Hyvää lukurauhan päivää! Minkään ei pitäisi estää rauhoittumista lukemiseen myös muina päivinä, mutta minun puolestani voi tälle asialle nimikkopäiviäkin perustaa. Ei tässä muu auta kuin jatkaa antoisaa harrastusta eli lukea kirjoja, myös ihan paperisia, ja jokunen myös ostaa, koska kirja-alan tilastoinnit lähettävät varoitusmerkkejä kirjan ja lukemisen kohtalosta.
Lukurauhapäivän lukemisen lomassa muistuttelen siitä, että uutuuskirjatulvaa kannattaa padota välillä myös ”vanhoilla” kirjoilla. Todellakin outoa: viime vuonna ilmestyneet kirjat vaikuttavat markkinoilla jo menneen talven lumilta. Ja koska ei tänä talvena etelässä juuri ole lunta nähty, kannattaa palata viime vuoden kirjojen muistoihin, jotka eivät ole sulaneet pois. Nyt taisi mielikuva kirmata jäätäväksi, mutta ajatus on pakkasenkirkas: edellisen kauden ja vielä sitä vanhemmat, kiinnostavat kirjat eivät ole kadonneet minnekään. Muistutan tässä jutussa minuun vaikuttaneista vuoden 2019 romaaneista, jotka eivät ole kovin paljon olleet esillä. Järjestys etenee elämänkaarimaisesti.
Sydän sykähdyttää kerronnallisesti taitavana kuvauksena pelon ja rakkauden ajasta. Kivelän kuvaus on tarkkaa ja näkemyksellistä. Kertoja synnyttää kolmannen lapsensa, jolla ilmenee sydänvaiva. Kirja ei silti kerro vain siitä vaikka paljon siitä. Kirjassa kertoja on kokonainen harsomaisenakin.
Jani Nieminen: Komero
Miksen ole nähnyt kirjajutuissa montaakaan mainintaa Komerosta? Se on mainio kertomus perheestä, nuoruudesta ja ystävyydestä. Kasvukertomukset eivät ole kirjallisuudessa harvinaisuuksia, mutta harvinaisen vinkeästi Komerossa kertojahenkilö kelaa mennyttä yhdistäen tapahtumiin lepattavia näkyjä. Viihdyin ja liikutuin kirjan parissa.
Cristina Sandu: Vesileikit
Novellistinen, tiivis romaani puhaltaa köyhän maan kuviokellujat maailman tuuliin ja kertoo siten rivien välein ja harkituin sanoin juurtumisesta ja juurettomuudesta, kun alla liikkuu arvaamaton elämän virta.
Päivi Laakso: Sääskenpyytäjä
Sääskenpyytäjä on repaleinen tarina aikuisen naisen ja vanhojen vanhempien suhteesta – eletyn elämän pikakatselmus menneeseen ja nykyisyyden käänteentekeviin tapahtumiin. Kerronnan karheus ja näkökulmavaihtelu lisäävät lyhyen kirjan intensiteettiä.
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Jokin minua viivytti tarttumaan Pienen hauen pyydystykseen, en tajua mikä, sillä lukukokemus taitaa olla viime vuoden romaaneista iloisimmin yllättävä. Riemastun romaanin pohjoisen tunnelman kummasta väreilystä. Taas on kyse perheestä, sukupolvista, yhteisöstä ja rakkaudesta, mutta voi peijooni, mitä muita aineksia Karila saa siihen linjakkaasti mukaan!
Aki Salmela: Eläimen varjo
Vuoteni 2019 alun iloja oli runokokoelma Eläimen varjo, jonka runoissa eläimellisyys inhimillistyy. Pidän runojen ajatelmatiheydestä. Kokoelmassa vaihtelee runomuotoja proosaan, ja käännöstäkin pukkaa. Nämä runot pysyivät pitkään yöpöytäkirjana, jota oli ilo silmäillä iltaisin ja bongata ajatelma yön kylkeen. Sitä paitsi kirjan kansi on vuoden 2019 parhaita.
Mitä luen nyt lukurauhan päivänä? Ostin syksyllä kirjamessuilta William Shakespearen Sonetit (Gaudeamus 2010 / 1609). Runot on kääntänyt Kirsti Simonsuuri. Tämän kirjan ekstraetu on se, että syvästi sivistynyt Simonsuuri aukaisee joka runon viereen sonetin viittaukset, kuvaston ja kontekstin aikaan ja tapoihin. Lisäksi kirjassa on käännöksen alapuolella alkukielinen sonetti.
Monena iltana minut on tehnyt onnelliseksi tieto, että voin päättää ehtoon ajattomaan lyriikkaan. Olen lukenut sonetin silloin tällöin ennen yöuntani. Siksi sonetteja riittää luettavaksi vielä tässä helmikuussa. Lukurauhani siis jatkuu vielä jonkin aikaa Shakespearella, mutta jatkuu se myös uutuuksin ja jo aiemmin ilmestynein vielä lukemattomin kirjoin. Vielä kirjoja julkaistaan suomeksi. Vielä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 