Avainsana-arkisto: Helena Waris

Sotaisana

Kirjallisuuden lukemisen pontimena on tavallisesti viihtyminen ja kokemuksellisuus. Rankat aiheet muuttavat viihtymisorientaatiota siten, että lukiessa nautin taitavasta tekstistä, vaikka aihe ja sen käsittely voi olla raskas.

Tänä vuonna olen ollut monen kirjan mukana sodassa. Mantereet ja aikakaudet ovat vaihdelleet. Poimin tässä vaikuttavimmat sotakokemukseni vuonna 2014.

Kotimainen sisällissotamme on nimeltään ainakin kansalais- ja vapaussota sekä kapina. Anni Kytömäen Kultarinta käsittelee sitä ennakkoluulottomasti siten, että päähenkilö laistaa koko jupakan. Kartanon kasvatti on neutraali suhteessa rintamalinjoihin ja valitsee pohjoiset erämaat taistelupuolien sijasta. Rakastuminen aatteelliseen naiseen kuitenkin kytkee hänet ajan ilmiöihin, ja itsenäisyyden alun poliittiset jännitteet vaikuttavat hänen perheensä kohtaloihin.

Venla Hiidenasalon Karhunpesän yksi aikataso liittyy kansalaissotaan, jonka selvittämättömyydet kaihertavat. Romaanissa käväistään myös toisen maailmansodan tunnelmissa. Yksi keskeinen juonisäie vie kuitenkin kansalaissodan tiimellyksessä Neuvostoliittoon loikanneisiin punaisiin. Toinen juonne pysyy rajan tällä puolen mutta erkaantuu myyttisiin karhufantasioihin. Yllätyksekseni tapaan samat teemat Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä. Tosin siinä sota on jo ohitettu ja punaloikkarit elävät 1920-30-luvun Pietarissa. Kähkönen pureutuu elämisen ehtoihin monisärmäisesti ja koskettavasti – ja karhusta puheen ollen: se on kahleiden ja vapauden yksi symboli.sotaisana 1

Ensimmäisen maailmansodan loppukahina ja sen seuraukset elävät Pierre Lemaitren romaanissa Näkemiin taivaassa. Jännittävä juoni, mieleen jäävät henkilöt ja konstaileva kerronta ihastuttavat. Oletan, että runsaasta ja tyylittelevästä tyylistä joko pitää tai sitä vierastaa – minuun se vetosi, koska siinä ihmisluonnon epätäydellisyys, moraalikonfliktit ja selviytymiskeinot loihditaan tarkkanäköisesti. Aika vähän kaunokirjallisuus kuvaa sodan jälkitoimia, kuten siviilissä selviytymistä tai selviytymättömyyttä ja kaatuneiden hautarauhaa tai -rauhattomuutta. Nyt kuvaa.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanissa ensimmäinen maailmansota vilahtaa päähenkilön isän kokemana. Päähenkilö elää toisen maailmansodan aikoja sekä Saksassa että Englannin kotirintamalla. Vai elääkö? Atkinsonin romaani sysää miettimään fiktion mahdollisuuksia ja rajoja. Se on mahdollisten maailmojen kiehtova kieputtaja. Uusluin myös Kirjavarkaan, jossa saksalainen kotirintama on sentimentaalisesti kuvattu.sotaisana 2

Jhumpa Lahirin Tulvaniityssä poliittisen liikehdinnän seuraukset muuttavat ihmissuhteiden suuntia. Se on erityisen satuttava romaani velvollisuudentunnosta. Kosovon konflikti vaikutta Pajtim Statovcin romaanissa Jugoslavialainen kissa. Vaikkei kirjassa varsinaisesti sodita, se ratkaisee henkilöiden elämänsuunnat.sotaisana 3

Afganistanin yhä jatkuvissa taisteluissa kävin kahden kirjan kanssa. Italialaisjoukkojen sotilaskokemuksiin jalkautuu Paolo Giordanon Ihmisruumis-romaani. Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha puolestaan kertoo eri muslimiryhmittymien kahinoinnista, ja mukana on jenkkimeininkiäkin. Sattumanvaraisen räiskinnän armoilla eläminen on kovin ahdistavaa, eikä se ihmisluonnon parhaita puolia nostata.

Kapinahenkisyyttä on pienenä virtauksena Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat -historiaromaanissa, joka on yksi syksyn lukujysäyksiä. Olen osallistunut lisäksi spekulatiivisen fiktion kapinoihin. Helena Wariksen Vuoressa herätellään Ragnarök-tarut henkiin, Emmi Itärannan ihastuttavassa Teemestarin kirjassa (ilmestyi jo 2012) on käynnissä myöhempien aikojen vesisota ja Hugh Howeyn Siilossa hajoita ja hallitse -politiikka on tullut tiensä päähän. Maria Turtschaninoffin Maresissa hyökkäyksen uhka lataa tunnelmaa.

Sota ja siihen elimellisesti limittyvä väkivalta on aina dramaattista ja traagista. Kuoleman läheisyys ravitsee fiktiota. Tuo kuulostaa karkealta, mutta ääriolot ja -tilanteet voivat parhaimmillaan terävöittää kuvausta. En tarkoita verellä, suolenpätkillä ja räiskinnällä efektöintiä. Mutta jos kirjailija luo monisyisen henkilön, jossa sota on perustellusti elämänkulun käänteentekijä, vaikutun. Ei minua tarvitse vakuuttaa sodan järjettömyydestä, minut vakuutetaan koskettavilla kohtaloilla ja uskottavalla ihmisyyden epätäydellisyydellä.

Isken sotatoimiin selustasta. Myöhästyin näet kirjabloggaajien sotakirjahaasteesta. Siitä saat lukea enemmän Suketuksen blogista Eniten minua kiinnostaa tie, johon on koottu näyttävä sotakirjalista ja haasteeseen osallistuneiden postauslinkkejä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Vuori viikinkihengessä

VuoriTunnetko Thorin, Odinin ja Lokin? Ovatko Ragnarök-tapahtumat sinulle tuttuja? Siitä saattaa olla etua, kun luet Helena Wariksen Vuori-romaanin (Otava 2014). Ei viikinkitarustotuntemus kuitenkaan ole lukuedellytys, sillä kyllä tiiviiden tapahtumien tahdissa pysyy.

Vuori on spekulatiivista fiktiota: nykyaikaan ujuttuu fantasia-aines, joka on napattu ikivanhasta suullisesta pohjolaperinteestä. Raamittaisin romaanin nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, sillä siinä on nuorisokirjahenkeä mutta ei teksti torju aikuislukijaakaan. Teksti etenee helppolukuisesti.

– Minä näin tuon vuoren ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten, kun oltiin täällä keikalla, Arri aloittaa. – En käsitä, miten en tiennyt sen olemassaolosta aiemmin! Miten on mahdollista, että vuori ei tullut koskaan kenenkään kanssa puheeksi? Minä kuitenkin tunsin ihmisiä, jotka olivat kasvaneet täällä. Ja yhtäkkiä vain näen sen bussin ikkunasta ja olen että mitä helvettiä ja roudari vaan sanoo että ai niin, tämän kaupungin keskellä on muuten vuori, joka on aina sumussa, ja jonka korkeutta ei ole onnistuttu määrittelemään. No, loppu on historiaa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se oli ihan mieletöntä. Bum! Arri esittää päänsä räjähtävän.

Lif on 19-vuotias Lintukodon katakombin turistirysätyöntekijä, joka saa monelta suunnalta himmeältä kuulostavan pakenemiskäskyn. Lif on jollain tavalla valittu suureen tehtävään, jota hän ei käsitä eikä usko, mutta kaupungissa alkaa tapahtua kummia, sumuun verhottu vuorikin näkyä. Retki vuorelle alkaa, ja Lifin matkan suuntaan vaikuttavat rock-kukko Arra ja vetovoimainen Loki. Tämän kaiken kertoo Lif lähestyttävällä nykytyylillä, nuoren naisen silmin ja mielin.

Nimikikkailu on romaanissa aika tarkoitushakuista: heikollakin saagatietämyksellä nimiin löytyy vastine mytologiasta. Myyttinen tuhokuvaelma on sinänsä kiehtova, mutta sen merkitys jää hämäräksi ja perustelemattomaksi. Kovin nopsaan kertoja sulatta tuttujen typpien muuttumisen jumaltaustaisiksi, ja kirjan henkilöt muutenkin ohittavat sujuvasti kaupungin katastrofin, kauhuhahmot ja yliluonnollisuudet. Loki toteaa, että Ragnarökistä on vuosisatojen varrella liikkunut erilaisia versioita. Miksipä siis ei tänä vuonna tällainen kilpailuhenkiseksi paljastuva seikkailu. Ja onhan jumalten taistelu, maailman palo ja uuden alun mahdollisuus tehnyt vaikutuksen sukupolvi sukupolvelta. Viimeksi olen sen lukenut A.S. Byattin Ragnarök. Jumalten tuho -kirjasta. Myös HBO Nordicin Viikingit-sarjassa se on vilahtanut.

Erityisen syvällisiä ei Vuoresta irtoa, ei juonesta tai henkilöistä. Nyt lähenen juonipaljastusta, mutta sanonpa vain, että kertojan ja rinnalla roikkuvan nuoren miehen taival on hiukan liian ilmeinen. Se, että välillä Lifissä herää pahisjumalahahmon viettelys, on tervetullutta heiluntaa. Jumalat voivat olla kuolevaisia ja kuolevainen hallitsematon. Ja se on vielä sanottava, että loppulausetta en olisi arvannut. Keikautti kaiken kummaan asentoon.

Vuori oli yksi kimppalukuhaasteen kirja, joten Lukukivaa kimpassa -koontipostauksessa on linkit kuuden lukijan kokemuksiin Wariksen uutuusromaanista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Lukukivaa kimpassa 10.10. klo 10

Luet yksin mutta kuitenkin yhdessä: lukuharrastus yhdistää. Kotimaiset kirjabloggaajat ovat muodostaneet lukukimppoja. He julkaisivat juttunsa kotimaisista uutuuskirjoista samanaikaisesti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. klo 10.

Haasteeseen tempautuminen on ollut spontaania, samoin kirjavalinnat. Sattumanvaraisesti nappasimme kotimaisia kirjoja, jotka ovat olleet syksyn lukulistalla ja joihin yhteinen tarttuminen viritti. Syy voi olla se, että on odottanut kirjaa kieli pitkällä tai ei ole koskaan lukenut tämän kirjailijan teoksia tai ei ole kirjan edustaman genren suurkuluttaja tai…

Paula Havaste: Tuulen vihat

Erjan lukupäiväkirja
Ja kaikkea muuta
Kirjakaapin avain
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan kirjat

Antti Holma: Järjestäjä

Kirsin kirjanurkka
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

Helena Waris: Vuori

Hyllytonttu
Kirjakaapin kummitus
Notko, se lukeva peikko
Oksan hyllyltä
Routakoto
Todella vaiheessa

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä nostamme hattua pienen kielialueemme kaunokirjallisuudelle. Tämänkin vuoden kirjatarjonnassa on jokaiselle jotakin ja bloggaajille paljon, mistä kirjoittaa. Onnea tänä ja tulevina päivinä kotimaiselle kirjallisuudelle! Kivi-pino

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus