Avainsana-arkisto: Marisha Rasi-Koskinen

Finlandia-romaaniehdokkaani 2020

Torstaina 5.11.2020 valintaraati paljastaa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Otan rehvakkaasti varaslähdön ehdokasasetteluun, ja teen sen silläkin uhalla, etten ole lukenut tämän vuoden kaikkia kotimaisia romaaneita. Valitsen siis suosikkini lukemistostani (kutakuinkin 50 kotimaista romaania viihteestä vakavaan), ja esittelen ne tekijänmukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Ahavan romaanissa 1600-luvulla elänyt kuvataiteilija muuttaa muotoaan matkallaan tähän päivään, ja se lumoaa näkymillä luontokappaleisiin ja elämisen ehtoihin. Lisää: klikkaa tästä.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Kinnusen vaellusromaanista lähtee monia polkuja miettiä ihmisiä ja kokemuksia sodan päätyttyä. Tunnelman väkevyys ja äärirajoilla liikkuminen vetävät puoleensa. Lisää: klikkaa tästä.

Anni Kytömäki: Margarita

Margarita on jäänyt mieleen myllertämään lukemisen jälkeen. Sen teemat ja henkilöt paljastavat yhä kuukausien jälkeen eri puoliaan. Se on tärkeän kirjan merkki. Postauksessa itse kirjasta lisää: klikkaa tästä.

Marisha Rasi-Koskinen: REC

Postauksessani: ”Rasi-Koskisen romaania ei voi kuvailla tavalliseen tapaan. Sitä ei voi lukeakaan tavalliseen tapaan. Sen tyhjentämättömyyteen täytyy antautua, täytyy hyväksyä määrittelemättömyys ja arvoituksellisuus.” Lisää: klikkaa tästä.

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Vaihtoehtohistorian feikkielämäkerta sai minut monesti riemastumaan siitä, mitä keksin Raunion kerronnan kerroksista. Kertoja leikittelee minulla ja haluan olla leikissä mukana. Lisää: klikkaa tästä.

Kuudes ehdokkaani?

Kuudetta ehdokastani arvuuttelen. Laskelmoisinko olettamalla virallisen raadin valitsevan agendarevittelyn ja poimisin saman eli Anu Kaajan Katie-Kate? Vai olisiko virallisen raadin valinta kokeellinen niin kuin usein on, siis erikoisuusmielessä osin koneoppivalla algoritmilla tuotettu Olavi Koistisen Motivaatiojänis (joka on minun lukemanani vielä alkutekijöissään)?

Valintani taitaa kallistua toiseen suuntaan: raikas, rento, positiivisuuspläjäys Jussi Seppänenehkä juuri se, kirjallinen omavaloinen välkkyjä autofiktion peilipallomeressä. Minun puolestani kuudes ehdokkaani voisi olla myös juniori-seniori-kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen, ellei kirjan kirjastoluokitus olisi elämäkerta. Vai olisiko kuudes kiinnostava ehdokas joku esikoisromaaneista?

Ehkä kuudennen ehdokaspaikkani voisi täyttää konkarin kelpo teos, sellainen, jolla on sana hallussa ja ajatus ojennuksessa ja joka tänä vuonna kyllä tarjosi kirjamielihyvää mutta varauksettoman hullaannuttava ”klik” jäi minulta kuulematta? Näitä kirjailijoita teoksineen ovat esimerkiksi Joel Haahtela, Tua Harno, Emmi Itäranta, Jari Järvelä, JP Koskinen ja Peter Sandström. (Olen lukenut ja niistä kirjoittanut, kaikista en vielä postannut.)

Eli kuuden kärkeä ei ole helppo valita, vaikka useina vuosina olen toivonut listattavaksi 10 ehdokasta. Silti minusta kirjanäkyvyyden vuoksi voisi Finlandia-valinnoissa olla ensin ”pitkä lista” ja siitä sitten poimittuna ”lyhyt lista”. Omalta osaltani jostain syystä kävi kirjavuonna 2020 niin, että suhteessa makumieltymyksiini ilmestyi paljon hyviä, kiinnostavia romaaneita, mutta selviä huippuja kourallinen.

Ehdokasasettelu houkuttaa minua myös ynnäämään kokemani kotimaisen proosan ominaispiirteet. Tänä vuonna kotimaisessa kaunokirjallisuudessa omaelämäkerrallisuus on tärkeä juonne, toinen on historian aiheet käsiteltynä näkökulmatekniikalla. Minäkerronta jyllää, ja rakenteellisesti romaaneissa vaihdellaan ahkerasti aikatasoja tai ainakin kertojaosuuksia. Perheasiat pohdituttavat monissa romaaneissa. Yhä edelleen henkilökuvaus on keskiössä, eikä tarina ole mihinkään kuollut.

Jään odottamaan virallista ehdokasvalikkoa. Yllättäkää!

10 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Marisha Rasi-Koskinen: REC

Nyt tallennus päälle! Voi myös napata stillkuvia. Käynnissä on REC (S&S 2020), Marisha Rasi-Koskisen romaani. Ja millainen romaani!

”On turha takertua mihinkään, sillä kaikki liukuu.”

Saan kuvia, tallennusotoksia; saan huoneita monin kerroksin. Jos on tarve pakottaa jotain juoneksi, romaanissa on Lucas, joka ystävystyy 13-vuotiaana Colen kanssa. Cole manipuloi, ja Lucas on vietävissä. Cole uskottelee, että hänellä on kaksonen Nik, pitelemätön ja arvaamaton. Vai onko? Siitä on loppuiän seuraukset.

”Jos menee sisältä rikki varhaisessa teini-iässä, siihen ei kuole, mutta voi olla, ettei koskaan tule täysin ehjäksi.”

Lucaksen on-off-suhde Coleen toistuu aikuisuuteen. Se on yksi romaanin juonteista. On myös salaperäiset katoamiset, ja on kaukainen Z:n kaupunki vajoavine keskustoineen ja ohittuvat henkilöt tarinoineen, joissa on ympäristö-, turismi- ja some-aiheita. On sattumia, kaksoisuutta ja muuta. Ennen kaikkea ovat kuvat ja tarinat.

”Jokainen kuva sisältää totuuden, mutta yksikään totuus ei ole ainoa oikea.”

Kuvallisuuden valta hyökyy romaanista. Lucas kuvaa, Cole ohjaa, ihmisten hyllyköissä on valikoituja perhekuvia, netti pursuaa kuvia, eikä sinne ladattuja kuvia saa pois tai niitä kaikkia ei voi kukaan katsoa. Kirjassa törmää myös kuvaamisen etiikkaan ja siihen, että kuva tai kuviin suostuminen tai kuvaaminen on teko, esimerkiksi dokumenttivideo vapaaehtoisesta kuolemasta särkee, rikkoo.

REC verbalisoi kuvallisuutta. Kirjassa kuvaillut kuvataideteokset toivoisin näkeväni, vaikka niiden sanallistus on jo tehokasta. Ja toisaalta: niin verbaalisvisuaalinen kuin Rasi-Koskisen romaani onkin, se on pohjimmiltaan mielikuvaromaani siitä, mitä ei näe ja mitä on elämä.

”Ja lopulta on asioita, joita ei edes ole muualla kuin psykologisessa todellisuudessa ja jotka silti ovat tärkeitä, todellisia asioita. Jopa enemmän kuin se mikä on näkyvää.”

”Entä sinä”, Lucas sanoi, ”omistatko sinä oman tarinasi?”

Rasi-Koskisen romaania ei voi kuvailla tavalliseen tapaan. Sitä ei voi lukeakaan tavalliseen tapaan. Sen tyhjentämättömyyteen täytyy antautua, täytyy hyväksyä määrittelemättömyys ja arvoituksellisuus. Tunnustan, että yli 600 sivun lukemiseen mahtuu myös suorittamisen hetkiä, mutta monesti lukemisen aikana ja sen jälkeen koen olleeni ainutlaatuisuuden seurassa.

Tämän kaiken hämärän jorinani lomassa haluan tähdentää, että kirjassa on paljon konkreettista, johon tarttua. On henkilöitä ja heidän kohtaamisiaan ja niistä seuraavia tarinoita. Juuri tarinallisuutta tahdon pohtia. Minulle romaani on kaleidoskooppi, välkehtivä kuvakulmikko tarinoihin, joita jokaisessa ja jokaisesta on. Esimerkiksi on Lucas, joka on pitkälti tarinassaan hukassa:

”Hän sanoo, ettei kukaan omista omaa tarinaansa, mutta vain koska niin hänelle on sanottu. Edes se ei ole hänen oma ajatuksensa.”

Romaani pistää minut miettimään alttiutta vaikutuksille ja sitä, mitä kaikkea meidät uskotellaan olemaan, näkemään ja tekemään, koska olemme suhteessa toisiin ihmisiin, yhteiskuntaamme, vaikuttajiimme. Ja jokainen tarina on jossain suhteessa toiseen.

”Viimeistään nyt siitä, miten sinä katsot ja miten sinä ymmärrät, tulee osa tätä teosta.”

REC häkellyttää minut. Se kertoo paljon eksymisestä, ja myös minä olen eksyksissä lukukokemukseni kanssa. En tiedä, mitä kaikkea tekisin kaikilla niillä kymmenille, hienoille tekstikohdille, joita olen laputtanut pitkin romaanin sivuja.

Se, että REC editoi henkilöt ja juonet odottamattomiksi kohtauksiksi, korostaa romaanin kielellistä ja kerronnallista taituruutta. Romaanissa viitataan monesti sirpaleisiin, ja niistä kirja on koottu ja niitä minä kokoilen – kuten kirjan runotyyppisestä osuudesta poimin: ”Jos tarinan haluat, keksi itse”.

En lähde arvioimaan, mitä kirjasta ymmärrän. Mutta tätä ajatusta hellin. Elämä on hetkessä, ja sen jälkeen siitä tulee kertomus, jonka voi pakottaa, valita, muokata, rajata – kuin kuvan. Kuviini eksyneet tuntemattomat henkilöt jossain taustalla vilahtamassa ovat kuin kirjan erilaiset kerrokset, tilat ja huoneet täyttävät henkilöt, kuvat ja tarinat. He elävät omissa tarinoissaan. Minä yritän elää tätä omaani, kirjailijan sanoin:

”Jokainen ihminen sepittää tarinoita maailmasta ja itsestään. Tarinat sivuavat toisiaan, mutta sopivat yhteen vain sieltä täältä, kokonaisuus jonka ne muodostavat on pelkkä sopimus. Kun kerromme itsestämme, tarvitsemme sivuhenkilöiksi toisia ihmisiä, pakotamme heitä tekemään meistä sen minkä haluamme olla. Samalla pakotamme itsemme sellaisiksi jollaisena kuvittelemme muiden meidät haluavan.”

Marisha Rasi-Koskinen

REC

S&S 2020

romaani

645 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Muita REC-postaajia: Kirjaluotsi, Kirja vieköön!, Reader, why did I marry him? ja Mannilainen.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani