Nobel-palkinnon innoittamana tartuin ensimmäiseen modiaanooni. Sattumanvarainen valintani oli kohtuullisen kapoinen romaani Nuoruus (WSOY 1986). Pöyhin ennakkotietoja Patrick Modianon tuotannosta, ja niiden perusteella osasin odottaa häilyviä tuokiokuvia. Enteilin joelhaahtelamaista otetta. Aprikoin, alkaako minua vaivata, ettei McEwania, Atwoodia tai Murakamia palkittu naftaliinista nostetun ranskalaisen sijaan. Ehei, en ryhdy spekuloimaan yhden luetun teoksen perusteella palkintoraadin arvostelukykyä.
Romaani alkaa Odilen 35-vuotissyntymäpäivästä. Sitä juhlistetaan Louisin, kahden lapsen ja ystäväperheen voimin. Viitteellinen lähtötilanne on kimmoke palata pääparin menneisyyteen parikymppisinä.
Juoni ei ole oleellinen. Nuoret tapaavat ja haahuilevat. Touhuilua määrittävät sattumanvaraisuus ja tilanteesta toiseen liukuminen. Teemana voisi olla nuoruuden joutilas, tavoitteeton, ajautuva päämäärättömyys. Sen – hämärän välikön ennen johonkin suuntaan kääntymistä – romaani kaappaa talteen.
Minua mietityttävät eniten Odilen kolkot kokemukset nuorena naisena kabareepiireissä ja Pariisin yönkiiltävillä kaduilla. Nuoruuden herkullisin piirre on tarinassa pomppiva väki. Kummalliset tyypit marssivat suoraan tilanteisiin ja häipyvät. Kenestäkään en oikein pääse perille, enkä uskalla heidän merkityksestään lausua mitään. Kieli on toteavaa, ja välillä kerronta hätkähdyttää äkkisiirtymällä tai hetkestä irtoavalla ajatuksella.
Oleellista on ilmapiiri. Siinä on outo sekoitus tunnelmointia ja tunteettomuutta. Mitkä lienevät välinpitämättömyyden ja viileän tyylikkyyden erot? Se ei minulle selviä, mutta kerronnan visuaalisuus vaikuttaa. Vääjäämättömästi näen silmissäni hieman kulahtanein värisävyin filmatun ranskalaisleffan, jossa eksentriset hahmot lipuvat Seinen rantamilla niitä näitä jutustellen tai vaeltaen naama peruslukemilla kovin chic.
Romaani sekä ärsytti että viehätti. Tuskastuin useaan otteeseen, sillä lipsuin tarinan tarttumapinnalla. Silti impressionistinen ailahtelevuus myös miellytti. Pääsin hetkeksi tirkistelemään tuntemattomien henkilöiden kohtaamisia, yhden parin yhteiselämän alkuvaiheita ja hetkeä 15 vuotta myöhemmin. Eletty elämä läikkyi, vaikka pinta oli tyyni. Ja loppuvirke on hieno. (Minun on pakko siteerata se. Sijoitan lainauksen ihan loppuun, joten pysähdy tähän, jos haluat säästää sen oman Nuoruutesi huipennukseksi.)
– – –
Patric Modiano
Nuoruus
Une Jeunesse
Suomentanut Jorma Kapari
WSOY 1986
164 sivua
Lainasin kirjastosta.
Jokin, mistä hän mietti myöhemmin oliko se vain hänen nuoruutensa, jokin, mikä oli painanut häntä siihen asti, irtosi hänestä, kuin kappale kalliota joka vierii hitaasti mereen ja katoaa vaahtokimppuun.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 