Aihearkisto: Kirjailijatapaaminen

Jatkot – Helsingin kirjamessut 2018

Helsingin kirjamessut 2018 ovat osaltani ohi. Eksyin uudesti nimettyjen lavojen välillä, enkä erityisen paljon havainnut muutosta messuilmassa, jossa sataa kirjoja, kirjoja, kirjoja.

Koin lukuisia hienoja kohtaamisia, esimerkiksi tällaisia: iloitsin jutusteluista kirjabloggaajien ja muiden kirjaystävien kanssa, sain suhista suoraan kiitokset syksyn kirjoista Aki Ollikaiselle, Vilja-Tuulia Huotariselle ja Mia Kankimäelle, ihailin yleisötungosta Minna Rytisalon Rouva C -keskustelussa, kohotuin Kaarina Hazardin Minna Canth -palkinnon juhlapuheen sanoista, Antti Heikkinen nauratti imitoimalla Vennamoa ja Virolaista ja nautin keskustelijoiden vuorovaikutuksesta Suomen kirjailijaliiton ohjelmassa, jonka aiheen oli ”Kirjailija salakuuntelijana”.

Poimin lisäksi muutamia tunnelmaväläyksiä messupäivistäni. Kirjoista luen maailmoja, messuilta vaikutelmia.

Torstai

Jelena Tšižova: Naisten aika

– Olen iloinen, että voin suomeksi käännetyn kirjani kautta puhua suomalaisten lukijoiden kanssa. Kirjoitan Pietari-Leningradista, koska neljässä polvessa perheeni on kokenut kaikki 1900-luvun historian tragediat. Siksi kirjoitan proosaa.

20181025_120721.jpg

Vila-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

– Nuortenkirjani lukijasta tämä lähti, koska hän sanoi: ”Mä olen kasvanut jo aikuiseksi. Mitä sä nyt kirjoitat mulle?”

20181025_141805.jpg

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

– Purin ahdistuksen aineksia kuten köyhyyttä kirjoittaen niistä, ja lapsen näkökulmasta absurdiuden ja huumorin kautta pääsin murtautumaan niihin.

20181025_130106.jpg

Perjantai

Aki Ollikainen: Pastoraali

– Teki mieli kirjoittaa paimenlaulu, kun niitä on viime aikoina vähän tullut, päivittää genre – eikä pelkästään ironisesti. Lähtökohtana oli minulle läheinen maisema ja luontotunnelma, esikuvana Shakespearen Kesäyön unelma.

20181026_120102.jpg

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

– Se on huutava vääryys, että kun ikä alkaa vitosella, naisia ei huomioida, sille on tehtävä jotain.

20181026_131923.jpg

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

– Mun kirjat sopii määrittelyyn ”narrative nonfiction”, pääasiassa on nonfiction mutta toisaalta kallistun fictionin puolelle, kustantamossa valitsin kirjani kuuluvan tietokirjoihin.

20181027_163850.jpg

Lauantai

Veera Nieminen: Ei millään pahalla

– ”Jos jätät mut, räjäytän sun postilaatikon” -lause oli rakkaudentunnustus nykyiselle miehelleni – siitä lauseesta lähti romaanin idea.

20181027_093511.jpg

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

– Lähdin seikkailemaan tekstin kanssa, en suunnitellut etukäteen, miten kuvaan muutosta elämässä ja Suomessa.

20181027_100254.jpg

Antti Heikkinen : Kehveli

– Kehveli on tyyppi, joka tahtomattaan joutuu tilanteisiin, jotka muuttavat maan ja maailman kulkua – veijaritarina Paasilinnaa, Huovista ja Haanpäätä kunnioittaen, etenkin silmänisku Paasilinnan Jäniksen vuoden suuntaan. Mutta oma tyyli täytyy löytää, koska toisen perseellä ei voi mäkkee laskea.

20181027_102149.jpg

Kirjailija salakuuntelijana (Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu, Pasi Lönn ja Jarkko Tontti)

– Älä ikinä näytä käsikirjoitusta läheisillesi.

20181027_164153.jpg

Helsingin kirjamessut 2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma

Jatkot – Turun kirjamessut 2018

Pari viikkoa sitten vietin etkoja, nyt on jatkojen aika – eli messut ovat osaltani ohi. Kirjakivaa todella riitti monen viikon edestä. Koostan kokemastani tunnelmat tiivistetyn kuvakavalkadin keinoin.

Ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen kiteytti messujen puolivälissä, että Viro-teema on näkynyt hyvin ja ilahduttanut monia, lisäksi luonnonsuojeluaihe on kerännyt kiitosta, sillä esimerkiksi Itämeren tilasta käydyt keskustelut ovat vetäneet väkeä ja jaossa ollut ”Istuta kirja” -puusiemenpussi on kiinnostanut.

Heli Laaksonen: Ykköne
– Mun osastol o välil vartin viro kiele kurssei.

20181005_100551.jpg

Tuija Hannula, Sanna-Leena Knuuttila, Jasu Rinneoja ja minä sekä haastattelija Eliisa Uotila: Selkokirjapaneeli
– Selkokirja voi sisäänheittää kirjallisuuteen, siksi selkokirjat kuuluvat kaikille.

FB_IMG_1538729914816.jpg

Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent
– Lähetimme Rouva Kent -tiedostoa toisillemme meilinä. Teimme väliin lisäkertomuksia emmekä edenneet järjestyksessä vaan teimme tekstiä kuin palmikkoa. Emme enää muista, kumpi on kirjoittanut mitäkin.

20181005_124857.jpg

Tuija Takala: Lauralle oikea
– Vaikka selkokirja on helppo lukea, se voi sisältää eri tasoja erilaisille lukijoille. (selfie haastattelijoiden kanssa)

20181007_101449.jpg

Siiri Enoranta, Magdalena Hai ja Siri Kolu: Seksiä, Röh
– Meidän kirjailijoiden tehtävä on tuoda esille kirjoissamme, että seksuaalisuutta on monenlaista.

20181005_142211.jpg

Lauri Seutu, Markku Kesti, Tuomas Aitonurmi, Juha Itkonen ja Ville Vaarne: Lukevien miesten paneeli
– Nyt kaikki miehet malliksi: näkykää tuolla ympäriinsä niin, että lukekaa ja hymyilkää samalla.

20181005_144054.jpg

Minna Rytisalo: Rouva C. Kirjanlukuilta Pienessä kirjapuodissa
”Kaiken toistuessa tuntui siltä että sitä jatkuu ikuisesti ja elämän keskikohta taitaa vain mennä ohi, kerta kaikkiaan se hetki jolloin pitäisi pysähtyä tajuamaan, että tässä se on, kaikki se mitä olen odottanut ja aina halunnut, ja tämän jälkeen se ei koskaan palaa, – – .”

Nyrok Dolls (mm. vokalistit Mauri Kunnas ja Silja Sillanpää, kitaristi Kjell Westö, basisti Pekka Seppänen)
– Soittakaa Paranoid!

20181005_213419.jpg

Sirpa Kähkönen, Li Andesson, Kari Mäkinen ja Kari J. Kettula: Romaani ja rakkaus
– Rakkaus rikkoo konventioita.
Keskustelijoiden esimerkkikirjat:
Jelena Tšisovan romaani Naisten aika (Sirpa Kähkönen)
Paavo Rintalan näytelmä Pitkä matka Veronaan (Kari Mäkinen)
Märta Tikkasen runoelma Vuosisadan rakkaustarina (Li Andersson)

20181006_105604.jpg

Maria Tutschaninoff: Maresin voima
– Jokaisessa kirjassani on monta lankaa, josta voisin vetää uuteen tarinaan.

20181006_112619.jpg

Olli Jalonen: Taivaanpallo
– Kirjoissa on yleensä erilaisia puolia, joten voi sanoa, että kirjassani on ainakin pieni seikkailu. Matkustin 1980-luvulla Sant Helenalle ja siellä tapahtui sellaista kuin lapsuudeessa, jotain kertautumatonta ja hienoa, ja jo sillä matkalla innostuin Halleysta, joka teki monipuolisesti kaikkea tieteen alalla 1600-luvulla.

20181006_141727.jpg

Elina Knihtilä, Jouko Jokinen, Minna Rytisalo ja Jenni Haukio: Mitä Minna tekisi?
– Ehkä Minna Canth olisi nyt anarkisti, joka tubettaisi epäkohdista.

20181006_130955.jpg

Pajtim Statovici, Tuomas Aitonurmi, Kirsi Hietanen, Arja Korhonen, Jonna Tapanainen ja minä, vetäjänä Airi Vilhunen: Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?
– Kirjabloggaaminen on harrastus, jossa on vapaus kirjoittaa kirjasta niin kuin haluaa ja vinkata omasta mielestä hyviä kirjoja.

Kiitos Turku!

Erityiskiitos Tarinan taika -osaston osaaville haastattelijanuorille – kuuntelin monta taitavaa lähetymistä luettuihin kirjoihin!

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kirjamessut, Kulttuurimatkailu, Selkokirja

Etkot – Turun kirjamessut 2018

Kirjasyksy on pyrähtänyt reippaasti käyntiin ja kirjamessut lisäävät sen kierteitä. Turun kirjamessujen (5. – 7.10.2018) ohjelmaa olen selaillut jo useasti. Poimin sieltä minua koskettavat esiintymiset – eli järjestän etkot. (Varaan oikeudun muutoksiin, jos mielenkiinto vaihtuu messupäivien aikana johonkin rinnakkaiseen kirjakivaan.)

Turun kirjamessut

Paljastan vasta jutun päätteeksi, mistä aloitan ja mihin lopetan kaksipäiväsisen messureissuni. Mutta tässä aluksi muut poimintani perjantain ja lauantain runsaasta tarjonnasta.

Perjantai

Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu (Ilonin ihmemaa B-halli klo 11.30 – 12.10)

Iloisesti yllätyin Vilja-Tuulia Huotarisen ja satu Koskimiehen fanifiktiohenkisestä jatko-osasta Runotyttö-sarjaan. Sen tunnelma vetosi ja kokonaisuuden kruunasi hieno kerronta. Olen kuulolla, mitä tekijät kertovat jatko-osa- ja yhteistyöstään.

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (Jukola klo 12.15 – 12.35)

Pulkkisen kirjojen kirjavuuden vuoksi tämä uutuus houkuttaa: kolahtaako tämä minuun? Muutaman haastattelun olen kirjailijasta tämän kirjan tiimoilta lukenut, mutta kuulostelen messuilla livenä kirjan lähtökohtia.

Seksiä röh (Fiore klo 14.10 – 14.30)

Nuortenkirjailijat Siiri Enoranta, Magdalena Hai ja Siri Kolu pureutuvat nuortenkirjojen kuvaamaan seksuaalisuuteen. Nuoria kiinnostava teema ja sopii #lukuliike -henkeeseen.

Saila Susiluoto: Metropolis, Satu Manninen: Camouflage, Kaisa Ijäs: Aurinkokello (Kallas klo 15.00 – 15.40)

Ohjelmassa on luvassa runonlausuntaa. Hyvä, että messuilla voi pysähtyä lyriikkaan kuunnellen sitä runoilijoiden omin äänin.

Heli Laaksonen, Anne Vasko: Ykköne (Kuisti klo 17.00 – 17.25)

Lisää runoja, nyt lapsille. Ykkösellä ei tosin ole ikärajaa vaan se riemastuttaa ketä vain.

Lauantai

Romaani ja rakkaus (Fiore klo 10.20 – 11.00)

Jos herään ajoissa, ilman muuta kampean itseni kuuntelemaan keskustelua, jossa on monipuolinen nelikko: Kari Mäkinen, Sirpa Kähkönen, Li Andersson ja Kari J. Kettunen.

Olli Jalonen: Taivaanpallo (Agricola klo 11.40 – 12.00)

Tätä en halua ohittaa, sillä kyseessä on komeetan lailla kevääni kirkastanut teos.

Mitä Minna tekisi? (Auditorio klo 13.00 – 14.00)

Minna Canth on aina ajankohtainen. Keskustelijajoukko tuo varmasti säpinää aiheeseen, sillä Elina Knihtilä, Jouko Jokinen ja Minna Rytisalo ottanevat esille erilaisia näkökulmia. Lisäksi haluan selvittää, mitä tarkoittaa tässä yhteydessä moderointi – sitä on tekemässä Jenni Haukio. (Voi ei, Aki Ollikaista haastatellaan Pastoraalista samaan aikaan, Kuisti klo 13.00 – 13.30. Tällaisia nämä messut ovat: vaikeita valintoja.)

Metsän seinä on vihreä ovi (Auditorio klo 14.00 – 14.30)

Jatkan ehkä auditoriossa istumista, sillä luonto ja lyriikka -teemainen runotuokio tuntuu läheiseltä. Runojaan lukevat Pauliina Haasjoki, Jenni Haukio, Risto Rasa, Sauli Sarkkinen ja Tuija Välipakka. (Ja eikös samaan aikaan Juha Hurme sanaile Onerva-salissa Sally Salmisen Katrinasta.)

Alku ja loppu – meitsi messulavailee

Jäikö jotakuta kutkuttamaan arvoitus, miten aloitan ja lopetan messuvierailuni?

Aloitan messut esiintymällä perjantain Selkokirjapaneelissa (Fiore klo 10.20 – 11.00). Teema on selkokirjailijana ja kouluttajana lähellä sydäntäni: Selkokirjoista ratkaisu lukutaidon ja innostuksen puutteeseen? Minun rinnallani asiasta keskustelevat selkokirjailijat Tuija Hannula, Sanna-Leena Knuuttila ja Jasu Rinneoja, keskustelua vetää Eliisa Uotila.

Lisäksi perjantaina pääsen haastateltavaksi Turun seudun äidinkielenopettajien pisteelle (klo 13.30 – 13.45). Odotan täpinöissäni, mitä nuori opiskelija-lukija-haastattelija nostaa keskusteluun selkoromaanistani Lauralle oikea.

Päätän messut lauantaina kirjabloggaajakeskustelussa Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? (Onerva klo 14.45. – 15.30). Kerallani paneelissa jutustelevat bloggaajat Tekstiluola, Kirsin kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa ja Sivumennen-podcastpuolikas sekä kirjailija Pajtim Statovic. Keskustelua vetää Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen. Luvassa ajatuksia blogeista, podcasteista, kirjoista ja lukurakkaudesta. Näenhän sinut siellä?

Tavataan Turussa!

turunkirjamessut2018_www

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma

Heidi Köngäs: Luvattu & kirjailijatapaaminen

Luvattu – aistillinen kasvukertomus

Heidi Köngäksen esikoisromaanista Luvattu (Otava 2000) ilmestyy tänä syksynä pokkaripainos. Kirjan uusi tuleminen kimpoaa Sandra-romaanin suosiosta. Kiehtovasti kirjoista löytyy kytkös: Luvatun päähenkilö on Sandran tuleva anoppi.

20180731_114759.jpg

Luvattu-romaanin kertoo nuori Maija-piika keväästä syksyyn, jolloin 1800-luvun lopun hämäläisen maatalon vuodenkierto on töiden puolesta kiivaimmillaan. Köngäs kirjoittaa tehoavasti työnteosta, elinpiiristä ja säätyeroista, ja vaikka kirja loksahtaa tietyllä tavalla realistiseen maalaiskuvausperinteeseen, kerrontaote on naisnäkökulmaisen moderni. Ympäristö on taustaa nuoren naisen elämälle, jonka muilta salattu aistillisuus välittyy väkevänä minäkertojan sisäisenä puheena.

”Ei tästä tule mitään, järveenkö minun on mentävä, mietin kun kävelen navettaan iltalypsylle. Milloin vain ajattelen Anttia, sen toisen kuva nousee teille, sen silmät tulevat silmiini ja öisin minä nostan hameeni ja alushameeni ja päästän puseron hakaset, että hän voisi tulla minuun, että voisi käydä käsiksi, purra, repiä ja satuttaa. Vie vaan puhtaus ja kaikki muu, en ollenkaan pane vastaan, suutelen vaan kättäsi, kun hitaasti irtoat minusta.”

Maijan himo varattuun mieheen oman kihlatun sijasta jää fantasiaksi, mutta elävästi toiveiden ja odotuksen värinä tihkuu tekstistä. Kerronnallisesti kolahtaa se, että kertoja ei mainitse halun kohteen nimeä, ja kun hän sen kirjan lopussa paljastaa, on Maija jo toinen ihminen:

”Annan tästä lähin asioille oikeat nimet. Sen olen oppinut, ja kovan kautta.”

Romaani kuvaa paljolti maalaisyhteisön sosiaalista koodistoa, jonka odotusten vastaisesti Maija alkaa toimia. Kirjan teho on kerronnassa ja siinä, että se tallentaa uskottavasti kerronta-aikaa ja saa lukijan oitis Maijan puolelle. Lisäksi mielistyn tapaan, miten jäänteet luonnonuskosta taikoineen ja loitsuineen yhä elävät, vaikka jähmeä luterilaisuus hallitsee toimintatapoja. En ihmettele, että tiheätunnelmainen kirja ilmestyttyään oli Runeberg-palkintoehdokas.

Kirjailijatapaaminen

Haastattelin Heidi Köngästä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa (2.8.2018).

Köngäs sai idean Luvattu-romaaniin sukutarinasta. Maija oli äidinisän äiti, josta perheessä puhuttiin, että hän oli nuorena purkanut kihlauksen sulhasen seottua ja että hän oli räväkkä persoona, povari ja kova suustaan.
– Olin 1990-luvun alussa Lontoossa ja ryhdyin kirjoittamaan Maijasta. Se jäi kuitenkin kesken, sillä en tiennyt mitään vanhoista maatalon töistä, lypsämisestä tai lehmistä. Lontoon arkistot eivät luonnollisesti suomalaisen maalaiselämän historiaa valaisseet, joten esikoisromaanin kirjoittaminen kesti, myös ohjaustöiden vuoksi. Tein arkistotutkimuksia maaseudun elämästä ja kansanperinteestä Suomeen palattuani.

Kirjailija pohti kirjoittamisen merkitystä. Niin Maija, Sandra ja muut henkilöt ovat väyliä eläytymiseen toisen asemaan. Se on myös kirjallisuudessa oleellisinta: pääsy toisen ihmisen maailmaan, elämän ymmärtämisen lisääminen ja kehittyminen ihmisenä.
– Kirjoissani on minäkerrontaa, ja se johtuu varmaan juuri siitä, että haluan henkilön oman maailman välityksellä tarkastella tapahtumia ja kokemuksia. Olen ensi sijassa kirjailija, ja olen sitä mieltä, että olen kirjojeni kirjoittamisen johdosta myös oppinut ohjaamisesta.

Heidi Köngäksen kirjat sijoittuvat pääasiassa historiaan, vain yksi romaani, Hyväntekijä, sijoittuu kaikkiaan nykyaikaan:
– Nykyajan kirjoittaminen kesti kaikkein pisimpään, eli ilmeisesti historia-aiheet sopivat minulle. Sandrassa on nykyaikataso, jossa käsittelen nelikymppisen naisen tietynlaista välitilaa, mutta nainen on myös lenkki sukupolvien ketjussa. Monissa kirjoissani on sotiin liittyvää, mutta esimerkiksi Sandrassa varsinaista sotaa on vain muutama kymmenen sivua kirjan lopussa, muu on sitä, mitä henkilöille tapahtuu ennen. Sota on sitä, miten taistelut aivan kotinurkilla vaikuttavat naisiin ja lapsiin. Halusin, että kirjassa kylmä, nälkä ja epätietoisuus tulevat esille konkreettisin kokemuksin. Koska Sandran esikuva on isoäitini, oli minulle tärkeä oivallus kirjaa kirjoittaessa ymmärtää isoäidin kokemukset, saman naisen, jonka lämpimästä kädestään pikkutyttönä pidin kiinni.

Kirjallisuutta on se, että yksityiset kokemukset muuttuvat tarinoiksi, joihin lukija eläytyy. Heidi Köngäksen mielestä on äärettömän tärkeää, että tarinoiden jakaminen suomen kielellä jatkuu.

– –

Heidi Köngäs
Luvattu
Otava 2000.
188 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Koko romaanituotanto

  • Luvattu, 2000 Otava
  • Vieras mies, 2002 Otava
  • Hyväntekijä, 2006 Otava
  • Jokin sinusta, 2008 Otava
  • Dora, Dora, 2012 Otava
  • Hertta, 2015 Otava
  • Sandra, 2017 Otava

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Romaani

Välähdykset: Helsinki Lit 25.5.201n

Lämmin toukokuun ilta hiljenee Savoyn hämäryyteen. Lavalla on kaksi tuolia ja ne täyttyvät kirjakeskusteluista.

Lit1

Johannes Anyuru

Lit2

– Olen tulevaisuuden suhteen toiveikas, vaikka kirjoitin dystopiaa. Rakkaus on vihaa vahvempi.

”Sinä olet minä.”
(He hukkuvat äitiensä kyyneliin)

Ilmar Taska & Sofi Oksanen

Lit8.jpg

– Synnyin Siperiassa mutta sudet kohtasin Hollywoodissa.

Samanta Scheblin

Lit3

”Mitä muuta? Miksi vaikenit?
No, olen ankkuroitunut tähän tarinaan, näen sen täydellisesti, mutta välillä tuntuu työläältä ponnistella eteenpäin.”
(Houreuni)

Golnaz Hashemzadeh Bonde & Jani Toivola

Lit

– Sain ajatuksen, että ihmiset eivät lähde siksi, että he antavat periksi. Valitsemme, mutta emme tiedä, onko valintamme lopulta oikea.

Morten Strøksnes & Juha Hurme

Lit5

”Meri on alkukoti. Muinaiset aallot virtaavat lävitsemme kuin kaikuna pienistä loiskeista vaikeapääsyisessä luolassa meren äärellä.”
(Merikirja)

Kirjallisuusilta antaa kenkää arjelle

Lit6

Illan kirjoista on koosteeni tässä jutussa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Paketoin: vuoden 2018 Helsinki Litin kirjoja

Huomenna se alkaa – keväinen kirjafiesta Helsinki Lit 2018. Savoy-teatteriin saapuu mielenkiintoinen kooste kirjailijoita meiltä ja muualta. Idea parittaa kotimainen ja ulkomainen kirjailija keskustelemaan yleisön eteen on loistava. Kirjailijat keskenään valitsevat keskustelun teemat. Kirjamessujen kaltainen hälinä on kaukana, läsnä on itse kirjallisuus.

Yllätyn, miten monta Lit-kirjaa olen lukenut. Siksi paketoin ne koosteeksi päivää ennen h-hetkeä. Valitettavasti pääsen itse paikalle vain perjantaina, mutta luotan Yleen ja Arenaan. Niiden välityksellä olen aiemminkin ollut etänä mukana tapahtumassa.

Huomaan kirjailijavieraiden kirjojen sijoittuvan kolmeen pakettiin. Koska muusta ei kuuleman mukaan kannata kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta, ne sopivat pakettieni nimilapuiksi, mutta sitten on myös jotain siltä väliltä.

Kuolemasta

Moni Lit-kirja käsittelee kuolemaa tai kuolemista. Aikuisen lapsen kuolemaa käy läpi Naja Marie Aidtin omakohtainen kirja Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Se on fragmentaarinen, kirjallinen surumarssi.

Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran kuvaa kuolemista ja sen odotuksessa vimmaista elämästä kiinni pitämistä. Kirjassa on myös muita aihelmia kuten maahanmuuttoon liittyviä.

Kim Leinen kirjasta Kuilu on moneksi, mutta käärin sen nyt kuolemakirjojen kanssa samaan pakettiin. Romaani alkaa Suomen sisällissodasta. Verinen lahtaaminen vaikuttaa peruuttamattomasti veljeksiin, joiten elämänvaiheet kirja käy läpi toiseen maailmansotaan asti.

Siltä väliltä

Samanta Schebelin Houreuni voisin sijoittaa edelliseen pakettiin, mutta pistän sen silti tähän. Olen jo aiemmin kuvaillut välitilakirjaa mini-Oneironiksi. Tiivis romaani on dystooppinen, ja sellaisia piirteitä on myös Johannes Anyurun kirjassa He hukkuvat äitiensä kyyneliin.

Anyurun romaani tekee minuun suuren vaikutuksen monitasoisuudellaan. Dystopia ei ole kaukaa haettu, siksi se hyytää. Siinä on erilainen vinkkeli maahanmuuttajiin Ruotisissa kuin Bonden Olimme kerran -romaanissa. Niitä on kiinnostava lukea rinnakkain.

Välimaaston pakettiin pistän myös Ilmar Taskan romaanin Pobeda 1946. Voisin sen toisaalta linkittää Leinen romaaniin sotimisen seurausten vuoksi. Pobedassa kuvataan toisen maailmansodan neukkuajan alun vaikutuksia virolaisiin sisaruksiin. Koskettavinta kirjassa on toisen siskon pienen pojan maailma.

Tästä paketista löytyy myös Morten Støksnesin Merikirja, jonka lukemisessa juutuin puoliväliin. Hukkasin pointin, miksi jahdata haita, joka haisee pahalta ja on syömäkelvoton. Ymmärrän toki, että kirja kertoo muustakin: paljon on kulttuurihistoriallisia linkityksiä erilaisiin meriaiheisiin. Ehkä kirjailijan keskustelu Juha Hurmeen kanssa saa minut lukemaan kirjan loppuun.

Rakkaudesta

Huomaan, etteivät Litin kirjat ole luonteeltaan erityisen valoisia, joten ei tästä paketista  onnellisia lemmentarinoita tursua. Kaikkiaan Helsinki Lit -kirjoissa on järeitä aiheita hienosti kuvattuina.

Melkoinen kirjapari on Domenico Starnonen ja Ebba Witt-Brattströmin avioliittoromaanit. Kummassakin käydään taistelua, jossa kaikki häviävät. Starnonen kirjan lukija voittaa minut lukijana puolelleen, sillä Solmut-romaani on rakenteeltaan monipuolinen, kerronnaltaan yllätyksiä tarjoava. Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussota kuvaa asemasotaa, jossa pariskunta pysyy erillisissä poteroissa, vuosi vuodelta syvemmissä.

Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois on myös avioliittoromaani. Siinä kaikki ei ole, miltä näyttää, ja niinpä juoni-, aika- ja kertojatasojen vuorottelun keinoin rakkaudesta erottuu monenlaisia sävyjä. Eikä vain rakkaudesta. Sopisi tästä romaanista osa myös ”Kuolemasta”-pakettiin.


Kaikkia tapahtuman kirjoja en ole lukenut enkä tässä esitellyt. Helsinki Lit -kirjoissa riittää kyllä koettavaa kirjatapahtuman jälkeenkin. Siis huomenna kirjallisuusiltaan. Suosittelen.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Kirjailijoita kauppakeskus Kaaressa 12.5.2018

Kevään kaunein päivä, otaksun. Silti haahuilin kauppakeskus Kaaren keskusaukiolla kuunnellen kirjailijahaastatteluita (ks. ohjelma). Ymmärrän tilaisuuden tarkoittavan myynninedistämistä äitienpäivän alla, mutta kirjaystävälle se oli muutakin. Kuulin kirjailijoiden omaäänisiä ajatuksia kirjoista ja kirjoittamisesta. Seuraavassa kolme otantaa kirjailijakohtaamisista: Katariina Souri, Juha Hurme ja Rafael Donner. Haastattelijana toimi Eeva Kela.


Katariina Souri

Tiedän kirjailija-taiteilijan elämänvaiheista jotain naistenlehtijulkisuuden vuoksi. Yhtäkään Sourin kirjoittamaa kirjaa en ole lukenut. Kuuntelin sillä korvalla, alkaako uusin kirja Sarana (Teos 2018) kiinnostaa. Kyllä. Esimerkiksi isän muistisairauden merkitys tuntuu tärkeältä.

Eeva Kela keskusteli Sourin kanssa medikalisaatiosta ja diagnosoinnista, sillä Sarana tunnustuksellisesti kuvaa mielenterveys- ja alkoholiongelmia, omaisesta vieraannuttamista, Alzheimer-kokemuksia ja niihin liittyvien vaikeuksien selvittämistä. Kirjan kirjoittaminen on ollut Sourille terapeuttinen kokemus, oman elämän työstämistä.

– Tiedostin, että mun täytyy tehdä enemmän varjotyötä kuin valotyötä. Kirja oli tapa käsitellä ahdistusta. Elämässä täytyy ryvettyä, niin kuin Tommy Hellsten on sanonut.

Kirjailija-taiteilija Sourille mosaiikkitaiteen tekeminen on symbolista. Se kuvaa elämää, joka on luonnoltaan rikkinäistä. Palaset on koottavissa – siitä selviytymisen tunne välittyi haastattelusta.

Juha Hurme

Hurmetta olen päässyt kuuntelemaan useaan otteeseen, esimerkiksi Niemeen (Teos 2017) kytkeytyneen Finlandia-palkintopuheen ja pohjustusesittelyn Lemminkäinen-näytelmästä, jonka aihe ja ilme pongahti Niemi-kirjasta. Taitavaa sanailijaa on aina ilo kuulla.

Niemen tehtävä on mahdoton eli kaikkeuden historia suhteessa Suomeen, Hurme miettii.
– Kirjan nimi on Niemi, koska vasta parisataa vuotta Suomella on ollut nimi. Kirjaan mä en keksinyt itse mitään, lunttasin vain. Käytin kirjaston ja omia kirjoja, en googlettanut. Mulla oli satojen kirjojen pinoja, pari vuotta kompastelin kotona niihin.
– 11 000 vuoden aikana sivistys on kehittynyt ja levinnyt jopa viheliäisimpään kolkkaan, tänne Niemeen. Tänne äärilaitaan asettuivat luuserit, paras väestö jäi parempiin olosuhteisiin, etelään. Kirjakielikin synnytettiin eurooppalaisittain viimeisimpinä. En sano sitä Niemessä suoraan, mutta kirjassa kuritan rakkaudella Suomen hitautta ja hölmöyttä.

Pian ilmestyy Hurmeen suomennos 1930-luvun kansainvälisestä menestyskirjasta, Sally Salmisen Katrinasta (Teos 2018).
– Sally Salminen syntyi 11-lapsiseen ahvenanmaalaisperheeseen ja pakeni köyhyyttä piiaksi New Yorkiin. Siellä hän kirjoitti esikoisromaaninsa. Suomessa hän oli outo, vaikka kirja voitti pohjoismaisen palkinnon. Oikeistopiireille kirja oli ihan myrkkyä. Vuonna 1936 elettiin sovinistisessa ja kansallissosialistisvaikutteisessa ilmapiirissä. Suomenruotsalaiset tyrmäsivät feministisen ja työläishenkisen kirjan täysin, suomalaiset eivät tajunneet siitä mitään, koska käännös oli ihan paska.

Odotan mielenkiinnolla. Oletan, että käännös on nyt omaa luokkaansa.

Rafael Donner

Rafael Donnerin esseekirjasta Ihminen on herkkä eläin (Teos 2018) nautin avoimen ja taitavan tyylin vuoksi. Samoja piirteitä osoitti kirjailija haastattelussaan.
– Ihminen on irrationaalinen laumaeläin. Toisaalta kirjani nimi voi olla protesti lapsuusaikaiselle opettajalle, joka kysyi, mikä eläin haluaisin olla. Vastasin: ihminen. Opettaja ei hyväksynyt sitä.
– Kirjani yksi lähtökohta on se, että minun on ollut vaikeaa mahtua tyypilliseen mieskuvaan. Muotti, ettei saa näyttää heikkouksia tai ei saa olla herkkä, ei sopinut minulle. Esimerkiksi olen ollut kova itkemään.

Donner totesi, että asiat ovat muuttumassa. Tunteista voi ja saa puhua. Miehien pitää oppia puhumaan ja kuuntelemaan. Eeva Kela kuvaili, että kirjassa on isoja teemoja, joista kirjoittaja tuntee syyllisyyttä. Lisäksi hän mainitsi, että kirjasta saa sellaisen kuvan, että Donner häpeää sitä, että on vielä nuori (s. 1990).
– Ehkä pitää olla nöyrä, kun olen nuori, valkoinen, heteroseksuaalinen mies. Meitä on kuunneltu ihan tarpeeksi.
Mutta häpeään liittyy paljon muuta:
– Rehellisyys on vapauttavaa, en häpeä paljastaa mitään, mutta olen miehekkyyden vuoksi olen tehnyt paljon typerää kuten tappanut eläimiä. Kirjassani on paljon häpeää. Asioiden muuttaminen alkaa rehellisyydestä.

Keskustelun loppuun säästettiin donnerius.
– Halusin aloittaa kirjan kuvauksella isän sydänleikkauksesta, koska en halua kieltää, kenen poika olen. Se on tosiasia ja identiteettini kannalta oleellinen palanen. On silti epäreilu diili, että saan julkisuutta isäni takia. Syyskuussa ilmestyy yhteinen kirjeenvaihtokirja isän kanssa. En tiedä, onko fiksua kirjoittaa kirjaa hänen kanssaan ja lisätä kytköstä häneen. Mutta hän on 85-vuotias, eikä minulle välttämättä tule toista tilaisuutta kirjoittaa hänen kanssaan. Ja voi olla, etten kirjoita enää mitään koskaan.

Aika näyttää. Viehättävää vilpittömyyttä oli mukava kuunnella.



Tervetuloa kirjakeskustelut kansan pariin, kauppakeskuksiin! Toukokuinen hellepäivä verotti väkeä, mutta silti kiinnostuneita kuulijoita ja signeerauksia hakevia ostajia riitti keskeiselle kauppakeskuskäytävälle. Kirjatempaus ostosten lomassa voi olla yksi tapa lisätä kiinnostusta kirjoihin ja lukemiseen. Hengenravintoa ruoka-ostoksien lisäksi. Jotta kirjoja on ja tulevaisuudessakin olisi, niitä täytyy ostaa. Kaupallista toimintaa siis, ei voi kiistää.

9 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus

Kirja vieköön Savoyn 13.12.2017

Ja veikin. Siis kirja vei Savoyssa. Baba Lybeckin vuoden viimeisessä kirjaillassa tavattiin Finlandia-romaanipalkinnon ehdokkaista viisi. Cristina Sandu ei päässyt paikalle, mutta Hanna Hauru, Jaakko Yli-Juonikas, Miki Liukkonen, Tommi Liimatta ja Juha Hurme astuivat lavalle.

Kirja vieköön joulukuu

Arvostan, että Finlandia-palkintoehdokkaat pääsevät esille voittajajulistuksen jälkeenkin – eli näin osoitetaan, että kirjat kiinnostavat yhä, ei vain voittaja. Vaikka kirjakisaehdokkuudet ovat muutaman valitsijan makumieltymyksiä tai palkitsemistavoitteita noudattavia, ovat ehdokaskirjat yksi kiinnostava otanta vuoden kirjavirrasta.

Savoyssa oli yllättävän väljää, joten pahaa pelkään, etteivät kaikki ole kanssani samaa mieltä siitä, että Finlandia-ehdokkaita kannattaa kuunnella humun jälkeen. Mutta kyllä kannatti. Me kuuntelijat saimme esimerkkejä jokaisen kirjailijan yksilöllisestä tavasta kirjoittaa. Kuulimme, miten sekä ohuen että paksun proosan luominen vie vuosia. Se edellyttää taustatyötä, muistiinpanoja, suunnitelmia. Se sisältää valkoisen paperin kammoa ja paperille suoltamisen vyöryjä. Jokainen illan kirjailijoista kirjoittaa paljon myös käsin.

Keskustelua käytiin sanojen merkityksestä ja kirjallisuuden tulevaisuudesta. Vedän ensin yhteen näin: sanoilla on merkitystä, ne heijastavat sekä senhetkistä yhteiskunnallista diskurssia että kirjailijan tapaa suodattaa ajatuksiaan. Hanna Haurulla toistuu ”mutta” pettymyksen kitetymäsanana; muut kirjailijat antoivat esimerkkejä uudisyhdyssanoista, joilla luodaan merkityskerroksia. Kirjailijat toivoivat jatkossakin kirjallisuudelta monimuotoisuutta. Juha Hurme ei usko manifesteihin mutta suhtautui riemastuneesti Miki Liukkosen tavoitteeseen laatia sellainen.

Tämän vuoden Finlandia-ehdokasromaaneita pidetään kokeellisina. Olen lukenut niistä vain kaksi, enkä löytänyt käänteentekevää muutosvyöryä suhteessa viime vuosikymmenen erilaisiin proosakokeiluihin. Pääasia on kirjailijan omaäänisyys ja -tyylisyys. En oikein pidä arvottavasta erottelusta perinteinen ja kokeellinen kerronta. Ei kaikki perinteisiä keinoja hyödyntävä proosa ole laimeaa, vaan sen joukossa on paljon kerronnallisesti ja kielellisesti kekseliästä sekä ajatuksia askarruttavaa proosaa – ja kokeellisessa höttöä. Kaikelle on paikkansa ja lukijansa. Ja lukijoista totean, että toivottavasti niitä – meitä – riittää jatkossakin, vaikka kirjan kriisistä, lukuharrastuksen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä on todisteita.

On myös todisteita siitä, että kirjallisuus kiinnostaa. Siitä osoitus on hieno Kirja vieköön! -vuosi. Formaattiin kuuluvat näyttelijöiden ja Baban esittämät tekstiesimerkit illan kirjailijoiden kirjoista johdattelevat elävästi aiheeseen. Niiden vanavedessä kuulija nauliintuu Baba Lybeckin vetämiin kirjakeskusteluihin. Ympärillä ei ole mitään ylimääräistä, keskittyminen sanoihin ja sanojiin riittää. Kokonaisuus sallii sen, että jotkut kirjailijat ovat esiintyjinä sujuvasanaisia viihdyttäjiä, toiset varautuneita. Se sallii myös ammattinäyttelijöiden monologien takelteluhetket. Se sallii lisäksi sohvan, jolla kirjailijoiden on selvästi epämukava istua – tyynyt vievät tilaa, vaan se ei vie tilaa kirjailijoiden ajatuksilta.

Vaikka tapahtuman takana oleva Kirja-Suomi -hanke päättyy, soisin Kirja vieköön! -iltojen jatkuvan jossain muodossa. Palaan otsikkooni: kirja vieköön Savoyn – myös tulevaisuudessa. Suuri kiitos Baballe ja kaikille kirjatapahtuman mahdollistajille!

Savoy joulukuu

Illan esiintyjät: Baba Lybeck, Hanna Hauru, Minna Kivelä, Jaakko Yli-Juonikas, Mari Perankoski, Miki Liukkonen, Taisto Oksanen, Tommi Liimatta, Myy Lohi ja Eetu Känkänen sekä Juha Hurme.

Blogissani muut Kirja vieköön! -kokemukset 1, 2, 3 ja 5.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Romaani, Tapahtuma

Marraskuun Kirja vieköön! 7.11.2017

Rehellisyyden nimissä: marraskuisen Kirja vieköön! -illan kirjallisuuskattaus ei etukäteen nostanut vettä kielelle. Olen niin fiktioon kallellaan, että suhtauduin varauksella tietokirjapainotteiseen ohjelmaan. Koska tiedän, että ensi vaikutelma ei kerro kaikkea, annoin illalle mahdollisuuden. Hyvä niin!

marraskuu kirja vieköön

Illan alkupuoliskolla Raija Oranen kertoi romaanistaan Kreivin aikaan, joka kertoo Kainuusta 1700-luvulla. Pääosassa on korea nainen, mutta alueen murjonta lännen ja idän välisissä kahinoissa kuvataan myös. Lähemmäs nykypäivää toi Herman Lindqvist, jonka Mannerheim-kirjaa esiteltiin. Koko ajan taustalla pyörivät hienot luontokuvat, ja syy selvisi, sillä kolmas keskustelija, Kimmo Ohtonen, oli ottanut valokuvat kirjaansa Metsäkansan tarina. Luonnon nopea muutos puhutti Orasta ja Ohtosta – Herman Lindqvist kielimuurin vuoksi tyytyi seuraamaan ei-kielellistä viestintää.

Kirja vieköön! -formaatissa mainiota on tapa, jolla keskustelija pohjustetaan lavalle. Illan emäntä, haastattelija ja teemojen sitoja Baba Lybeck, aloittaa tapahtumissa monologit, eli yleisö kuulee aina katkelman kirjailijan uutuusteoksesta ennen henkilön esiinmarssia Savoyn lavalle. Monologit tuovat tekstin liki. Karl-Christian Rundman ja Tommi Korpela tekivät sen marraskuun illassa koruttomasti, Sampo Sarkola takellellen ja Jussi Valtonen valloittavasti.

Puoliajalla ajattelin, että ilta tulee loppumaan nopeasti, jäljellä vain kaksi vierasta. Ei ollenkaan, keskustelu ryöppysi eloisasti. Odotusteni vastaisesti kiinnostavimmaksi ja sävykkäimmäksi esiintyjäksi osoittautui Sixten Korkman. Kirjassaan Miten pärjää Suomi? hän käsittelee globalisaatiota. Baba Lybeck nostatti keskusteluun etenkin ilmastonmuutokseen liittyviä teemoja. Faktat ovat selvästi Korkmanille tärkeitä, ja selvästi merkittävin fakta hänelle on se, että tuloerojen kasvu on ilmeinen niin Amerikassa kuin Suomessakin. Se hälyttää, sille on tehtävä jotain. Viehättävällä tavalla Korkman lateli faktoja, mutta piti yllä positiivisuutta. Uskoa ihmisiin ja ihmiskuntaan riittää vielä.

Lopuksi lavalla viihtyi Alexander Stubb, jonka Karo Hämäläisen kanssa kirjoittama omaelämäkerta on Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Kirjaprosessi oli ex-pääministerille ilmeisen mieluinen. Kirjoittajat esimerkiksi lenkkeilivät yhdessä, Hämäläinen tuotti tekstiä keskusteluiden pohjalta, ja taas sen pohjalta Stubb työsti tekstiä. Raskaat kotimaan politiikan ajat ovat ohi, nyt kansainvälisessä virassa Stubbilla tuntuu olevan aikaa tärkeimmille asioille kuten perheelle, kavereille, urheilulle ja tekoälyopiskelulle.

Miellyttävän kirjallisuusillan jälkilämmössä voin vain arvuutella joulukuista (13.12.) ohjelmaa. Odotan fiktiojättipottia, kirjavuoden loppuhuipennusta.

marraskuu kirja vieköön 1

Kirja vieköön! -tapahtumien sielu Baba Lybeck kirjallisuusiltojen esittelytilaisuudessa lokakuussa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Romaani, Tapahtuma, Tietokirja

Anneli Kanto: Lahtarit. Kirjamessut 2017, lukupiiri

Kirjamessujen lukupiirit mahdollistavat rauhallisen yhteyden kirjaan ja kirjailjaan. Auditorion hämäriin asettunut kirjaharrastaja välttää muun messuhälinän ja pääsee keskittymään ja osallistumaan kirjakeskusteluun.

lukupiiri_aloitus

Sunnuntaiaamun lukupiirissä Salla Pulli esitteli Anneli Kannon ja sisällissotaromaanin Lahtarit (Gummerus 2017). Naistoimittajat ry:n lukupiiri johti keskustelua. Keskustelu välillä luiskahti osallistujien omiin muistoihin ja havaintoihin muusta kuin Kannon kirjasta, ja siitä syystä olisin toivonut lisää tilaa kirjailijalle. Onneksi joukosta erottuivat kultajyvät kirjan ja kerronnan ominaislaadusta sekä aiheen käsittelytavasta.

Kuva sysäsi kirjaan

Tampereen Vapriikin 1918-näyttelyssä Anneli Kanto näki valokuvan, jonka sotilasjoukosta hän tunnisti isoisänsä. Kanto ryhtyi miettimään isoisänsä kokemuksia. Lisäksi häntä vaivasi se, ettei valkoisten puolelta ole paljon fiktiota.
– Romaanin Hermanni on mun paappa, tai se, jollaiseksi hänet kuvittelin. Sain romaanin sopivasti tehtyä Suomi 100 -vuoteen, koska aiempi kirjaidea piti vaihtaa, sen aiheen kuuluisasta naisvangista oli varannut dokumentintekijä.

Lapsena Kantoa eivät pelottavan isoisän sotajutut kiinnostaneet. Paappa kyllä kertoi Messukylän taisteluista.
– Se puhui, että tapuliin sijoitettu kivääri, kuolemankukko kylvi tuhoa. Paappa sanoi, että ”oitis ne pantihin seinälle, Sinisaloja ne oli kummatkin”. Muistan niiden puheiden järkyttäneen.

Naistoimittajien lukupiirin pohdinnoista poimittua

Päivi Istala aloitti lukupiirin esittelemällä kirjaa. Hän painotti, että Lahtarit on tärkeä kirja. Muotoratkaisu on onnistunut. Vaasasta Viipuriin edetään kronologisesti, ja siitä kerrotaan monin äänin.
Lahtareiden murretta ihailen, se vie mukanaan. Hieno taito on saada henkilöt puhumaan. Nerokas ratkaisu on se, että kertojat vaihtuvat mutta pysytään samassa kontekstissa.

Istala luki pienen katkelman Hermannin osuudesta, jossa nuori mies kuvaa kotikontuja ja jokimaisemaa. Anneli Kanto kertoi, että Kyröjoki on yksi kirjan symboleista: joki joka virtaa ja vie, tapahtui mitä tapahtui.

Lukupiiriläiset nostivat kirjasta keskeisiä asioita. Kirjan henkilöillä ei ollut vaihtoehtoja, eikä sodan jälkeen ollut voittajia, vaan kokemusten jälkeen seurasi tyhjyys, ankaruus vaieta vaikeista kokemuksista. Kirja herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, vaikka tavallaan aihe on tuttu. Romaani virittää etsimään lisätietoja 100 vuoden takaisesta sodasta. Kaikki olivat kirjasta vaikuttuneita.

Miten kirjailija selviää raskaista aiheista?

Lahtarit kuvaa järkyttävästi sitä, miten sattumanvaraisuus ja eriarvoisuus vaikuttavat ihmisiin. Lukupiiriläinen kysyi:
– Tämä kirja on asioiltaan kauhea ja siinä on silti ihmeellinen asia, että se on niin hienosti kirjoitettu. Miten olet Anneli itse selvinnyt kirjan teosta?
– Ahdistuin kyllä, eli kirjan kirjoittamisen jälkeen oli vähän sotineen olo eikä uskoni ihmiskuntaan vahvistunut. Mutta kyllä siitä toivuin. Veriruusuista minut arkeen palautti murrosikäisen lapseni kanssa eläminen, vaikka samalla todella surin Veriruusujen tyttöjen kohtaloa.
Lahtarit siis ahdisti ja sitä kirjoittaessani mietin, miten pienistä maalaispojista tulee parissa kuukaudessa tappajia. Kun elintasoerot leviävät ja lisäksi tulee vihapuheet ja hirveä tietämättömyys, huhumylly – silloin on matala kynnys hirveyksiin.

100 vuotta sisällissodasta

Lahtarit on ajankohtainen, koska sisällissodan satavuotismerkkipaalu saavutetaan keväällä. Kanto tähdensi, että taistelut kestivät oikeastaan vain alle kaksi kuukautta
– Näin lyhyt sota ja me yhä perataan sitä.

Keskustelun aikana tuotiin esille se, että Kannon sisällissotaromaanit kuvaavat merkittävästi sitä, miten ihminen lähtökohtaisesti ei ole hyvä tai paha, vaan sitä, miten ihminen pystyy sekä hyvään että pahaan. Keskustelun aikana viitattiin useasti Lahtareiden sisarteokseen Veriruusut, joka kertoo tehdaspaikkakuntien naisista sisällissodassa. Romaanien pohjavirtaan liittyen Kanto siteerasi Aleksis Kiveä:
– Yks enkeli, yks perkele sielussani elää. Ihmisessä vaikuttavat kummatkin.

Niin Lahtareissakin – hienosti kerrottuna. Yleisö on toiveikas, että Lahtarit tulee nimitetyksi Finlandia-palkintoehdokkaaksi.

lukupiiri

 

– –
Kirjamessut, lukupiirit: lisäinfoa tässä.

Anneli Kanto keskustelee Lahtarit-romaanista sunnuntaina lisäksi klo 13.00 Eino Leino -lavalla.

Postaukseni Lahtareista tässä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Romaani, Tapahtuma

Kirjamessut perjantaina 27.10.2017

Kirjamessujen esiintymislavojen kirjakeskustelut sekä kohtaamiset kirjailijoiden ja kanssalukijoiden kanssa vakuuttivat: kirjamessut kolahtavat. Lukijoiden viitseliäisyyteen luottaen julkaisen pitkähkön kokemusjutun perjantaista. Valitsen runsaasta tarjonnasta nämä: Rosa Likson, Kjell Westö, Marjo Heiskanen, Selja Ahava, Anni Kytömäki, Eppu Nuotio ja selkokirjat.

Kirjamessut 2017 banneri

Rosa Likson ja Kjell Westö

LiksomWestöPerjantain käynnistin Rosa Liksomin ja Kjell Westön keskustelulla kirjailijuudesta. Liksomin kirjoittaminen on muuttunut todella paljon 30 vuodessa: ensimmäiset kirjat hän kirjoitti kirjoituskoneella, kunnes siirtyi tietokoneella kirjoittamiseen. Tekstinkäsittelyohjelmien korjaustoiminnot mullistivat kirjoittamisen. Westöllä on sama kokemus korjaamisen helppoudesta, kirjoittamisnautinnosta – joskin ikäviäkin kokemuksia on:
– Kerran tietokone pimeni ja löin tietokonetta, joka kadotti koko novellikokoelman. En uskaltanut kertoa korjaajalle väkivallasta konetta kohtaan. Kaikki on muuttunut 80-luvulta paljon, mutta yhä olen hidas kirjoittaja ja yhä valtaa sama hyvän olon tunne, kun aloitan kirjoittamisen.

Kirjailijat keskustelivat myös työhön liittyvistä esiintymisistä ja julkisuudesta. Vuoteen 2011 Liksomia ei kirjakarkeloissa näkynyt:
– Mutta Hytti nro 6:n jälkeen aloin esiintyä ja markkinoida kirjoja. Pääni ei olisi kestänyt esiintymistä ennen kuin vasta viime vuosina. En edes pystynyt nuorena hakemaan kirjapalkintoja. Nyt pidän etuoikeutena, että pääsen puhumaan itselleni tärkeistä asioista. Almanakka täyttyy, mutta olen tarkka siitä, että joka reissun jälkeen on kaksi vapaapäivää. Everstinnaa kirjoitin seitsemän vuotta. En sitä paremmaksi voinut tehdä. Siksi otan kaiken palautteen vastaan

Westö valitsi reissaamislinjan alusta asti.
– Olen karaistunut kirjoittamiseen, mutta kirjan ilmestyminen jännittää. Suljen kaiken informaation julkaisupäivinä, esimerkiksi Rikinkeltainen taivas -romaanin julkaisupäivänä istutin hedelmäpuita. Toisaalta itsenäinen asenne on kehittynyt vuosien aikana. Kirjoitin uusinta nelisen vuotta, se on pitkä aika. Silti nykyisin pystyn sivuuttamaan nihkeät arvioinnit nopeammin kuin nuorena. Ihminen pystyy muuttumaan ja olen oppinut pitämään esiintymisistäkin.

Kirjablogit ja kirjallisuuspiirit ovat tasoittaneet sinänsä tärkeää kirjakritiikkiä, tähdentää Westö. Kirjablogit herättävät keskustelua kirjoja rakastavien kesken, mikä on pelkästään hieno asia.

Liksom antoi ohjeet aloitteleville kirjailijoille: pitää olla rehellinen, rohkea, raivokas ja anarkistinen. Westö lisäsi listaan sinnikkyyden.

Anni Kytömäki

Anni KytömäkiAnni Kytömäen syksyllä ilmestynyt romaani Kivitasku on seitsemän sukupolvien yli kulkeva tarina.
– Tykkään lukea pitkiä romaaneja, koska siten ehdin tutustua henkilöihin. En suunnittele kirjoittavani pitkiä romaaneja, mutta tarinat vievät mennessään. Ja niin kirjailijana ehdin tutustua henkilöihini.

Astuvansalmen kalliomaalauksien edessä vietetty päivä vakuutti Kytömäen menneiden aikojen ja sukupolvien merkityksestä.
– Aloitin kirjoittaa romaania nykyajasta, ja aluksi piti pysyä nykyajassa ja menneen ajattelin näkyvän vain henkilöiden tekemien esine- tai päiväkirjalöydöin. Ihastuin itse niin Sergein hahmoon, että aloin käsitellä mennyttä suoraan henkilöiden kautta. Tykkään kirjoista, joissa vähitellen pääsee oivaltamaan asioita, siksi Kivitaskun henkilöiden yhteys toisiinsa ei ole heti selvä. On mukava tilanne, kun tarinan yllättää myös kirjoittajan itsensä.

Romaanin tematiikkaan kuuluva vankeus ilmenee eri aikoina eri tavalla. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä enemmän kahleet eivät ole konkreettisia vaan päänsisäisiä. Kivien ja kallion merkitys monenlaisena on myös romaanissa tärkeää. Esimerkiksi kallionlouhinta ja lobotomia vertautuvat toisiinsa: kummassakin tapahtuu peruuttamatonta.

Marjo Heiskanen

Marjo HeiskanenMarjo Heiskasen kerronnallisesti taidokas romaani Mustat koskettimet kertoo muusikoista. Kirjan tapahtumat ovat fiktiivisiä, mutta kirjassa on tilanteita todellisuudesta väännettynä fiktion kierteelle. Omat pianistikokemukset vaikuttavat Heiskasen kirjaan ja kirjoittamiseen.

– Aiemmat kirjani syntyivät sykähdyttävästä kokemuksesta, tämä syntyi kirjailijan viileästä arviosta, että tähän on materiaalia. Aihe oli järkiavioliiton kaltainen. Tiesin, mitä en halunnut tehdä: en sijoitta musiikkia tarinaan vaan tavoittaa muodon ja tarinan itse asiaan. Halusin ennen kaikkea kirjoittaa siitä, mitä muusikko voi olla, minkälainen voi olla muusikon sisäinen kokemus, mitä se voi olla yleisölle ja mitä se voi olla yhteiskunnassa. Otin etäisyyttä omaan muusikkouteeni. Muusikkokoulutus tosin auttaa kerroksellisuuden tajuun kirjoittamisessa. Uskon, että musiikkikoulutuksen sorminäppäryyttä edellyttävä jatkuva tekniikan hiominen on siirtynyt kirjoittamiseen, tekstin hinkkaamiseen.

Heiskasen romaanin henkilöt riemastuttavat ja raivostuttavat. Kirjakeskustelussa etenkin romaanin assari-Sarin pisteliäisyys puhutti – eikä syyttä: mielenkiintoisen kirjan kiehtova taka-alahahmo.

Selja Ahava

Selja AhavaSelja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa –romaani on ollut esillä etenkin kirjailijan omakohtaisen kokemuksen vuoksi. Romaani on kuitenkin romaani, romaanin naisessa on kirjailijaa, mutta hän on romaanihenkilö, ei yksi-yhteen-kirjailija. Oman keittiönpöytäkokemuksen (mies kertoo olevansa nainen) jälkeen Ahava kirjoitti muistiinpanoja puolisen vuotta. Teksti alkoi saada kaunokirjallisia piirteitä ja assosiaatioita kahdeksan kuukauden kuluttua. Kolumbuksen osuus loksahti paikoilleen, kun varmistui, että Kolumbus todella kävi neljä kertaa mantereella, jota luuli Intiaksi –  ja siitä käynnistyi varsinainen kaunokirjallinen työ. Kerronnan matkapäiväkirjamainen ote tulee sen vaikutuksesta, että Ahava luki paljon vanhojen löytöretkeilijöiden autenttisia tekstejä.

– Alusta asti oli selvää, että tarvitsen oman näkökulman lisäksi yhden tai kaksi muuta. Oman elämän tarina ei riitä vaan kirjassa pitää olla aihe, joka puhuttelee. Ihmisen tarve ottaa elämää haltuun ja ihmisen pienuus maailmankartalla – ne ovat kirjassa tärkeitä. Kolumbus kävi parilla hassulla saarella, hän ei valloittanut maailmaa, vaikka kuvitelmat siitä olivat pömpöösit. Samoin läheisissä ja itsessä on paljon, mitä emme tiedä vaikka luulemme niin. Oikeassa olemisen tarve on surkuhupaisaa.

– Voin kirjoitan oman tarinan niin, että se on vajaa. Teksti on aina suhteessa siihen, mitä ei sanota. Juuri siksi siitä puuttuu ex-mieheni tarina tai muiden. Jokaisella on oikeus omaan tarinaan, toisten tarinoiden paikka on jossain muualla. Kirjan rakenteella, taitolla, tyhjillä kohdilla voin näyttää, että tämä ei ole ainoa tarina. Se huutaa muiden tarinoiden poissaoloa. Halusin kirjalle visuaalisen muodon hahmottomasta välitilasta – eihän keskellä merta näe mantereita – ei ole mitään, mikä pysyy, kaikki on liikkeessä, vuotaa ja valuu käsistä.
– Kirjani tarina voi herättää empatiaa mutta myös epämukavuutta. Kirjallisuuden tehtävä on kertoa vaikeita tarinoita, jotka vievät vieraille vesille. Esimerkiksi rakkaus ei aina riitä. On häpeällistä tajuta, että esimerkiksi puolison keho on tärkeä, en sellaista ollut aiemmin määritellyt.

Peiton paikasta Mielensäpahoittajaan sekä Seesam

Eppu NuotioEppu Nuotion romaanissa Peiton paikka 1960-luvun lapsi löytää oman maailmansa, vaikka isä on poissaoleva ja äiti masentunut. Alkuperäinen romaani on kutsistunut kolmannekseen, kun se on nyt selkoistettu.

Mukauttaja Johanna Kartio korostaa, että mukauttamisessa on kyse karsimisesta, oleellisten tapahtumien seulomisesta. Esimerkiksi Peiton paikassa piti jättää paljon tapahtumia ja henkilöitä pois.
– Täytyy olla nöyrä kirjan hengelle ja samalla rohkea jättämään pois. Ja kielen täytyy olla helppoa.
Eppu Nuotio on tyytyväinen mukautukseen.
– Johanna on ratkaissut lopun hienosti, nerokkaasti. Olin tosi jännittynyt, kun luin selkoistuksen ensimmäisen kerran. Huojennuin ja ihastuin: oma kirja on mutkitteleva polku, selkoversio on suora tie.

Eppu Nuotion selkokirjakummikausi päättyy Peiton paikan julkistukseen. Uusi kirjakummi on Tuomas Kyrö.
– Kiinnostavalta Mielensäpahoittajan selkoistaminen kuulostaa. Samalla se kuulostaa aivan samalta, mitä kirjailijan työ on, tiivistämiseltä. Ja samalla dramaturgiselta työltä. Näin kirjallisuus menee sinne, mitä pitääkin, eli kaikkialle. Minusta on kiva antaa oma tekele uudelleenkäytettäväksi, niin se syntyyt uudelleen. Selkoistus muistuttaa kääntäjän työtä. Mielenkiinnolla odotan!

Lopuksi Tuomas Kyrö lupasi lukea selkokirjoja kuten Eppu Nuotio suositteli. Esimerkiksi Eppu Nuotiolle kirkastui Vares vasta selkoistuksena.

Selkokirjallisuuden tunnetuksi tekemistä toivottavasti avittaa selkokummikirjailijaperinne. Medianäkyvyyttä yhä tarvitaan, jotta ymmärrys kaikkien kirjallisuudesta helpon kielen keinoin leviää. Tietysti pitää olla selkokirjoja, joita levittää. Hienoa työtä sen hyväksi on tehnyt Avain Kustannus, joka perjantaina palkittiin Seesam-palkinnolla merkittävästä työstä selkokirjojen kustantajana.

selkokummit

Seuraava selkokummi: Tuomas Kyrö. Mukana Peiton paikan mukauttanut Johanna Kartio, edellinen selkokirjakummi Eppu Nuotio ja haastattelijana Selkokeskuksen Leealaura Leskelä.

seesam

Tunnustuksen merkittävästä työstä selkokirjallisuuden hyväksi sai Avain Kustannus. Palkinnon noutivat kustannustoimittaja Katja Jalkanen ja kustannuspäällikkö Tiina Aalto (keskellä), pakinnon jakoivat selkokeskuksesta Eliisa Uotila ja Leealaura Leskelä (reunoilla).

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Romaani, Tapahtuma

Kirja vieköön! -ilta 15.3.2017

Tämänpäiväistä Minna Canthin liputuspäivää edelsi sopivasti kevään viimeinen Kirja vieköön! -tapahtuma Savoyssa (15.3.2017). Canth on esikuva monipuolisesta, aktiivisesta naisesta. Sellaisia oli Savoyn lava täynnä: ilta säkenöi naisenergiaa ja oli oiva osoitus siitä, miten yhteiskunnassamme naisilla on aiempaa enemmän mahdollisuuksia olla esillä, tehdä ja vaikuttaa.

Kirjavieköön 3

Ilta alkoi illan emännän Baba Lybeckin sisääntulolla. Hän esitti katkelman Katja Kallion uutuusromaanista Yön kantaja (Otava 2017), joka kertoo 1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneestä Amanda Aaltosesta.

Alunperin Kallio oli kirjoittamassa toista romaania, mutta törmättyään asiakirjoissa Amandaan, suunta muuttui, poikkeushenkilö vei mennessään. Kyse on täysiverisestä romaanista, ei elämäkerrasta, koska kovin paljon faktaa ei ”loisnaisesta” löytynyt, dokumentit ovat lähinnä sairaskertomusmerkintöjä. Amanda toilaili Turussa, pidätettiin useaan otteeseen irtolaisena ja tuomittiin loppuelämäkseen Seilin saareen. Ohimennen jossain dokumenttimerkinnässä mainitaan, että Amanda sanoi käyneensä esimerkiksi Pietarissa, Lontoossa ja Pariisissa.

Seilillä on karmaiseva kaiku spitaalisten ja sittemmin hylkiönaisten eristyspaikkana, josta ei palattu. Kirjoitusprosessin aikana Kallio vietti jonkin verran aikaa Seilissä, mahdollisesti juuri Amandan sellissä. Kallio testasi muitakin romaanin Amandan kokemuksia kuten asunnottoman vaeltelua ja kuumailmapalloilua. Ilmailukokemusta Kallio kuvaili näin: korin liike tuntui nilkoissa, kaikki näyt terävöityivät, korkeudessa kuuli äänettömyyden. Tällaisia tuntemuksia siirtyi romaaniin, samoin se, millainen on yhteiskunnan suhde yksilöön, etenkin joukosta poikkeavaan yksilöön. (Huikaisevan hienosta romaanista postaan huomenna.)
Kirjavieköön KK
Kallion kirja johdatti koko illan teemaan: naisiin, jotka poikkeavat muotista, erottuvat joukosta. Ei silti pidä unohtaa sitä, että Amandan tavoin on paljon naisia, jotka eivät saa päättää elämästään, vaikka ajat ovat paremmat kuin ennen itsenäisyytemme alkua.

Hienoa illassa oli se, että siellä rinnan istuivat eri-ikäisiä vaikuttajanaisia. Kallion ja Lybeckin seuraan lavalle asteli Birgitta Ulfsson – ja otti sen haltuun: Pikku Myyn laulu ja kaksi runoa, jonka jälkeen yleisö söi naisen kämmeneltä. Keskustelua vei vireä, itseironinen ja anekdootteja pursuava leidi.

Illan painopiste oli elämäkerroissa. Ulfsson ei ollut suunnitellut elämäkerran tekemistä, mutta antoi sille periksi 88-vuotiaana. Lenita Airisto kirjoitti omaelämäkerran 80-vuotispäivänsä kunniaksi. Lenitan räyhäkkä tyyli sopii estradeille, ja Savoyssakin hän ilahdutti yleisöä suoralla puheella. Stallarit saivat kyytiä.

Lenitan jälkeen lavalle saapuivat Nasima Razmyar ja Sinikka Mönkäre, demarinaiset eri sukupolvista ja lähtökohdista. Heidän elämäkertansa ilmestyivät juuri. Nasiman maahanmuuttajakokemukset saisivat levitä laajalle, ja sympaattista, pärjäämään sisäänrakennettua naista kuuntelisi vaikka kuinka pitkään. Mönkäre jäi keskustelussa hieman taustalle, mutta asiaperusteluihin luottavan naisen merkitystä on vaikea ohittaa: Suomen pitkäaikaisin naisministeri. Lopuksi Baba kysyi kaikilta kolmelta ohjeita pärjäämiseen. Lenita vastasi ”hurmaaminen”, Nasima ”kompromissit” ja Mönkäre ”tietojen etsiminen ja tietoon perustuvat perustelut”. Siitä vain testaamaan!

Kuvaavaa on se, että joitain julkisuuden naisia saa kutsua vain etunimellä. Baba, Bisse, Lenita ja Nasima luontuvat noin vain. En suin surminkaan voi heittää ”Sinikka” ja tarkoittaa Mönkärettä. Ehkä raja on siinä, että viihdeosastolla käyminen oikeuttaa etunimittelyyn, vaikkei henkilöä henkilökohtaisesti tunne ja vaikka hänellä on tukuittain vakavasti otettavia meriittejä. Miehiä harvoin nimitetään vain etunimellä, vain silloin, jos se on artistinimi.

Artisteista puheen ollen Kirja vieköön! -formaattiin kuuluvat tekstikatkelmien esittäminen. Baba Lybeck hoitaa mallikkaasti niistä osan, näyttelijät osan. Tänä iltana Minttu Mustakallio luki Lentian tekstiä  habitukseltaan lenitamaisena ja Taisto Oksanen vakuuttavan asiallisesti Mönkäreen muistelmapätkän. Katkelmat ovat paikallaan, sillä siten kirjallisuustekstit ovat läsnä henkilöiden lisäksi.

Kirja vieköön! -kokonaisuus on ilahduttanut kevään ajan. Painopiste on ollut tietokirjallisuudessa. Onneksi Baban Lybeckin hieno hanke jatkuu syyskuussa. Ehkäpä syksyllä on ohjelmassa kevättä enemmän kaunokirjallisuutta. Kiinnostuksesta kihisten odotan syyskauden kirjakattausta!

Illan esiintyjät:
Baba Lybeck
Katja Kallio
Birgitta Ulfsson
Lenita Airisto
Nasima Razmyar
Sinikka Mönkäre
Minttu Mustakallio
Taisto Oksanen

Illasta voit lukea kattavat koosteet Kirja vieköön  (nimiyhteys on sattumaa) ja Kulttuuri kukoistaa -blogeista.

Tammikuun ja helmikuun Kirja vieköön! -illoista tässä ja tässä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Tapahtuma

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus & Kirja vieköön! Osa 2

Tarkoituksen etsiminen elämälle tuntuisi koko touhun punaiselta langalta. Silti asian ääneen lausuminen taitaa olla aika noloa. Merete Mazzarella mainitsee, että monesti tällaista pohdintaa pidetään puberteettisena. Siispä karistamaan moisia oletuksia: Elämän tarkoitus (Tammi 2017).

Jos elämän tarkoituksen yksi puoli on mielekkyyden etsintä, on mielekästä lukea siitä. Pidän siitä, että uskalletaan sanoa itsestäänselvyyksiltä kuulostavia, sillä mikä lopulta on itsestäänselvää. Jokin on jollekin, toiselle ei. Mazzarellan kirjassa vedetään viehättävästi matto alta varmuudelta. Ja sitten viimeinen luku päättää kirjan hienosti asioihin, joihin kirjailija-kirjallisuudentutkija uskoo.

Mazzarellan kirjassa on yhdeksän lukua isoista teemoista kuten hyvästä elämästä, myötätunnosta ja pahuudesta. Vaikka otsikot ovat suluissa pienin kirjaimin, ei asioiden käsittelyssä ole mitään pienentämiseen viittaavaa. Mazzarella paneutuu esseistisesti tarkoituksellisuuspohdintoihin yhdistäen henkilökohtaista sekä tukuttain eri aikakausien filosofien ja kirjailijoiden käsityksiä. Tekstistä kuuluvat oppineisuus, kokemus ja avoimuus vaihtoehdoille. Siitä seuraa se, että yhtä totuutta ei ole, on mahdollisuuksia.

Olen kirjallisuudentutkija, olen yli neljäkymmentä vuotta opettanut kirjallisuutta, uskon kirjallisuuden – ja humanististen aineiden yleensäkin – voivan auttaa meidät alkuun keskustelussa elämän tarkoituksesta ja sitä myötä ihmisluonnosta, siitä mitä tarkoittaa olla ihminen.

On ilo olla osallisena Mazzarellan kirjan dialogissa. Myötäillä: hyvin sanottu, noin minäkin ajattelen. Tuhista: tuo on jo monesti todettu. Ihmetellä: aivan, noinkin voi olla – voiko noin olla. Ilahtua: aivan uusi kulma asiaan, tätä lisää. Virittyä: onpa taas kiinnostavasti valittu sitaatti. Kysyä: entä sitten, mitä sitten, miten minä selviän tarkoituksen etsinnässä? Ihmisen elämän tarkoitus vaikuttaa olevan ainakin itse kysymykset – ihmettely ja keskustelu toisten ihmisten ja kirjallisuuden kanssa.

elaman-tarkoitus

Dialogi olkoon aasinsiltana Baba Lybeckin Kirja vieköön! -iltaan 15.2., jolloin yhtenä vieraana oli Merete Mazzarella. Keskustelussa Mazzarella toi esille kirjansa painotuksia, dialogin lisäksi myötätunnon eri aspekteja. Aiheen nolouspuolen hän kuittasi: täti-ihmisen iässä vapautuu ottamaan puheeksi vaikka mitä, esimerkiksi elämän tarkoituksen. Tätiyden tulisi olla kunnia, ei vähättely.

Kirja vieköön! saattaa kirjailijoita lukijoiden lähelle kirjasta kimpoavin ajatuksin. Siispä kirjallisuustapahtuma anti on esimerkiksi innostaa lukemaan heti teos, joka muuten olisi mahdollisesti jäänyt pinon pohjalle, siis myönnän: Mazzarellan kirjan aiheen valtavuus ehti ennen kirjailijan kuulemista hieman epäilyttää. Kirjailija-tutkijan avoin ja terävä esiintyminen houkutti minua heti tarttumaan kirjaan. Olen kyllä lukenut aiemmin Mazzarellan tuotantoa, joten tyyli on tuttua, ja siksi tiedän, että hänen kirjansa ravitsevat ajattelua.

Toisessa Kirja vieköön! -illassa edettiin samantyylisellä sabluunalla kuin ensimmäisessä. Illan kirjoista esitettiin lyhyitä katkelmia, ja niiden jälkeen Baba Lybeck keskusteli kirjailijoiden kanssa. Lavalla oli aina kaksi kirjailijaa. Mazzarellan parina oli Koko Hubara, jonka Ruskeat tytöt -esseekokoelma käsittelee rodullistamista (ks. Ompun postaus). Olisin toivonut kahden esseistin välille enemmän (kuinka ollakaan elämäntarkoituksellisesti) dialogia, nyt tapahtumassa edettiin pitkälti kirja ja kirjailija kerrallaan.

Uskon ajatustenvaihtoon. Se edellyttää rohkeutta muotoilla ajatuksia, joista ei vielä tiedä uskooko niihin vai ei, kuullakseen miltä ne kuulostavat. (Merete Mazzarella, Elämän tarkoitus.)

Illan aloittivat Venla Hiidensalo ja Mikko Rimminen. Ensin mainitun mottona on kirjoittaa näkymätön näkyväksi, jälkimmäisen ehkä kirjoittaa sanoja, joita ei ole ennen ollut. Rimmisen uutuus Maailman luonnollinen asia esittäytyi illassa kryptisesti – tulin iloisen uteliaaksi. Ja jos elämän tarkoituksen etsinnästä toitottaminen koetaan nolona, noloa on varmasti tämäkin: Rimmisen kissan osuus kirjan kirjoitusprosessin näppistassuttelijana herätti kiinnostukseni. (Vaikka uskon Rimmisen romaanin kissa-asiaan sisältyvän vähintään ironiaa esimerkiksi liittyen somen kissa-aineistosuosioon, kiinnoistuin ottamaan itse selvää, miten on.) Jopas karkaa käsistä – on siis vielä palattava Mazzarellan kirjaan ja sallittava sen sanoin korkea- ja matalalennon heilunta:

En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämän tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä.

– – –

Merete Mazzarella
Elämän tarkoitus
Om livets mening
käsikirjoituksesta suomentanut Raija Rintamäki
Tammi 2017
253 sivua.
Lainasin kirjan kaverilta.
Lisää kirjasta mm. Riitan ja Ullan blogeissa.

Baba Lybeck: Kirja vieköön! 15.2.2017
Baba Lybeck, Venla Hiidensalo, Mikko Rimminen, Koko Hubara, Merete Mazzarella, Laura Eklund Nhaga, Taisto Oksanen, Kati Outinen.

Kirjallisuusillasta lisää jo postauksessani mainitun Ompun blogin lisäksi Kirsin Book Clubissa.

Kevään viimeinen Kirja vieköön! -tapahtuma on 15.3.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Kirja vieköön! Juhlan tuntua Savoyssa 18.1.2017

Baba Lybeckin kevään kirjallisuustapahtumasarja Kirja vieköön! käynnistyi hienosti. Täyden Savoyn tunnelma lämmitti ja uudenlainen tilanne kutkutti. Keskustelua ei voinut ennakoida tai arvailla; sai edetä sen virrassa; sai olla mukana seuraamassa jotain, mitä ei voi toistaa. Siis ainutlaatuinen ilta.

Illan alkupuoliskon keskustelu käsitteli suomalaisuutta. Voisi ajatella, että suomalaisuus on aika kulunut aihe. No ei. Savoyn lavakeskustelussa ei kansastamme veivattu väsyneesti, vaan vaihtuvia näkökulmia höystivät elävät esimerkit ja välitön tapa esittää ne, ja Baba Lybeck luotsasi vieraitaan kerrassaan linjakkaasti ja tyylikkäästi.

Jörn Donnerin showmiesmäisyys toi jutusteluun pikantin arvaamattomuuslisän. Hän käsitteli ajan kulkua ja hyvinvointiamme. Anu Partanen muistutti kotimaamme turvallisuudesta. Petri Tamminen puhui suomalaisten muistoista ja muutoksesta. Typistykseni ei anna keskusteluista oikeaa kuvaa –  tämä yleistys ehkä paremmin: jokaiselle kirjailijalle annettiin oma sanomisen tila ja mahdollistettiin kaikkien yhteinen ajatustenvaihto teemasta toiseen.

kirja-viekoon_tammikuu1

Illan emäntä ottaa yleisön haltuun.

Jokaisesta illan kirjasta kuultiin lyhyitä monologeja. Petri Tammisen juuri ilmestyneen episodiromaanin Suomen historia kolme tarinaa esitti Taisto Oksanen eläytyen ja tekstin sävyt mainiosti välittäen. Yhdessä muisteltiin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan merkitystä: sitä, miten kirja kiersi koko suvulla, niilläkin, jotka eivät yleensä lukemisesta innostuneet.

Keskusteluissa sivuttiin kirjanlukijoiden vähentymistä ja lukemisen tärkeyttä. Donner huomautti kirjojen korkeasta hinnasta, mikä yhtenä tekijänä someviihdykkeiden ohella vaikuttaa kirjanhankintahaluttomuuteen. Tamminen muistutti lukemisen intiimiydestä, ja siitä, että vaatii luonnetta raivata kirjalle rauhallinen, yksityinen aika ja paikka. Myös muutos ja pysyvyys saivat symbolinsa: 50 vuotta sitten ajetut autot ovat ruostuneet, mutta monet 50 vuotta sitten ilmestyneet kirjat eivät, vaan voivat tuntua yhtä eläviltä ja moderneilta kuin ilmestyessään.

kirja-viekoon_tammikuu2

Muut illan kirjoista olivat selkeästi tietokirjakategoriaan kuuluvia, mutta Suomen historiaa voisi luonnehtia fikoituneeksi muistelmaproosaksi.

Illan loppuhuipentuma oli Tellervo Koiviston ja Tarja Halosen vuoropuhelu. Juuri ilmestynyt kirja Tellervo Koivistosta oli keskustelun kimmoke, mutta yhteiset muistot ja itseironinen huumori muodostivat tilan, jossa HE olivat kaksin ja muilla etuoikeutettu mahdollisuus kokea se. ”Tasaisen äkäisen” lounaisheimoisen ja satakuntalaisen ”karun ja lauluttoman” leikkisä, arvokas ja aito kombinaatio sykähdytti, enkä ole ainoa, joka niin tunsi. Koko salillinen seisoi keskustelun päätteeksi.

Baba Lybeckin luoma formaatti osoittautui nautittavaksi kulttuuriviihteeksi, joka ruokkii ajatuksia ja tunteita. Olisipa 15.2. pian: sitten taas Savoyhin.


Illan kirjat:
Jörn Donner: Suomi Finland
Anne Mattson:Tellervo Koivisto – elämäkerta
Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta
Petri Tamminen: Suomen historia (postaukseni: tässä)

Monologien esittäjät:
Laura Malmivaara
Taisto Oksanen
Pekka Strang

Muissa blogeissa illasta: Kirsin Book Club

Kevään Kirja vieköön! -tapahtumista Baba Lybeckin kotisivulla.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Sekalaista, Tapahtuma

Kirjatapahtumiin 2017

Suomen satavuotisjuhlavuonna on tilaa kirjoille ja uusille kirjahankkeille, ja sen lisäksi vakiintuneet tapahtumat juhlistavat lukemista ja kirjallisuutta. Poimin muistilistaksi muutamia.


kirja-suomi-2017

Kirja-Suomi 2017 on jatkumoa Kirjan vuosi -hankkeelle (2015): kirjallisuustapahtumia esitellään nettisivun ja muun tiedotuksen avulla. Sivustoa seuraamalla saa vihiä kaikesta mahdollisesta juhlahässäkästä. Itsenäisyyden juhlavuosi puskee lisäpontta erilaisiin kirjallisuushankkeisiin.

 

YLE juhlii itsenäisyyttä, tärkeä on Kirjojen Suomi -hanke, jonka osa on 101 kirjaa. Jokaiselta itsenäisyyden vuodelta Yle:n kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet yhden kutakin vuotta kuvastavan kirjan. Jokainen vuoden kirja esitellään tv:ssä, radiossa ja netissä. Esittelyt alkavat 10.1.2017 vuoden 2016 kirjalla, ja siitä edetään takaperoisesti vuoden 1917 kirjaan. Sokerina pohjalla julkaistaan itsenäisyyspäivänä vuoden 2017 kirja. Lisäksi tempaukseen liittyy kirjakummeja ja lukupiirejä, ja kaikki kirjaohjelmat tullaan tallentamaan Yle Arenaan – nyt siellä on jo muutamia tv-keskusteluja. Seuraa myös Yle Radio 1:n Sadan vuoden kirjoja. Hanke lanseetataan ja kirjalista julkistetaan 3.1.; olen mukana Yle Radio 1:n Kultakuumeessa klo 15 keskustelemassa aiheesta.

 

101_kirjablogit_vaakaKirjablogit ja 101 kirjaa -tempaus tehdään yhteistyössä Yle:n kanssa. Samana päivänä Yle:n kanssa yksi kirjabloggaaja julkaisee jutun kyseisen vuoden kirjasta ja Yle linkittää postauksen sivuilleen. Mukana on 81 bloggaajaa. Olen mukana vuoden 2016 ja 1993 kirjoilla, ja postaukseni ilmestyvät 10.1. ja 30.3. Kirjat on tasapuolisesti arvottu bloggaajien kesken – paitsi aloituskirjasta ”2016” postaa viisi värvättyä. Lisää kirjabloggaajien osuudesta kannattaa lukea Ylen lisäksi Kulttuuri kukoistaa -blogista.

HUOMAA: Kirjojen Suomi saavuttaa kaikki halukkaat lukijat. Kansalliskirjasto on tuottanut Kirjojen Suomi -verkkokirjaston, jossa on kirjoja sarjoista 101 kirjaa ja Sadan vuoden kirjat. Kirjoja pääsee lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta.

Ylen 101 kirjaa -sivulla on Lukemista vailla -testi, joka tarjoaa sinulle luettavaa ja suoran linkin verkkokirjaan.

 

kirja-viekoon

Baba Lybeckin Kirja vieköön! -tapahtumasarja tuo Savoy-teatterin lavalle kirjailijoita. Lybeck haastattelee heitä, ja näyttelijät tulkitsevat tekstejä. Ensimmäisen tapahtuman 18.1. esiintyjät jo tiedetään, seuraavien (15.2. Ja 15.3.) julkistusta odotellaan. Lisätietoja saa nettisivuilta. Tapahtumasarjan on tarkoitus jatkua syksyllä. Tavoitteena on ainutlaatuinen elämys kirjallisuuden parissa, vuorovaikutus tekstien, niiden tekijöiden ja läsnä olevien kesken. Baba Lybeckin myötävaikutuksesta muutamissa blogeissa on arvottu kevään kausilippuja, myös minun.

 

Kierrän vuoden KANSIMinä luen sinulle -hankkeessa maahanmuuttajat lukevat vanhuksille tai kehitysvammaisille selkotekstejä. Hanke toteutuu viikolla 7, etenkin maailman ääneen lukemisen päivänä 16.2. Yhteisen lukuilon on tarkoitus tukea kohtaamisia ja kotouttamista. On syytä tasaisin välein muistuttaa, että lukeminen kuuluu ja tuottaa mielihyvää kaikille. Siksi selkokirjoja tulee lukea, kirjoittaa ja kustantaa, jotta jokaiselle löytyisi saavutettavaa kirjallisuutta. Olen mukana työni puolesta.

 

Helsinki LitToukokuussa tulee taas Helsinki Lit 12.-13.5.,sekin Savoyssa. Viime vuonna yhteen päivään osallistuneena voin vain suositella. Oli rauhoittavaa istua salissa, nauttia kirjailijakeskustelujen kohtaamisista, online-ajatustenvaihdosta. Mielenkiintoisia kirjailijoita saapuu meiltä ja muualta tämänkin kevään tapahtumaan, etunenässä Orham Pamuk.

 

Kesällä on luvassa kirjabloggaajien runotempaus 6.7. suven ja runon päivänä. Silloin olisi tarkoitus klo 16-24 lukea runoja niin paljon kuin sielu sietää. Runoja voi lukea itsekseen, mutta on tarjolla myös hyvää seuraa: esimerkiksi Helsingissä kokoonnumme runonluentaan Kansalaistorille tai sateen sattuessa Sanomatalon aulaan. Tempauksesta lisää myöhemmin.

Syksyllä ainakin kirjamessuillaan. Ties mitä muuta kirjamukavaa vuosi tuo tullessaan. Ainakin kiinnostavia kirjoja. Nyt odotan kieli pitkällä kotimaisista kirjailijoista ainakin Joel Haahtelan, Jenni Linturin, Anneli Kannon, Enni Mustosen, Mikko Rimmisen ja Petri Tammisen uutuuksia, puhumattakaan siitä, mitä esikoisyllätyksiä ilmestyy.

(Päivitin postaukseni Ylen osalta, kun klo 12 julkistettiin Kirjojen Suomi -sivut.)

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Sekalaista, Selkokirja, Tapahtuma