Aihearkisto: selkotekijä

Selkokirjoista: tietotaitoa ja viihdykettä & kaksi kirjaesittelyä

Helsingin Sanomat on kunniakkaasti nostanut vuoden alussa esille lukutaitoasioita. Viimeksi 20.1.2021 kulttuurisivulta sain lukea jutun Lukuliikkeestä: ”Lukemisen eteen ahkeroidaan jo”. Artikkelissa vain yhdessä virkkeessä mainittiin selkokieli (selkokirjoja ei lainkaan): ”Suomessa on myös eri kieliryhmiä ja muita erityisryhmiä, joiden lukutaito on muita huonompi ja joilla on tarvetta selkokielelle ja palvelumuotoilulle.”

Näen riskin siinä, että selkokieli typistetään erityisryhmien tarpeisiin. Toki on totta, että selkokielestä on ilmeinen hyöty ihmisille, joilla on syistä tai toisista kielellisiä vaikeuksia. Toisilla ne ovat pysyviä, toisilla kielen taidot kehittyvät. Silti on muistettava, että selkokielen tarpeen syyt ovat varsin vaihtelevia.

Vaarana on, että selkokieli yhä edelleen sysätään marginaalin tarpeisiin. Mielestäni 13 % teineistä (HS:n mainitsema määrä 15-vuotiaista) ei ole marginaalinen ryhmä, eikä Selkokeskuksen arvio eli kaikkiaan noin 750 000 Suomessa asuvaa. Eikä tämä luku sisällä lapsia, nuoria ja aikuisia, joista nyt erityisesti ollaan huolissaan: lukuhaluttomat, lukemiseen tottumattomat ja hitaat lukijat tai henkilöt, joiden keskittyminen muuten vain herpaantuu nopeasti tai jotka väsyvät vaikean tekstin lukemiseen. Siis ihan tavallisia ihmisiä – ja heitä, joiden syrjäytymistä pelätään lukutaidon vuoksi.

Edellä esittämästäni syystä hämmästelen, miten lähes joka ikisestä lukutaitoa pähkäilevästä artikkelista jäävät puuttumaan selkokirjat. Ne todistetusti tarjoavat vaihtoehdon: helposti hahmotettavaa, helppoa kieltä. Siis mahdollisuus lukukokemukseen ja lukutaidon kehittämiseen.

En edes uskalla arvailla, josko taustalla piilee ajatus, että kirja, joka on helppo, on vähäarvoinen. Pikemmin näen koittavan hurraahuudon hetken: lukijalle, jolle tekstin tekninen lukeminen tai sisällön ymmärtäminen on vaikeaa, on suuriarvoinen voitto lukea helppo kirja. Kannustin lukea lisää on silloin merkittävä.

Viimeksi perjantaina aikuinen mies oppitunnillani sanoi minulle, että ”selkokieli on alku, että pääsee tielle”. Eikä lausuntoa tee vähäiseksi, että sanoja oli suomen kieltä harjoitteleva.

Uskon tietoon. Selkokirjoista ei tiedetä tarpeeksi, ja jos ei epäilijä, arvioija tai arvosteleva niitä lue, hän ei tiedä, millaista kieli ja kerronta niissä on tai millä periaatteilla ne kirjoitetaan. Suosittelen tutustumaan ennakkoluulottomasti kuitenkin ymmärtäen, että tavoitteena on helpon kielen kekseliäs käyttö. Kaikkea kirjallisuutta on monenlaista ja monen tasoista, niin myös selkokirjoja. Lähtökohta on kuitenkin se, että kielen ja ulkoasun keinot tukevat kielellistä saavutettavuutta.

Selkokielellä on kaikenikäisille tieto- ja kaunokirjallisuutta. Siksi esittelen juttuni lopussa lyhyesti yhden kumpaakin lajia, mutta kaunokirjallisuusesimerkkini on tällä kertaa lastenkirjallisuudesta. Kummankin kirjan kustantaja on Pieni Karhu.

Kustantajat ovat tuiki tärkeitä, jotta selkokirjoja ilmestyy. Isot kustantajat eivät pienlevikkisiä kirjoja juuri kustanna. Esimerkiksi WSOY on julkaissut yhden selkomukautuksen, selkokielisen version Mielensäpahoittajasta. ”Virallisista tahoista” mainitsen Opetushallituksen, joka on kustantanut vain muutaman selkokirjan. On myös rohkeita toimeen ryhtyjiä: Laatusalla on toistaiseksi yksi julkaistu selkokirja, mukatus Kiven Kullervosta, mutta lisää on luvassa.

Seuraavat kustantajat ovat olleet viime vuosina selkokirjojen selkäranka (linkit vievät kustantajien selkokirjatarjontaan):

Avain

Opike

Oppian

Pieni Karhu

Reuna.

Anna Vasala: Opi neulomaan

On hieno oivallus julkaista neulomisen perusopas aikana, jolloin himoneuloosi on vallannut koronakansan. Neulominen (tai murrealueesta riippuen kutominen) voi olla taito, joka kompastuu ohjeiden monimutkaisuuteen. Siksi helppo perusteos saattaa taidon perusteisiin.

Anna Vasalan Opi neulomaan -kirjasta (Pieni Karhu 2021) saa sitä, mitä alaotsikko lupaa: neulomisen perustaidot selkokielellä. Teksti on napakkaa ja helppolukuista. Oleellista on, että selkeät kuvat tukevat tekstiä. Niissä ei ole mitään ylimääräistä sälää – niin kuin ei kielessäkään. Kirjassa esitellään neulomisen käsitteet, välineet ja perustekniikat, ja lopun sanastosta voi kerrata neulontatermit.

Pari kohtaa ohjeissa on sellaisia, että toiminta on kuvattu turhan monimutkaisesti. Hienoa, että kirjan lopussa opastetaan muutama neulontatyö kuten tiskirätti ja lapaset. Sitä ihmettelen, että villasukkien neulomista ei neuvota. Ne ainakin itselleni tulevat ensimmäiseksi kutomisesta mieleen.

Anna Vasalan kirja Opi neulomaan. Neulomisen perustaidot selkokielellä (Pieni Karhu 2021), 96 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja

Noora Lehtinen on kirjoittanut ja Anne Muhonen kuvittanut jo kolme Aino ja Matias -kirjaa. Neljäs eli Ainon ja Matiaksen reissukirja (Pieni Karhu 2021) jatkavat vakaasti entistä linjaa. Olen jo aikaisempien kirjojen jutuissa kehunut sympaattista lapsiperhearjen kuvausta.

Uutuuskirjassa on kolme kertomusta. Siksi kirja sopii hyvin eskarilaisen ja kouluikäisen lukutuokioihin: lyhyt kertomus, iso fontti, lyhyet tekstikappaleet, kapea palsta ja selkeä tarina auttavat keskittymään lukemiseen. Tämän kirjan mukana voi muistella edellisiä kesiä ja suunnitella tulevaa – koronan varjossakin se voi tuoda hyvää mieltä.

Kertomuksissa ei suuria tapahdu, mutta uskon niiden siksi olevan lapsilukijalle samastuttavia. Lukuhetki aikuisen kanssa tukee vuorovaikutusta, ja keskustelua innostamassa on kirjassa joitain kysymyksiä. Lisäksi tarinoita konkretisoiva kuvitus lisää jutun juuria esimerkiksi tunteiden ja tunnelmien käsittelyyn.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja, Pieni Karhu 2021, 72 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Kirjallisuuden opetuksesta selkoa

Viime viikkoina on ollut lehti- ja some-kirjoittelua opettajuudesta, lukutaidosta ja kirjallisuuden opetuksesta. Lisään lusikkani soppaan.

Huono opettaja tekee parhaansa

Kansalaisissa on kirjoa, niin myös opettajissa, mutta tolkullista työtä voi tehdä monin tavoin. Ihailemani esseisti Silvia Hosseini sunnuntaiesseessään (HS 2.1.2022) antoi ymmärtää, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajista penaalin terävimmät kynät ovat vaihtaneet muihin töihin. No, me tylsimykset jatkamme.

Uskon suuren enemmistön opettajista tekevän parhaansa. Voi olla, että osaamisvertailu masentaa ja lisää riittämättömyyden tunnetta. Silti tuntemani kollegat tekevät tavoitteellista työtä, ja riskinsä on siinäkin. En ala yksilöimään etäkoulun, opetussuunnitelmamuutosten ja resurssiniukentamisen vaikutuksia tai referoimaan uupuneitten opettajien ulostuloja. Kaikesta huolimatta innovatiivista, opiskelija- ja opetussuunnitelmalähtöistä työtä paiskitaan joka kouluasteella lukutaidon puolesta.

Kaunokirjallisuudesta eväitä elämään ja lukutaitoon

Heidi Kangas kirjoitti mielipiteensä otsikoiden: ”Hyvän lukutaidon voi oppia yhteiskuntaluokasta riippumatta” (HS 11.1.2022). Niin voi, vaikka esteitä ja eriytymistä on. Siksi päiväkodit ja koulut ponnistelevat turvatakseen perustaa.

Kangas kirjoittaa painavasti kaunokirjallisuuden lukutaitoa edistävästä vaikutuksesta: ”Ja siksi kaunokirjallisuuden lukeminen ansaitsee tukevan paikkansa niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin lukioissakin. Sillä pitäisi olla myös tukeva paikka ammatillisessa opetuksessa, sillä myös ammattikoululaiset tarvitsevat hyvää lukutaitoa.”

Tekeekin mieli antaa esimerkkejä kaunokirjallisuuden roolista ammattikoulutuksessa. Samalla se kertoo päättäjien lukutaidon, kirjallisuuden ja etenkin kaunokirjallisuuden lukemisen arvostuksesta. Äidinkielen pakollisia opintoja on 4 osaamispistettä, eikä siihen kuulu lainkaan kaunokirjallisuutta. Äidinkielen valinnaisessa opinnossa (3 osp) kaunokirjallisuuden lukeminen ja analysointi mainitaan vain yhtenä kymmenestä osaamistavoitteesta, eli ei kovin paljon pelivaraa anneta kirjasivistykselle, tuskin edes yhden kokonaisen kirjan lukemiselle. Ja totuus on, ettei valinnaista opintoa juuri valita.

Ammatillisessa koulutuksessa on myös pakollinen opinto Taide ja luova ilmaisu, jonka laajuus on 1 osaamispiste, lähiopetuksessa siihen saatetaan satsata valtakunnassamme 8 – 15 tuntia; mikään instanssihan ei määrää ammattikoulutuksen opetustunteja. Opinnon kahdeksasta tavoitteesta yksi on: ”Opiskelija käyttää kaunokirjallisuutta työnsä tukena.” Ja väännänpä nyt rautalankaa ja painotan: taiteeseen ja luovuuteen liittyvässä minimaalisessa opinnossa on kahdeksan erilaista osaamistavoitetta, joten johonkin paneutuminen (esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukemiseen) tehdään jo lähtökohtaisesti mahdottomaksi. Mikä sivistysvaltio kytkee kaunokirjallisuuden yksinomaan työhön tai työtehtäviin? Miten sähköasentaja tai talonrakentaja käyttää työnsä tukena kaunokirjallisuutta? Miten tällaista kaunokirjallisuuden lukemista tulisi opettajan opettaa, ohjata ja arvioida?

Heikot lukijat seuranamme

Helsingin Sanomat (12.1.2022) otsikoi: ”Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo”. Ensinnäkin: lukutaidon puutteet ja eriytyminen ovat näkyneet jo pitkään; toisekseen: kouluissa koko ajan tehdään työtä asian eteen. 

Jokainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ymmärtää, että oppija tarvitsee ensiksi teknisen lukutaidon, seuraavaksi hän tarvitsee opettajan ja kavereiden innostavan keskustelun kirjasta, sillä ennen analyyseja lukuinto lähtee kokemuksista ja elämyksistä, myös yhteisestä jakamisesta.

On kuitenkin selviö, ettei pelkkä opettajien kannustus ja kekseliäisyys riitä paikkaamaan tilannetta. Koska kyse on harjoituslajista – ilman lukemista, lukemista, lukemista, eivät luku- ja analyysitaidot kehity – panostus, innostus ja arvostus tulisi tulla myös kotoa ja kavereilta. Ja hei, ihan koko yhteiskunnan tulisi näyttää, että kirjojen lukemista arvostetaan. Tämä on arvokysymys.

”Oppilaista moni kerskuu sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa, kertoo osa opettajista (HS 12.1.2021).” Nyt tarvitaan some, influensserit, kaverit, vanhemmat ja muut porukat kerskumaan toisin. 

Satuin katsomaan tällä viikolla Huvila ja huussi asuntomessuilla -ohjelman, jossa esiteltiin kuusi hienoa, äveriästä kotia. Yhdessäkään ei näkynyt yhtään kirjaa eikä kirjahyllyä.

Onko rima matalalla?

Viime aikojen kirjallisuudenopetuskeskustelussa on tullut myös esille sellaisia kannanottoja, että opettajat madaltavat rimaa. Jos ei nuorta kirja huvita, ei sitten. Tarinoita on muissakin muodoissa ja niihin on monta reittiä. On audiovisuaaliset tuotokset, podcastit ja äänikirjat, on verkkokirjat ja kovakantiset. Vielä silti ei riitä, että näkee liikkuvaa kuvaa tai kuulee, sillä nyky-yhteiskunnassa ei pärjää edelleenkään ilman lukutaitoa.

Minua vaivaa kaikenlainen vastakkainasettelu kuten huonot, laiskat opettajat – hyvät opettajat; hyvä kirjallisuus – ”liian matalalle rima laskettu” -kirjallisuus. Sen sijaan voisi keskittyä esittämään ratkaisuja lukemisen puolesta.

Kyse on asenteista ja kirjavalinnoista, siitä, että lukunautinto herää ja keskittymiskyky lukemiseen kehittyy. Siitä, että kirjan kieli ja kerronta vievät mennessään. Siksi erilaiset kirjat osuvat erilaisiin lukijoihin.

Lukemisen tulisi olla mukavaa, sillä ilo lisää motivaatiota. Ei tarvitse välttämättä lukea klassikkoromaaneja, kunhan lukee jotainkin – vaikka sarjakuvia tai tietokirjoja (HS 12.1.2022).” Ja jälleen käy niin, että lukutaitoa käsittelevät keskustelut ja kirjoitukset unohtavat yhden lukemista tukevan kirjallisuuden siivun, selkokirjat.

Selkoa kirjailoon

Harva opettaja on ensimmäiseksi tyrkyttämässä oppijan kielikyvyn rajoilta karannutta (klassikko)kirjaa, sen verran sensitiivistä porukkaa alalla on. Outoa, että aina mainitaan klassikot jonkinlaisena kauhuna – ihan kuin ne painottuisivat kirjallisuudenopetuksessa. Eivät painotu. Siitäkin huolimatta: on klassikoita ja klassikoita, ja on monenlaista uutta ja vanhaa – klassikoita myös selkokirjoina, jolloin jokainen pääsee osalliseksi tarinaan. Selkokaunokirjallisuutta alkaa olla nykyisin varsin paljon, sekä alun perin selkokielelle kirjoitettuna että ”yleiskielisistä” kaunokirjoista selkomukautuksina.

Esimerkiksi omaa viime vuoden selkosatoani ovat alun perin selkokielelle kirjoitetut novellit Niin metsä vastaa, selkomukautus suosikkikirjailijan romaanista Paimentyttö ja klassikkomukautaus Kullervo.

Mutta tuntevatko edes äidinkielenopettajat selkokirjat, arvostavatko he niitä tasavertaisina lukunautinnon lähteinä? Voi olla, että eivät, sillä esimerkiksi valtamedia ei ikinä esittele selkokirjoja kirjajutuissaan, joten koko laji jää pimentoon ja on altis ennakkoluuloille. Oletko sinä lukenut Hesarista tai maakuntalehdestä katsausta vuoden selkokirjoista tai kuullut niistä Ylen kulttuuriohjelmissa? 

On vihdoin aika tuoda kovaäänisesti esille, että ei ole rimanalitus tarjota nuorille (eikä aikuisille) selkokirjoja. Helppo kieli ei tee kirjasta heikkotasoista. Ei. Se tekee kirjasta luettavan, se vie lukutaitoa eteenpäin, se avaa mahdollisuuden sujuvaan lukutaitoon, jossa myös tekstin sisältö avautuu. Siksi selkokirjat voivat olla portti kaunokirjallisuuteen, askel jopa siihen paljon puhuttuun klassikkoon tai seikkailuun, jännitykseen, tunteisiin tai muuhun – pääsy osalliseksi lukukokemusta. Se ei todellakaan ole vähäarvoista vaan yksi ratkaisu huolipuheen täyttämään lukutaidottomuuskeskusteluun.

Olen itse kokenut lukemattomia kertoja tottumattoman lukijan ilon siitä, että hän sai luettua kirjan alusta loppuun – että se tuntui mukavalta ja kohotti itsetuntoa. Kokemus tarjosi mahdollisuuden lukea myös seuraavan kirjan – toisen selkokirjan tai muun. Ja jatkaa lukuharrastusta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

Kodiksamia-palkintoehdokkuus 2021

Kirjavuosi huipentuu kirjallisuuspalkintojen ehdokasasetteluun ja sen perään voittajavalintoihin. Kaikkihan tietävät, ettei taiteissa oikeastaan voi kilpailla, vaan kyse onkin enemmän poiminnoista vuoden sadosta – kiinnostavista, lajissaan erottuvista tai lajiaan edustavista teoksista.

Kodiksamia-palkinnossa valintaan vaikuttavat: 

”Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys.”

Tässä palkinnossa seinät ovat leveät ja katto korkealla, eli kirjallisuuden lajeja ei rajoiteta. Valinnan tekee palkinnon perustaja runoilija-kirjailija Heli Laaksonen. On todellinen ilo ja kunnia olla vuoden 2021 palkintoehdokas novellikokoelmalla Niin metsä vastaa (Avain 2021). Näin Laaksonen esittelee ehdokkaat:

  • Kaikkien kirja-alalla toimivien tuntema kustannuskomeetta Leena Majander on kirjoittanut valtaisan, mukanaan vievän omaelämäkerran Kirjatyttö (Siltala 2021). 
  • Lastenkirjallisuudella on korvaamaton merkitys ihmisen kasvulle ja elämän polulle – sitä todistaa väkevästi Ville Hytösen kirjoittama, Pete Revonkorven kuvittama suloinen Tyttö nimeltä Margariini (Enostone 2021). 
  • Aikuisen, vain vähän lukevan ihmisen lukutaitoa ja luontosuhdetta tukee verrattomasti Tuija Takalan selkonovellikokoelma Niin metsä vastaa (Avain 2021). 
  • Valloittavan hulluna virtaavaa runoutta kirjoittava Anja Erämaja on lukijoiden suureksi iloksi tuonut ilmoille runokokoelman Olen nyt täällä metsässä (WSOY 2021). 
  • Vuoden runojärkäle on virolaisen Jaan Kaplinskin postuumisti julkaistu (Parkko 2021), Anja Salokantelen ja Pauli Tapion suomentama Ilta tuo takaisin kaiken
  • Harvinaislaatuista käännöskirjallisuutta on myös Vizma Belševican psykologisesti terävä, riipaiseva romaani Bille ja sota (suom. Mirja Hovila, Paperiporo 2020), joka tavoittaa perhesuhteiden painon ja Latvian lähihistorian kirkastavalla tavalla, lapsen katseen kautta.

Minun kirjani ehdolle asettaja esittelee näin:

”Missä piileksivät aikuisille kirjoitetut, helppolukuiset, mutta kauniit ja viisaat kirjat? On sitten suomen kieltä toisena kielenä opiskeleva tai äidinkielinen, jonka kirjaharrastus kangertelee lukivaikeuksien vuoksi, voi saada ystävän Tuija Takalan selkonovellikokoelmasta Niin metsä vastaa (Avain 2021). Lyhyet lauseet, selkeä rivitys ja konstailemattomat sanavalinnat helpottavat lukemista. Kaikki teoksen kirkkaat, tunnelmaiset lyhytkertomukset liittyvät metsään. Lähimetsään, muinaiseen suomalaismetsään Tapioineen ja Mielikkeineen, mielenmetsään, luontosuhteeseen. Takala on selkokielen tuntija ja on julkaissut aikaisemmin selkorunokirjoja. Onkohan selkonovellikokoelmia juuri kirjoitettu? Hieno avaus, metsätapaus!”

(Vastaan: ei kovin montaa selkonovellikirjaa ole Niin metsä vastaa -kokoelman lisäksi, mutta olen kyllä itse kirjoittanut aiemmin toisenkin kokoelman lyhyitä novelleja: Hyvä päivä, Opike 2018.) 

Suuri, lämmin kiitos ehdokkuudesta! Palkintojulkistus on 6.12. ja voittaja saa 30 000 ohrajyvää.

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä

Enni Mustosen Paimentyttö selkokirjana

Tänään alkaa kirjakauppojen kampanja Kirjan päivät (13. – 19.9.2021). Kun ostat kirjan ainakin 15 eurolla, saat kaupan päälle Enni Mustosen pienoisromaanin Martan tarina. Martta on tuttu Mustosen suosikkisarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kahdeksannesta ja yhdeksännestä osasta. (Tässä juttuni neljästä ensimmäisestä osasta.)

Mitäpä jos ostaisit sen kylkeen selkokirjan? Niitä tosin on kirjakaupoissa harvakseltaan tai ei ollenkaan. Mutta kannattaa kysyä myymälästä ja ihmetellä, mikseivät selkokirjat näy tarjonnassa.

Jos kirjakaupassa on selkokirjoja, suosittelen Enni Mustosen Paimentyttö-romaania, koska nyt Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisen osan saa selkosuomeksi (Opike 2021). Minulla on hyvä syy vinkata Paimentyttöä, sillä selkomuokkasin romaanin. Se oli mieluisa työ.

Mustosen Paimentyttö kertoo orvosta Idasta, joka selviää navettapiikana isossa kartanossa ja sen jälkeen Topeliuksen palvelijana Sipoossa. Mustonen kuvaa elämää ja työtä 1800-lopulla nuoren tytön silmin. Samalla lukija saa sisäpiirin kokemuksen kulttuurihenkilöiden elämästä. Romaani on ennen kaikkea Idan kasvutarina, jossa on suuria suruja ja pieniä iloja.

Suomalaisia historiallisia romaaneja ei ole montaa selkokielisenä. Jo siksi on hienoa saattaa Paimentyttö uusille lukijoille. Romaanin keinot tehdä historia eläväksi ovat verrattomia. Idan kohtalo kertoo Suomesta, jossa eivät sosiaalityö tai -tuet auttaneet vaan ihmiset olivat toisten hyväntahtoisuuden varassa.

Mustosen romaani kertoo myös lukutaidon merkityksestä ja eriarvoisuudesta. Ida on köyhä tyttö, joka nauttii kirjoista, muttei jaksa lukea tai kirjoittaa pitkien ja raskaiden työpäivien jälkeen. Hän asuu ruotsinkielisessä sivistyneistöperheessä, joka saa elantonsa kirjallisuudesta ja taiteesta. Kuilu on syvä, mutta välillä eri maailmojen välille rakentuu kapeita siltoja.

”Paranemista auttoivat kirjat.

Ei ollut mitään hauskempaa

kuin sukeltaa tarinoihin.

Sain matkustaa kirjoissa uusiin paikkoihin,

seikkailin ja selviydyin voittajana.

Topeliuksen talossa ei ollut kummallista,

että siellä luettiin kirjoja.

Toisenlaista oli karjapiikojen kanssa.”

Mainitsin jo, että Paimentytön selkoistaminen oli minulle mieluista. Romaanin sydän sykkii myös helpolla suomen kielellä. 

Poimin Iidalle tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt. Kielessä muutokset näkyvät sanastossa ja lauserakenteessa: tavoitteena helppous, lyhyys ja sujuvuus. Selkoistuksessa halusin säilyttää Iidan tunteet eri tilanteissa ja naiseksi kasvamisen hämmennyksen. Ydinkokemuksena vaikuttaa ulkopuolisuus.

”Yksinäisyys on äiti,

joka tekee meidät vahvoiksi.

Heikot eivät kestä vaan tuhoutuvat,

mutta vahvat oppivat elämään muiden kanssa.

Yksinäisyyttä he eivät voi unohtaa.”

Enni Mustonen valittiin 2019 selkokirjakummiksi, ja siksi mukautin Paimentytön selkosuomeksi. Ensi viikolla 22.9.2021 Selkokirjamessuilla on tavallaan kirjan julkistus, jota voi seurata netistä. Mustonen on kanssani haastattelussa klo 14.45. Messuilla on paljon muutakin ohjelmaa.

Ja tämä vielä: jos selko-Paimentyttöä ei löydy kirjakaupasta, Opike-kustantajan nettikaupassa sen ostaminen käy kätevästi.

Haastattelutilanne Helsingin kirjamessuilla 2019. Kuva: Henna Kara

Enni Mustonen

Paimentyttö

selkomukautus Tuija Takala

Opike 2021

Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäinen osa selkokielellä

130 sivua.

Tekijänkappale.

Suuri kiitos Enni Mustoselle alkuteoksesta ja Jenni Saarilahdelle toimitustyöstä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja, selkotekijä

Kaksi selkokirjaa kansainvälisenä lukutaitopäivänä 2021

Lukeminen on kansalaistaito, jonka merkitystä ei voi liioitella. Toisaalta ei voi vähätellä sitä, ettei lukeminen ole kaikille itsestäänselvyys. Lukeminen on eri syistä vaikeaa ainakin noin 750 000 Suomessa asuvalle. 

Kun kirjoittaja ottaa huomioon kielen saavutettavuuden, hän muokkaa sisältöä, rakenteita ja sanastoa yleiskieltä helpommaksi. Silloin viesti välittyy selkokielellä. Kaunokirjallisuus taipuu selkosuomeksi siinä kuin tieto- ja tiedotustekstitkin.

Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi esittelen lyhyesti kaksi uutta selkokaunokirjaa. Ne edustavat kahta suuntaa: toinen on alunperin kirjoitettu helpolla suomella, toinen on mukautettu eli muokattu selkokieliseksi.

Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää

Tuija Hannulan pakinakokoelmassa Minua varten ei tarvitse keittää (Reuna 2021) on 25 juttua suomalaisista ilmiöistä ja merkkihenkilöistä. Kohderyhmänä on selkeästi lukijat, jotka opiskelevat suomen kieltä. Kirjan lopussa on myös tehtäviä pakinoihin, joten kirja sopii niin itseopiskeluun kuin koulukäyttöönkin.

Suomalaislukijalle aiheet saattavat vaikuttaa kuluneilta, mutta kulttuuriimme tutustuvalle ne ehkä ovatkin aitoja ja tuoreita. Tyylilaji on selkokirjallisuudessa harvinainen pakina, joten pelkistykset ja tyylittely kuuluvat asiaan. Esimerkiksi suomalaisten onnellisuudesta todetaan:

”Suomi on ehkä onnellinen maa,

mutta suomalainen ihminen ei tunne,

että hän on onnellinen.”

Hannulan joissain pakinoissa on melko vaikeita rakenteita, ja kielellistä ketteryyttä lukijalta vaatii tekstin sanoilla leikittely. Kirjassa herkutellaan ilmaisuvoimaisilla ja merkitykseltään abstrakteilla sanonnoilla, joita pakinoissa availlaan. Kunnon kulttuurikylpy siis, ja sitä lisää kirjan loppuosan merkkihenkilöiden esittely muumeista Uuno Turhapuroon.

Tuija Hannula

Minua varten ei tarvitse keittää

Reuna 2021

selkopakinoita

128 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

George Orwell: 1984

Hannulan kirjan on julkaissut Reuna, joka on viime vuosina kustantanut useita selkokirjoja. Selkokustantajana uusin on Oppian, joka on lyhyessä ajassa lisännyt huomattavasti selkokirjatarjontaa. Se on keskittänyt voimiaan klassikkomukautuksiin, etenkin lasten ja nuorten käännösklassikoitten selkoversioihin. Tarjolla on nyt selkona esimerkiksi Pikku prinssi, Pinokkio ja Tarzan on apinoiden kuningas, mutta myös sellainen järeä klassikko kuin Franz Kafkan Muodonmuutos. Lisäksi Oppianilla on selkotietokirjat teatterista, kirjastosta ja veganismista.

Uusimpia Oppianin selkokirjoja on Tuomas Kilven suomentama ja mukauttama George Orwellin klassikko 1984 (Oppian 2021). Kirjan alkuperäisen ilmestymisvuoden (1949) voisi kyllä mainita.  Selkokirjaksi romaani on sivumäärältään harvinaisen suuri (204 sivua), mitä kompensoi viehättävän pieni, lähes neliskanttinen koko.

Kirja käsittelee totalitarismia, jossa yksilöllä ei ole muuta merkitystä kuin totella johtajaa. Kielellä muutetaan faktoja ja menneisyyttä. Orwell tutkii, onko diktatuurissa tilaa rakkaudelle. Heti ensimmäisessä luvussa näyttäytyy dystooppinen yhteiskunta:

”Winstonin asunto

oli seitsemännessä kerroksessa.

Jokaisella porrastasanteella

oli sama juliste.

Viiksekkään miehen kasvojen alla

luki suurin kirjaimin

ISOVELI VALVOO.”

Mukautukset ovat usein vaikeahkoa selkokieltä, osin myös 1984, mutta se on myös leimallisen lyhytlauseinen. Rivitys on omaperäinen, sillä riveillä ei ole pääsääntöisesti koko lausetta vaan 2 – 4 sanaa. Se saa aikaan hakkaavan rytmin, mikä tosin sopii sisältöön. Kirja on nopealukuinen, koska joka sivulla on vain pari  kapeapalstaista kappaletta. Joskus kappalejako on unohtunut ja sivulla on vain yksi pitkä kappale.

Toiminnan ja ympäristön kuvailu on havainnollista. Myös alkuperäisen kirjan tunnelma ja sanoma säilyvät niin kuin olla pitää. Juonesta on jäljellä oleellinen, eikä selko vie mitään pois kirjan ahdistavasta maailmasta, jossa ihmisiä valvotaan, tyhmistetään ja alistetaan.

Ajatusrikollisia uhkaa raskas rangaistus tai kuolemantuomio – muistuttaa toisinajattelijoiden tilannetta esimerkiksi Venäjällä, Valko-Venäjällä tai Afganistanissa. Kirja on pelottavan ajankohtainen, ja siksi on tärkeää, että siitä on nyt myös selkoversio.

George Orwell

1984

suomentanut ja mukauttanut Tuomas Kilpi

Oppian 2021

selko-dystopia

204 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

P. S. Viimevuotisessa lukutaitopäiväjutussa käsittelen ylipäätään selkokirjoja, vähän omianikin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): lyhytproosa, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, spefi

Selkokielen päivä 2021

Tänään on kansainvälinen selkokielen päivä. Yleiskieltä helpompaa kieltä tarvitsee Suomessa noin 750 000 henkilöä, eli ei ihan marginaalisesta ilmiöstä ole kyse.



Selkokirjallisuudesta sananen, vaikka tunnen vuodesta toiseen toistavani itseäni. Soisin selkokirjallisuuden ja etenkin selkokaunokirjallisuuden saavan edes kerran vuodessa katsauksen maakuntalehtien sivuilla, Hesarissa ja Ylen kulttuuriohjelmissa. Jos eivät selkokirjat näy julkisuudessa, niitä eivät lukijat löydä eikä niistä ylipäätään tiedetä mitään. Syvä kumarrus kielellisesti moninaisille taideteoksille, mutta yhtä syvä sille, että säästeliäällä kielellä voi saada lukuelämyksiä. Jokaiselle jotakin.



Olen mukauttanut selkokielelle runoja ja proosaa. Mukauttaminen on erilainen prosessi kuin suoraan selkokielelle kirjoittaminen. Mukautus vaatii alkuperäisen teoksen tunnelman säilytyksen, vaikka kieli pelkistyy. Omat selkokieliset runot, novellit ja romaani ovat hautuneet pitkään ja sitten saaneet omaehtoisen muotonsa.

Selkokirjoittaminen haastaa: miten toimivat idea, ajatusmaailma, sisällön imu, sanasto, virkerytmi ja koko rakenne? Testailen ja punnitsen kirjoittamisen aikana kaikki valinnat – vaan eihän se eroa siitä, kun kirjoitan ei-selkoa. Kielen tarkkuuden kanssa kirjoittaja kamppailee aina. Yksi ero on, sillä reunaehdot selkokielessä on otettava huomioon. Se on samalla houkutin: miten ilmaista vaikeaa helposti? Kirjoittamisessa kipunoi silti aina luova vapaus.

Sinänsä hyvää tarkoittava kommentoija viestitti minulle, että minussa voisi olla potentiaalia kaunokirjailijaksi. Luulin jo kai jotenkin olevani, mutta se siitä. Todennäköisesti monet ajattelevat, ettei selkokirjallisuus ole ”oikeaa kirjallisuutta”, koska siinä kirjoittaja joutuu suitsimaan kieltä sanaston ja rakenteen suhteen. Mitäpä siihen sanomaan. No, tällä kertaa näin: lähdenpä tästä työstämään uutta selkokirjakäsikirjoitusta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Selkokirja, selkotekijä

Niin metsä vastaa – novelleja metsästä

Kun menet metsään, haet sieltä ehkä luontoelämyksiä, puuston rauhoittavaa vaikutusta, luonnon tarjoamia kauneuskokemuksia tai vastapainoa kiireille. Metsässä on selittämätöntä vetovoimaa. Siksi se inspiroi monia, myös minua, joten voin nyt esitellä novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021).

Kirjassa on 13 novellia, joissa metsällä tai puilla on merkitystä. Novelleiden henkilöt kokevat metsässä jotain, joka muuttaa tilanteen tai ajatuksia. Metsässä tunteet voivat mullistua, siellä voi yllättyä, säikähtää tai löytää rakkaudesta uusia puolia. Puu tai puusto voi suojella, herkistää aisteja tai viestiä muutoksesta.

Joka novelli on oma pieni maailmansa. Esimerkiksi novellissa ”Treffit” metsäretki muuttaa ihastuksen suuntaa, ja novellissa ”Metsä peittää” nuoren kesäloma tuottaa odottamattomia elämyksiä. Novellissa ”Pihlaja” päähenkilön elämä kietoutuu puuhun, kun taas ”Joulukuusi”-novellissa uusi tieto vaikuttaa tekoihin. Niminovelli ”Niin metsä vastaa” tuottaa novellin päähenkilölle oivalluksen, joka on odotuttanut itseään pitkän aikaa. 

Muuta en kerro enkä vihjaile enempää. Novellit odottavat lukijoitaan, jotka voivat olla aikuisia tai nuoria metsäjutuista kiinnostuneita – tai ihmisistä, tunteista ja muutoksesta kiinnostuneita. He voivat olla lukijoita, jotka hyötyvät helposta kielestä, mutta kuka vain voi löytää novelleista jotain yllättävää.

Novellien selkokieli vaihtelee: joissain on helppoutta sekä tarinassa että kielessä, joissain novelleissa on sisältökerroksia eikä kieli ole helpointa selkokieltä. Tähtään kokonaisuudessa siihen, että helppo kieli on novelleille etu, ei haitta tai sisällön kaventaja. 

Kuuleman mukaan säekirjat ovat kovassa nosteessa, joten selkoperiaattein toteutettu kirja voi sopia myös säekirjoista kiinnostuneille.

Metsiin liittyy paljon vanhoja uskomuksia, joita lukija voi löytää joistain kirjan novelleista. Olen kuitenkin kirjoittanut novellit niin, että ne toimivat myös ilman tietämystä kansanperinteestä. Se kuitenkin tuo novelleihin salaperäisyyttä, myyttistä viritystä.

Uuskumman piirteitä ei tietääkseni ole selkokirjallisuudessa juuri ollut. Halusinkin tuoda selkokirjallisuuteen uutta: hippusellisen selittämätöntä selkon rajoissa. Pieni ripaus outoa lisää novelleihin jännitettä ja tunnelmaa. Se houkuttelee lukijaa tekemään tekstistä omia tulkintoja. 

Ole hyvä, Niin metsä vastaa vieköön sinut kirjallisille metsäretkille. Helmet-lukuhaasteeseen saat sillä kuitattua monta kohtaa. Muista, että voit koota haasteeseen luettavaa Helmetin ja Selkokeskuksen vinkein.

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Myönnän, kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Sitäkin tapahtuu muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Siitäkin. Ja se kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä! 

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Ihan varmasti löytyy sellaisia tunnelmia.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Monessa novellissa vuodenaika on tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Niin voi tehdä, vaikkapa metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Totta kai on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä vain.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä!

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Totta kai olet!

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Monessa novellissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi Avaimelta ilmestyy huhtikuussa Leena-Kaisa Laakson kirja Metsän ovi ja muita kertomuksia. Se sopii pariksi kirjalle Niin metsä vastaa.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä!

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti! 

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä.

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea kirjastani myös selkokielisen postauksen: tässä.

Toivottelen lukulöytöjä metsänovelleista!

4 kommenttia

Kategoria(t): Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

Niin metsä vastaa – uusia selkonovelleja

Metsä on suomalaisille tärkeä.

Hiljainen metsä voi rauhoittaa,

ja metsässä saa nauttia luonnosta.

Metsä voi olla myös jännittävä paikka.

Ehkä siellä on salaisia voimia,

jotka vaikuttavat ihmisiin.

Olen kirjoittanut novelleja metsästä ja puista.

Kirjassa Niin metsä vastaa on 13 novellia.

Kirjan on kustantanut Avain (2021).

Novelleissa on ihmisiä,

joille tapahtuu metsässä jotain.

Se voi olla yllättävää tai hauskaa, 

jännittävää tai vähän kummallista.

Novelleissa tunteet ovat tärkeitä.

Ne liittyvät kokemuksiin:

metsässä ihmiset voivat muuttua.

Metsällä on sellaisia voimia.

Metsän kaikkia voimia ei voi selittää.

Toivon, että novellit yllättävät sinut

niin kuin metsä voi yllättää ihmiset.

Kun luet kirjan kertomuksia,

ajattelet ehkä metsästä ja puista

eri tavalla kuin ennen.

Olen kirjoittanut kirjan Niin metsä vastaa 

helpolla kielellä eli selkokielellä.

Siksi se sopii monille lukijoille.

Oletko kuullut Helmet-haasteesta?

Se antaa sinulle 50 vihjettä,

ja sinä etsit niihin sopivat kirjat.

Myös Selkokeskus antaa 

vinkkejä selkokirjoista,

jotka sopivat haasteeseen: tässä.

Nyt minä autan ja kerron,

että kirja Niin metsä vastaa

sopii haasteessa moneen kohtaan.

Näin uusi novellikirja sopii Helmet-haasteeseen:

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Kyllä, muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Kyllä. Ja kirja kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä.

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Kyllä, uskon niin.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Vuodenaika on novelleissa tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Voit lukea novelleja metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Kyllä on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä.

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Kyllä. Eikö vain?

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Kaikissa novelleissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi kirjassa Onnen asioita on selkorunoja metsästä.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti! 

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea yleiskielisen blogijuttuni: tässä.

Toivotan lukemisen iloa!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

Vuosikatsaus 2020

Vuoden 2019 katsauksen päätin toivotukseen, että vuodesta 2020 tulisi kaikille elämyksellinen. Tulihan siitä, toisin kuin oletin – toisin kuin kukaan oletti.

Koronakurimus lisäsi kirjamyyntiä, todennäköisesti siis myös lukemista. Huomaan omassa ajankäytössäni, että lukeminen lisääntyi kulttuuritapahtumista, sosieteeraamisesta, työmatkoista ja muista reissuista säästetyn ajan vuoksi (luin noin 170 kirjaa, jokusen niistä kuuntelin). Aikaa on siis riittänyt kirjallisuudelle ja kirjoittamiselle mutta myös tv-draamoille. Poimin vuosikatsausjuttuuni muutaman kohokohdan ja katson lopuksi vähän jo kohti tulevaa.

Kotimainen proosa

Ylivoimaisesti eniten lukulaariini kertyi kotimaista proosaa. Yhtä suosikkia siitä joukosta on vaikea valita, sillä keskenään erilaisten teosten joukko on ilahduttanut vaihtelevuudellaan. Olen koonnut vuoden varrella erilaisia vinkkilistoja lukemastani, joten niistä saa osviittaa omista tärpeistäni, esimerkiksi Finlandia-ehdokkaani (tässä & lisäksi konmmenttikirjoitus) ja esikoiskirjaehdokkaani (tässä).

Kotimainen runous

Olen lukenut tänä vuonna toistakymmentä kotimaista runokokoelmaa. Huomaan, että mieleni palaa Sirpa Kyyrösen kokoelmaan Nimesi on Marjatta. Sen tematiikka ja runojen rytmiikka jää jyskyttämään päähän. Myös Vilja-Tuulia Huotarisen proosarunojen maailmaan palaan hyvällä omatunnolla, Omantunnon asioita.

Tämän vuoden tammikuussa ilmestyi myös oma runokirjani Muiston ajastus (Reuna; juttuni tässä). Se koostuu tiiviin muodon lyhytrunoista, tematiikka kietoutuu ajankulun ympärille.

Käännöskirjallisuus

Alkuvuoden ilahduttaja oli Kersti Juvan uusi käännös Jane Austenin romaanista Järki ja tunteet. Omatyyliset Elizabeth Strout ja Rachel Cusk virkistivät. Todellinen yllättäjä oli Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti. En olisi ikinä uskonut innostuvani moisen elukan ihmeellisyydestä, mutta tiedon, henkilökohtaisen ja kaunokirjallishenkisen tyylin yhdistelmä puri. Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet iski kovaa. Seuraavassa on kevään listaukseni kiinnostavista käännöskirjoista ja se kuvastaa juuri tätä vuotta: käännöskirjatapahtuma peruuntui, siirtyi ja muuttui. Mutta tässä esimerkkejä lukemistani: Helsinki Lit 2020 -vinkit.

Selkokirjallisuus

Olen ottanut asiakseni muistuttaa blogissani kirjallisuuden marginaalisiivusta, selkokirjallisuudesta. Siitä tein kattavan koosteen: tässä. Oma panokseni tänä vuonna selkosaralla on liittynyt vanhaan suomalaiseen runouteen. Mietin pitkään, onko minulla kanttia lähteä liikuttamaan alkuperäisiä runoja selkosuuntaan, kääntää niitä helpolle kielelle.

Näin hienon elokuvan Paterson, ja siinä runoilijapäähenkilö lausuu näin: ”Käännösruno on kuin kävisi suihkussa sadetakki päällä.” Kirsti Simonsuuri puolestaan luonnehtii kääntämistä Shakespearen Sonettien loppusanoissa:

”Käännöksen on oltava vakaassa ja ankarassa mielessä alkuperäisen kaltainen. Kysymys on alkuperäisteoksen ja käännöksen vastaavuudesta. Käännöksen on luotava sama elämys ja illuusio kuin alkuperäisteos on aikanaan luonut, vaikka kaikki muuttujat ovat toiset: aika, paikka, tekijä, kieli.”

Vertaan suomenkielisten runojen mukauttamista selkosuomeksi kääntämiseen, sillä samassa maastossa siinä tarvotaan, vaikka kieli on sama. Vanhat runot, uudet lukijat (Avain; juttuni tässä) rakentuu niin, että vanha runo on selkomuutetun runon rinnalla. Kirjassa on myös selkotietotekstejä runoudesta, sen lukemisesta ja runoilijoista.

Tietokirjat ja lajien liikuttelijat

Mainitsin jo hienon Ankeriaan testamentin, joka luikertelee eri kirjallisuuslajien välissä. Myös Antti Röngän ja Petri Tammisen kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen ja Juha Hurmeen Suomi keikkuvat lajirajoilla. Ensin mainittu koskettaa, jälkimmäinen hämmästyttää ja naurattaa. Elämäkerroista valitsen Johanna Holmströmin kirjan Märta Tikkasesta. Varsinaisista tietokirjoista minua innostaa Juri Nummelinin Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia, joka tiivistää oivaltavasti kotimaisen kirjallisuuden elinkaaren. Lisäksi miellyttää Anneli Kannon konstailematon Kirjoittamassa.

Draamat

Sarjat ja elokuvat ovat viihdyttäneet pitkin vuotta, kun käynnit kulttuuritapahtumissa, museoissa, teatterissa ja elokuvateattereissa ovat lähes nollaantuneet. Epookit viehättävät yhä edelleen minua, ja siksi Musta kuningatar ja The Crown keikkuvat kruunuina kokemusten päässä: tässä. Lisäksi nuoruuskuvaus Normaaleja ihmisiä kosketti.

Matkat ja metsät

Kulttuurimatkailijana kiidin pitkin kotimaisia maanteitä ja keräsin matkaelämyksiä esimerkiksi Kotkasta, Tammisaaresta, Turusta ja Tampereelta. Tampereen seudulla suhaan pari kertaa kuussa, joten tienoo ei periaatteessa tuo uutta, mutta kesällä maltoin pysähtyä keskustan kulttuurikatselmukseen (tässä) ja matkan varrella Hattulaan. Kun Hattulan keskiaikaisen kirkon opas soittaa jouhikkoaan, jonka ääni kaikuu holvien värikkäistä maalauksista toisiin, voi unohtaa kaiken tämänilmaisen, kaiken, mitä tapahtuu kirkon seinien ulkopuolella.

Lapsuudenkodin tienoiden metsät ovat olleet henkireikäni vuosikymmeniä. Sinänsä ei siis mitään muutosta siinä, mutta mainittakoon se ajan hengessä. Metsäreissuistahan tuli yleisesti ottaen yksi koronavuoden ilmiöistä. 

Melko lähellä lapsuusmaisemiani on tämän vuoden luontokohteeksi valittu Kintulammen ulkoilualue. (Oikeastaan se on kovinkin läheinen: isäni kanssa hiihdin lapsuusvuosinani kyllästymiseen asti talvesta toiseen Kintulammen ulkoilumajalle.) Vaelsin muutaman kerran saman alueen suojellulla ikimetsäalueella. Melkomoinen tunne on nojailla noin 400 vuotta vanhaan mäntyyn. Ajantaju heilahtaa, suhteellisuus saavuttaa: tämä vuosi 2020 on vain yksi vuosi.

Metsästä vielä tämä: ensi vuoden alkupuolella ilmestyy novellejani metsäaiheista, kokoelma Niin metsä vastaa (Avain 2021). Vaikutteet ovat valuneet novelleihini metsäkokemuksista ja kansanperinteestä, esimerkiksi puu-uskomuksista. Luvassa on siis metsäistä selkoproosaa osin uuskumman sävyin.

Tervetuloa vuosi 2021!

Tervetuloa-sanaan kytkeytyy terve, joka vie minut toivomaan terveyttä ja kaikenlaista tervehtymistä tulevalle vuodelle. Olen myös toiveikas, että ensi elokuussa pompin Ratinassa Hassisen koneen tahdissa ja ramppaan vuoden aikana vanhojen ja uusien tuttujen kanssa erinäisissä muissa tapahtumissa ja esityksissä pelkäämättä pandemiatartuntoja. 

Vietän ensi vuonna blogini 10-vuotisjuhlavuotta. Kiitän teitä, että olette jakaneet tänä vuonna kanssani postauskulttuurikokemuksia. Jatkanemme sitä edelleen vuonna 2021! 

Kaikkea hyvää vuodelle 2021!

12 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Draama, Elokuvat, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Vanhat runot, uudet lukijat – mistä on kyse?

Mitä olen mennyt tekemään? Saako näin tehdä? Siis selkoistaa vanhoja runoja uusille lukijoille? Vastaan siihen tässä yleiskielellä, mutta voit myös lukea selkokielisen juttuni samasta aiheesta: tässä.

Olen kirjoittanut suoraan selkokieleksi runoja (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), mutta jo ilmestyneiden, ”tavallisten” runojen selkoistaminen ei ole yksiselitteinen asia. Runo on kompakti kielen, havaintojen, kielikuvien, ajatusten ja tunteiden liitto, jossa kaikki nyanssit äänteitä, päätteitä, rytmiä ja sivuasettelua myöten on mietittyä. Voiko niitä muuttaa?

Olin kauan sitä mieltä, ettei runoja voi selkoistaa. On myös proosaa, jota ei voi selkoistaa. Kun teksti alun perin haastaa muotoa, rakennetta ja kielen rajoja, sitä ei ole syytä sorkkia. Sitten on tekstejä, joiden ydin ei ole muodossa vaan sisällössä, joten se sallii tekstin muokkaamisen yleiskieltä helpommaksi. Selkokielessä helpoksi täytyy taivuttaa sisällön lisäksi sanasto ja rakenne.

Ja silti olen mennyt nyt selkoistamaan kotimaisia klassikkorunoja: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Ajatus runojen selkoistamisesta on hiertänyt minua vuosia, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme. Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.

wp-1590855086540.jpg

Uusia lukijoita ovat nuoret, nuoret aikuiset ja lisäksi suomen kieltä opiskelevat ja harjoittelevat. Tai kuka vain, joka on kiinnostunut runoista tai jopa karsastanut runoutta. On kuitenkin kulttuuriperinnölle tärkeää, että runot siirtyvät – että suomalaisille tärkeät klassikot jatkavat elämäänsä. Lisäksi monissa maahanmuuttajakulttuureissa runot ovat oleellinen osa omaa kulttuuria, joten uuden kulttuurin runoperintö voi osaltaan kotouttaa.

Ajatellanpa esimerkiksi Eino Leinon Norcturne-runoa. Mitä merkitsevät ”puunto pilven” tai ”siinto vaaran”? Mikä ihmeen puunto, tai mistä vaarallisesta siinnosta on oikein kyse?

Tästä iski kipinä tehdä kirja Vanhat runot, uudet lukijat. Otin tietoisen riskin ja muutin selkokielen suuntaan kolmisenkymmentä runoa, joilla on sijansa runoperinnössämme. Valitsin runoja, joissa on lähinnä yksi aihe ja osittain kertova luonne. Niitä on mahdollista muuttaa selkon suuntaan vaurioittamatta runon ydintä. Valitsin runoja ja runoilijoita, jolla on merkitystä ajankuvalle ja ylipäätään kotimaiselle kirjallisuudelle ja kulttuurille. Kirjassa on lisäksi tasaisesti miesten ja naisten kirjoittamia runoja, joten erilaiset äänet aikakausineen kuuluvat kirjaan valituissa runoissa.

wp-1587733476038.jpg

Olen myös valinnut runoja niin, että niistä saa kiinnostavia lukupareja. Peräkkäin ovat Aleksis Kiven ja Immi Hellénin oravarunot. Haikeita ilta- ja yötunnelmia voi vertailla Leinon, Aino Kallaksen ja Eila Kivikk’ahon runojen kesken. Naiseuden hurman kokemuksia voi vaihtaa L. Onervan ja Katri Valan runoissa. Runon merkitystä mielen hyvinvoinnille saa esimerkkejä niin Kantelettaren kuin Kaarlo Sarkian runoista. Elämän taakan ja kauneuden kantamisesta kantansa esittävät Edith Södergran, Kaarlo Sarkia ja Saima Harmaja. Tässä mainitsen vain muutamia kiinnostavia yhteyksiä. Lisäksi runot ilmaisevat, miten esimerkiksi luonto sanottaa tunteita.

En näe runoselkoistukselle mieltä ilman sitä, että alkuperäinen runo on aina selkoistuksen rinnalla. Siten jokainen pääsee ihailemaan alkuperäisen runon ilmaisua ja tyyliä. Selkoistetun runon tarkoitus on avata runoa muttei selittää sitä tai ohjata tulkintaa.

Joissain runoissa myötäilen loppusoinnullista tyyliä, toisissa muutan selkeästi sanaston ja rakenteen runon helpoksi kieleksi. Monissa runoselkoistuksissa sanajärjestys muuttuu sen lisäksi, että valittu sana tai sanamuoto on helppo. En lyhennä runoja, mutta jonkin verran olen muuttanut esimerkiksi säkeistöjä hahmottamisen helpottamiseksi.

Kirjani on poikkeuksellinen monin tavoin. Ensinnäkin vanhoja runoja ei ole ennen julkaistu selkoistettuna. Toisekseen kirjassa on hieman kotimaisen kirjallisuuden historian esittelyä ja avaimia runon lukemiseen, mitä ei ole ennen tällä tavalla julkaistu selkokielisenä. Tarkoituksenani on, että kirjan avulla lukija saa kuvaa kirjallisuuden ja kulttuurin muutoksista kansanrunosta toiseen maailmansotaan. Siksi jokaisesta kirjan kirjailijasta on lyhyt tietoteksti. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.

Missioni on, että runojen ydinolemus puhuttelee uutta lukijaa – ja siten jopa osaltani autan kulttuuriperinnön siirtymistä. Niin esimerkiksi Leinon Nocturnen selkoversio ehkä avautuu sisällöllisesti entistä selvemmin selkon avulla viemättä pois mitään alkupereäisen runon ylivertaisesta soinnullisuudesta. Selkona selviää, että puunto tarkoittaa punnerrusta – ja koska sana punerrus ei ole selkoa, merkitys viittaa punaiseen. Eikä vaara tarkoita vaarallista, vaan mäkeä tai vuorta ja siinto sinisenä heijastuvaa kaukaista vuorta.

Tai Aleksis Kiven omaperäinen runous saa uusia lukijoita – ja uudet lukijat onnelliseksi suomen kielen ilmaisumahdollisuuksista.

Osa Kiven runosta Onnelliset:

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest’ aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk’ Pohjolan palkeet käyvät,
Kosk’ mennyt on yö,
Kosk’ kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Osa Kiven runosta Onnelliset selkokielellä:

Jo näkyy valo kaukana rannalla,
ja aurinko nousee koillisesta.
Ja aamun hämärällä on kiire pois,
sillä tuulee pohjoisesta.
Sillä yö on mennyt,
sillä kesäinen aamu kimmeltää
ja linnut ne laulavat.

Toivon nautinnollisia runohetkiä alkuperäisten ja selkoistettujen runojen ja lukijoiden vuoropuheluina!

wp-1590897553600.jpg

*
Vanhat runot, uudet lukijat
selkokieliset tekstit Tuija Takala
Avain 2020
runoja ja tietotekstejä
111 sivua.

Selkokielisiä runojani:
Kierrän vuoden
Onnen asioita.

9 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, omat, Runot, Selkokirja, selkotekijä

Kansainvälisen selkokielen päivänä selkokirjoista

Tänään vietetään kansainvälistä selkokielen päivää.
Se on ensimmäinen kerta.
Siksi on aika muistuttaa kaikkia,
mitä ovat selkokieli ja selkokirjat.

selkopäivä

Selkokieltä tarvitsee Suomessa 750 000 ihmistä,
eli noin 14 prosenttia.
Lisäksi moni muu hyötyy selkokielestä.
Selkokielessä on helpot sanat ja lauseet,
ja tekstin kappaleet ovat lyhyitä.
Lisäksi selkotekstiin on valittu vain tärkeimmät asiat.

Tänä keväänä on huomattu,
että tiedotus helpolla kielellä on tärkeää.
Esimerkiksi THL:n selkosivuilla koronaviruksesta
on ollut paljon kävijöitä.
Myös muut viranomaiset alkavat ymmärtää,
että helppo tiedotus auttaa kaikkia.
Vielä täytyisi saada lakiin se,
että kaikilla on oikeus selkokieliseen tietoon.

Tiedotteiden ja tietotekstien lisäksi on hyvä,
että selkokielellä on kirjoja joka makuun.
Niitä on eri ikäisille ja monista eri aiheista.
Osa selkokirjoista on kirjoitettu suoraan selkokielellä,
osa kirjoista on muutettu selkokielelle.
Seuraavassa esittelen uusia selkokirjoja,
jotka sopivat monenlaisille lukijoille.

Tietoa: Kurkistus hyönteisten maailmaan

Kesän alkuun sopii Seija Niinistö-Samelan tietokirja,
joka kertoo hyönteisten elämästä.
Kirjassa on isot, tarkat kuvat,
jotka paljastavat hyönteisten yksityiskohtia.
Kirjan teksti näyttää, että hyönteiset ovat kiinnostavia.
Niiden elämä on tärkeää meille kaikille.

wp-1589949853167.jpg

Nuorista: Odotan aurinkoa ja Koti Suomesta

Verkkokirjassa Odotan aurinkoa (Humak 2020)
yhdeksän nuorta kertoo,
minkälaista on uusi elämä Suomessa.
He kertovat asioista,
joita he arvostavat ja ihmettelevät.
Lisäksi heillä on mielipiteitä suomalaisista
ja suomen kielen opiskelusta.

Odotan aurinkoa löytyy vain internetistä,
mutta juuri nyt on ilmestynyt
tavallinen kirja Koti Suomesta.
Sen on kirjoittanut Satu Leisko (Avain 2020).
Myös siinä on tarinoita nuorista ja siitä,
minkälaista on löytää yksin oma paikka Suomesta.

Lapsille: Juttuset-sarja

Juttuset-sarjassa on viisi pientä kirjaa alakouluun.
Maiju Mäki on kirjoittanut kirjan
hauskat ja jännittävät kertomukset.
Kirjoissa on kaksi puolta: tarina on tavutettu,
ja kirjan toisella puolella se on ilman tavutusta.
Siksi sarjan kirjat sopivat hyvin lukemisen harjoitteluun,
ja ne innostavat lukemaan: kirjoissa sattuu ja tapahtuu.

wp-1576830093251.jpg

Nuorille ja aikuisille: Suomalaisia naiskirjailijoita

Silja Vuorikuru on valinnut viisi novellia,
jotka ovat vanhoilta suomalaisilta naiskirjailijoilta.
Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas
kirjoittivat kirjoja jo yli 100 vuotta sitten.
Kirjan novelleissa on kiinnostavaa,
minkälaista oli naisten elämä ennen.
Näin tulevat tutuksi tärkeät kirjailailijat
ja heidän tapansa kertoa elämästä.

wp-1577705292161.jpg

Kaikille: Vanhat runot, uudet lukijat

Olen tehnyt kirjan,
jossa on vanhoja suomalaisia runoja
ja samat runot helpolla kielellä.
Kirjassa on kansanrunoja ja runoja
1800-luvulta 1940-luvulle.
Lisäksi joka runoilijasta on lyhyt teksti,
jossa esittelen kirjailijan.

Kirjoitan kirjassa myös runojen lukemisesta.
Kulttuurille on tärkeää, että suomalaisille rakkaat runot
jatkavat elämää uusien lukijoiden kokemuksissa.
Vanhat runot, uudet lukijat -kirja ilmestyy
kesän 2020 alussa (Avain).

Vanhat runo tuudet lukijat katalogi

Muita kevään ja kesän 2020 selkokirjoja

Magdalena Hai: Haiseva käsi. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Avain 2020). Helppolukuisia tarinoita nuorille.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Kevyt ja mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö.

Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja, selkotekijä

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan

Seija Niinistö-Samela on selkotekijä,
joka on kirjoittanut jo monta tietokirjaa.
Hän on saanut myös palkinnon työstä,
jota hän on tehnyt selkokirjojen puolesta.
Palkinnon antoi vuonna 2019 Suomen tietokirjailijat.

Niinistö-Samela on kirjoittanut esimerkiksi roboteista.
Hän on myös tehnyt tietokirjoja luonnosta.
Sinisiipi niityllä on hieno kirja,
jossa on tietoa kasveista ja eläimistä niityillä.
Uusi kirja on myös luontokirja:
Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020).

wp-1589949853167.jpg

Kuvia hyönteisistä

Kirja hyönteisistä on todella kaunis.
Kirjan kuvat on ottanut Juha Samela,
jonka valokuvia on myös kirjassa Sinisiipi niityllä.

Hyönteiskirjan kuvat ovat tarkkoja lähikuvia.
Siksi hyönteisten yksityiskohdat ja värit
erottuvat hienosti vihreistä taustoista.
Hyönteiset on kuvattu luonnollisessa ympäristössä,
joten ruoho, lehdet ja oksat ovat kuvissa mukana.

Tietoa hyönteisistä

Kirjassa on vähän tekstiä,
mutta aiheet on valittu tarkasti.
Kirjan joka aukeamalla on yksi aihe
ja siihen sopivat valokuvat.

wp-1589949806817.jpg

Kirja kertoo hyönteisten elämästä,
esimerkiksi niiden merkityksestä
ihmisille ja muille eläimille.
Lisäksi kirjassa esitellään muutamia lajeja,
kuten muurahaiset ja kuoriaiset.
Myös hyönteisten muodonmuutos
ja rakenne selitetään hyvin.

Toistan tämän: kirja on kaunis.
Sitä on mukava selata ja pysähtyä kuviin.
Kirjassa on joitain kuvia hyönteisistä,
joiden nimeä ei kerrota.
Toivoisin, että tekstissä olisi aina
kuvan hyönteisen nimi.

Hyönteiset ja me

Seija Niinistö-Samelan ja Juha Samelan kirja
on ilmestynyt hyvään aikaan.
Tämä hyönteiskirja on samalla asialla
kuin Yleisradion kampanja Pelasta pörriäinen.
Kumpikin kannustaa pitämään huolta hyönteisistä.

Kurkistus hyönteisten maailmaan sopii kaikille,
joita kiinnostaa luonto.
Kirja tuo tutuksi hyönteisten elämän
ja innostaa tarkkailemaan niitä luonnossa.

– –

Seija Niinistö-Samela
Kurkistus hyönteisten maailmaan
Kuvat Juha Samela
Pieni Karhu 2020
tietokirja
75 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Selkotekijät 2019: yhteenveto ja muuta

Vuoden 2019 aikana julkaisin juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyivät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.
Sarjassa on esitelty tekijä ja yksi tekijän teos:

Johanna Kartio, Pertti Rajala, Satu Leisko, Marja-Leena Tiainen, Jasu RinneojaPekka RahkonenHanna MännikkölahtiTittamari Marttinen, Tapani Bagge, Ari Sainio ja Seija Niinistö-Samela.

Sarjan idea: katso tästä.

selkotekijä

*

Ryhdyin juttuhankkeeseen, sillä selkokirjat ja niiden tekijät näkyvät mediassa heikosti. Selkokielen merkityksestä on jo kiitettävästi mainintoja, mutta selkokirjoja tai niiden tekijöitä ei juuri esitellä. En väitä, että blogini murtaisi selkokirjailijoiden lasikaton, mutta on se enemmän kuin ei mitään.

Tulen tänäkin vuonna kirjoittamaan selkokirjoista, mutta tekijäjutut jäävät tauolle – ehkä taas joskus. Oman juttunsa ansainneita tekijöitä kyllä riittää. Esimerkiksi seuraavat selkokirjailijat ja selkomukauttajat sopisivat jutun juureksi: Marita Hauhia, Mervi Heikkilä, Leena Kaivosoja-Jukkola, Sanna-Leena Knuuttila, Maiju Laine, Jaana Levola, Jolin Slotte, Riikka Tuohimetsä, Silja Vuorikuru jne.

*

Tiedän, tiedän. Kuulun selkotekijöiden joukkoon. Erityisesti vuosi 2019 todisti sitä, sillä sain Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä. Kiinnostuin jo 1990-luvulla selkokielen mahdollisuuksista ja sitä myöten selkokirjoista. Samaan aikaan työssäni ihan tavallisten nuorten ja aikuisten äidinkielenopettajana ymmärsin selkokirjojen tarpeen. Sittemmin toimin kymmenisen vuotta Selkokirjatyöryhmässä, jolloin sain kattavan kuvan selkokirjojen kentästä.

Sytyin selkokirjailijuuteen vähitellen, ja niin on syntynyt selkokirjoja, joita minusta on puuttunut tarjonnasta. Olen siinä sivussa selkoistanut joitain asiatekstejä, ja omalla nimelläni lähdin mukaan juhlimaan Minna Canth -juhlavuotta: selkoistin kaksi proosateosta. Linkkaan jutut kaunokirjalliseen selkotuotantooni:
Kierrän vuoden
Onnen asioita
Hyvä päivä
Lauralle oikea
Agnes
Hanna.

wp-1577783041651.jpgOlen tehnyt jälleen uuden aluevaltauksen ja olen selkoistanut kotimaisia klassikkorunoja. Tunnustan: muutama vuosi pidin sitä mahdottomana, mutta houkutus tarttua mahdottomaan voitti epäilyn ja pelon. Jos hyvin käy, runot tulevat julki loppukeväästä 2020 (ks. Avaimen katalogin viimeiset sivut). Käsikirjoituksina lepäilevät kokoelma omia runoja ja toinen mokoma novelleja. Saa nähdä, milloin koittaa niiden aika.

*

Vaikka selkokielen periaatteet rajaavat sanaston, rakenteiden ja sisältöjen valintaa, voi selkosuomeksi luoda kirjallisuutta, joka herättää elämyksiä, tunteita ja ajatuksia. Siis hyvää kirjallisuutta.

Selkokirjallisuus on yhä pienilevikkistä marginaalikirjallisuutta. Muutama sinnikäs kustantamo rohkenee selkokirjoja julkaista. Jos joku ihmettelee, miksi vuosittain ilmestyy vain rapiat 20 nimekettä, se johtuu raadollisista taloussyystä. Ja koska selkokirjat eivät näy julkisuudessa, niistä ei tiedetä, niitä ei osteta, niistä on ennakkoluuloja… Ja kierre on valmis: kustantajat eivät julkaise solkenaan selkokirjoja, koska markkinat ovat pienet, eivätkä ostajat löydä niitä, vaikka tarve olisi suuri. Vuosittain on jaossa selkokirjallisuuden valtiontukea kirjoittajille, kuvittajille ja kustantajille. Tällä hetkellä lähinnä sen varassa Suomessa ilmestyy kirjoja selkosuomeksi ja -ruotsiksi.

Kirjastoissa on vaihteleva selkokirjatarjonta, onneksi kiinnostus ja tietämys on koko ajan lisääntynyt. Vuoden 2020 ilo on se, että Helmet-lukuhaasteessa (kohta 23) on ensimmäisen kerran mukana selkokirjallisuus, jo ilmestyneen kirjan mukautus. Ideoita haasteeseen sopivista kirjoista löytyy blogistani: napauta vain asiasanaa ”selkokirja”. Avainsanalla napsahtaa jo nyt kymmeniä selkokirjajuttua – osa mukautuksista, osa alunperin selkokielisistä kauno- ja tietokirjoista.

Lopuksi on pakko pamauttaa muistin virkistys: Selkokieltä tarvitsee noin 750 000 Suomessa asuvaa, ja potentiaaleja käyttäjiä on paljon enemmän. Selkokirja on muillekin mahdollinen lukemisen ilon herättäjä silloin, kun väsyttää, on vaikea keskittyä tai paksu kirja ei houkuta. Selkokirjoissa on nykyisin jo hyvin vaihtoehtoja eri-ikäisille ja erilaisille lukumauille.

*

Selkotekijä-juttusarjani jää siis vähintään tauolle. Silti selkokirjat näkyvät blogissani muun kirjallisuuden ja kulttuurin joukossa.

Joidenkin mielestä selko voi leimata tai merkitä jotain vajavaista. Jos niin on, silloin ei niin ajattelevalla ole tarpeeksi tietoa tai hänellä on liikaa ennakkoluuloja. Ei ole keneltäkään pois se, että jotkut nauttivat kokeellisesta rajoja ja rakenteita rikkovasta kirjaelämyksestä, joku toinen saa iloa irti helposta ja vaivattomasta tekstistä. Tai sekä-että ja siltä väliltä.

blogin otsikkoon

 Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.

  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.

  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.

  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.

  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä