Näkymä Tammerkoskelta
Jospa kuoleman jälkeen siirtyykin toiseen samanmoiseen maailmaan? Tottahan siltä varalta pitää varautua tarvittavin romppein. Näin toimi Kiinan ensimmäinen keisari ja varustautui haudan lepoon kaikella maallisella hyvällä. Turvaksi muotoiltiin usean tuhannen soturin armeija savesta. Nyky-Tampereen Vapriikissa pääsee joulukuuhun asti tutustumaan yli 2000 vuotta vanhaan terrakotta-armeijaan.
Rotevat, yksilöiltä näyttävät soturit ovat uljas näky. Patsaita ei ole näytillä kuin kymmenkunta, mutta niiden avulla pääsee jyvälle hautalöydön massiivisuudesta ja senaikaisten käsityöläisten huikeista taidoista. Esillä on muutakin hautatavaraa, mutta kiinnostavinta on ensimmäisestä keisarista kerrotut yksityiskohdat. Ehtiväinen mies: yhdisti valtiot valtakunnaksi, aloitti Kiinanmuurin rakentamisen, perusti tieverkon, standardoi kulkupelien ratasleveyden, loi rahayksikön ja vakiinnutti kirjoitusmerkistön.
Myös Vapriikin muissa näyttelyissä on paljon katsottavaa, on lätkää, luontoa, leluja, tekniikkaa ja kenkiä. Etenkin Tampere 1918 on vaikuttavasti koottu sisällissotanäyttely. Sotimisen vaiheet ja traagisuus johdetaan havainnollisesti katsojan silmiin ja korviin.
Vapriikki on kotiutunut Tampellaan.
Eräänlainen installatio saviarmeijakin tavallaan on; toisenhenkisiä tilateoksia on tarjolla Tampereen taidemuseossa, jossa vuoden nuori taiteilija Jarno Vesala esittäytyy elokuun loppuun asti. En yleensä innostu installaatioista tai videoteoksista, mutta tällä kertaa maltoin pysähtyä niiden ääreen. Töitä on hämärässä näyttelytilassa harkitusti, ja niiden tunnelma tykyttää sydänalassa. Niissä on ihmisyyteen kuuluvaa outoutta, erillisyyttä, yksinäisyyttä ja latautunutta kaihoa muiden yhteyteen.
Vesalan töissä on arvoitus ja salaisuus. Ne houkuttelevat sepittämään tarinoita ja hyväksymään selittämättömyyksiä. Monissa töissä on ihmisen kokoisia ja näköisiä hahmoja, jotka synnyttävät harhan elävästä. Pöllähdin ensimmäiseksi Keitto ja nainen -teostilaan ja olin varma, että huoneen hiuksiinsa kätkeytynyt nainen hengitti. Teoksen surullisuus survaisi.
Kovin koskettava ajan virran heilauttaja on teos Hän nukkui meidän välissämme. Miten säilyvät arkiset, katoavat, menneet hetket? Miten luovun, väistyn varjoksi ja annan tilaa välissä nukkuneelle kasvaa omaksi itsekseen? Jos olenkin itse se, joka nukkui joidenkin välissä?
Muistan lapsuudestani Rautavaaran laulaman lempeän laulun Sininen uni. Näyttelyssä samanniminen teos hiljentää vähäeleisen uhkaavana: taiteilija laulaa kauniisti mutta hitusen viksahtaneesti kerroksellellisella ääniraidalla tilassa, jossa seisoo lakanoin peitettynä neljä hahmoa. Aiemmin tyynnyttäviltä kuulostaneet sanat kaikuvat nyt pahaenteisinä. Vesala onnistuu lataamaan teoksiinsa nyrjähtäneen tason, vaikka ne rakentuvat tavallisista esineistä, ihmishahmoista tai tilanteista. Kiehtovaa!
Museon alakerrassa voi rauhoittua Muumilaaksossa. Suosittelen myös välittömästi Tamperereen taidemuseon takana olevaa Amurin työläismuseota.
Pikkurahalla pääsee tutustumaan puutalokortteliin, joka kertoo vuosisadan takaisesta kaupunkielämästä, jossa Finlaysonin, Tampellan ja Takon tehtaanpiiput tupruttivat kansakunnalle työllisyyden takaavia ja vähitellen karttuvan elintason savumerkkejä.
Näkymä Amuriin
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 