Aki Salmela: Eläimen varjo

”Jokainen lause johtaa omanlaisensa ilon äärelle.”

Luen lauseen Aki Salmelan runokokoelmasta Eläimen varjo (Tammi 2019). Se pukee sanoiksi lukutunnelmani. Omanlainen ilo todellakin seuraa kokoelman osasta toiseen. Sävyt ja tasot vaihtuvat, mutta ilo selkeänsyvällisen ilmaisun tuottamista kokemuksista ja oivalluksista pysyvät ja jatkuvat. Jatkuvat ja pysyvät.

Kokoelma sisältää seitsemän keskenään erilaista osaa. Aloitan {Antropomorfiset eläimet} -osalla, eli otsikossa on jo osviitta eläinten ihmisenkaltaistamisesta. Suorasanaisen havaintopainotteisia eläinkuvauksia luen filosofisina allegorioina, enkä hätkähdä, että kissojen, lampaiden ja hämähäkkien joukossa on fauni. Enkä taida uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan:

”Mutta tässä meillä on jälleen kuva, jota ei pidä katsella liian tarkoin. Sen ei yksinkertaisesti ole tarkoitus esittää mitään itseään enempää.”

Ja toisaalta on juuri noin kuin siteeraus väittää. Salmelan suora runokieli hellii kuvaamalla vain sitä, mitä tarkoitetaan. Saa myös lukea ja tulkita muuta, sillä se on kielen luonne. Runojen sisällössä on ajatelmallista ja aforistista – konstailematta ja rajoittamatta.

~

Lauseen takana
on toinen,

ja

toinen liikkuu
lausetta kohti.”

~

Nautin eläinrunoista, nautin osasta {Yksinkertaisista asioista}, nautin virkevirran ajatuspotkuista osuudessa {Lauseita}, ja näen valoja osassa {Varjoja}. Huimin sivulta toiselle ja takaisin nautiskellen havainnoista: kohtaaminen, merkityksellisyys, todellisuuden jakaminen, läsnäolo, kauneus ja katoavaisuus. Runoissa on runsaasti runoudesta tai kielestä, mikä ei ole irti elämästä. Voisin myös pohtia, miksi runoissa on matemaattisia merkkejä (aaltosulut, likimäärä) tai minne ajatuksia vievät kokoelmaosien lainatut johtolauseet. En nyt.

”Lukijan tehtävä on suostua tai olla suostumatta.”


Kokoelma loppuu pitkään runoon ”Aasialaisen paimentolaisen öinen laulu (1830)”, ja tekijäksi nimetään Ciacomo Leopardi, kuuluisa italialainen runoilija. Annan itseni ymmärtää, että kyse on suomennoksesta, ja haluttaisi ajatella, että eläimen varjo lankeaa myös siihen, jopa lainarunoilijan nimeen (leopardi).

Aiemmin kokoelmassa on runo ”Paimenen yölaulu Giacomo Leopardin mukaan”, mikä vaikuttaa alkuteoksen kommentoivalta referaatilta. Näin konkreettisesti kokoelman tekstit puhuvat keskenään; näin luettu ja koettu vaikuttavat toisiinsa, kertautuvat – ja näin jotain muuttuu kertautuessa tai jatkuessa. Leopardin paimenrunossa painottuu runon puhujan pessimistinen merkityksettömyyden kokemus. Se ei sulje kuitenkaan pois mahdollisuutta, että ehkä jotkut kokevat iloa ikuisesta kierrosta.

20190120_154654.jpg

KISSA. ”- – Se ei ole oppinut, että melkein kaikki maailmassa on tavoittamattomissa. Se on valmis ja altis, ja joka päivä sillä on karvan verran vähemmän opittavaa.”

Aki Salmelan kirja siis tuottaa minulle omanlaisia ilon hetkiä, nautintoa sanomisen taidosta ja onnea ajattelun aiheista. Tuntuu kuin kirjassa olisi kaikki, että minun pitää kulkea tämä kirja kainalossa loppuvuosi, loppuelämä. Koen silottelematonta kauneutta, ja kaunis on myös sisältöä visualisoiva kansi (kannen suunnittelu Laura Lyytinen).

”Kauneus on epätodennäköinen asia
joka tuntuu luonnolliselta

niin kuin hyvä lause
on väite, joka tuntuu todelta.”

~

Aki Salmela
Eläimen varjo
Tammi 2019
runoja
92 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

2 responses to “Aki Salmela: Eläimen varjo

  1. riitta k

    Olen tätä vasta vilkuillut eli kesken on. Mutta teksti oli vaihteeksi virkistävän selkeää. Eläinrunoista mieleeni jäi lammas 🙂 hyvää runosunnuntaita Tuija.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s