Aihearkisto: Naistenviikko

Naistenviikko 2020: koonti

Kuudes kesä naistenviikkohaasteen juttupaisteessa! Haasteohje on ollut perinteisen väljä: postata voi naistenviikon nimipäiviin liittyen tai ylipäätään naisnäkökulmasta (haaste: tässä). Viikon kirjajutuissa on kirjallisuutta laidasta laitaan juuri niin kuin pitääkin.

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Tässä luettelossa on linkit naistenviikkohaasteen blogeihin, ja blogit liittävät halutessaan tämän jutun kommenttikenttään suorat linkit naistenpäiväjuttuihin tai niiden koosteisiin. Osa blogeista on postannut päivittäin, osa yhden tai useamman jutun niin, että noin sata erilaista kirjaa esittäytyy tällä teemalla haasteen vastaan ottaneissa blogeissa.

Kiitän kaikkia virkeästä ja virkistävästä osallistumisesta!

Amatöörihumanisti
Elämä on ihanaa
Jokken kirjanurkka
Kirjakaapin kummitus
Kirjaluotsi
Kirjan jos toisenkin
Kirjan pauloissa
Kirja vieköön!
Kirjarouvan elämää
Kirsin Book Club
Kirjasähkökäyrä
Kulttuuri kukoistaa
Kuunnelut äänikirjat
Lastenkirjavuosi
Luettua elämää
Nannan kirjakimara
Nostetaan teksti pöydälle
Oksan hyllyltä
Pieni suuri piiri
Sataa valoa
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista!
Susimetsä
Tarukirja
Tuijata
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

Aikaisempiin koosteisiin pääset tästä, ja tulevaisuus häämöttää tällaisena:

wp-1595483642572.jpg

40 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Tiina Piilola: Kalevalan naiset

Tiina Piilola on väitellyt tohtoriksi Kalevalan naisista, ja kirja Kalevalan naiset (S&S 2019) jatkaa siitä populaariin tyyliin. Kirja sopii täydellisesti naistenviikolle (haaste tässä, lista mukaan ilmoittautuneista blogeista: tässä), ei vain siksi, että kirjoittajan nimipäivä osuu viikolle. Onnittelut kaikille Tiinoille ja kalavalaisten naisten hengenheimolaisille, joille Piilolan kirja on omistettu!

naistenviikko 2020

Piilola avaa ensin esipuheessa kirjan lähtökohdan, kalevalaisten naisten tarinat:

”Ne kertovat, mitä on tehtävä silloin, kun maailmasta ei löydy tilaa olla sellainen kuin tuntee olevansa – että on sukellettava Ainon lailla kalana veteen, lehahdettava Louhen tavoin lintuna ilmaan tai uskallauduttava tutusta tuntemattomaan niin kuin Marjatta. Ja seurattava puolukan kutsua.”

Tuossa on jo lueteltu naishahmot, joihin kirjassa syvennytään, lisäksi kirjassa esiintyvät Ilmatar, Pohjan neito ja Lemminkäisen äiti, ja kaikista kirja tarjoaa muhevaa tulkintaa. Kalevalan naiset saa minut taas kerran innostumaan kansanrunoutemme ja Lönnrotin koontikirjan kielellisestä ja tarinallisesta moni-ilmeisyydestä. Piilolan lennokas tyyli sytyttää, ja reipas tapa sanailla vakuuttaa minut: juuri näin rempseästi perinteeseen täytyy tarttua.

wp-1591523842472.jpg

Kirjassa on tutkimuksellisen taustan ohella raikasta subjektiivisuutta. Kirjoittaja poimii aiempia tutkimuksia ja tulkintoja sekä esittelee omiaan. Nautin tällaisesta yhdistelystä ja esseistisestä otteesta. Lisäksi Kalevala-aiheiset kuvataideteokset saavat osansa, ja siitä syystä kaipaan kirjaan kuvaliiteittä.

Piilola kytkee myös nykyilmiöitä tutkimusaiheeseensa. Ja hän haastaa, esimerkiksi vanhustenhoidon nykytilasta:

”Toivoa sopii, että tämä epäkohta toimii kuin puolukka Marjatalle ja saa nyky-Marjatat havahtumaan, kuulemaan kutsunsa sekä vaatimaan nykymenoon muutosta niin pontevasti, että Väinämöisten on kuultava se ja reagoitava siihen. Nykymeno ei voi enää jatkua.”

Hienoja symbolisia ulottuvuuksia irtoaa jokaisesta naisesta, mutta ehkä kirjottaja on innostunut etenkin Ainosta, Louhesta ja Lemminkäisen äidistä. Eikä Kalevalan miehiä voi ohittaa, noita erehtyväisiä turjakkeita, ukkopahoja kosio- ja kostoretkillään. Esimerkiksi Lemminkäisen äidin huivilipojasta kirjassa on muhevaa tulkintaa. Kiinnostavinta taitaa minulle silti olla se, miten kirjan hahmoista sukeutuu symbliikkaa ihmisyyden kehitysasteista, skaala kulkee reflektointiin kykenemättömistä omien tekojensa tunnustajiin ja muodonmuuttujiin.

Feministinen tarkastelu uppoaa minuun, ja viihdyn letkeästi etenevän tekstin kyydissä. Nyt mieleni minun tekevi lukea Kalevala taas kerran.

– –

 

Tiina Piilola

Kalevalan naiset

S&S 2019

255 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Akka.

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Aase Berg: Akka

”Minä akkaan suoraan tämän kirjan ja sivumennen sanottuna loppuelämänkin läpi. Tarkoitan: en ole enää hienotunteinen. Tästä lähtien minä, nainen, paskat välitän käytöstavoista. En ole miellyttävä. En halua jämähtää rakkaussuhteiden pysyviin neuvotteluasetelmiin, joissa nainen vetää aina lyhyemmän korren.”

Ja niinpä täältä pesee -asenteella Aase Berg perkaa ”toisen naisen” -kokemuksen kirjassaan Akka (Siltala 2020). ”Akka” on substantiivi ja verbi, ”akka” on asenne. Autofiktio, juu, kyllähän kirjan tarina omakohtaiselta vaikuttaa. Runoilija-esseisti-kriitikko-minä kertoo, miten hän hullaantuu valokuvaajaan ja miten heidän seksinsä on taidetta. Kumpikin lupaa erota tahoillaan, mutta vain kertojanainen eroaa. Kuumaa suhdetta kestää pari vuotta. Mies vetäytyy, ja sitten akka nousee siivilleen suhteen tuhkasta akkaamaan.

wp-1593543443235.jpg

Kertoja antaa ymmärtää, ettei tässä nyt henkilökohtaista likaämpäriä kaadeta vaan rakenteita. Rakenteiden seinät on pykätty patriarkaatista ja luokkajaosta. Tähän liittyy kommentteja tyyliin: ”Miehet pettävät aina.” Ymmärrän yleistykset, kun pettymys korventaa, mutta… (Minäkertojan aviomieshän ei petä vaan kertoja.)

Suorasukaisuuden lisäksi kirjassa on sillisalaattia kaunokirjallisesta ja lyyrisestä ilmaisusta esseistiiseen tyyliin ja pamflettiin. Eniten minua kiehtoo kertojan jakautuminen minäkertojaksi ja Thelmaksi. Kirjassa rakkaussuhteen osapuolet on nimetty, ja Thelma nähdään ulkopuolelta, ”minä” sisäpuolelta:

Mutta en ollut epäluuloinen luonne, niin kuin ei Thelmakaan, ja mies lensi korkealla, kauniin värinen, perhoslepattava henkilö, niin vilpitön voimassaan ja heikkoudessaan, ihastuttavan itseironinen, suorastaan kyyninen, metanarsisti.”

Siinä se tuli! Lupauksistaan luikerteleva rakastaja luokittuu narsistiksi. Ok, se selittää paljon. Narsismi nähdään yhdeksi miehen petturuuden perusteeksi, toisena on miehen vaimon painostus. Mies siis nysvää ydinperhessään ja sliipatussa kodissaan. Minun puolestani petetty rakastajatar saa sylkeä vihaansa ja pettymystään mieheen, mutta se minua nyppii, että minäkertoja pilkkaa ja tölvii petettyä vaimoa. Oli miten oli: mies jäi vaimon luo, se oli miehen valinta, miehen syy – miksi Akka syytää sappeaan vaimoon?

No, vihaisessa kerronnassa virkistää suorasukaisuus ja tyyli. Asia kuitenkin toistuu niin tautologisesti, että en koe uskottavana rakenteiden kritisointia, ja lopulta anniksi jää kertojan katkeruus ja kyvyttömyys itsearviointiin. Mieleeni tulee toinen ruotsalaiskirjailija Lena Andersson jonka suhdepettymyskirjoissa on itseironiaa ja muitakin sävyjä, ja siksi ne toimivat minulle Akkaa paremmin.

Mutta kaiken kaikkiaan: osuuhan tämä kirja naistenviikolle. Akkuutta on kiinnostava pohtia, vaikkei Akka sytytäkään.

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Aase Berg
Akka
Suomennos Jyrki Kiiskinen
Siltala 2020
311 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita muun muassa Maailmankirjat ja Omppu.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Päivi Laitinen: Reissunaisia

Kevään matkustuskielto ehkä korvensi kaikkia reissuleenoja ja matkamatleenoja. Minä vietin kotoiluhetkiä reissunaisista lukien. Sitä sopii muistella naistenviikolla Leenan ja Matleenan päivänä (ks. naistenviikkohaasteeni).

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Päivi Laitinen esittelee kirjassaan Reissunaisia (Tammi 2019) 10 maailmanmatkaajaa 1800-luvulta nykyaikaan. Reipashenkisiksi esikuviksi rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta sopivat kaikki.

Laitinen jaksottelee naiset viideksi pariksi otsikoin Tutkijat, Etsijät, Kirjoittajat, Kilpailijat ja Seikkailijat. Laitinen on valinnut joukkonsa omien intressiensä perusteella.

’Monet näistä reissunaisista olivat luonteiltaan melkoisia monitahokkaita: he samanaikaisesti sekä ylläpitivät että rikkoivat oman aikansa normeja. Se että vaatimattomasta ikäneidosta tuli kuuluisa tutkimusmatkailija, että pastorin tytär ihastui revolverisankariin tai pienten lasten äiti lähti lähes puolitoista vuotta kestäneelle maailmanympärysmatkalle, kertoo vastakohtaisuuksista, ja ne jos mitkä kiinnostavat aina.”

Osa naisista on tuttuja Mia Kankimäen kirjasta Naisia joita ajattelen öisin. Siinä matkustajanaisista suosikikseni nousi Isabella Bird, ja taas säväyttää tämän naisen suoraselkäinen matkanteko ja ehkä pieni romanssinpoikanenkin pyssymiehen kanssa. Mukana on myös Suomen-seikkailija Ethel Tweedie, jonka kirjan Suomi-reissusta olen lukenut aikoja sitten. Kotimaisista kulkijaleideistä oman lukunsa saa Helinä Rautavaara.

wp-1583944585597.jpg

Uusista tuttavuuksista kiinnostun kahdesta naisesta. Huvitun ökyrikkaasta Louise Arner Boydista, jonka perintö palaa arktisten alueiden tutkimusretkillä. Uskomatonta, että kouluttamaton raharikas on oikuillaan mahdollistanut tutkimusmatkat, joiden kuvien ansiosta voidaan nyt seurata ikijään katoa. Toinen hätkähdyttävä rajojen rikkoja on Isabella Ebenhardt, joka tekeytyi arabinuorukaiseksi ja esihippityyliin vaihtoi paikkaa ja paria vapaana sieluna. Seikkailujen lopun traagisuus hätkähdyttää.

Omat yksin matkustamiset vaikuttavat kirjan naisten reissuihin verrattuina säälittäviltä hyvinvointihyppäyksiltä. Olen lentänyt kätevästi muutaman tunnin kohteeseen, kun yli sadan vuoden takaiset kulkupelit ja maailmankolkkien infrastruktuuri ovat olleet tyystin toista. Eikä eurooppalaisissa suurkaupungeissa törmää sellaisiin seikkailuihin kuin esimerkiksi kirjan nykyaikaedustaja, yksinjuoksija Rosie Swale Pope Siperian tai Alaskan metsissä.

Kirja on viihdyttävä esittely erikoisnaisista. Laitinen kirjoittaa virkeää asiatyyliä, sujuvaa ja selkeää, silti persoonallista. Mukava on näinä maailmanaikoina matkailla kirjakeinoin.

– –

Päivi Laitinen
Reissunaisia. Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä
Tammi 2019
tietokirja
383 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Akka ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Naistenviikko on puolivälissä. Haasteviikossa olen siinä vaiheessa, että on kevään kummallisimman naistuttavuuden aika.

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Lähikaupan nainen (Gummerus 2020) upottaa kertojansa maailmaan. Romaanin minäkertoja Keiko tekee osa-aikatyötä 18 vuotta kauppaketjun rivityöntekijänä. Ja se on hänelle kaikki.

Keiko on akateemisesti kouluttautunut mutta sosiaalisesti rajoittunut, sanatarkasti asioita tulkitseva nainen, joka kyllä ymmärtää ympäristön paineet naiselle. Ympäristö ei todellakaan anna hänen niitä unohtaa: pitäisi olla mies ja lapsia, ja jos ei niitä, ainakin työn pitäisi olla toisenlainen. Kirpeästi ja kipeästi Keiko välittää, millaista vaivaa hän joutuu näkemään peittääkseen kaikki omituisuutensa.

wp-1583914659665.jpg

Keikon koko elämän täyttää myymälätyö, ja hän on ohjelmoinut kaikki elintoimintonsa siten, että ne palvelevat työnantajaa. Se ei riitä, harvoin elämässä mikään riittää. Keiko tulee ymmärtämään, että työssä hänet voi korvata hetkessä. (Läksiäislahjana työkavereilta on keksipaketti.) Työn varaan ei siis voi laskea, entä kanssaihmisten? Keiko päätyy järjestelyyn täydellisen hylkiömiehen kanssa täyttääkseen ympäristön odotukset oikeanlaisesta elämästä. Silkkaa satiiria!

Juonen jorinointini tuntuu turhalta, sillä oleellisinta on kertojan tapa ilmaista sisäistä ja ulkoista. Se sopii mainiosti osoittamaan, että omituisempia kuin rajoittunut kertoja ovat oletukset oikeanlaisesta naisen elämästä ja siitä, miten ne edelleen palvelevat patriarkaattia.

Muratan pieni, vinksahtanut tarina virkistää, ja romaanin loppu riemastuttaa. Näinkin joku voi löytää tarkoituksensa. Lue – tai kuuntele, sillä kirja sopii hyvin äänikirjaksi.

– –

Sayaka Murata
Lähikaupan nainen
suomentanut Raisa Porrasmaa
Gummerus 2020
äänikirjana 3 tuntia, 50 minuuttia,
lukija Vuokko Hovatta.
Kuuntelin BookBeatissa.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Sara Medberg: Kamarineitsyt 

Nyt niuhotus pois, on aika historiaviihteen. Sellaisen hupsun romanttisen, jossa toisilleen luodut parit ovat heti selvillä, mutta suhteiden sinetöimistä saa odottaa loppusivuille. Naistenviikon haasteeni Saran-päivän kirja vie humputtelemaan!

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Sara Medberg on aiemminkin viihdyttänyt Turkuun sijoittuvalla menneen maailman salonkimeiningillä, Kultaportin kaunottaret. Nyt romaanissa Kamarineitsyt (Otava 2020) miljöönä on saari Turun kupeessa ja siellä rapistunut kartano. Sattuman sanelemana kartanon neidin kamarineidoksi päätyy köyhtynyt porvarisneito Charlotta. Ei hän oikeastaan mikään tyttönen ole vaan kolmikymppinen nainen.

wp-1590302671243.jpg

Samaan aikaan toisaalla: Tukholmassa itsellinen pitsimatami Emilie liikkuu luvattomilla teillä, mutta hänkin päätyy Turkuun. Charlottalla ja Emiliellä on kummallakin menneisyyden salaisuuksia, ja juonta kuljetellaan niitä kohti romanttisin virityksin.

Nyt ei ole nokon nuukaan sattumilla, niitä piisaa. Lisäksi saa noukkia lukuisia luonnehdintoja hiusten ja silmien väristä, naisten söpöydestä sekä aatelisherrojen salskeudesta, sillä päähenkilönaisten liepeillä liikuskelee synkeä, tumma, salaperäinen paroni Ridderlöv ja valoisa, viehättävä kapteeni Nordfelt. Ihan pöhköhän tämä tarina on. Eikä jää epäselväksi, että perinteet velvoittavat:

”Iltahämyn hiljalleen hiipiessä esiin, kastehelmien tiivistyessä korsiin ja usvanhaiventen kohotessa maasta otti Charlotta esiin neiti Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja luki sitä ääneen.”

Ei ole kiitollisin tilanne tämänsorttiselle kirjalle, että luen sen heti Jane Austenin Järki ja tunteet -uuskäännöksen perään. Kamarineitsyen kesy ote pysyy kaukana austenmaisesta tapakulttuurisatiirisuudesta, eikä kielellisesti kerronta saavuta esikuvansa sävytyksiä. Medbergin tekstiin myös pujahtaa ilmaisuja, jotka ovat tätä päivää eikä 1810-lukua, ja välillä tapojen ja aikojen ominaispiirteiden osoittelu ei ihan liu’u kaunokirjalliseksi. Austenilaista toki on romanssivirityksissä ja sankarihahmoissa, jotka ovat vuosisatoja jo olleet romanttisen viihteen toimivia konventioita.

Harmitonta huvia silti. Sillekin on aikansa ja paikkansa, ja kyllä minä tästä huvituinkin.

– –

Sara Medberg
Kamarineitsyt
Otava 2020
romaani
274 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Kirjailijan kotisivujen otsikko on osuva: http://austenstyle.blogspot.com/

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Helena Sinervo: Tytön huone

Naistenviikolla 2020 postaan naiskirjoja tytöstä akkaan (haaste: tässä, ja ilmoittautuneet blogit olen listannut tänne). Tytön ja äidin tarinalla aloitan.

naistenviikko 2020

Helena Sinervon yhdenpäivänromaani Tytön huone (WSOY 2020) kertoo kuusikymppisestä Saarasta, jonka ylioppilaaksi päässyt ainoa Sofia-tytär muuttaa pois kotoa. Ilmastotiedostava tytär on lähdössä illalla laivalla Tallinnaan, sieltä bussimatkaamaan Euroopan halki Havren ja sieltä laivalla Kanadaan. Lähtöpäivän aikana äiti poukkoilee luopumisen tuskasta ja huolesta eletyn elämän moninaisiin mietteisiin. Lapsen konkreettinen matka on äidille mentaalimatka itseensä.

”Luoja, miten kukkuroillaan minä olen, Saara nauroi. Kosminen pursotin, eräänlainen!”

Näkökulma pysyy Saarassa, mutta välillä häntä tarkastellaan ulkopuolisen kertojan keinoin, välillä minämuotoisesti. Yhdistelmä virkistää vellontaa, jossa Saara päivän aikana vuorotellen kelluu ja uppoaa. Tunnekuorma heiluttaa Saaraa surusta iloon, tuskallisista muistoista elähdyttäviin. Siihen sekoittuu paljon konkreettista vanhenemiseen ja muutokseen liittyvää sekä paljon konkretiasta irtoavaa ajattelua.

Pidän siitä, että saan lukijana palapelipaloja, joiden paikkaa etsin tarinassa. Kaikki Saaran kokema ei selity heti. Etenkin minua miellyttää päähenkilön tunnevaihtelu. Saaran koomisuutta ei peitellä, ei myöskään epävarmuutta eikä vuosikymmeniin mahtuvia tragedioita.

Ja Saaran nauru! Sinervo kirjottaa kirjaan kerroksia, joissa selityksiä saa hakea kulttuuriperinnöstä. Raamatun Saara nauruineen kietoutuu kirjan päähenkilöön. Sofia-nimi tarkoittaa puolestaan viisautta.

”Sofia on viisas nuori aikuinen, Saara ilahtui, viisaampi kuin olen koskaan ollut. Ehkä en ole tullut vielä siksi joka olen. Ehkä olen vasta matkalla.”

”Jeanin tapaus on järkytyksen aluetta syvällä matelijan aivoissa.”

Miten huolehtia oikein? Tai oikeastaan: olenko elänyt oikein ja miten elää oikein? Miten sattuman sanelevat kokemukset muokkaavat ihmisen sellaiseksi kuin hän on? Siinäpä Saaran pulmat – kaikkien.

wp-1589701122616.jpg

Saaralla on yksi nuoruuden ydinkokemus, joka on vaikuttanut häneen siitä eteenpäin. Tapaus Jean. Vaarojen maailma näyttäytyy varomattomasta ensin vaarattomalta. Miten siihen pitäisi valmistautua ja valmistaa? Ja miten silti säilyttää pelottomana mahdollisuudet?

Sinervon romaanissa sukupuolen, seksuaalisuuden ja identiteetin rakentuminen on liikkeessä, koska Saaran ja Sofian sukupolvilla on aivan eri ote niihin. Sofian sukupolvella on paljon enemmän harmaata aluetta kuin ennen on ollut.

”Musiikin avulla voi selvitä mistä tahansa, niin se vain on, Saara vakuutti.”

Saara on musiikin ammattilainen, ja siksi musiikin merkitys korostuu romaanissa. Esimerkiksi viheltyy kepeä Schubertin Forelli vaaran säveleiksi, lämpimiä muistoja koskettaa Ravelin Pavanese. Niitä kuuntelin lukemisen lomassa. Mutta lavennan Saaran selviytymiskeinon: joillekin pelastus on musiikki, joillekin ehkä esimerkiksi kirjallisuus.

Yllätyn, etten meinaa saada juttuani kirjasta tyrehtymään. En ensin lukiessani ollut romaanista erityisen täpinöissäni. Mutta kun mietin sen sisältöä, mieleeni tupsahtaa uusia, aina uusia puolia. Olen myös liputtanut pieniä liimalappuja suhteellisen paljon pitkin sivuja: sanailun taitoa siis löytyy.

Minusta romaanin aihe on tärkeä. Äitiyden ja siitä erillisten yksilöominaisuuksien kysymyksiin Tytön huone antaa paljon ajateltavaa. Harvoin näin nävertävästi romaanissa on käsitelty äidin ajatuksia lapsen lehahtaessa kotipesästä.

– –

Helena Sinervo
Tytön huone
WSOY 2020
romaani
250 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Naistenviikko 2019: koonti

Jo viidettä vuotta kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa (haaste). Yli 20 blogia ilmoittautui mukaan ja on julkaissut juttuja naistenviikon tiimoilta. Kirjoja on lajista toiseen, laidasta laitaan. Osassa jutuissa juhlitaan kirjailijan tai kirjahahmon nimipäivää, osa viistää muuten naisteemaa.naistenviikko 2019

Kirjablogien mielenkiintoisen moninaisiin juttuihin voi piipahtaa koontini avulla. En avaa kirjajuttuja tämän enempää, mutta kerron, että postauksia on esimerkiksi tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, viihteestä, dekkareista, lastenkirjoista, tyttökirjoista, spefistä, runoista, romaaneista ja selkokirjoista.

Naisteviikolle osallistuivatuivat (ainakin) nämä blogit:

Jokken kirjanurkka
Kirja hyllyssä
Kirjailuja
Kirjakaapin kummitus
Kirjaluotsi
Kirjan pauloissa
Kirjapöllön huhuiluja
Kirjarouvan elämää
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lastenkirjavuosi
Limalepakko
Luetaanko tämä?
Luettua elämää
Nannan kirjakimara
Nostetaanko teksti pöydälle
Oksan hyllyltä
Sheferjim – Ajatuksia kirjoista
Tuijata
Tuntematon lukija
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

Osallistujat linkkaavat tämän postauksen kommenteihin juttujaan, mutta jos eivät, edellisen listan linkkien kautta pääset blogeihin. Jos joku osallistunut blogi on lipsahtanut listalta, korjaa se kommentoimalla!

Aiempien vuosien koonnit löytyvät tästä. Kiitos kaiklle osallistujille ja lukijoille! Ensi kesänä taas juhlitaan!

41 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Olga Kokko: Munametsä

Mitä nainen saa olla tai millainen hänen pitäisi olla? Miksi kysymys yhtä pitää esittää? Siksi että sitä yhä kysytään tai vapaata naiseutta kyseenalaistetaan. Olga Kokko karauttaa vastaamaan kirjassa Munametsä (S&S 2019). Onnea Olgalle (ja olgille) naistenviikon (haaste) nimipäivänä räväyttävästä tekstistä!

naistenviikko 2019

“Olimme lähteneet olevinaan ihan yksille, mutta se tietenkin tarkoittaa sitä, että ollaan lopulta ihan semisoseet. – -. Oli hyvä munametsä ja minulla on estottomuusgeenimutaatio (todellinen vaiva, vakuutan), joka leimahtaa liekkiin, kun vereeni lisätään alkoholia.”

Kännihakuisuus, roskaruokavalio, sotkunsieto, sitoutumiskammoisuus, sänkyseurahinku ja panojutut (rottarumatkin kelpaavat, kunhan valot on sammutettu) yleensä yhdistetään miehiin. Kun samaa tekee nainen, hän saa kuulla olevansa epänormaali ja kehotuksen hävetä. Mutta Linnea ei häpeä. Hän kertoo blogissa ja vlogissa munametsästyksestään rehvakkaasti ja ketterästi verbalisoiden. Naisen seksuaalisuuden ja halun avoimella ilmaisulla ilostellaan pidäkkeettömästi.

Somepölinän joukossa on lisäksi kuvausta työskentelystä mainosalalla. Kuinka ollakaan sielläkin Linnea saa puuhastella alapään kanssa, proggiksina ovat terveyssiteen ja intiimipyyhkeen presentaatiot. Mitään eritettä ei tässä kirjassa vierasteta.

Riekunta välillä riemastuttaa minua: nyt saa bukowskit kyytiä. Luonnollisesti voi luonnehtia kirjaa feministiseksi, tosin myös jotenkin narsistiseksi. Päähenkilö-kertoja ottaa omansa, muusta viis.

Sukupuolten eriarvoisuusoivalluksia tuumataan kuten miesten haara-asento vs. naisten vastaava. Välillä naurahtelenkin, kun kielikikkareet osuvat. Esimerkiksi Linnea sivaltaa viiltävästi tyypeille, jotka lähettävät hänelle kikkelikuvia. Mutta mutta. Väsyn toosaproosaan, viesti tulee niin selväksi. Naisella seisoo ja on oikeus omaan nautintoon niin masturboiden kuin vaihtuvin seksikumppaneinkin.

”Herra Täysin väärä mutta panee kuin pillastunut kenguru oli ollut juuri se, mitä olin tarvinnut tänä viikonloppuna.”

En tunnista, että olisin ihan pumpulilla pehmustetussa tynnyrissä kasvanut – tai ehkä sitten vähän olenkin, sillä harvinaisen siekailemattomalta Kokon teksti tuntuu. Ainakin joudun varmistamaan, ettei äänikirjaa kuunnellessani teksti vuoda kuulokkeistani ruuhkajunaan.

20190705_092207.jpg

Jotain mallia Munametsä ottaa chick litistä, mutta Sen Oikean sijasta Linnea etsii vaihtuvia tyydytystilanteita. Munastamisen hän hoitaa itsevarmasti, mutta työssä hyökyy epävarmuus. Hiirulaistyökaveri Mervi käy kertojan hermon päälle, mutta lopulta löytyy naistenkeskinen solidaarisuus. Ja peilauspinnoiksi tarvitaan perheenäitiystävä ja homoystävä. Mutta mutta. Kirjan muu anti jää seksiannin jalkoihin.

Tätä en ymmärrä: kun kolmekymppinen Linnea löytää ensimmäisen harmaan häpykarvan, hän huolestuu siitä seuraavasta uhkasta –  nyt alkaa miesmetsän avohakkuu, seksielämän autioituminen. Mitä?! Kaikessa seksivapauttajan olomuodoissaan luulisi Linnean ymmärtävän, että alapääharmaantuneetkin voivat jatkaa seksuaalisina olentoina.

Siis, mutta mutta. Kokonaisuutena en ole kirjasta kovin imponeerattu, sen tavoitteet kyllä ymmärrän ja toivotan tervetulleeksi. Jos kaipaat Rönkköstä rehvakkaampaa ’naisen sinkkuus ja seksuaalisuus saa olla tällaista’ -kirjaa, etsiydy Munametsään.

Olga Kokko
Munametsä
S&S 2019
romaani
eKirjana 200 sivua, äänikirjana 8 tuntia 27 minuuttia, lukijana Usva Kärnä
Luin ja osittain kuuntelin BookBeatista.

Muissa blogeissa mm. Anun ihmeelliset matkat.

 

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Jojo Moyesin Louisa Clark -sarja (Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä) on onnistunut ihan mukavasti huvittamaan ja lämmittämään. Trilogiaksi sarja täydentyy osalla Elä rohkeasti (Gummerus 2018). Siinä Lou muuttaa New Yorkiin rikkaan rouvan assistentiksi, joten perhe ja tuore poikaystävä jäävät rapakon taa. Jo sarjan ensimmäisessä osassa Lou tutustuu raharikkaiden elämänpiiriin, mutta Nykissä hän liikkuu entistä loistokkaammissa piireissä.

Työläisperheletkautukset ja henkilöhahmojen särmät välähtävät välillä, muttei Elä rohkeasti muuten loista. Kiinnostukseni himmenee sivu sivulta. Riepovaa on jatkuva tuotemerkkien nimipudottelu – on sitten kyse raharikkaiden luksuselämästä tai vintage-piireistä. Ja miksi on koko ajan todisteltava söpöyttä?

20190217_102328.jpg

Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa. Romanssin mutkat osaan ennakoida, ja loppu on supersokerinen – kaikkia romanssikäänteitä uskollisesti noudattava. Pysyn kyllä päähenkilön puolella, mutta uskottavuuspisteet karisevat. Lou on niin kiva ja saa jopa mulkosilmäisen, äkäisen mopsin puolelleen. Hän on puhdasoppinen hyvis, esimerkiksi osallistuu mukavien tavisihmisten taisteluun yhteisöllisyyden ja sivistyksen puolesta.

”On oltava paikkoja [kirjastot], joissa ihmiset voivat tavata ja puhua ja vaihtaa ajatuksia ja joiden tarkoitus ei ole vain tuottaa rahaa, vai mitä? Kirjoista oppii elämää. Kirjoista oppii myötätuntoa. Mutta kirjoja ei voi ostaa, jos rahat riittävät hädin tuskin vuokraan. Joten kirjasto on tärkeä instituutio. Jos kirjasto suljetaan, Louisa, silloin ei suljeta pelkästään rakennusta, vaan se on kuolinisku toivolle.”

Ja onhan niin, että mukavia ja hyviä henkilöitä tarvitaan siinä kuin kirjastojakin. Se on toinen juttu, syntyykö kivailusta kiinnostavaa kirjallisuutta. Kaikesta huolimatta ahmin Elä rohkeasti, sillä halusin selvittää Loun vaiheet. Hömppähetkien tarpeeseen kirja käy, ja joskus se riittää.

Mutta naiset, vaatikaamme elämältä (ja kirjoilta) muita tasoja kuin vaatemerkit ja söpöyden ylistys! Siksi ja siitä syystä julistan tällä kirjalla vuoden 2019 naistenviikon avatuksi.

naistenviikko 2019

– –

Jojo Moyes
Elä rohkeasti (Still me)
suomentanut Heli Naski
Gummerus 2018
502 sivua.
Lainasin kirjastosta.

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Naistenviikko 2019 alkaa

Viidettä kertaa olen haastanut kirjabloggaajia ja lukijoita kirjalliseen naistenviikon. Kas, tässä haaste, ja poimi sen kommenteista etukäteisilmoittautuneet osallistujat, yli 20 blogia.

Naisnäkökulma saa olla vapaa. Osa ilmoittautuneista postaa päivittäin, osa kerran. Jollain teemana on viikon nimipäivien viettäjät, toisilla naiskirjallisuus omalta kannalta katsottuna.

Torstaina 25.7.2019 julkaisen koontipostauksen, jonne osallistujat lisäävät linkit naistenviikkojuttuihin. Niistä riittää lukuvinkkejä pitkäksi aikaa.


Itse osallistun haasteeseen päivittäin. Viikon kirjailijani ovat tällä viikolla yhtä poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia: Jojo Moyes (romaani), Sanna Ryynänen (elämäkerta), Aino Havukainen (sarjakuva), Hanna Velling (romaani), Anna-Leena Härkönen (romaani), Olga Kokko (romaani) ja Ines Lukkanen (taidevitsikirja).

Lisäys 25.7.2019: ymppäsin naistenviikkojuttuihini linkit.

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Naistenviikko 2019: haaste

Hyvää naistenpäivää 2019! On oiva aika julistaa kesän 2019 naistenviikkohaaste. Se on jo viides lajiaan.

Kirjablogeissa naistenviikko tarkoittaa sitä, että viikon aikana 18.-24.7. luetaan ja/tai postataan naisnäkökulmasta. Aihe ja tyyli on vapaa:

– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Tervetuloa mukaan!

Jos postaat, ilmoittaudu tähän postaukseen ja/tai lisää linkki koontiini 25.7.2019.

Jos vain luet: koe ja kommentoi naistenviikolla teemapostauksia ja koontia.

naistenviikko 2019

P.S. Naistenviikon nimipäivät:
18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

P.S. P.S. Kielikellossa on haastetta tukeva nimijuttu, ja kotimaisia naisnimikirjallisuusvinkkejä löytyy kirjasta Naisia nimittäin (SKS 2019).

P.S. P.S P.S Linkit naistenviikkokoonteihin 2015, 2016 ja 2017 löytyvät vuoden 2018 koonnin lopusta.

 

61 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

4 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Laura Honkasalon uutuusromaani Vie minut jonnekin (Otava 2018) iskee ajankohtaisiin aiheisiin. Siinä on life style -bloggaamisen valo- ja varjopuolia, kaupunkilaiskolmikymppisten pätkätyöelämänmenoa, city-kulutustottumuksia ravintola-aterioineen ja viininlipittämisineen sekä kaikkea muuta. Yksi aihepiiri nousee muiden yli.

Viime kuukausina on tiuhaan uutisoitu ennätyksellisen matalista syntyvyysennusteista. On myös ilmestynyt juttuja nuorten aikuisten haluttomuudesta lisääntyä. Honkasalon romaani on aihepiirin täysosuma. Kirjan Miska potee vauvakuumetta eli edustaa henkilöä, joka etenee elämässään kaavamaisesti: seurustelu, opiskelu, työpaikka ja lastenhankinta. Nella huomaa kaavan sopimattomuuden itselleen, ja sopuisa avoliitto alkaa uuvahtaa, joskus sentään pari syttyy likistelemään pötkön-pötkön.

Chick lit -tyyppinen keveys ja elämänratkaisujen peruuttamattomuus kohtaavat kirjassa. Pääpaino on Nellan kolmenkympin kriisissä: päiväperhostelun pinnan alla poreilee todellisen Nellan ja Nellan halujen hamuilu. Peruslikkalitteratuurille viistommin tässä käy, sillä lopussa Nellalle eivät kilkata hääkellot eivätkä vauvanhelistimet vaan jotkut muut kulkuset.

Minusta Vie minut jonnekin on vaivaton nykyelämäkatsaus kolmikymppisten elämästä. Vakaus ei kuulu siihen, sillä milloin tahansa voi saada töistä kenkää tai itsensä toteuttamisen tarve muuttaa mieltä. Aihelmia kirjassa on tukuittain, ja mukaan mahtuu myös keski-ikäisten ja vanhojen naisten elämänkohtaloita. Sivujuonteina ovat sisaren unelmaelämän romahdus ja tomeran tädin valinnat.

20180702_082701.jpg

Kirja on kirjoitettu keskivertoviihdettä vetävämmällä virkkeellä. Myönnän, että kirjaan on tupattu liikaa kaikkea, mutta viihdyin kirjan mitan verran. En jää tarinaa erityisesti kaipaamaan, mutta ei se puuduta eikä vaivaannuta toisin kuin Hesarin kriitikkoa. En ihan tavoita, miksi huimia kirjaa noin latistavin sanakääntein valtakunnan päälehdessä (HS 3.6.2018: ”Laura Honkasalo luettelee viihderomaanissaan kaupunkilaiselämän trendit nyhtökaurasta artesaanileipiin – lopputulos on sekä puuduttava että vaivaannuttava”).

Kirjassa ei päähenkilön osalta päädytä synnytystalkoisiin vaan individualistiseen itsensä toteuttamiseen. Se on Nellan tie, muitakin reittejä kirja näyttää. Jokainen etsiköön itselleen sopivan. Ja jokainen löytäköön itselleen sopivia kirjoja muiden arvioista huolimatta. Minun naistenviikkoni Laura Honkasalon kirja saa päättää siksi, että kaikenlaiselle kirjallisuudelle on aikansa ja paikkana, naistenviikolla myös naistenviihteellä. Haasteviikkoon on osallistunut parikymmentä blogia, joiden postauksista löytyy lukukivaa kaikille. Iloitsen osallistumisesta!

naistenviikko 2018

Naistenviikon haastehuuto tässä ja viikkoon osallistuneiden blogien linkkauksia tässä. Haastekoonnin julkaisen 25.7.

Laura Honkasalo
Vie minut jonnekin
Otava 2018
viihderomaani
351 sivua.
Luin BookBeatin eKirjana.

Muita lukijoita mm. Kulttuuri kukoistaa ja Luettua ja maistettua.

1 kommentti

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Hyvää naistenviikkoa – ja nimipäiväonnittelut Olgalle! Tämänpäiväisessä postauksessani perhedyn yhden Olgan elämänkäänteeseen.

Kuuntelin äänikirjana Elena Ferranten romaanin Hylkäämisen päivät (WSOY 2018). Minäkertojan tunnehyöky virtasi kuulokkeista suoraan kuulokäyyäviin ja täytti pääni vimmaisella tilityksellä. Erja Manton lukijaääni on usein rauhoittava, nyt tunsin tekstistä huokuvan hurjuuden.

Olga on kahden kouluikäisen lapsen äiti, tutkijan rouva ja vastahakoinen Otto-koiran emäntä. Aviosuhde tuntuu Olgasta vakaalta, mutta toisin on asioiden tila. Aviomies haluaa suhteeseen ilmaa. Paljastuu, että mies pettää. Siitä alkaa romaanin varsinainen vyöry.

Ferrante kuvaa raadollisesti ajatuksia ja tunteita, joita vaimo käy läpi noina hylkäämisen päivinä. Sivistyksen pintasilaus rapisee, sillä sekä pidätetty että pidäkkeetön raivo kielellistyy. Rivouksia satelee, yksityiskohtaisia kuvauksia iljettävyyksistä vilisee ja maailman kaventuminen erotuskaan todentuu.

Kirjaa oli pakko säännöstellä. Tunsin kuvaushurjuuden ahdistavan, naisen ahdinko tuli iholle. Kuunnellessa tuli kerronnasta kummallinen tunne: aivan kuin se olisi oksennettu paperille aikojen päästä, silti minäkertojan pahoinvointi jatkuu, vaikka taudista on toipumisen merkkejä. Tarina sulkeutuu –  Jääköön salaisuudeksi, miten.

Romaanissa on karmiva käännepäivä, jona Olga hajoaa. Enpä ole kokenut pitkään aikaan väkevämpää kuvausta rajapinnalla keikkumisesta. Silti kaikkein riipaisevinta on se, miten Olga kuvaa kirjassa tunteitaan poikaansa ja tytärtään kohtaan. Ne kirjan kohdat kertovat karua kieltä aikuisten kriiseilyn vaikutuksista lapsiin. Tunnemöyryt tekevät kertojasta yksisilmäisen itsekkään, julman itselleen ja muille, ja se vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu lapsiin ja miten hän tilannetta lasten kanssa käsittelee. Olga pelaa lasten tunteilla ja peilaa itseään lapsiin.

Hylkäämisen päivät

Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostosta (Gummerus 2018) olen kirjoittanut aiemmin ja viitannut siihen, että siinä ja Ferranten kirjassa puretaan vaimon näkökulmasta aviokriisin syntyä, etenemistä ja lopputulemaa. Koin kirjat peräkkäin – ja jo oli vaikuttava yhdistelmä. Suosittelen.

Lisää verrokkeja tulee mieleen. Yhtmäkohtia Elena Ferranten Hylkäämisen päiviin voi löytää Domenico Starnonen romaanista Solmut (WSOY 2018). Siinä kuvataan samanlainen perhe-episodi ensin hylätyn vaimon kirjein, sitten perheeseen palanneen ikääntyneen aviomiehen näkökulmasta ja lopuksi aikuistuneiden lasten kautta. Suosittelen siten Solmuja kolmanneksi kimpaksi Ferranten ja Offillin kylkeen. Lisäksi voi kukin tykönään pähkäillä, voisiko Starnonen ja Ferranten kirjojen tapaus olla peräisin kirjailijoiden kotoa. Aika vahvana pidetään huhua, että salanimi Elena Ferrante on Starnonen vaimo. Jos näin on ja kirjojen tapaus on omaelämäkerrallinen – jo pelkkä ajatus hyytää.

– –

Elena Ferranten
Hylkäämisen päivät
suomentanut Taru Nyström
WSOY 2018
äänikirjana 7 tuntia 21 minuuttia, lukijana Erja Manto.
Kuuntelin kirjan BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani