Avainsana-arkisto: Mia Kankimäki

Joulukirjavinkkini 2018

Valikoin tämän vuoden lukupinosta kirjoja, jotka sopivat joululahjoiksi lähinnä aikuisille. Lista on linjassa lukutaipumusteni kanssa, mutta toivon silti, että lapset ja nuoret saavat lahjaksi useita kirjoja. Mutta toiveista toteen: tarjoilen kymmenen kirjavinkkiä joulun ratoksi – ja järjestys on satunnainen.

1. Lukutaitoa lapsille

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä (selkomukautus)

20181209_120843.jpgTimo Parvelan viihdyttävät lastenkirjat saavat nyt bonuslisän, sillä Maukka ja Väykkä on ilmestynyt selkokielisenä versiona (selkomukautus Riikka Tuohimetsä, Avain 2018). Tämä kirja antaa uskoa lukemiseen lapselle, jolle suomen kieli tai sen lukeminen ei ole helppoa. Maukan ja Väykän tarinat viihdyttävät, ja eläinkaveruksien toilauksiin eläytyminen onnistuu.

2. Kerrontakivaa aikuisille

Vilja-Tuulia Huotarinen: Näin minä heidät näin

20180921_143855.jpgKoulumaailman kuvaus menee romaaneissa helposti asetelmalliseksi. Huotarinen (Siltala 2018) tyylittelee reippaasti, joten ei huolta tavallisista asetelmista. Romaanissa tirkistellään opettajanhuoneeseen, mutta yhtä merkityksellistä on nykyteiniys tubetuksineen. Kiinnostavuus syntyy vinkeästä kerronnasta, jossa ajassa ja näkökulmissa liikutaan liukkaasti. Vetävää aikuisproosaa.

3. Elämän kirjopyykkiä

Anne Vuori-Kemilä: Taivas ilman reunoja

20180722_192841.jpgOn tukuttain hyviä kirjoja, jotka eivät pääse esille valtamediassa. Taivas ilman reunoja (Karisto 2018) on yksi onnistuneista esikoisromaaneista, jonka kerronta on omaäänisen sujuvaa. Tapaan Vuori-Kemilän romaanin päähenkilön mielisairaalassa ja sitä ennen on tapahtunut jotain kohtalokasta, myös syrjäytymisvaaran paikkoja tulee paljon esille. Ei hätää, ei romaanissa aiheista huolimatta vain kieriskellä suomalaisankeudessa, sillä kuvausta raikastaa sanomisen ilo.

4. Jännitystä ja kaupan päälle muuta

Melba Escobar: Kauneussalonki

KauneussalonkiDekkariksi Kauneussalonkia (Aula & co. 2018) sanotaan. On siinä murha. Kyllä sitä selvitetään ja sekoitetaan sen selvittämistä. Sitä tärkeämmäksi nousee kolumbialaisen yhteiskunnan kuvaus. Monen kerroksen väen epätasa-arvoinen asema ja sortohierarkiat näyttäytyvät karkeasti. Kirjan merkittävyyden kruunaa se, että se ei ole tavanomaisesti kerrottu, vaan tyyli ja näkökulma vaihtelee.

5. Suku on paras

Peter Sandström: Äiti marraskuu

20180821_200130.jpgJo ollaan joulukuun puolella, muttei Peter Sandströmin kirja Äiti marraskuu (S&S 2018) ole ajasta riippuvainen. Ei edes paikasta, vaikka Turussa ja Uudessakaarlepyyssä liikutaan. Kirjaa mainitaan pohdinnoiksi, ja saahan niin tehdä ja pohtia kirjan perheasioita – tai omiaan. Arvaamattoman kerronnan mestari saa taas yllättymään, mitä ja miten teemoja ja tilanteita voi verbaalisti kuljettaa.

6. Maailmanluokan kerrontaa

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Taivaanpallo2Välillä tuntuu siltä, että Finlandia-palkinto leimaa kirjan: voittaja valitaan kirjamyynnin kassamagneetiksi, viis muusta. Viis siitä, sillä Jalosen Taivaanpallo (Otava 2018) loistaa kirjallisuuden vaikuttavuusvaloa. Se vie vieraaseen aikaan, paikkaan ja maailmankuvaan, se tekee sen todeksi ja eläväksi. Se saa ihastumaan ihmeestä: tämä matka tapahtuu kielellisesti.

7. Lyyristä tunnelmaa

Olli Sinivaara: Purkautuva satama

Purkauva satamaRunokirjoista vinkkaan jouluun luontoa lähellä olevaa Olli Sinivaaran kokoelmaa Purkautuva satama (Teos 2018). Siinä tuntuu metsä, mutta koen myös kaupunkimaiseman. Runoissa on niukkuutta ja samalla voimakkaita tunnekuvia, jotka jäävät vaikuttamaan. Ehtaa runoa, ja silti pidän Sinivaaran ilmaisua myös rauhoittavan mutkattomana.

8. Voisi olla totta

Minna Rytisalo: Rouva C

20180916_074159.jpgMinnan Canthin 175-juhlavuolsi koittaa ensi vuonna, mutta tänä syksynä avautui fiktionäkymä Canthin nuoruuteen ja avioliittoon, aikaan ennen mahtinaisen kirjallista uraa. Minna Rytisalo (Gummerus 2018) elävöittää heilahtelevan Minnan ja tasapainottavan aviomiehen yhteiselon. Romaanin lukemisesta kehkeytyy elämys, jossa fiktioon haluaa uskoa täysillä – ihan varmasti Minnalla ja Ferdinandilla oli tuollaista.

9. Inspiraatiota unettomiin öihin

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

20180926_113139.jpgNaiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) esittelee niin kirjailija Mia Kankimäen matkailevaa itsen etsintää kuin myös kymmenen esikuvanaista renessanssista nykyaikaan. Kankimäen kirja on inspiroiva sekoitus matkakirjaa, tietoteosta ja autofiktiota. Kirjan innostavasta vaikutuksesta kertoo se, että se ratkaisi joulukuisen matkani suunnan: Firenzeen!

10. Kirjakirja

Sinikka Vuola & Tommi Melender: Maailmojen loput

20181130_090532.jpgKirjojen lopetukset innoittavat Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin esseilemään 30 erilaisesta romaanista loppuineen (WSOY 2018). Vaan ei juututa loppuihin, sillä kirjan alkupuolen dialogiesseiden ajatus virtaa ylipäänsä kirjoittamiseen ja kaunokirjalliseen kerrontaan. Maailmojen loput avaa kirjamaailmoja miellyttävän selkeästi – sisältö säihkyen. Ilahduttava kirjakirja!

Bonus

Jos lyhyt ja helppolukuinen kirja miellyttää sinua tai kirjalahjan saajaa, vinkkaan omia selkokirjojani.

  • Lauralle oikea (Avain 2018) on selkoromaani nuorille ja aikuisille 25-vuotiaasta Laurasta, jolla on chick lit -tyyppisesti elämän varrella kommelluksia, suruja ja iloja.
  • Hyvä päivä -novellikirjassa (Opike 2018) on 28 selkokielistä kertomusta arjen yllätyksistä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Finlandia-ehdokkaani 2018

Esittelen satunnaisessa järjestyksessä kuusi kirjaa, jotka ovat suosikkejani romaanikategorian Finlandia-ehdokkaiksi. Teen sen kaiken uhalla, sillä takana on karvas kokemus esikoispalkintolistauksesta, jossa oikeaan osui 1,5 tarjokastani.

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Poikkeuksellisen lapsen kautta tavoitettu kokemusmaailma 1600-luvulta valloittaa, samalla romaani vie uskomattomalle matkalle Saint Helenalta Lontooseen ja valistuksen vallankumouksellisuuteen. Monikerroksisessa kirjassa riittää lukunautintoa.

Taivaanpallo2

Aki Ollikainen: Pastoraali

Yhdenpäivänromaani tarjoaa kokemuksia kesäisestä itäsuomalaisesta maisemasta, luontokappaleista karitsasta haukeen, kolmen polven rakkauskokemuksista ja elämän arvaamattomuudesta. Kerronta imee tunnelmiin.

20180907_173023.jpg

Minna Rytisalo: Rouva C 

Minna Canthin nuoruuden ja avioliiton fiktiointi tekee tepposet ja lukijana uskon asioiden olleen niin kuin romaani kertoo. Oivaltavaa on kuvata ja kuvitella, mitä oli ennen Canthin kirjallista uraa.

20180916_090010.jpg

Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

Ehdokaslistani musta hevonen on tässä! Rakenteellisesti vinkeä romaani tyylittelee reippaasti opettajainhuoneessa ja teinitodellisuuksissa, sen lisäksi se loikkii näkökulmista ja aikatasoilta toisiin aina tulevaan asti. Reipasta ja raikasta.

20180921_143855.jpg

Peter Sandström: Äiti marraskuu

Kirja sisältää kahdeksan pohdintoa, mutta olkoon se minun puolestani episodiromaani. Sandströmin proosa innostaa siksi, että se on arvaamatonta, tunnelmaltaan nyrjähtänyttä ja siksi perin inhimillistä. (Kun tietokirjatyyppinen Niemi voitti viime Finlandian, miksei sitten tämä?)

20180821_200130.jpg

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Matkakirja, esseekokoelma, tietotekstikooste, autofiktio ja mielikuvituksellinen asiayhdistelyteos – nautittavaa proosaa, joka ankkuroituu vankasti aikoihin ja paikkoihin ja joka elähdyttää. (Kun tietokirjatyyppinen Niemi voitti viime Finlandian, miksei sitten tämä?)

20180926_113139.jpg



Tietoa Finlandia-palkonnosta Kirjasäätiön sivuilla.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Yönaiset ovat naisia, jotka ovat toimineet poikkeuksellisesti verrattuna aikansa naiskäsityksiin. He ovat naisia, jotka innoittavat määrätietoisuudellaan ja aikaansaannoksillaan ja ehkä siksi valvottavat tai pelastavat yön tunteina, kun nykynainen pyöriskelee valveilla miettien omia elämänehtojaan. Mia Kankimäki on tuon omaperäisen käsitteen takana kuin myös omia yönaisiaan esittelevän kirjan kirjoittaja: Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018).

”Tunnustan: Öisin ajateltavia naisia on liikaa.”

Kankimäki esittelee kirjassaan kymmenkunta yönaistaan. Yleisesti tunnetuimpia oletan olevan kirjailija Karen Blixenin ja kuvataiteilija Yayoi Kusaman. Taidehistoriasta kiinnostuneet saattavat etukäteen tietää renessanssin (Savonisba Anguissola, vau) ja barokin muutamasta naistaiteilijasta – lukuisissa taidedokkareissa olen joihinkin ilokseni törmännyt. Ovatpa kirjan yönaiset tuttuja tai ei, Kankimäki kuljettaa tarkastelemaan heitä omalla tavallaan, virkistävästä vinkkelistä.

20180926_113139.jpg

Herättäviä yönaishetkiä vietän 1800-luvun tutkimusmatkailijanaisten seurassa. Kiitän ja kumarran, että Kankimäki on kaivellut arkistoja esitellääkseen määrätietoiset reissunaiset, jotka kiersivät maailmaa ympäri alkeellisissa olosuhteissa tai tekivät Afrikassa uraauurtavaa tiedetallennusta. Jokaisen näistä naisista soisin näkeväni BBC:n epookkisarjan päätähtenä – ei ainakaan ainutlaatuisia käänteitä tulisi puuttumaan. Suosikkini on Isabella Bird, jämäkkä vanhapiika, jonka sydän taitaa hetkeksi sulaa silmäpuolen taparikollisen seurassa. Täydellistä tv-draama-ainesta, joskin romanssiosuus olkoon vain vaatimaton sivujuonne muuten omaehtoisessa elämäntarinassa.

Ei, yönaisia ei ole liikaa, vaikka heitä on kymmenkunta. Ehkä Karen Blixen -osuutta voisi hieman karsia, mutta kyllä näiden naisten kanssa sietää viipyä ja viihtyä pitkään. Eikä siinä vielä kaikki.

”Kirjoitan post it -lappuihin kannustussanoja itselleni, sellaisia kuten luonnollinen evoluutio, löytöretki, jazz-rakenne, poetic licence, kepeys, leikki, ilo.”

Noin kirjailija itse avaa kerrontatavoitteitaan. Irrotteleva sävykkyys viehättää kirjassa. Vaikka kertoja ottaa tosissaan nelikymppiskriisinsä ja kerrontakohteidensa faktat, kuvaus ei ole tosikkomaista vaan oivaltavan suhteellisuudentajuista, itseironista ja tilanteiden koomisia puolia poimivaa sen ohella, ettei kertoja kierrä kipupisteitä.

Ilahdun ajatuksesta, että kertoja ajattelee rakenteen jazzin kaltaiseksi. Tosiaan tekstistä toisinaan törähtää totuuden torvi, rymisee ravisteleva rumpu tai soi sopusointuinen sävel. Kirjassa on omakohtaista elämäntilannepohdintaa ja painostavia kirjankirjoitustuskan vuodatuksia. On matkakuvauksia safareilta tadegallerioihin, taideresidensseistä Atlantin rannoille. Luen maisemista, ruuista, ruumiintuntemuksista, elämyksistä, ystävistä, tuttavuuksista. Kertojan soolo-osuudet siirtyvät välillä yönaisten elämäkerroiksi, joita kertoja vapaasti kommentoi. Hän eläytyy ja tekee tulkintoja. Tekstin äänimassasta erottaa riitasointuja: ei kaikki naisfiilistely ole vain hymistelyä. Paljon on nautinnollista eri instrumenttien yhteissoittoa, jossa sulautuvat vuosisadat, kulttuurit ja kertojan tulkinnat.

Kirjan lajityyppi voi olla jotain tieto- ja matkakirjan sekä omaelämäkertaesseistiikan ja kaunokirjallisuuden väliltä. Naiset joita ajattelen öisin jatkaa hienon esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin näyttävästi viitoittamalla tiellä. Ja miten luistavasti Kankimäki kirjoittaakaan! Teksti soljuu. Yhdessä lyhyessä kappaleessa voi sukeltaa tietoon, taiteeseen, taitoon, tulkintaan ja tunteeseen.

”Viimeisinä päivinä iskee [Firenzessä] paniikki: missä kaikkialla ehtisin vielä käydä? Menen vielä kerran Santa Trinitan kirkkoon, pudotan kolikon metallilippaaseen ja freskot valaiseva lamppu syttyy. Siinä on taas koko Sassettin perhe: pankkiiri itse, hänen vaimonsa, tyttärensä, poikansa ja vävynsä, sekä valikoima Firenzen kermaa alkaen Fracesco Sassettin työnantajasta Lorenzo de´Medicistä päätyen taitelijaan itseensä, Domenico Chirlandaioon, kaupungin maineikkaampaan freskontekijään. Mutta minun silmäni ovat nauliintuneet Sassettin tyttäriin, en voi lakata katsomasta heitä. Yksi heistä, nuorin, katsoo suoraan minuun. Minä olen seuraava, hän sanoo. Olen siitosvalmis. Voit naida minut. Vatsani on hieman pyöreä, näethän kuukautiseni ovat alkaneet, voin synnyttää sinulle jälkeläisiä. Kiinnostaako?
Tai ehkä hän sanoo: Pelasta minut.”

”Tarvitsen yönaista enemmän kuin koskaan.”

Kirjan kuluessa tunnen ovelasti osallistuvani kirjan luomisposessiin. Loppuvaiheessa kirjaa kertoja ilmoittaa olevan noin 50 tekstitiedostoa, josta pitäisi synnyttää aikataulusta viivästynyt, yhtenäinen kirja. Ja siinähän se on koko ajan kulkenut lukumatkassani.

”Haluan ajatella, että tässä on nainen, joka osaa kirjoittaa tämän kirjan. Haluan ajatella kuuluvani siihen matkustavien ja kirjoittavien naisten joukkoon, Karenin, Isabellan, Idan ja Maryn – ja myös niiden, joiden työskentelyväline oli sivellin.”

Ja Mia Kankimäki osaa, ja hän kuuluu niiden joukkoon, joita hän ajattelee öisin ja jotka hän tuo minulle päivänvaloon. Ihailen kirjan aineksien yhteensulatumista, näiden naisten eloisaa ohikulkua. Minuun jää heistä jälkiä.

Naisia joita ajattelen öisin ehkä jatkuu lukijoissaan ja saa aikaan hankkeita, joissa somessa kerätään yönaislistoja, jaetaan niitä, pykätään yönaistapahtumia ja… Ehkä niissä jatketaan kirjan yönaisten neuvontalistoja, Kankimäen vertaistukimottoja tyyliin ”Älä syytä lapsuuttasi tai äitiäsi. Lähde. [Mary Kingsley]” tai ”Älä märehdi, mene [Alexandra David-Néel]” tai ”Bondaa naisten kanssa, mutta tienaa kuin mies [Lavinia Fontana]”. Ja ehkä naisverkostot ruotivat sitä, mitä on olla ”aivan saamarin reipas”.

Kankimäen tulee varautua siihen, että kahden kirjansa myötä hän muuttuu monien yönaiseksi.

– –

Mia Kankimäki
Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
henkilö-, matka- ja tilannekuvia
371 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissä.

P.S. Kirjassa on hieno kansi, mutta miksi siinä on tiikeri (kai) eikä leijona? Ja kirjassa vilahtaa kirjoittajan ystävä Buz, joka kirjoittaa viime kevääni yönaiskirjaa. Selvitäpä kuka ja mikä kirja.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus, Taide, Taiteilijaromaani, Tietokirja

Kesäkirjavinkit

Minulle kesäisiä rentoutushetkiä parhaimmillaan ovat vapaat iltapäivät takapihalla tai parvekkeella, puolivarjossa, kirja kädessä, muissa maailmoissa. Saman olotilan saan sateen sattuessa sohvalla loikoillen. Lomalukemiseksi olen varannut muun muassa Donna Tarttin Tiklin ja Kate Atkinsonin Elämä elämältä.kesäkirjat

Kevään lukukokemuksista kerään seuraavaksi täsmävinkkejä. Rajaan tärpit viiden kirjailijan kirjoihin, no, hieman lipsun. Tuskaa karsinta tuottaa, mutta kaikkea ei voi antaa eikä saada. Tai voihan jokainen lukea kaikki kevään postaukseni ja Lukemani-listan.

Esikoinen

Tästä kävi kova kisa Neljäntienristeyksen ja Kultarinnan välillä. Lukekaa ihmeessä kummatkin, mutta päävinkiksi valitsen Anni Kytömäen Kultarinnan (Gummerus 2014). Romaani on runsas niin teemoiltaan kuin sivumäärältäänkin, se tempaisee mukaansa taitavalla kielenkäytöllä ja kerronnalla. Isän ja tyttären tarina 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeneltä on yllätyksellinen: historiaan sijoittuminen on siinä oleellista, mutta kirja poimii ajasta sellaista, mitä ei ole ennen näin kerrottu. Romaani on perhetarina, jossa henkilökuvaus loistaa. Yksi perheenjäsen on metsäluonto, jota kuvataan herkällä voimalla. Tunnelma on romanttinen, vaan ei perinteisessä mielessä, sillä varsinaisesta rakkausromaanista ei ole kysymys. Rakasta – ja raskasta – on elämä, sen jatkuvuus.

Käännöskirja

Olen keväällä lukenut enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, joten käännösotantani on rajallinen. Muun muassa Siri Hustvedtin uutuus sekä kiehtoi että uuvutti ja Junot Diazin kevätkirja viehätti ja kiukutti. Valitsen kuitenkin varsinaiseksi vinkattavaksi Ferdinand von Schirachin kertomuskokoelman Syyllisyys (Atena 2014). Se on tiukkaa ja tiivistä tarinaa siitä, mitä voi sattua kelle tahansa. Voi joutua uhriksi, tekijäksi, osalliseksi; selittäviä tekijöitä löytyy, mutta tehtyä ei saa tehdyksi. Kirjasta on riisuttu dekkarimainen jännitys, jäljellä on ihmiselämää säästeliään tyylikkäästi paketoituna. Ohut kirja muuttuu painavaksi, hyvällä tavalla. Sopii riippukeinuun pienin annoksin nautittavaksi.

Dekkari

Jari Järvelän Tyttö ja pommi (Crime Time 2014) on napakka jännitysotos graffiti- ja vartijamaailmasta. Kirjan rakenne on koukuttava, juoni jäntevä ja henkilökuvaus tehoava. Kieli ja kerronta on hiottu nautittavaksi, ja vaikka tarina taittuu dekkarityyliin, on romaanissa myös muita kerroksia. Rivien välissä kerrotaan paljon perheestä ja perheettömyydestä sekä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun tunne vie.

Sarja

Voisin vinkata Kati Hiekkapellon kahden dekkarin sarjaa, Vera Valan italialaisjännitystrilogiaa tai Milja Kauniston historiakaksikkoa, mutta päädynkin vanhushöpsötykseen. Minna Lindgrenin kärjistysduo Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2013) ja Ehtoolehdon pakolaiset (2014) on napakka isku kaikille ikääntymisestä, vanhustyöstä ja satiirisesta kantaaottavuudesta kiinnostuneille. Joitain reipas ja tyylitelty meno voi ärsyttää, mutta minä viehätyin yli 90-vuotiaiden hyväosaisten sinnittelijöiden hersyvästä kuvauksesta. Jännitystä on nimeksi, vanhusarkea sitäkin enemmän pisteliäästi pisteltynä.

Tietokirja

Tämä kirja on jo viime vuoden satoa, mutta ei se latista sen viehättävyyttä: Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013). Kirjoittajan tutkimusmatka tuhannen vuoden päähän japanilaisen hovikirjailijattaren elämään vie nyky-Japaniin ja keski-ikäistyvän minäkertojan taitevuoteen. Tekstissä on älyä ja tunnetta, höpöttelyä, hymyä ja havaintotarkkuutta. Tietokirjakategoriaan kirja luokitellaan, mutta elämysosastoon se kuuluu.

Bonusraidaksi tarjoan Aino-Maria Savolaisen ja Katja Jalkasen Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa (Avain 2014), sillä siitä saa lisälatingin kirjavinkkeihin ja taitavat taustoitukset antavat lukupotkua.

Kesäisiä lukuelämyksiä toivotellen ja odotellen!

 niittykukat

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Sydämenlyöntien nopeuttaja

 


Mitä sanoisin?
Kirja kertoo naisesta,
matkasta moneen.

Hän tutkii ja yllättyy,
löytää kirsikankukan.


Asioita jotka 1Heittäydyin näin wakailemaan eli rustaamaan runon japanilaisittain, tanka-tyyliin: tavurajoina 5-7-5-7-7. Inspiroijana on Mia Kankimäen viihdyttävä ja elämyksellinen matkapäiväkirja ja tutkimus(matka)selostus Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013, Miki-laitos 2014). Vapaavuoteen heittäytyvä nelikymppinen tilittää vilpittömästi elämäntilanteestaan, ajatuksistaan ja tunnelmistaan samalla, kun hän yrittää tavoittaa japanilaista hovinaiskirjailijaa Sei Shǒnagonia tuhannen vuoden takaa.

Kirjan runkona on kronologinen vuorotteluvapaan kulku, ja siihen kietoutuu tutkimustietoa Seistä ja japanilaisesti kulttuurista nyt ja ennen, matkakuvauksia Kiotosta, Phuketista ja Lontoosta, listauksia ja havaintokirjauksia Sein tapaan, muisteluita, taide- ja kulttuuripohdintoja ja itsetutkiskelutuumailuja. Kirjoittaja liittää tekstiinsä suomennoksiaan Sein proosasta, välillä hän puhuttelee Seitä, kirjoittaa hänelle ja kuljettaa häntä mukanaan vertaisena ja parinaan.

Hah.
Olen uponnut hetteiseen suohon, jossa tarvon läpimärkänä kaikkialle risteilevien juonien ja arvoitusten sekamelskassa. Olen hikinen ja epätoivoinen. Miten olen voinut arvioida tilanteen näin väärin?
   Sei, mistä minä olisin tiennyt, että olet niin täynnä arvoituksia ja näkökulmia, ettei niitä kaikkia ole mahdollista yhdessä kirjassa esittää? Mistä minä olisin tiennyt, että kaikki mitä kirjoitit, onkin jotain aivan muuta, kuin miltä näyttää?

Kirjoittaja saa tekstiinsä sekä seikkailun tunnun että hytinän, että se sisältää muutakin kuin mistä kertoo. Hän esittää itsensä sisäänpäin kääntyneeksi,  epäsosiaaliseksi kontrolloijaksi, mutta siihen nähden hän kuvaa monia seurallisia kohtaamisia, hurmioituneita ihanuuskohtauksia ja heittäytymistä hetkeen.

Ristiriitaisuus kuuluu asiaan, se on Sein kaltaista. Kirjoittaja ei ota itseään turhan vakavasti, vaikka on etsimässä elämälleen suuntaa. Hän on hupsu ja syvällinen, leikillinen ja vakavissaan. Teksti on jäntevää, ilmeikästä, tuoretta ja purevaa. Kankimäen bloginomainen teksti toimii  painettuna yllättävän hyvin. Kirja tarjoaa tietoa ja kokemuksia rennolla tavalla. Kirjoittaja analysoi elämyksiä, ja löytää niille uusia nimiäkin. Yhdestä Kankimäen osuvasti ja vetoavasti erittelemästä japanilaiskäsitteestä muotoilin tankan:


Mia, se termi,
tuo mono no aware,
kuin hetken lume:

pakahduttava onni,
joka katoaa, pian.


Kirjoittaja mainitsee, että ”tärkein Japanissa oppimani asia on se, että pudonneet kukat ovat vähintään yhtä kauniita ja merkityksellisiä kuin puissa olevat”. Kankimäen kirjassa yhdistyvät hienosti arkipäiväisyys, päivittäispuuhista jaarittelu, toisteisuus, tavallisuutta taittavat huiput, taiturimaiset kuvaukset, poikkitieteellistaiteelliset tulkinnat ja koskettavat oivallukset. Kiteytän tankamaisesti lukukokemukseni:


Ihailen tätä:
teksti elävöittää ja
luo monta aikaa.

Ajatella, vierasta
aihetta voi ahmia.


 

Kämmenenkokoinen uustestamentillisesta, läpinäkyvän ohuesta paperista painettu Miki-kirja on kevyt lukea. Helppo esine on hauska viritys e-kirjojen rinnalle ja kätevä kuljettaa matkalla.

Kämmenenkokoinen virsikirjamaisesta, läpinäkyvän ohuesta paperista painettu Miki-kirja on kevyt lukea. Helppo esine on hauska viritys e-kirjojen rinnalle ja kätevä kuljettaa matkalla.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja

Belgia-päivät

Muutaman päivän kevätarkikatkaisu tapahtui tänä vuonna Belgiassa. Vappupäiväaamuna lensin Brysseliin, jossa juhlapäivähulinointi osui hotellin edustalle Stalingrad Avenuelle. Läheisellä aukiolla erilaiset indiebändit testasivat kaiuttimien tehoa, ja monenmoiset solidaariset vaihtoehtokulttuurit kohtasivat. Vanha keskusta oli parin korttelin päässä. Kevättunnelma oli siten kohollaan.

 

Entisaikojen rakennustapa miellyttää aina silmää – kyllä raatihuoneen aukio on komea. Muuten kirjava kaupunkirakentaminen ansaitsee puoltolausunnon siksi, että monet ankeat seinät ovat saaneet sarjakuvamaisen kuvituspinnan.IMG_1013
IMG_1066

IMG_1067
Brugge

Toisena matkapäivänä kävimme Bruggessa, johon olen hinkunut siitä lähtien, kun muutamia vuosia sitten näin brittijännärin In Bruges. Elokuva rullasi menevästi, mutta etenkin sen talvinen keskiaikakaupunki lumosi ja vaikutti varsinaiselta päähenkilöltä. Brugge on komeasti säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä. Kadut ja talot henkivät aikaansa, ja jokunen kanava lisää pittoreskipisteitä.

Toukokuinen sää läheni leffan kuvaamaa, siten purevasti pohjoistuuli iski. Säätä pakoon pääsi Groeningemuseumiin, joka oli Jan van Eyckin vuoksi valittuna pääkohteena. Kannattaako leffan ja yhden taulun vuoksi käydä Bruggessa? Kannattaa. Paele Madonna -maalaus (Neitsyt ja lapsi kanoni Paelen kanssa, 1434-36) pistää tutkailemaan, miten joku on osannut tavoittaa sellaisen tarkkuuden ja tunnelman. Ei ihme, että taulua tituleerataan mestariteosten mestariteokseksi.

IMG_1096

Kanavanäkymä Bruggesta

IMG_1084

Siinä se on mainoksena: matkakohteena Jan van Eyckin maalaus.

IMG_1104

Keskiajan tyyppitalo – ei kuin uustuotantoon!

Kaupunki aikojen takaa.

Kaupunki aikojen takaa.

Paikallismakuja

Alkumatkan lukemistonani minulla oli matkarutiinieni tapaan paikallisromaani, jonka valitsemisessa ei ollut valinnanvaraa, sillä belgialaista kirjallisuutta käännetään niukasti. Annelies Verbeken Nuku! (suom. Titia Schuurman, Avain 2006/2011) kertoo kahden unettoman kohtaamisesta ja elämäntilanteesta. Maya on parikymppinen koohottaja, Benoit jo ikämies mutta lapsuustrauman akuutisti vaivaama. Kerronnassa ja kielessä on vetävä tempo, silti tempautumiseni jäi puolitiehen. Tarina ja kohtalot eivät lähteneet kuljettamaan minua ajatusmatkalle, ja kesti myös aikansa ennen kuin tajusin romaanin vuorottelevan näkökulmatekniikan. Tarina voisi tapahtua missä vain, paikallisväriä oli selvästi vain yhdessä sivuhenkilössä, jolla oli vuosikymmeniä ranskiskioski.

Matkalukemisto nähtynä hotellihuoneen ikkunan valossa

Matkalukemisto nähtynä hotellihuoneen ikkunan valossa

Belgialaiset mitä ilmeisemmin herkuttelevat. Etenkin suklaapuodit ja söpösti  pakatut makeistaideteokset viekoittelivat. Ranskalaisia perunoita tuli tietysti naposteltua, sikäläistä perinneruokaa. Simpukoita olisi ollut tarjolla tavalla ja toisella valmistettuna, mutta äyriäisallergikkona jouduin vain ihmettelemään kattilatarjoiluja. Vohveleita myyviä pikkupakuja oli kadunkulmissa, ja niiden makoinen tuoksu levisi houkuttelevana lähiympäristöön.

Taidetapaamiset

Musees royaux des Beaux-Arts tarjoaa mojovan kokooman flaamilaista taidetta. Kiehtovasta 1400-1600 -lukujen taiteesta on oiva otos. Petrus Christus, Hieronymos Bosch ja Jan Memling ovat ajanjakson alkupuolen taitureita (Jan van Eyckin teoksia ei kokoelmassa ollut). Pieter Brughel vanhempi ja nuorempi kuuluvat lempijaksoni loppupuolelle. Kummallakin oli oma kuvausotteensa, vaikka nuorempi myötäili vanhempaa. Isä-Brughel työsti joissain töissään Boschin tapaan absurdeja näkyjä. Kansakuvauksetkin ovat groteskiudessaan katsomaan naulaavan kummallisia ja sellaisina nykykatsojan silmissä eläviä, ilmeikkäitä ja aikaa tallentavia. (Brughel-intoiluni ylsi jopa siihen mittaan, että fiilistelin elämän katoavuutta ja joidenkin entisten eläjien jättämiä jälkiä vanhemman taiturin hautakirkossa.)

Pieter Brughel vanhempi teki edellä...

Pieter Brughel vanhempi teki edellä…

 

... ja nuorempi perässä.

… ja nuorempi perässä.

Samassa museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Sattumalta Jan Fabren (s. 1958) veistosteos oli näytillä juuri nyt. Herra on ainoa belgialaisnykytaiteilija, jonka tunnistan, sillä näin Åbo svenska teaterin lavalla 1980-luvulla hänen kokeellisen teatteriryhmänsä esityksen. Se oli vaikuttavan outo. Nyt tuli nähtyä multitaiteilijan teos tuoreimmasta päästä: sarvipäisiä rintakuvia kultaisina ja mustina, mallina taiteilijan oma pärstä.

Toisena vaihtuvana näyttelynä museossa oli Desire-nimeä kantava taulukattaus. Aamulla ennen museoon lähtöä luin digi-HS:ssä julkaistun Pirkko Kotirannan esseistisen jutun (3.5.2014) siitä, miten taidenäyttelyt käyvät uskonnottomien hartaushetkistä ja miten tietoon perustuvista ripustuksista pitäisi siirtyä tunnerekisteriä ruokkiviin näyttelyihin. Desire pyrki juurii siihen: eri tekijöiden eri aikojen töitä tiettyyn logiikkaan istutettuna. Osittain se toimi, osittain ei, sillä moniuloitteisen teeman esittäminen hajanaisin ja vain parinkymmenen teoksen valinnoin ei vastannut vaativaan otsikkoon.

Musees royaux des Beaux-Arts -kokonaisuuden kylkiäisinä on myös Magritte-museo. Siellä on erittäin kattava katsaus taiteilijan tuotantoon. Hänelle ominaiset, toistuvat symbolistisen surreaalit näkymät ovat tunnistettavan omaperäisiä. Näyttely osoitti myös sen, että Magritten tuotannossa on paljon muutakin kuin piippu ja knalli. Etenkin hilpeä 20-luku on omanlaisensa mainosjulisteineen, ja sittemmin sodan ahdistavuudessa symbolit muokkautuvat, linnut kyyhöttivät ja kivettyivät.

Magritte-museoon pääsee kätevästi yhteislipulla taidemuseon puolelta.

Magritte-museoon pääsee kätevästi yhteislipulla taidemuseon puolelta.

Lopuksi hajamietteitä

Brysselissä onnistuin muutamaan otteeseen eksymään. Art Deco -arkkitehdin Hortan kotimuseon etsintä oli päätyä väsähtämiseen, mutta perille päästyä oli vielä siedettävä tunnin jonotus. Huushollin pienet huoneet hämmästyttivät. Belgialainen jugend on siroa ja sievää verrattuna jyhkeään pohjoismaaversioon.

Manneken Pis pukeutui lyhyen matkan aikana useaan vaateparteen – pojulla on valittavana noin 600 asua – ja siskolikka Janneken oli teljetty vanhan keskustan toiselle puolelle kaltereiden taa.

Manneken Pis yhdessä noin 600 asustaan

Manneken Pis yhdessä noin 600 asustaan

 

Metsästin mauttominta Manneken-krääsää, tässä mahdollinen voittaja.

Metsästin mauttominta Manneken-krääsää, tässä mahdollinen voittaja.

 

Feministinen vastaveto, Janneken Pis , on kätketty kaltereiden taa. Tässä hänet tavoittaa turistikollegan otoksen kautta.

Feministinen vastaveto, Janneken Pis, on kätketty kaltereiden taa. Tässä hänet tavoittaa turistikollegan otoksen kautta.

Toisena matkalukemisenani oli ei-belgialainen teos, ensimmäinen MIKI-kirjani. Virsikirjaa muistuttava hentopaperinen, kämmeneen sopiva painotuote on kätevä kuljettaa matkalla, ja sisältökin matka- ja päiväkirjamaisena kulttuuriseikkailuna sopi tunnelmaan, vaikka Japani olikin teemana. Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava/Miki 2013) on helppolukuinen, sitä sopi lukaista paloittain nähtävyyksien lomassa.

Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin, löytyi reissultani, etenkin Brughelit, van Eyck ja Bruggen kanavamaisemat. Ja sitten tapasin lukevan naisen aikojen takaa: Quenten Metsysin maalauksessa pankkiiri laskee rahojaan ja hänen tyyni vaimonsa keskittyy lukemiseen. Näin 1500-luvulla. Minulla ei ole taustatukena pankkiiria mutta paneudun silti jatkossakin lukemiseen, aika ajoin, aikoihin ja ajatuksiin ajautuen.

Ympärillä tapahtuu vaikka mitä, mutta on myös tilaa naiselle ja kirjalle. Yksityiskohta

Ympärillä tapahtuu vaikka mitä, mutta on myös tilaa naiselle ja kirjalle. Yksityiskohta Quenten Metsysin maaluksesta.

 

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Sekalaista, Taide