Avainsana-arkisto: Elina Hirvonen

Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja

Elina Hirvosen romaani Rakkauksien lokikirja (WSOY 2023) ei ole romaani perinteisessä mielessä. Siinä on muun muassa välähdysmäistä Rachel Cuskin trilogian tapaan, autofiktiivisyyttä Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian suuntaan, lainauksia ja tosielementtejä, kuten kirjailija loppusanoissaan kiteyttää: ”Teos on kirjoitettu kaunokirjallisuuden ehdoilla, mutta sen maailma on saanut inspiraationsa todellisista keskusteluista.”

Romaani yhdistää kipeää ja kepeää. Taustavärinä väijyy kertojan taipumus mustuuteen, masennukseen, ja siksi kirja värittää sen päälle sävyjä, joilla synkkyyttä torjutaan. Pääväri on rakkaus – siitä teoksen nimi, siitä elämänvoima.

Rakkauksien lokikirja ei keskity romanttiseen rakkauteen, vaan siinä kirmataan yllättäviin kohtaamisiin, vanhoihin ja uusiin ystäviin, lapsiin ja vanhusläheisiin. On myös hullaantumisia, kumppaneita, kestäviä parisuhteita ja toteutumattomia rakkauksia, eikä kirjassa väistellä vakiintumisia, eroja tai kuolemia. Kertojan omakohtaisten muistumien lisäksi sulautuvat kirjaan kirkkaiksi kudelmiksi muilta kuullut kertomukset rakkauksista.

Kertoja ei peittele henkilökohtaisuuksia, mutta hän ripottelee niitä säästeliäästi – tehokkaasti. Nuoruuden raastavuus sattuu: tarvitsevuus ja laiminlyönneistä märkivät seuraukset, itserankaisu. Hienosti ylisukupolvisuus välittyy kirjassa tarinana, ei selittelynä. Vaaran ja vaikean vastapainona toimii tanssi, se purkaa ja irrottaa.

Yksityisen lisäksi kirja sisältää globaalia vastuullisuutta ja lähiaikojen kriisien vaikutuksia. Kertojan monet tutut ja ystävät asuvat Afrikassa ja Lähi-idässä. Riipaisevin on yhden ystävän tilanne Afganistanissa talebanien valtaannousun aikana. Liikuttava on arabimiesten tunnelaulujen jakso.

Minuun vaikutuksen tekee se, miten kertoja käsittelee aikaa ei-lineaarisesti. Tehokkaasti se tulee esille kirjan kohdassa, jossa kertoja kohtaa nuoren itsensä, limittää ajat, tarjoaa lohtua:

” ’Sinusta tulee rakastetumpi ja rakastavampi kuin koskaan osasit kuvitella.’

Näen mielessäni kuvan meistä kahdesta käsi kädessä lumen peittämällä polulla. Siinä kuvassa me molemmat olemme totta.”

Kertoja pohtii etiikka monelta kannalta. Myös toisten ihmisten kertomusten käyttö pohdituttaa häntä. Ja totuus kiinnostaa. Kertoja keskustelee siitä tutkijan kanssa:

” ’Yksikään tarina, jota kerromme itsestämme, ei ole aivan totta’, hän sanoo, ’samoin kuin ei mikään, mitä kerromme muista.’ ”

Minulle kelpaa tämä fiktion totuus ja tarinallisuus. Ehkä vähän yllätyn kirjan lyhyydestä, mutta kertojan poimimat väläykset itseltä ja muilta tekevät kokonaisuudesta kuitenkin runsaan. Kyse on kerrontatavasta, sujuvasta liu’unnasta tiiviistä tarinasta toiseen. Lukijana täydennän yhteyksiä, merkityksiä ja tunnetiloja. Odotan jatkoa, sillä trilogiaa on luvattu.

Rakkauksien lokikirja, WSOY 2023, 111 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Elina Hirvonen: Katri-Helena

Enpä juuri lue elämäkertoja, etenkään musiikkimaailmasta. Bonon kirjan Surrender kyllä taannoin luin, ja nyt jotain muuta ja toisin: kuuntelin Elina Hirvosen kirjoittaman Katri-Helena-elämäkerran (WSOY 2023).

Poikkeuksellisesti kuuntelin koko äänikirjan, koska sen luki kohde, Katri-Helena. Hän aloitti laulajauransa syntymävuotenani 1963. Kotonani oli aina radio auki, joten Katri-Helenan iskelmät ovat tuttuja. Eivät ne ole olleet minulle musiikkityyleistä läheisintä lajia mutta silti elämäni ääniraitaa.

Tämä kirja taitaa toimia etenkin äänikirjaversiona. Katri-Helenan eloisa, luonteva luenta osoittaa, että Elina Hirvonen on todella tavoittanut Katri-Helenan aidon äänen. Myös lukijan laululurituspätkät valloittavat. Hämmästyn: tämä on viehättävää kuuntelua, samalla elämänpeilailua lapsuudesta tähän päivään.

Lukujen aluissa luetellaan kunkin ajanjakson maailmantapahtumia ja suomalaisen yhteiskuntakehityksen merkkipaaluja. Ymmärrän: Katri-Helena on osanen kokonaisuutta, maailmanlaajuistakin.

Elämäkerran henkeen henkilökohtaisuus on kirjan voimavara, eikä sitä miinusta edes kerronnan toistot. Kertojan valoisa ääni selostaa kokemukset rakastetusta lapsuudesta kolmen avioliiton, kolmen lapsen, menetysten ja hittibiisien kautta tähän päivään.

Niin ulkonäköpaineet, julkisuuskuva, rakkaussuhteet kuin kalakaveruus asettuvat paikoilleen. Helmenä hehkuu ikirakas sielunkumppani Timo Kalaoja. Elämän välivaihe, Panu Rajala, takertuu kehityskertomukseen kuin loinen – mielestäni aika säästeliäästi ja ymmärtäväisesti kuvattuna. Ilahduttaa huima, ihana hullaannus nuoreen rokkari-Tommiin. Ja vanhemmat, lapset, lastenlapset, ystävät, ura, bändit, työtoverit – lämpö välittyy. Eikä kertoja unohda mainita virheitään eikä katumuksen hetkiään.

En piittaa iltapäivälehtien tai niissä Panu Rajalan ulostuloista tai kertojan hörhöilevästä henkimaailman aspektista, sillä kirjasta kehkeytyy suhteellisuudentajuisen, ikääntyvän tähden kokokuva. Vilpittömyys, positiivisuus ja elämänusko loistavat vaikeuksienkin välistä. Kaikkeen Katri-Helena löytää kivaa.

Ihailen tapaa, miten artistin ammattietiikka välittyy. Käsitän 60 vuoden mittaisen ääniuran, uurastuksen, viihdepalvelun. Arvostan, miten puretaan 32 vuoden ikäero nykyrakastettuun. Huimaa, miten kirja riisuu aseet juoruilulta, sillä valta on nyt kertojalla. Hän on avoin siten kuin haluaa.

En osannut etukäteen aavistaa, miten viehätyn tästä kirjakuuntelusta, kun pihatöiden ratoksi pistin luurit korviini. En tiennyt olevani fani, nyt taidan olla.

Elina Hirvonen: Katri-Helena. Laulaja, WSOY 2023, äänikirjana 12 tuntia 45 minuuttia, lukija Katri-Helena. Kuuntelin BookBeatissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Punainen myrsky -romaanin (WSOY 2019) tapa kuvata kahden kulttuurin välissä elävää maahanmuuttajaa tekee sen, mitä kirjallisuuden pitääkin: pistää eläytymään toisen ihmisen elämään. Elina Hirvonen onnistuu välittämään tunnetasolla tilanteen, jossa lapsena Suomeen muuttaneella on vähintään kaksi maailmaa, niissä paljon eri sävyjä mutta itsen ja maailmojen välissä paljon pimeyttä.

Romaani kertoo aikuisesta irakilaistaustaisesta miehestä ja hänen perheestään. Romaani kelaa miehen äidin lähtökohdat, isän kokemukset Saddamin vastustajana, alkuvaiheet Suomessa ja asettumisen kahden kulttuurin välille. Isoja teemoja ovat itsestä jäljen jättäminen ja hyväksytyksi tuleminen. Romaani avaa teemoja muttei selitä niitä puhki, ja se on romaanille voitto.

wp-1576826029641.jpg

Tähän väliin tuikkaan tämän: kirja syntyi poikkeuksellisesti Hussein al-Taeen aloitteesta. Siitä se kehittyi omalakiseksi romaaniksi pohjanaan kirjailijan inspiroituminen al-Taeen perhetarinoista. Sittemmin syntyi hässäkkää kansanedustaja al-Taeen ympärillä. Härdelli ei hävitä romaanin tehoja eikä tunnetasolla voimakasta eläytymistä päähenkilöön. Sitä paitsi romaanissa päähenkilön moniuloitteisuus on kuvattu itse asiassa siten, että etenkin säröt ja pimeyden läheisyys ovat  läsnä.

Minulle mieliin painuvimpia kohtia Punainen myrsky -romaanissa ovat ne, joissa kertoja tiedostaa rikkinäisen, jakautuvan ja epäselvän osansa. Hänellä on tausta, jota eivät koskaan pellavapäiset luokkakaverit tai työkaverit tavoita: ”He eivät tiedä, miltä ruoskittu ihmisliha haisee.” Zoomaukset ”kulttuurit kohtaavat” -tilanteisiin ovat teräviä, esimerkiksi sellaisia ovat irakilaisperheen järkytys suomalaisella uimarannalla ja minäkertojan ensirakkauskokemukset.

Väkeviä ovat tilanteet, joissa kertojan suhde äitiin tai isään saa uusia käänteitä. Suomen kielen oppimisen merkitys ja lukutaito suomen kielellä on väkevästi kuvattu. Niissä kiteytyy paljon sitä, miten pojan ja vanhempien asetelma horjuu ja miten se entisestään mutkistaa kertojapäähenkilön identiteettiä.

”Aikuisten silmissä pärjääminen ei tee oloani turvalliseksi vaan turvattomaksi.”
– –
”Lause lauseelta, sivu sivulta etenen maailmaan, jossa on pärjättävä ilman isää ja äitiä.”
– –
”Nyt tiedän, että juuria ei ole. Olen hukassa, enkä tiedä keneltä kysyä tietä. Isä ja äiti ovat vielä enemmän hukassa kuin minä, he joutuvat pinnistelemään ymmärtääkseen sanoja, reittejä, ihmisiä, heidän ympärillään on kaiken kätkevä sumu, jonka keskeltä välkkyy heikko valo, he eivät tiedä miten sen luokse löytää. Vanhempien epävarmuus musertaa minut.” 

wp-1576828653652.jpgOsallistuin (17.12.2019) bloggariklubiin, jossa Elina Hirvonen kertoi romaanistaan, ja keskustelun näkökulmaksi taittui rakkaus. Hirvonen totesi, että kaikkein kaoottisimmista asioista voi kirjoittaa rakkauden kautta, ja silloin se tapahtuu rakastavan katseen kautta. Punaisessa myrskyssä rakkaudellinen katse kääntyy äidin ja pojan suhteeseen, sillä sanomatta rakkaus-sanaa sen kantavuudesta on kyse romaanin päähenkilölle.

Huomaan, että ajattelen Hirvosen romaanin yhdistelevän kolmea peruspilaria: usko, toivo ja rakkaus. Ne eivät loista tekstistä päälle liimattuina vaan rivienvälisenä säteilynä uhkien, ihmisten raakuuksien, uskontulkintojen raadollisuuksien ja yksityisten ongelmien raoista. Romaanin alkupuolella poika saa äidiltään elämään moton, meille kaikille sopivan, kaikesta huolimatta:

”Maailma on ihmeellisen kaunis”, äiti sanoo. ”Vaikka tapahtuisi mitä, tämä maailma on kaunis.”

– –
Elina Hirvonen
Punainen myrsky
WSOY 2019
romaani
276 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

On tavallinen akateeminen perhe. Vanhemmilla on vastuulliset työt ympäristönsuojelualalla, ja aiheesta riittää kotikeskusteluihinkin. Välillä vanhemmilla on eripuraa ja kohtaamattomuutta. Isosisko Aava huolehtii pikkuveljestä, vetäytyy sitten oman elämän rakentamiseen ja työhön sota-alueiden avustustöissä. Pikkuveli Aslak ei saa ystäviä, eikä kukaan osaa auttaa. Vakava, pohtiva poika katoaa salattuun sisimpäänsä. 27-vuotiaana Aslak ryhtyy ankarin keinoin eliminoimaan liikakansoitusta.

Se, mitä minun lapseni nyt tekee, on paljas ja armoton kuva minusta. Hänen tekonsa paljastaa pimeän, jonka minä olen yrittänyt kätkeä.

Elina Hirvosen romaani Kun aika loppuu (WSOY 2015) pureutuu etenkin äitiin, ja siihen on äitinä kivuliasta samastua. Myös siskon tuska tuntuu pahalta. Itse Aslak jää etäälle, kaikille. Perheenisä on lähinnä puhumaton. Hirvonen kohdistaa vakavan katseen koko perheeseen, kun Pärttyli Rinne käsittelee samaa teemaa Hirvosta rajatummin keskittyen vain nuoriin romaanissaan Viimeinen sana. Kummatkin jyräävät nuoren miehen väkivaltateoilla.

Hirvosen romaanissa on isoja asioita kuten ympäristökysymykset, katastrofiapu ja ihmisarvo. Ääriliikkeisiin lipuminen niin lännessä kuin islamistisissa maissa on sekin vaativa aihe. Sukupolvilta toiselle siirtyvä selviytymispaine on kova teema, ja sitä sivutaan äidin kokemusten kautta. Vaikean lapsen lamaannuttava vaikutus parisuhteeseen ja sisaruksiin värisyttää sekin. Aihepaino on musertaa alleen. Lapsen vanhempien – vain äiti on äänessä – syyllisyysahdinko vetoaa minuun, vaikka muuten taitava teksti pitää minua kummasti käsivarrenmitalla etäällä. En tiedä, miksi. Ehkä kaikkea on liikaa.

Koko ruumiissani läikähti onni. Miten ihmeellistä oli pitää sylissä ihmistä, joka jonakin päivänä astuisi maailmaan ilman minua, haastaisi ajatuksillaan minut.

Toiveet ja totuus törmäävät. Nyt ratikoissa ihastuttavat pikkulapset toimivat parinkymmenen vuoden perästä – niin miten? Kuin Aslak? Mitä ja miten meni ja menee vikaan? Joitain selityksiä voi tekstistä lukea, joukossa on kulunuttakin osoittelua erilaisuudesta ja nettiryhmistä. Kukaan vanhempi tai sisarus ei ole virheetön, on tavallista rakastaa vajavaisin taidoin. On tavallista tuntea maailmantuskaa. On kammottavan yleistä jäädä yksin, masentua. Mikään näistä ei oikeuta tappamista. Käsittämättömyys on osa ahdistavuutta: on kyse teosta, jolle ei ole hyväksyttäviä perusteita, vain läheisten parantumaton syyllisyydentunne.Kun alika loppuu

Romaanissa on perhedynamiikan takautumakatselmusta, mutta se ei tapahdu räikeästi jälkiviisastellen. Tunteet ovat tanassa, pakahtumispiste kohteena. Näkökulmatekniikkaa viljellään nykyisin runsaasti, ja sen käyttö sopii tähän kokonaisuuteen.

– – on kuvat jotka vain toinen muistaa ja yhteiset hetket, joista jää jokaiselle erilainen jälki.

Kenellekään ei soisi tapahtuvan romaanissa kuvattua ajan loppumista, mutta niin vain on käynyt tasaisin väliajoin meillä ja muualla, siksi aihe on tärkeä, sitä sietää valottaa, vaikkei valoa paljon olekaan. Kun aika loppuu on jättää pimeään, ja sittenkin tekstistä voi ottaa vastaan toivon:

Loputtoman väkivallan keskellä ei ole mitään tärkeämpää kuin puolustaa elämän merkitystä, sitä sitkeämmin, mitä turhauttavammalta, toivottomammalta ja lohduttomammalta se tuntuu.

– – –
Elina Hirvonen
Kun aika loppuu
WSOY 2015
romaani
Lainasin kirjan kirjastosta.
Romaanin ovat monet lukeneet, esimerkiksi: Omppu pohtii romaanin turhan laajaa haarukointia, Elina kompasteli ja vaikuttui, Kristan kirja jätti hieman etäälle, Arjaa romaani ravisteli ja Sara pakahtui.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Neljää kirjailijaa kuuntelemassa

Koska kirjat kiinnostavat, kiinnostaa myös kirjailijoiden omaääninen kuvailu työstään ja teksteistään. Nykyisin onkin monia mahdollisuuksia kuulla ja nähdä kirjakauden tekijöitä, vaikka tv ei edelleenkään helli lukuharrastajia primetime-kirjallisuusohjelmilla. Onneksi messujen ja kirjakauppojen lavoilla on kirjailijahaastatteluja. Helsinkiläisiä lisäksi hemmotellaan Prosak-klubilla, jota voi seurata myös Areenan tallenteista.  Joskus pääsee osallistumaan spesiaalitilaisuuksiin. Minua ja kollegoita lykästi Tammen ja WSOY:n tiloissa.

Yllätysesiintyjät ÄOL:n talvipäivien iltaohjelmassa 17.1.2015: Riina Katajavuori, Elina Hirvonen, Jussi Valtonen ja JP Koskinen.

Yllätysesiintyjät ÄOL:n talvipäivien iltaohjelmassa 17.1.2015: Riina Katajavuori, Elina Hirvonen, Jussi Valtonen ja JP Koskinen.

Lavalla olivat Elina Hirvonen, Riina Katajavuori, JP Koskinen ja Jussi Valtonen. Katajavuori kertoi, että Wenla Männistö (Tammi 2014) muhi vuodesta 2006 lähtien, kunnes kirjan naiset lähtivät viemään juttua. Hunajaisesta Wenlasta kehittyi misukka, joka rakastaa katseen kohteena keikkumista. Romaanin teemoja ovat isättömyys ja orpous, jotka poikivat taustalla vaikuttaneesta Kiven romaanista.

Myös Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani (Tammi 2014) oli tekeillä vuosia. Alkuajatuksena oli kirjoittaa alicemunromainen pitkä ihmissuhdenovelli. Se onkin tallella romaanin alussa, vaan romaani lähti omille teilleen, sitten kun kirjailija antoi itselleen luvan vaihdella aika- ja kertojatasoja. Vähitellen teemat runsastuivat, yhtenä niistä yksinäisyys.

Sekä Valtonen että Katajavuori korostivat kirjoittamista työnä. Kumpikin on saanut aikanaan ohjausta, joka korosti puurtamista ja hiomista. Taiteellinen haihattelu on toisaalla, kun varsinainen luominen on sitä itseään: kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista. Valtonen kiitti saamaansa pragmaattista ohjausta, joka harjoitutti tutkimaan virke- ja lausetasoja ja pilkkujen paikkojen merkitystä.

Elina Hirvosesta tuli kirjailija, kun elokuvaopintohaaveet raukesivat. Kaunis kieli on hänelle ominaista. Kieli ja kerronta ovat merkityksellisiä, sillä niillä tuodaan vastapainoa rankoille aiheille. Hirvosen uusin romaani Kun aika loppuu (WSOY 2015) ilmestyy keväällä. Se kertoo perheen kriisistä, ja keskeisiä teemoja ovat yksinäisyys ja vaikuttamismahdollisuudet.

JP Koskisen maaliskuussa ilmestyvä romaani Kuinka sydän pysäytetään (WSOY 2015) on saanut kimmokkeensa talvisodasta. Romaani kertoo myös sukupolvien keskinäisistä suhteista. Romaanissa kuljetaan ajassa ja kerrontatavat vaihtelevat. Koskinen kertoi, että hän lukee paljon taustamateriaaleja ja tietotekstejä. Historia-aihe on kuitenkin kirjoitettu tässä ajassa, joten menneen ja nykyisen ja jopa tulevan vuoropuhelu on romaanissa mahdollinen.

Kaikille neljälle kirjailijalle kirjat ja kirjastot ovat olleet lapsesta lähtien tärkeitä. Jokainen on lukenut vinon pinon lasten ja nuorten kirjoja, sarjoja, aikalaisromaaneita ja klassikoita. Valtonen korosti, että nuoruusvuosina lukevien kavereiden suositukset olivat tärkeitä, nappaavampia kuin aikuisten tarjoamat. Äidinkielenopettajien merkityksen kirjailijat erikseen mainitsivat, sillä kirjoittamaan ja lukemaan kannustava ja innostava opettaja voi olla ratkaiseva tekijä nuoren tulevaisuudelle. Ainakin monelle kirjailijalle on ollut.

Kirjailijoiden niin kuin muidenkin kuolevaisten lempikirjat vaihtelevat eri elämänvaiheissa. Vaikuttajakirjoista nelikko mainitsi esimerkkejä Jalna-sarjasta historiateos Pultavaan. Ja tulipa esille yksi chicklit-vaikuttaja. Nappasin vinkin ja tein juuri nettivarauksen Valtosen yllätyssuosikista: Melissa Bankin Nyt nappaa! Saa nähdä, nappaako se ja onko se vai eikö likkakirja.

PS. Myös Luettua elämää -blogin Elina oli paikalla, ja hänkin postaa kokemastaan.

PS.PS. Kirjabloggaajat osallistuvat Lukukeskuksen lukuviikkoon 20.-26.4. Haastepostaus on blogissa Reader, why did I marry him? Näin pistämme kortemme kekoon tulevien lukijoiden ja kirjoittajien puolesta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus