikakaudella. Eikä paikallakaan ole erityismerkityksiä.

Agathe-romaani saa minussa miellyttävän mahdollisuuksien olon. Siirrän Bomannin romaanin listaan, jolle kerään lohtukirjoja.

– –

Anne Cathrine Bomann
Agathe
suomentanut Sanna Manninen
Gummerus 2020
(pienois)romaani
61 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani