Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Norjalaisen tunturipuron kirkkaana mutta samalla pyörteisenä virtana etenee Vigdis Hjorthin romaanin kieli ja kerronta. Perintötekijät (S&S 2020) on jälleen osoitus Katriina Huttusen taidosta kääntää alkuteksti orgaanisen oloiseksi.

Romaanin kertoja, kuusikymppinen Bergljot saa tiedon kytevästä ennakkoperintöriidasta, koska hänen kaksi nuorempaa siskoaan Astrid ja Åsa on saamassa vanhempien kaksi mökkiä. Bergljot ja veli sivuutetaan perinnönjaossa. Vaikka veli ja Bergljot ovat olleet vuosia välirikossa vanhempiensa ja osittain myös sisarustensa kanssa, oikeudentuntoinen veli haluaa tasapuolisen kohtelun. Tämä käynnistää upotettujen perheasioiden pintaan nousun.

”Häpesin puhuessani ja häpesin nähdessäni kuulijoiden kasvot, ja häpesin kotimatkalla miten olin kertonut mökkien arvosta ja yliannostuksesta, lapsellisesti ja kimeällä äänellä, tavoilla jotka kuuluivat lapsuuteen, typerään nuoruuteen, häpesin koko yön, en saanut häpeältä nukuttua, koska en ollut aikuinen, koska en pystynyt kertomaan kypsällä ja tasapainoisella tavalla, koska minusta tuli taas lapsi.”

Teksti imaisee mukaansa, ja kielikirkkauden lisäksi juoni jouduttaa tempautumista kirjaan. Tapausten kulku etenee lähes jännärimäisesti, sillä kahtia jakautuneen perheen pulmat ja vaietut salaisuudet selviävät vähitellen lukijalle. Kertoja pihtaa syitä taitavasti, ja kun ne kirjan puolenvälin jälkeen paljastuvat, syntyy uusi, jäytävän psykologinen jännitysmomentti: miten perheenjäsenet käsittelevät avoimesti avattua traumaa? Miten kertoja selviää, kun psykoanalyysissa möyhennetty trauma taas aktivoituu?

Vaikka tekstiin tungetaan Freudia ja Jungia, pysyy tarina kertojan tunnetotuudessa kiinni. Kerronnan tehokeinoja ovat suoruus, toisto, kierteisyys ja havaintojen tarkkuus. Väkevästi välittyy etenkin kertojan vellonta: tällaista on, kun ytimiä nävertävää asiaa käsitellään. Tällaista on, kun kertoja tulkitsee muiden reaktioista ja viesteistä sanatarkkaan joka nyanssin, mitä kukin on milloinkin sanonut ja tarkoittanut. Välillä uuvun veivaamiseen – mutta ei, kertoja ei pääse irti, ei millään, vaan veivaa ja veivaa.

Kertojakeskeisyydessä on joitain suvantoja, joissa kertoja tulkitsee toisten näkökulmaa ja joissa havaintojen tarkkuus yltää runollisuuteen ja ajatelmallisuuteen. Hienosti kertoja kytkee myös ystäviään osaksi vyörytystään. Osin ystäväosuudet laventavat kertojan kapeaa näkökulmaa. Pääpiirre on kuitenkin se, että kertoja on keskellä, muut sumussa kertojan sumentuneen olemisen liepeillä.

Myös Bergljotin lapset ja pienet lapsenlapset saavat aimon osan Bergljoltin lapsuudenperheen vuosikymmeniä käynnissä olleesta sairaasta tilanteesta. Tätä mietin paljon. Ja pistää kirja miettimään muutenkin ihmisten suhteita ja suhtautumista.

”Sen muistaisi, ajattelin, seuraavalla kerralla kun reagoisin yllättävän voimakkaasti kohdatessani toisen ihmisen tai ilmiön, että selitys ei todennäköisesti ollut toisessa ihmisessä, ilmiössä, vaan minussa.”

Romaani vetää monin tasoin syövereihinsä ja pistää miettimään vääryyksiä ja taitamattomuuksia, joita perheen sisällä tehdään. Jokaisella perheenjäsenellä on tietoisia ja tiedostamattomia syitä ja motiiveja, jokaisella on hetkensä nähdä ja sulkea silmänsä, jokaisella on keinonsa manipuloida.

Ehkä liikaa nyt ympäripyöristelen, mistä on kyse, mutta haluan jokaisen lukijan pääsevän kirjaan ennakkotiedottomana. Tämän paljastan: on kyse nähdyksi, kuulluksi ja tunnistetuksi tulemisesta – on sitten kyse 5-vuotiaasta, 50-vuotiaasta tai 80-vuotiaasta. On myös kyse siitä, ketä uskotaan. Tämä romaani on Bergljotin. Minkälainen romaani olisi veljen tai kahden pikkusiskon? Entä äidin tai isän?

Vakuutun romaanin otteesta aiheeseensa: näin kivuliaasta aiheesta näin luistaen. Autofiktiosta tässä on kyse, niin tietävät kertoa kirjan esittelytekstit, ja kirjan sisällön suoruus on herättänyt Norjassa kohua ja kirjailijan perheenjäsenten ulostuloja. Maantieteellinen etäisyys ehkä vaikuttaa minuun niin, etten auto-ominaisuuksia jää sen kummemmin ruotimaan, vaan lyhyesti: tämä kirja on riepova ja väkevä.

Vigdis Hjorth
Perintotekijät
S&S 2020
romaani
Katriina Huttunen
245 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muualla mm. Kirjaluotsi ja Reader, why did I marry him?.