Tänään 12.2. vieteään lukurauhan päivää. Sattumalta suljin juuri viimeisen sivun kirjasta, jonka teemat ja sanoma osuvat päivään. Celeste Ng on kirjoittanut julistusromaanin Kadonneet sydämemme (Gummerus 2023). Se varoittaa maailmasta, jossa tiedonvälitystä kontrolloidaan, kouluista on poistettu kirjat, kirjastoissa hyllyt ammottavat tyhjillään muistutuksena kielletyistä kirjoista ja makuloidut kirjat on möyhennetty – kirjajätteestä on valmistettu vessapaperia.
Romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen USA:ssa. Maa on selvinnyt fataalista talouskriisistä ja sen jälkeen Yhdysvaltoja hallitaan uudella PACT-lainsäädännöllä. Romahduksesta syytettiin Kiinaa, joten uusi nousu perustui kaiken epäamerikkalaisen kyttäämiseen, vainoamiseen ja rankaisemiseen. Yksi keskeinen keino on pakkohuostaanottaa epäilyttäviltä ja kapinoivilta perheiltä lapset. Kansalaisten aivopesu on onnistunut: aasialaistaustaiset leimataan; he elävät vainon ja väkivallan pelossa
•
Romaani käsittelee epätasa-arvoisen ja väkivaltaisen valtion tilaa yhden perheen kokemuksin. Aasialaistaustainen Margaret Miu katoaa, jotta omaa lasta ei huostaanotettaisi. Bird-poika oli äidin karatessa 9-vuotias, nyt 12-vuotias. Isä ei suostu kertomaan mitään, mutta äitiään kaipaava poika saa vähitellen selville asioita ja lähtee etsimään äitiään.
Romaani jakautuu kolmeen osaan: Birdin näkökulmasta äidinetsintään, Margaretin elämäntarinaan ja Margaretin vastaiskuun. Ytimenä on vanhemman rakkaus lapseen: ”Mutta loppujen lopuksi jokainen tarina, jonka haluan kertoa, on yksi ja sama.”
Romaani on pidäkkeettömän pateettinen ja sanomakeskeinen. Vaikka se on kerronnallisesti ja tarinallisesti taitava, sisällön osoittelevuus osin verottaa kaunokirjallisia pyrintöjä. Mutta ymmärrän Ngin tavoitteet: hän taistelee kaunokirjallisuuden voimin uhkaavaa tulevaisuutta vastaan. Siispä siirryn kirjan kirvoittamiin ajatuksiin kirjallisuuden merkityksestä ja jätän itse kirjan ruodinnan.
•
Romaani on saanut nimensä Kadonneet sydämemme -romaanin äidin Margaret Miun runosta. Odottava ja tuore äiti purki lyyrisiä tuntojaan pullollaan äidinrakkautta suuren talouskriisin aikana piittaamatta yhteiskunnasta. Runokokoelmaa ei myyty muutamaa kymmentä kappaletta enempää. Mutta sitten PACT-lain jälkeen jotkut uskalikot osoittivat mieltään pakkohuostaanottoja vastaan, ja yksi nuori nainen kantoi kylttiä, jossa siteerattiin Margaretin runoa ”Kaikki kadonneet sydämemme”. Sattumaa, joka muutti paljon, etenkin Miun elämän. Sellaista kirjallisuus voi olla.
Runon siteeraus vailla kontekstia johtaa runon tulkintaan, joka on muu kuin runoilijan tarkoitus. Yhtä kaikki: runoilija muuttuu valtaapitäjien silmissä rikolliseksi. Yhtä kaikki: Ngin romaani kertoo, miksi kirjallisuus on vaarallista – ja tärkeää. Se osuu tunteisiin, se voi levitä suusta suuhun ja vaikuttaa.
Yksi keskeinen juonne romaanissa ovat sadut ja tarinat, joita kerrotaan lapsille sukupolvesta toiseen – joita siis täytyisi kertoa eikä jättää kertomatta ja lukematta, mikä vaikuttaa olevan nykymaailman trendi. Romaanin Birdin osuudessa oleellista on tarinan ja sadun vaikutus kohtalonomaisesti – löytäminen oikealle tielle, mahdollisuus oikeisiin ratkaisuihin.
•
Kirjojen ja kirjastojen haavoittuvuus totalitarismissa, kansalaisten aivopesussa ja tiedonvälityksen kontrolloinnissa on tässä romaanissa sitä samaa kuin kaikissa vastaavissa. Silti se osuu: ei tarvitse kuin kääntää katse itärajamme taa kiellettyjen kirjojen listoihin, ja niitähän on myös USA:n kouluissa (natsien kirjarovioista puhumattakaan). Joten aikamme tarvitsee margaretmiut ja Anna Ahmatovan, joka mainitaan romaanissa ja jolta on kirjan alun motto.
Lukija sen oivaltaa ja kirjailija jälkisanoissaan vielä sitä korostaa: romaanin tulevaisuudenkuva on pelottavan totta. Romaanissa on kohta, jossa muslimitaustainen mies muistuttaa jenkkilässä levinneestä etnisestä vainosta ja väkivallasta syyskuun 11. päivän jälkeen. Ng muistuttaa myös alkuperäiskansojen lasten pakottamisesta koulukoteihin. Entä miten voimistuvat nyt epäluulot aasialaisilta näyttäviä kohtaan, kun kiinalaisia vakoiluilmapalloja ammutaan Amerikan mantereen ilmatilasta ja kauppasota vaikuttaa olevan käynnissä?
Celeste Ng synkistelee merkkejä, joita on nyt ilmassa ja on ollut ennenkin. Valoton hän ei ole, koska usko tarinaan on vahva. Tarinat ylittävät yksittäisen elämän ja niissä elämä voi jatkua. Tarinoita kokoamalla jää eloon.
Siis lukurauhaa! Jospa jokainen pieneltä osaltaan pitää tarinoita elossa. Ja maailmaa kasassa.
”Bird. Miksi minä kerroin sinulle niin paljon tarinoita? Koska minä halusin, että sinä ymmärtäisit maailmaa. Koska halusin tästä maailmasta sinulle ymmärrettävän. Koska halusin, että maailmaa voisi ymmärtää.”
•
Celeste Ng: Kadonneet sydämemme, suomentanut Taina Helkamo, Gummerus 2023, 247 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 