Avainsana-arkisto: Bea Uusma

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Vuosikatsaus 2015

Paras kotimainen romaani

OneironArpaa heitän, noppa jää kallelleen. Hienoa, että saa olla sekä-että, eikä valita tarvitse. Siis: sekä lyhyt ja täyteläinen että laaja ja haarautuva. Pitemmittä puheitta valintani ovat Petri Tammisen Meriromaani ja Laura Lindstedtin Oneiron. Minua miellyttävät kirjat, joissa elämä on moniselitteistä, jopa sietämätöntä, silti mahdollista ja puhuttelevaa.

kesäpari

Kotimainen ja käännetty, vuoden 2015 elämyksiä.

Parasta käännettyä proosaa

Saatana 2Viime vuoden käännöskirjoista en löytänyt yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin viime vuonna. Lukuisia hyviä lukukokemuksia on silti ollut. Blogistania Globalia -äänestykseen osallistun, ja vielä on siis aikaa pohtia valintoja (postaukseni ilmestyy 13.1.). Valitsen tähän listaukseen klassikon. Kiitos kirjabloggaajien klassikkohaasteen luin vihdoin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kummallinen irreaalia harova kirja on kiinni ajassaan, irti siitä ja tarrautuu tähän päivään. Ilmeistä klassikkoainesta!

Paras kotimainen dekkari

Tyttö ja rottaMetro-tyttöjä täällä ollaan. Odotan jännityksellä Jari Järvelän Metro-trilogian viimeistä osaa, joka on keväälle luvattu. Tiukka tyyli, tuore aihepiiri ja kiinnostava päähenkilö ihastuttavat. Liputan yleensä psykologisen jännityksen puolesta. Sitäkin on kakkososassa Tyttö ja rotta. On niitä verikekkereitäkin. Menköön. Tämän kerran. Ja sitten vielä ensi keväänä.

Paras käännösdekkari

Nesser juoniTaas arpakuutio keikkuu: Barbarotti vai Brodie? Nyt en taidakaan valita dekkaria vaan dekkari-ihannemiestä. Håkan Nesser päättää kunnialla Barbarotti-sarjansa Pikku-Burman teurastajatar. Ihmispoloisten yksinäisyys, kamppailu ympäröivää ankeutta vastaan ja vastoinkäymiset ovat arkista aineistoa, joista Nesser luo inhimillistä tarinointia. Keskeinen kiinnostavuuselementti on pääpoliisin elämänkulun ja sielunkamppailun seuraaminen. Hieno henkilökuva! Niin on kyllä Jo Nesbøn Olavkin ja…

Parasta historiafiktiota

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

Anneli Kanto luo pyövelin, tuomarin ja apteekkarin näkökulmista elävän kuvan 1600-pikkukaupunkielämästä. Ja pyöritään siinä muuallakin Euroopassa. Pyöveli on komea romaani kerronnallisesti ja aiheiden käsittelyn kannalta. Monet ainekset pysyvät kasassa, ajankuva vakuuttaa ja henkilöt koukuttavat seuraamaan. Kuvauksessa on pyöveliammatin karkeutta, mutta siinä on myös hupaisat hetkensä. Minua esimerkiksi huvitti pyöveleiden tyhy-tapaaminen Saksanmaalla.

Parasta tietoa

NaparetkiBea Uusman Naparetki vie arkistoihin, vanhoihin päiväkirjoihin, arktiselle kuolinsaarelle – puhuri käy. Taitava teksti, taitto ja toteutus sulattavat minut. Täysin älyvapaa kuumailmapallolentoyritys jälkiseurauksineen 1800-luvun lopulla muuttuu 2000-luvun alussa tietotekstiseikkailuksi, joka vetää kuin paras fiktio. Kummallisesti riveistä tunkee romaniikkaa, toisaalta onhan kirjan alaotsikko Minun rakkaustarinani.

Parasta draamaa

oopperataloTeatteri- ja elokuvakokemukseni ovat olleet niin harvalukuisia, etten tohdi nostaa yhtä ylemmäksi muita. Poimin viimeisimmän ja siksi mielen päällä pyörivän kulttuurikokemuksen. Kansallisoopperan Thaïs joulun alla osui sopivaan aikaan: työtauko ja loman aloitus lähtivät siitä käyntiin. Melodinen, romanttinen musiikki ja korea art deco -toteutus veivät arjen yläpuolelle ja nostattivat irti olon tunnelmaa.

Parasta tv:ssä

Miss FisherMennyt kiehtoo ja etenkin 1920-luku. Totta kai Downton Abbeyn viimeiset vaiheet on tarkkaan katsottava. Mitä silmäkarkkia! Ja leskikreivitär Violetin pistämättömät lohkaisut! On herkullista, että kiintoisimmat hahmot ovat vanhoja rouvia. Silti valitsen vuoden tv-ilostuttajaksi Neiti Fisherin etsivätoimiston. Keski-ikäinen Neiti Fisher ratkoo reippaasti rikoksia ja toteuttaa estoitta naiseuttaan. Neidin osaaminen ohittaa kaikki uskottavuusrajat, mutta viihdyttävyyskertoimet ovat suuret. Tietysti iso osa viehätystä on 20-lukulainen tyylikkyys. Eipä unohdeta romantiikkaa: komean komisaarion ja neidin ensisuudelmaa saa odottaa kolme tuotantokautta. Australiassa pykätään sarjasta jo neljättä kautta.

Parasta kuvataiteessa

Ai Weiwei 1Näin hienon Ellen Thesleff -näyttelyn Turussa ja tarinallisen suomalais-norjalaisen -maalaustaidekatsauksen Ateneumissa. Jälkimmäisen kävin katsomassa kahdesti. Cartier-Bressonin valokuvat vaikuttivat myös. Vanha taide elää ja voi hyvin. Muitakin näyttelyitä katsastin meillä ja muualla. Vahvimmin vuoden taidekokemuksista mielessä myllää kiinalaisen Ai Weiwein näyttely Tennispalatsissa. Teoksissa on avartavaa puhuttelevuutta. Ja huippuna on taiteilijan nappaama pariselfie.

Paras matkakokemus

Kesällä Gdansk ja joulua ennen Riika: minilomat lähimaihin irrottavat yllättävän tehokkaasti rutiineista. Nautittavaa on kävelykaartelu uusissa maisemissa, ja historian kuiskailu murjottujen kaupunkien korjatuista perustuksista kiihottaa mielikuvitusta. Istuskelu pikku kuppiloissa ja ihmisten katselu – parasta proosaa. Vai jopa runoutta, joskus draamaakin.

Gdansk

Gdansk

Torun

Torun

101

Sopot

Riika

Riika

Kohottava kirjallisuustilanne

Jussi Valtonen ja minäPäätin elämäni yhden pitkän ja tärkeän ajanjakson elokuussa. Sen kulminaationa voisi pitää noin kolmesataapäisen kollegakuntani edessä vetämääni kirjailijahaastattelua. Tilanne alkoi tuntua oudon henkilökohtaiselta: siihen yhdistyivät  ammatti-identiteettini muuttuminen ja kirjabloggaajaharrastukseni jatkamisen punnitseminen – ne jännittivät (ja jännittävät yhä). Kaiken hermostuksen keskellä pysähdyin kohtaamaan tekstinsä ja esiintymisensä kanssa sinut olevan kirjailijan, Jussi Valtosen. Kirjailijahaastattelusta sukeutui antoisa keskustelu teemoista ja teksteistä. Kirjat ja kirjallisuus merkitsevät ja puhuttelevat.

Oma tuotanto

Työryhmän kanssa työstetty ja uudistettu oppikirja ilmestyi elokuussa. Ajantasaistus muutti kymmenkunta vuotta sitten ensi kerran kootun kirjan melko perusteellisesti, mikä on hyvä asia. Tuotantoa tämäkin: kissani runoilee sännöllisesti. Hän on erikoistunut haiku- ja tanka-sanailuun. Uusia ajatushenkäyksiä on ilmestynyt noin kerran viikossa: Alman runot.Vaihtuu

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kulttuurimatkailu, Listaus, Oppera, Sekalaista

Bea Uusma: Naparetki

Bea Uusma luki sattumalta noin 15 vuotta sitten vuoden 1897 epäonnisesta kuumailmapalloretkueesta. Ruotsalaiskolmikon tähtäimenä oli Pohjoisnapa, mutta muutamassa kuukaudessa miehistö kuoli jäälauttojen ympäröimällä Valkosaarella, jolta jäännökset vahingossa löydettiin yli 30 vuotta myöhemmin. Bea Uusman löytöretki kesti 2000-luvun alkupuolen, sillä tapaus mitä ilmeisemmin lumosi hänet ja hän on tehnyt kaikkensa selvittääkseen miesten kuolinsyyn. Siitä syntyi Naparetki (Like 2015).

Nelikymppinen Andrée oli vetypallomatkailijoiden johtaja, ja parikymppiset Frænkel ja Strindberg olivat miehistöä. Naparetki ei kerro löytöretkeilijöiden taustoista eikä motiiveista, ei keskinäisistä suhteista tai matkailun tavoitteista. Jo aikanaan retki ja retkueen jäännösten löytyminen kiinnosti ruotsalaisia, joten aiheesta on kirjoitettu runsaasti. Uusma dokumentoi päiväkirjamerkintöjä, lehtitietoja, asiakirjoja ja retkeilyjäämistöjä tavoitteena selvittää matkan pään syy. Ei aavistustakaan, miksi siitä tulee niin tärkeää, ei siitäkään, miksi aiheeltaan kerrassaan kaukainen tietokirja imaisee minut itseensä. Naparetken lähestymistapa vain häikäisee.

Valkosaaren ympärillä hohtaa. Kukaan ei sitä näe. Mutta se hohtaa.

Kirja kertoo yhtä paljon aiheesta kuin Uusman pakkomielteestä. Vaikka kirjassa asiat toistuvat, samaa veivataan, joukkoon annostellaan sopivasti jokin uusi havainto. Ja vaikka käänteentekevää ei löydy, pysyn mukana melkein henkeä pidätellen. Päivittelen täysin älytöntä retkivalmistelua ja jäätikkövaellusta viinilasteineen ja kirjailtune pellavaliinoineen. Ällistelen kirjoittajan tolkutonta aineistoaltistumista. Ihailen kirjan rakennetta ja visuaalisuutta.Naparetki

Kirjassa koukuttaa tunne. Selittelemättä se vetäisee fiktionkaltaisesti eläytymään nuoreen rakastuneeseen Nils Strindbergiin ja hänen kihlattuunsa Annaan. Autenttiset Nilsin päiväkirjamerkinnät tekevät sen. Uusma valikoi niistä sopivat kohdat ja sijoittaa ne oivaltavasti sellaisiin kirjan paikkoihin, että ne sulattavat mahdollisen lukijajään. Kirjan alotsikko on Minun rakkaustarinani. Kyllä kirja on kertomus Uusman fanaattisesta rakkaudesta aiheeseen, mutta siinä on myös siivu Nilsin ja Annan rakkaustarinaa, joka ei pääty kuolemaan vaan sydänten pääsyyn samaan paikkaan. Satuttavia ovat Nilsin varmaankin lohtua tuoneet, toiveikkaat matkapäiväkirjakirjaukset.

”Me olemme juuri pysähtyneet tältä päivältä, kun nyt olemme raahanneet ja retuuttaneet kelkkoja 10 tuntia. Olen oikeastaan varsin väsynyt mutta minun on puhuttava muutama sana rakkaani kanssa.”

Naparetki on kaunis kirja. Sen rakennetta tukee taitto, jossa tekstin asettelu ja värit myötäilevät moniaineksisista sisältöä. Oma lukunsa on hieno kuvitus. Osa kuvista on Nils Strindbergin, joka raahasi jäätiköllä railoja väistellen yli 70-kiloista kameraa. Filmit löytyivät ja olivat kehitettävissä. Vaikuttavaa. Osa kuvista on Uusman, joka on lääkärin ammatin lisäksi toiminut kuvittajana.

Turkoosilta näyttävä jää on imenyt itseensä kaikki värit paitsi juuri turkoosia. Jään todellinen väri ei siis ole se, jonka näemme. Jää sisältää kaikki ne värit, joita emme näe.

Uusman teksti on tieteellisrunollista. Mahdoton yhdistelmä onnistuu ja kiihdyttää lukemaan. Minun oli yhdeltä istumalta ahmaistava kirja. Alkulehdillä kirjailija vakuuttaa kaiken olevan totta paitsi kaksi sepitesivua. Totuushan tunnetusti on suhteellista, ja monesti Uusmankin faktat liukuvat tulkinnoiksi ja kokemuskuvauksiksi silti uskottavuutensa säilyttäen. Kaikkiaan kiehtova Naparetki on syksyni yksi hämmästyttävimmistä lukukokemuksistani.

Jäämeri sulautuu taivaaseen. Toisen puoliskon näkökentästäni täyttää Valkosaaren itsevalaiseva jäätikkö. Sitä ei näe mustavalkoisissa valokuvissa, mutta harmaanruskean rannan takana jäätikkö kohoaa kuin valtava valkoinen seinä. Kun seisoo täällä, olemassa on ainoastaan tämä rantakaistale, 3 000 kertaa 300 metriä. Täältä ei johda tietä pois.

– – –
Bea Uusma
Naparetki. Minun rakkaustarinani
Suomentanut Petri Stenman
Like 2015
August-palkittu (2013) tietokirja
290 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muita ihastuneita: Sinisen linnan kirjasto, Kirjanurkkaus, Nannan kirjakimara ja Lukuneuvoja.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja