Naistenviikon viimeisen päivän kirjaparia sitoo sisaruus. Liane Moriartyn Kolme toivetta kertoo kolmikymppisistä kolmosista ja Anna Cavaldan Karkumatka kolmenkympin tienoilla olevasta perheneliköstä eli kahdesta sisaresta ja kahdesta veljestä. Kummassakin sisarussarjassa sattuu ja tapahtuu, mutta yhteistä on rakkaus – erilaisuudesta huolimatta keskeinen tuttuuden tunne, joka kumpuaa yhteisestä historiasta, jakamisesta ja luottamuksesta. Ja sitä on myös ystävyys, laajennetaan sisaruus siten – Cavaldaa lainaten:
”Sen jälkeen puhuimme siskojenvälisiä juttuja. Hyppään sen kohtauksen yli. Siinä on liiaksi salakieltä, oikopolkuja ja hirnuntaa. Ja ilman ääntä se ei sitä paitsi kuulosta miltään.
Kaikki siskot kyllä ymmärtävät.”
Liane Moriarty: Kolme toivetta
Liane Moriartyn kirjat viihdyttävät. Hänen kirjoissaan ihmisen höpsöys, erehtyväisyys ja kaikenlainen elämään kuuluva aaltoilu välittyvät nautittavan moninaisesti. On naurettavaa ja murehduttavaa. Mainiota päättää naistenviikon kirjakokemukset vetävään kerrontaan.
Suosikkejani Moriartyn suomennetusta tuotannosta ovat Hyvä aviomies, Mustat valkeat valheet (myös tv-draamasarjana) ja Omena ei kauas putoa. Uusin suomennos Kolme toivetta (WSOY 2023) on Moriartyn esikoisromaani, joka on alun perin ilmestynyt jo 2004, ja nyt sen on sulavaksi suomentanut Helene Bützow.
Esikoisromaanissa Kolme toivetta ovat jo esillä kirjailijan ydintaidot: (nais)henkilöt ovat käänteen äärellä, perhe vaikuttaa merkittävästi, tunnelma vaihtelee komedian ja tragikomedian välillä, henkilökuvaus zoomaa välillä pikakuvana syvälle ja vaihtaa nopsaan laajakulmaan. Ihmissuhteista on kyse.
•
Kolme toivetta alkaa tömäkästi: kolmen naisen ravintolaseurueesta yksi heittää fonduehaarukan raskaana olevan naisen vatsanahkaan. Mistä on kyse, mitä tästä seuraa?
Romaani hyppelehtii kolmen siskon elämäntapahtumista toiseen heidän ikävuosiensa 33 – 34 välillä ja haukkaa paloja muistoista nykyhetkeen. Lyn, Cat ja Gemma ovat kolmoset, joten on luontevaa fokusoida perheeseen, jonka vaiheissa riittää draamaa siinä kuin naisten nykyisessä aikuiselämässäkin.
Kolmen päähenkilön keskinäinen erilaisuus ja erilaiset elämäntilanteet takaavat, että niistä riittää reviteltävää. Yksi siskoista on sarjaseurustelija, toinen epätoivoisen vauvakuumeen kourissa parisuhdekriisiytyen ja kolmas uusperhekuviossa. Ja Moriartyn valtti: myös sivuhenkilöistä hän sivaltaa terävää ja hupaisaa pienin heiton. Esimerkiksi tyttöjen isoäiti hykerryttää, ja siskosten eronneet vanhemmat yllättävät. Hauskasti välissä on lyhyitä ”ylimääräisiä” tekstejä, joissa näkyy ulkopuolisen silmin tätä touhua muualta kuin siskojen sisäpiiristä.
Kepeä, luistava kerronta sopii kesälomaa odottavan tai kesälomalaisen irroittelulukemistoon, varmasti muihinkin tilanteisiin. Ja kyllä tämäkin Moriartyn kirja sopisi mainioksi tv-draamakomediaksi.
•
Liane Moriarty: Kolme toivetta, suomentanut Helene Bützow, WSOY 2023, 384 sivua. Lainasin kirjastosta.
Anna Gavalda: Karkumatka
Anna Cavaldan pienoisromaani on alun perin ilmestynyt 2009, mutta Karkumatka (Gummerus 2011) osui nyt kirjastosta sattumalta käsiini sisaruusteemaan sopien. Ei kirja osoittautunut ikimuistoiseksi teokseksi, mutta mukava välipala siitä kehkeytyi.
Yhden viikonlopun kestävät tapahtumat kuvaavat sisarusten käännekohtaa. Se ei ole mullistava, vain yksi hiipivä askel aikuisuuteen. Isoveli Simon kuskaa sisariaan minäkertoja-Garancea ja Lolaa sukuhäihin, jonne odotetaan myös pikkuveljeä Vincentiä. Siskoksia rasittaa Simonin niuhoittava vaimo Carine. Kun ilmenee, ettei Vincent tule häihin, sisarukset karkaavat tapaamaan Vincentiä tämän työpaikalle, pienen maalaiskylän linnaan.
Garance kertoo kepeästi ja pisteliäästi tilanteista. Vaivihkaa näkyvät erot pariisilaisten trenditietoisuudessa ja esikaupunkilaisten tai maalaisten karkeudessa. Hieman arroganttia, tuumin.
Sisaruksiaan minäkertoja kuvailee rakkaudellisesti. Jokainen heistä on erilaisissa elämäntilanteissa, ja perheyhteydessä on tapahtumassa muutos. Eikä kaikki ole sitä, miltä se vaikuttaa. Kirja tallentaakin hetken onnen, joka ei voi jatkua sellaisenaan:
”Että pitäisi irrottautua tästä toveruudesta, hellyydestä, hieman karheasta rakkaudesta. Pitäisi päästää irti. Avata kämmen ja kasvaa vihdoin isoksi.”
Kauniisti minäkertoja tutkailee isosiskoaan, juuri eronnutta Lolaa, joka kärsii lasten yhteishuoltajuudesta. Kertoja kokee siskon olevan hänen paras ystävänsä. Ystävyyden ydin, erilaisuuden ja erillisyyden hyväksyminen kiteytyy: ”Koska hän on hän, koska minä olen minä.” Päätän naistenviikkoni näihin salliviin sanoihin sisaruudesta, ystävyydestä, naiseudesta, ihmisyydestä.
•
Anna Cavalda: Karkumatka, suomentanut Lotta Toivanen, Gummerus 2009, 120 sivua. Lainasin kirjastosta.
Naistenviikon 2023 johdantojutussani 17.7.2023 on lista viikolle valitsemistani kirjoista. Päädyin postailemaan tänä kesänä kirjapareista.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 