Kirjan nimi on sellainen, etten voi olla sitä lukematta. Siis kurki, sielunlintuni – miten se liitää tai sen ääni kuuluu Helena Nummisen kirjan Kurjen huuto (Helmivyö 2020) novelleissa, se on selvitettävä.
Luin Kurjen huuto -kokoelman novelleja yhden silloin, toisen tällöin. Kirja siis viihtyi yöpöydälläni useamman kuukauden, ja sellaiseen novellit sopivat hyvin, lukuannokseen silloin tällöin. Novelli on siitä kiinnostava ja omaehtoinen lajityyppi, että tiiviiseen muotoon pakkautuu tarina, joka voisi olla romaaninmittainen mutta novellissa siitä kuoriutuu jonkin tilanteen tai käänteen kuvaus.
Nummisen kirjassa on 17 novellia sellaisella kulmalla, jolla ei usein. Niissä on eroottista fantasiaa. Novellien henkilöillä on eroottisia kuvitelmia tai novelleissa irrotaan reaalimaailmasta unenomaisuuteen, mielikuvien maailmaan tai tapahtumaketjuun, joka erottuu arkitodesta.
•
Kiinnostavasti yhdessä novellissa Numminen tuo vanhusten vuodeosastolle intohimon – niin kuin Eeva Kilven usein siiteratun runon loppu isoäitien kokemasta intohimosta siirtyisi novelliin. Tämä novelli ”Viimeisenä päivänä” vilauttaa myös dementiaosaston vaihtoehtotodellisuuden tai yhden tulkinnan siihen arvoitukseen, mitä muistisairaan kadonneessa tajunnassa voi tapahtua. Vaikkapa:
”Sitten tanssi yltyy lähes hurjaksi korkean Taivaan laella. Syntyy yhteinen tajunta Maan elämän syvimmästä lähteestä. Se on tässä tanssissa, missä solut yhtyvät ja lisääntyvät. Se on tämä aaltoileva liike, hurja ja lempeä, kevyt ja raskas. Eikä siinä ole häpeää.”
•
Novelleissa eroottisuus on välillä pinnanalaista värinää, jonkun kerran ihan aktia. Kiinnitän huomiota kirjan luontoelämysten aistillisuuteen, joissa niissäkin on eroottistyyppistä kihinää. Välillä novellien ote huvittaa tai tuo eläväisiä mielikuvia, välillä minun makuuni on hieman kankeita asetelmia tai käväistään liian tiheään unessa.
Entä se kurki ja niminovelli ”Kurjen huuto”? Se sopii hyvin niminovelliksi, sillä kirjan novelleille on tyypillistä aikuisten naisten itsellisyys, riippumattomuus miehistä silti sisältäen sen, että suhteessa voi nauttia myös yhdessä. (Eivät kirjan kaikki novellit ole ihan heteronormatiivisia.)
Joka novellin alussa on motto, niminovellissa se on: ”Metsä ei koskaan petä. Vain ihmiset pettävät.” Novellissa parisuhteessa tarvitaan irtiotto, se voi olla katoaminen metsään tai jokin muu intiimi, oma kokemus – sen jälkeen on entistä valmiimpi hyväksymään jokaisen omalaatuisuuden.
Ehkäpä novellikokoelma tarjoaakin näköaloja siihen, miten kannattaa hyväksyä mielen ja ruumiin irtiotot totutusta ja reaalista.
•
Helena Numminen
Kurjen huuto
Helmivyö 2020
novelleja
242 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
•
Vietän tällä viikolla pienlevikkisen kirjallisuuden postausviikkoa. Siksi julkaisen viikolla 51 juttuja kirjallisuudesta, joka on pien- tai omakustantajien julkaisemaa tai muuten vähälevikkistä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 