Kiinnostava taide näyttää odottamattomia tai tulkitsee todellisuutta arvaamattomasti. Se voi jättää ymmälleen. Ellen Gallagherin AxME-näyttely on sellainen ja kysymyksille altis: nimi viittaa afroamerikkalaiseen puhekielen ilmaisuun ”Ask me”.
Näyttelyesitteen Pump Bangia taustanaan marraskuinen museorakennus.
Gallagherilla (s. 1965) on afrikkalaisia, eurooppalaisia ja jenkkiläisiä juuria. New Yorkissa ja Rotterdamissa asuva taiteilija on opiskellut kirjallisuutta, häntä kiehtovat scifi ja Melvillen Moby Dick. Populaarikulttuuri mainoksineen ja musiikkeineen myös vaikuttavat töissä.
Melvilleenkin liittyvä meriaihe näyttäytyy useissa teoksissa. Fossiilit, levät, kalat ja muut meren ötökät siirtyvät paperileikkaus- ja vesiväritöihin, jotka aloittavat näyttelyn ja tuudittavat kevyeen tunnelmaan. Vähitellen näyttelyssä voimistuvat muodot, rakenteet ja kontrastit.
Kirurgiveitsellä työstetyt pitsimäiset paperipinnat pakottavat katsomaan useita töitä valon suunnan mukaan – työt ovat aivan erilaisia, näkymättömiä tai toisin nähtyjä, riippuen katsomiskulmasta. Watery Ecstatic -sarjassa on lisäksi meren eläviltä näyttäviä haaleita, matoisia naisia, joiden tukat levämäisesti leijuvat erityyppisin sykeröin. Paperipitsityksiä on myös Morphia-kokoelmassa, jonka työt ovat kaksipuoleisia. Läpi osuva valo on niissä keskeinen elementti taiteilijan tekemien kaiverrus-, lävistys- ja värivalintojen ohella.
Monenmoista paperikerrosta ja sykkyrää maalauksen pinnalla sisältävä maalaus Bird in Hand herättää lopullisesti kiinnostukseni taiteilijan tapaan koota näkynsä. Puujalkamerirosvo musta papukaija kämmenellään on jotain muuta kuin on ja silti myös se, jota se kuvaa. Maalauksen pinnalta ponnahtavat kuplamaiset, avoimet pikkukupit kuin merirokon ontot kohoumat; niiden sisällä on kasvoja, suita, joitain mystisiä silmättömiä kasvopalasia. Merirokkomaiset, pikkukuvia sisältävät avoimet, kuperat soikiot toistuvat monissa muissakin töissä.
Hienointa Gallagherin töissä on pinta, tai pikemminkin vaihtelevat pintamateriaalit ja tekniikat, joiden johdosta teokset ovat moniulotteisia, vaihtelevia ja täynnä useita katsomiskertoja vaativia yksityiskohtia.Tekisi mieli koskea ja hipelöidä niitä, vaan ei voi. Näistä töistä valokuvat voivat tallentaa vain osan totuutta. (BBC:n sivuilla pääsee katsomaan näyttelyn muutamaa teosta – vaan pintarakenteet täytyy itse kokea.)
Morphia-sarjan töitä taustallaan Pomp Bang, oikealta suuntaa Pispalan valo Näsijärven heijastamana.
Komea, lähes seinänsuuruinen Pomp Bang on hauska, kauhea, kummallinen, kalvava ja – hyvä on – kysymyksiä herättävä. Keltaiset, muoviselta vaikuttavat futuristiset möykkymuodostelmat värittävät silmättömiä harmaansävyisiä vanhahtavia mainoshahmoja, jotka jatkuvat kuin tolkkua vailla oleva sarjakuva. Tuiki tutusta syntyy toiseuteen hyppäävä outo kokoelma. Mainosmuoteista todellakin päädytään omaehtoisuuteen.
Tosikkomaisuus ei kuulu tämän taiteilijan ilmaisuvaratoon. Gallagherin töissä suut ovat groteskeja, välillä jopa hodarin muotoihin sotkeutuvia. Toisaalla aivotkin lähestyvät ulkonäöltään suukuvia. Hämmentävintä on toistuva silmättömyys. Valkeat aukot silmien paikalla muuntavat vanhojen mainosten kasvot. Ovatko he eläviä kuolleita vai meitä? Mikä meissä on rotua, mikä vain ihmistä, ihmisyyttä? Miksi ihminen on kuin meriheinä virran värisyttämänä? Miten kaunokirjoituspaperiarkkeihin tehdyt herkät viillot vaikuttavat vinksahtaneilta? Miten paljon minussa ja muissa on paperinhaurasta pitsiä; näkyykö se? Johan niitä kysymyksiä tuli.
Ellen Gallagherin näyttely on nähtävissä tammikuun loppupuolelle Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella. Alakerran ikkunanäkymät Pispalaan ja Näsijärvelle tuovat jälleen kerran oman ekstransa tilaan rakennettuun näyttelyyn. Käy ja kummastu.
Artistisessa ympäristössä jopa lumi sulaa myötäillen pihamaan taideteosta (ei kuulu AxME-näyttelyyn).
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 