Keski-ikäisyyden mittari on kuulemani mukaan Radio Suomi -kanavan kuuntelu. No, vaikka niin. Olen radion seka-ja viihdekäyttäjä, joten sattumanvaraisesti eksyn myös Suomen lähetyksiin. Kunhan vain muistan, tietoisesti valitsen sen lauantaisin aamukymmenen jälkeen. Kissankehto on ohjelma minun makuuni.
Susanna Vainiola rakentaa vajaan tunnin ohjelman taiten ja yllätyksellisesti. Lähetys perustuu kirjavaan musiikkitarjontaan, eri ajat ja tyylit vuorottelevat. Soittolistapakotteita tällä toimittajalla ei ole, vaan valinnat ovat vaihtuvien teemojen tai mielleyhtymien mukaan toteutettuja, jokin juoni tai juju niitä yhdistää.
Musiikkivalintoja sitovat lyhykäiset puheosuudet. Ne ovat pienoisesseemäisiä tai väljiä impressioita. Välillä tarjotaan kuuntelijalle tietopläjäyksiä artistista, biisistä tai taustoista. Toimittaja esittää asiat tunnelmaan keskittyen.
Ohjelman aikana en pysty lukemaan, koska lähetyssisältö viettelee keskittymään vain biisien sanoihin ja juonenkulkuun.Voinhan samalla istua takapihalla kesän hellimänä, silittää pyykkiröykkiötä, imuroida nappikuulokkeet korvilla tai kävellä Mätäojan varrella, ja ajautua samalla vaihtelevaan äänivirtaan. Minulle ajatuksella ja tunteella suunniteltuun.
Aika ei ole rajoite. Jos lauantaiaamulähetys unohtuu, uusinta on tiistaisin kukonlaulun aikaan, ja Arenasta ohjelma on kuunneltavissa kuukauden ajan. Facebookissa Kissankehtoa voi tykätä ja seurata päivityksiä. Tykkään.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 