Avainsana-arkisto: Susanne Maude

Seitsemän kirjaa ystävyydestä

Rehellisyyden nimissä pidän ystävänpäivää jenkkiläisenä markkinointitouhuna, mutta se ei estä minua valitsemasta luettavaa ystävyysteemalla. Ystävyyden merkitys on suuri, joten kyllä sitä tekee mieli helliä – ja lukea siitä. Ja näissä suhteellisen lähiaikoina ilmestyneissä kotimaisissa kirjoissa kyse on nimenomaan ystävyyden merkityksistä. Viidestä kirjasta olen postannut jo oman jutun, mutta kahdesta luonnehdin ydinkokemukseni tähän koosteeseen. Kukkikoot tällä kertaa tällaiset ystävyyden kirjallisuuskukkaset.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Elomaan kirjassa kertoja palaa muistoin aikoihin, kun bileet olivat toinen toistaan vetävämpiä ja ne sai jakaa parhaan ystävän kanssa Ultra Bran tahdissa. Elämä vie sittemmin kertojan maailmaa reissaamaan, mutta ystävyydellä on sijansa muotoaan muuttaneenakin.

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Aikuiseen ystävyyteen on tullut särö, mutta ystävä on kuitenkin mielessä. Voiko välejä palauttaa? Ja voiko ystävystyä vävyn kanssa, ja onko tyttären ero samalla ero vävy-ystävästä? Entä mitä sisältää ystävyys Espanjassa suomalaisnaisen ja afrikkalaistytön välillä? Tämä kirja antaa näkymiä ystävyyden venyvyyteen.

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat

Kirjassa kuvattu lapsuudenystävyys lähentyy sisaruutta. Yhteinen syke sallii erilaisuuden, ja jakaminen jatkuu parikymppiseksi. Sitten väliin tulevat muuttujat etäännyttävät. Kerrassaan hienosti kirjassa kuvataan aikuisuuden sävyjä, elämänkokemusten vaikutuksia ja yhteyden luomista etääntymisen jälkeen. Kaiken puolin sykähdyttävä romaani.

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miesten ja naisten kirjallisuudesta voisi haastella kaikenlaista. Sitäkin, miten naisten kirjallisuus saa helposti hömpän määreet. En pidä hömppäyttä negatiivisena, sillä kevyellä ihmissuhdeproosalla on aikansa ja paikkansa. Pintaremontti olkoon mieshömppää, sillä siinä mieshenkilöiden ystävyyssuhteet ja muut ihmissuhteet ovat kevyesti keskiössä. Tähän listaukseen kirja ilman muuta kuuluu, sillä ystävyksien tukiverkko kuvataan kivasti.

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Maggie on suomalaisen nykytanssin pioneeri ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeltin ystävä, kenties enemmänkin. Nuotion kirja kuvaa Vennyn ja Juhani Ahon liiton raunioita ja Vennylle elintärkeää tunnesuhdetta Maggie Gripenbergiin. Siitä olisin lukenut enemmän ja syvempää. Kirjassa on myös nykyaikataso, jossa kaksi eri-ikäistä naista yllättäen ystävystyvät. 

Virkistävästi kirjassa kuvataan sitä, miten myös ystävystyminen muistuttaa ihastushullaannusta. Ihan kaikki kirjan osat eivät loksahda lukumakuuni, mutta kirja on viihdyttävä ja ystävyysteemaan se osuu täysin. Hauska oli lukea kirjapiirikuvauksia, nekin ystävyyden sävyttämiä!

Eppu Nuotio: Maggie ja minä (Otava 2020), luin BookBeatissa.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

Romaanin kuusikymppisen kertojan sydänystävän kuolema järkyttää elämänperustuksia. En muista lukeneeni näin suoraa surun käsittelyä ja nimenomaan surua ystävän menetyksestä. Kirja saa pohtimaan, millaisia ovat kulttuurimme tavat surra muita kuin lähisukua tai millaista on poiketa tavoista.

Tiainen kertoo viehättävän juurevasti kaikesta kertojan elämään kuuluvasta kuten perhehuolista, avioliiton urautumisesta ja työväsymyksestä sekä siitä, miten oleellisia hyvinvoinnille ovat ihmiset, joiden kanssa saa avoimesti jakaa elämäänsä ja ajatuksiaan. Kirja antaa tilaa murheelle ja huolille, mutta se ei unohda toivoa, uudistumista ja elämän elämistä eteenpäin.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020), sain kirjan kustantajalta, kiitos!

Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Varjoihmiset valloittaa etenkin lapsuus- ja nuoruusosuuksineen. Niissä Juha näyttäytyy taviksista poikkeavana tyyliltään, ja hän kaveeraa Paulin kanssa, jonka vanavedessä voi kokeilla meikit, merkilliset asusteet ja Lepakon punk-huumaa. Ystävyydellä ylitetään poikarajoja. Kirja seuraa kiehtovan arvoituksellisesti myös Juhan nykyhetkeä ja sen kriisinpoikasia sekä mahdollista ystävyyden palautumista. Mainiota!

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Esikoiskirjoista 2020

Helsingin Sanomat palkitsee taas esikoiskirjan. Palkintoehdokkaista en ole lukenut Janne Saarakkalan, Milja Sarkolan, Sini Siverin ja Elsa Töllin kirjoja. Mutta kuusi muuta ehdokasta olen lukenut.

Reetta Aalto: Vadim

Rouhea rakkauskertomus vie muutaman vuosikymmenen takaisiin taidepiireihin Pietariin. Lisää: klikkaa tästä.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä

Konstailematon novellistiikka viehättää, ja 15 novellia erilaisista, epämukavistakin olosuhteista yllättää lukijan. Lisää: klikkaa tästä.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa. Mutta miten sille käy eksentrisessä pohjoisen lomakylässä? Lisää: klikkaa tästä.

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Pienissä osissa on ihmisen osa noin sata vuotta sitten ja nyt. Nuorten kohtalot ja valinnanmahdollisuudet kuitenkin ovat muuttuneet. Lisää: klikkaa tästä.

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tuhkaan peittyneestä Lapista paljastuu vankileirien jäämiä, mutta ihmisissä palaa yhä sota-aika. Uutta näkökulmaa saa tästä esikoisesta. Lisää: klikkaa tästä.

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Suomensukuisissa paluumuuttajissa näkyvät Stalinin ajan jättämät jäljet ja nyky-Venäjän historiatulkinta, mutta tärkeimpiä ovat yksilökokemukset. Lisää: klikkaa tästä.

Palkinnonjakoni

Ennustan Järvikallaksen novellien voittavan, ja sopii se minulle. Palkinnon ojentaisin myös Anna Soudakovalle, mutta puolittaisin sen Susanne Mauden kanssa. Mauden romaani Ennen kuin unohdat ei ole ehdokkaana mutta minut se voitti puolelleen raikkaana ystävyyskuvauksena ja ajankuvana, katso vaikka postaukseni: tässä.

Ehdokasjoukkoon lisäisin Rosa Clayn (tässä), jossa Vappu Kannas kuvaa sisäistyneesti yhtä poikkeuksellista ihmiskohtaloa. Myös Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit (tässä) on minun makuuni, mutta ehkä kokenutta käsikirjoittajaa ei noteerattu esikoiskirjailijaksi.

Tärkeintä on, että uutta kirjallisuutta julkaistaan ja luetaan. Ja on siitä hyvä kirjoittaakin, jotta kirjat löytäisivät lukijansa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat

Tyttöjen ja naisten välinen ystävyys, siitä riittää ammennettavaa. Siksi aiheesta liikenee hyvin Susanne Maudelle, joka kuvaa kahden turkulaistytön kasvua aikuisiksi 1960-luvulta 1970-luvun loppupuolelle. Romaani Ennen kuin unohdat (Gummerus 2020) käsittelee sekä ystävyyden kestämistä että suurten salaisuuksien vaikutuksia elämään.

Kirjan kertoja Eeva ystävystyy lapsena:

”S niin kuin Sirkku.

En voi olla tuijottamatta.

Tyttö näyttää vähän linnulta. Sellaiselta ettei sitä kannata sulkea käsien suojiin, se voi vielä nokkaista.”

Eevan tasapainoinen, tavallinen perhe ottaa ongelmaperheeseen syntyneen Sirkun siipiensä suojaan. Tytöt jakavat kaiken, mutta sitten parikymppisenä tuleekin sellaista, jota ei voi enää jakaa. Silti Sirkku nokkaisee siitä osansa.

Nyt pähkäilen, kuinka paljon kerron juonesta. Päädyn siihen, etten paljasta koko kirjan oleellisinta asiaa. Romaanin nimeä Ennen kuin unohdat pohdiskelen, sillä romaani kertoo kuitenkin siitä, ettei voi unohtaa, ei koskaan – sittenkään, kun kykenee elämään eteenpäin.

Eeva kertoo puhtaasti omalta kannaltaan, hänen tunteensa ovat pinnassa. Aikuistumiseen liittyvät asiat kulkevat juonta pätkien siten, että väliin jää aikoja, joista Eeva ei kerro. Juonijännite säilyy mainiosti, vaikka puolivälin jälkeen toivon hieman jouduttamista. Eeva kertoo itseensä, Sirkkuun, äitiin ja rakkauksiin liittyvät asiat. Eeva ja Sirkku ovat kiinnostavia, eloisia henkilöitä, ja henkilökuvaus onnistuu psykologisesti.

Tarkat huomiot tilanteista ja tuntemukset siirtyvät sutjakkaaksi kieleksi, ja dialogi soljuu luontevasti. Etenkin ihastelen sitä, miten kerrontaan rakentuu tasoja. Esimerkiksi Eevan kohtaaminen siltojen rakennuksesta kiinnostuneen insinööriopiskelijan kanssa on sellainen, kun nuori mies sanoo siltakiinnostuksensa syyn: ”Että ihmiset osaa rakentaa tyhjän yli.”

Pidän Mauden esikoisromaanista monesta syystä. Siinä on oma ääni ja omanlainen ote, vaikka aiheet ovat tuttuja.

Raikkaasti romaani kertoo tyttöjen ja naisten seksuaalisuudesta ja kehollisuudesta aikana, jolloin luulemme, että alkoi seksuaalinen vapautuminen, mutta ehkäisyä ei juuri käytetä, ja jolloin aborttilaki muuttui. Seksistä ei paljon puhuttu, mutta Sirkku toteaa suoraan: ”Miks helvetissä panemisen pitää tuntua niin hyvältä.” Se kertoo myös siitä, mikä kaikki voi vaikuttaa haluun tai haluttomuuteen. Halusta voi seurata raskaus tai sitten ei, ja raskaanakin on haluja. Siitäkin romaanista voi lukea.

Mietin paljon romaanin sisaruusteemaa, sellaista, joka ei edellytä yhteisiä vanhempia. Eevan ja Sirkun suhde jännitteineenkin kertoo siitä arvosta, että on ihmisiä, joihin sitoo yhteinen historia. Sillä voi selvitä pahimmista, jos niin antaa tapahtua.

”Oikeastaan haluaisin soittaa Sirkulle. Haluaisin soittaa ja kertoa, että kun vedän leikkauskäsineet sormiini, minusta tulee samalla vähän enemmän, siltä se tuntuu, ja aina silloin, hetken, ajattelen isää.

Sirkku tietäisi mitä se merkitsee.

Se seisoi eilen kadulla edessäni, ja sen takissa oli vihreällä pohjalla ruskeat napit, nappien välissä kangas rakoili vatsan päällä. Se on raskaana, ne asuvat lähellä meitä, ja se sanoi, että sillä on ollut ikävä.”

Susanne Maude

Ennen kuin unohdat

Gummerus 2020

romaani

364 sivua.

Sain ennakkokappaleen kustantajalta; kirja ilmestyy 21.9.2020.

(Minä niin toivoisin, että tästä kirjasta tehtäisiin tv-sarja. Minulla on jo roolitusehdotus: Eeva (Satu Tuuli Karhu), Sirkku (Anna Airola), Matti (Olli Riipinen), Lasse (Paavo Kinnunen).)

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani