Avainsana-arkisto: Vigdis Hjorth

Helsinki Lit 2020 kirjavinkkeinä

Sattuneesta syystä kevään keskeinen kirjatapahtuma Helsinki Lit peruuntui. Olen silti viettänyt lukufiestaa kera käännöskirjojen, joiden kirjailijoita toivoin kuulevani toukokuun tapahtumassa.

Olen kirjoittanut blogipostaukset Helsinki Lit -ohjelman kuudesta kirjasta. Kokoan tähän kirjoista lyhyet vinkit ja pitempiin pohdintoihini linkit. Järjestyksen pummasin Litin ohjelmasta.

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Henkilökohtaisen ja tietoaineksen yhdistäminen vaatii taitoa, ja sitä Svenssonin kirjassa riittää. En etukäteen arvannut, miten kiinnostava eläinlaji ankerias voi olla. Ehkä elämän perimmäinen salaperäisyys kiteytyy luikertelevassa oliossa, jonka syntymäpaikkaa ei edelleenkään ole saatu selville. Kiehtovaa!

Max Porter: Lanny

Moniäänisyyden ystäville Porterin Lanny-romaani olkoon pakollista koettavaa. Pieni, outo poika katoaa, mikä kiihdyttää kyläläisten tuntoja, lisäksi pakkaa sekoittaa irreaali aines. Maittava sekametelisoppa, joka sopii odottamattoman hyvin kuunneltavaksi äänikirjana.

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Pikkutyttö Dar el Salaamissa uskoo jumalaan, henkiin ja tarinoihin. Hän saa kantaa kuolleen siskon nimeä ja hapuilla lukuisten ohjeiden, määräysten ja rangaistusten kotikulttuurissa. Ja kun pahaa tapahtuu, saa aina syyttää itseään. Tämän kertomus satuttaa, mutta toivosta ei siinä silti luovuta.

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Perintötekijät on romaani perheestä, jossa jokaisen perheenjäsenen käsitys lapsuudesta on erilainen. Minäkertoja on viisikymppinen nainen, perheen esikoinen, joka isän kuoltua nostaa piilotellun kissan pöydälle. Paljastuneet kynnet raapivat tunnelmia jäytävästi.

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Schulmanin romaanin isovanhempiensa perhehelvetistä sijoitan kevääni kolahduskirjoihin. Ihastelen taitoa yhdistellä kertojan ongelmia, perhesalaisuuksia ja romaaniaineksia. Näin teksti tunkee ihona alle sekä riipaisee rakkaudella ja rakkaudettomuuden seurauksilla.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Henkilökohtaisista kipupisteistä on vaikea puhua, kirjoittaakin, mutta Pine kirjoittaa niistä esseetyyliin niin, että niitä on helppo lukea. Helppous ei liity aiheisiin vaan taipuisaan tapaan kertoa ja kuvailla ajatuksia ja elämäntapahtumia. Kirja on suora ja silottelematon, kokonaisvaikutelma avoin ja fiksu.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Norjalaisen tunturipuron kirkkaana mutta samalla pyörteisenä virtana etenee Vigdis Hjorthin romaanin kieli ja kerronta. Perintötekijät (S&S 2020) on jälleen osoitus Katriina Huttusen taidosta kääntää alkuteksti orgaanisen oloiseksi.

Romaanin kertoja, kuusikymppinen Bergljot saa tiedon kytevästä ennakkoperintöriidasta, koska hänen kaksi nuorempaa siskoaan Astrid ja Åsa on saamassa vanhempien kaksi mökkiä. Bergljot ja veli sivuutetaan perinnönjaossa. Vaikka veli ja Bergljot ovat olleet vuosia välirikossa vanhempiensa ja osittain myös sisarustensa kanssa, oikeudentuntoinen veli haluaa tasapuolisen kohtelun. Tämä käynnistää upotettujen perheasioiden pintaan nousun.

”Häpesin puhuessani ja häpesin nähdessäni kuulijoiden kasvot, ja häpesin kotimatkalla miten olin kertonut mökkien arvosta ja yliannostuksesta, lapsellisesti ja kimeällä äänellä, tavoilla jotka kuuluivat lapsuuteen, typerään nuoruuteen, häpesin koko yön, en saanut häpeältä nukuttua, koska en ollut aikuinen, koska en pystynyt kertomaan kypsällä ja tasapainoisella tavalla, koska minusta tuli taas lapsi.”

Teksti imaisee mukaansa, ja kielikirkkauden lisäksi juoni jouduttaa tempautumista kirjaan. Tapausten kulku etenee lähes jännärimäisesti, sillä kahtia jakautuneen perheen pulmat ja vaietut salaisuudet selviävät vähitellen lukijalle. Kertoja pihtaa syitä taitavasti, ja kun ne kirjan puolenvälin jälkeen paljastuvat, syntyy uusi, jäytävän psykologinen jännitysmomentti: miten perheenjäsenet käsittelevät avoimesti avattua traumaa? Miten kertoja selviää, kun psykoanalyysissa möyhennetty trauma taas aktivoituu?

Vaikka tekstiin tungetaan Freudia ja Jungia, pysyy tarina kertojan tunnetotuudessa kiinni. Kerronnan tehokeinoja ovat suoruus, toisto, kierteisyys ja havaintojen tarkkuus. Väkevästi välittyy etenkin kertojan vellonta: tällaista on, kun ytimiä nävertävää asiaa käsitellään. Tällaista on, kun kertoja tulkitsee muiden reaktioista ja viesteistä sanatarkkaan joka nyanssin, mitä kukin on milloinkin sanonut ja tarkoittanut. Välillä uuvun veivaamiseen – mutta ei, kertoja ei pääse irti, ei millään, vaan veivaa ja veivaa.

wp-1581854687746.jpg


Kertojakeskeisyydessä on joitain suvantoja, joissa kertoja tulkitsee toisten näkökulmaa ja joissa havaintojen tarkkuus yltää runollisuuteen ja ajatelmallisuuteen. Hienosti kertoja kytkee myös ystäviään osaksi vyörytystään. Osin ystäväosuudet laventavat kertojan kapeaa näkökulmaa. Pääpiirre on kuitenkin se, että kertoja on keskellä, muut sumussa kertojan sumentuneen olemisen liepeillä.

Myös Bergljotin lapset ja pienet lapsenlapset saavat aimon osan Bergljoltin lapsuudenperheen vuosikymmeniä käynnissä olleesta sairaasta tilanteesta. Tätä mietin paljon. Ja pistää kirja miettimään muutenkin ihmisten suhteita ja suhtautumista.

”Sen muistaisi, ajattelin, seuraavalla kerralla kun reagoisin yllättävän voimakkaasti kohdatessani toisen ihmisen tai ilmiön, että selitys ei todennäköisesti ollut toisessa ihmisessä, ilmiössä, vaan minussa.”


Romaani vetää monin tasoin syövereihinsä ja pistää miettimään vääryyksiä ja taitamattomuuksia, joita perheen sisällä tehdään. Jokaisella perheenjäsenellä on tietoisia ja tiedostamattomia syitä ja motiiveja, jokaisella on hetkensä nähdä ja sulkea silmänsä, jokaisella on keinonsa manipuloida.

Ehkä liikaa nyt ympäripyöristelen, mistä on kyse, mutta haluan jokaisen lukijan pääsevän kirjaan ennakkotiedottomana. Tämän paljastan: on kyse nähdyksi, kuulluksi ja tunnistetuksi tulemisesta – on sitten kyse 5-vuotiaasta, 50-vuotiaasta tai 80-vuotiaasta. On myös kyse siitä, ketä uskotaan. Tämä romaani on Bergljotin. Minkälainen romaani olisi veljen tai kahden pikkusiskon? Entä äidin tai isän?

Vakuutun romaanin otteesta aiheeseensa: näin kivuliaasta aiheesta näin luistaen. Autofiktiosta tässä on kyse, niin tietävät kertoa kirjan esittelytekstit, ja kirjan sisällön suoruus on herättänyt Norjassa kohua ja kirjailijan perheenjäsenten ulostuloja. Maantieteellinen etäisyys ehkä vaikuttaa minuun niin, etten auto-ominaisuuksia jää sen kummemmin ruotimaan, vaan lyhyesti: tämä kirja on riepova ja väkevä.

Vigdis Hjorth
Perintotekijät
S&S 2020
romaani
Katriina Huttunen
245 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muualla mm. Kirjaluotsi ja Reader, why did I marry him?.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani