Anna Tuorin mystiseen kuvamaailmaan ihastuin keväällä 2011, kun hänet valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi ja siihen liittyvät näyttelyt olivat Tampereella ja Meilahdessa. Omaleimainen tyyli ja arvoitukselliset aiheet liikuttivat jo silloin mielikuvitusta kiehtovan vinksahtaneille raiteille.
Joulukuinen näyttely Gallerie Anhavassa on otsikoitu: There is No Place Like Home. Mielenkiintoista, ironista ja hämmentävää. Kovin kodikas olo ei teoksista tule: taiteilijan omin sanoin onkin kyse kodin ideaalista.
Mielellä on kyky kuvitella koti, ajatella itsensä toisaalle ja luoda paikkoja. Fantasia paremmasta paikasta on ideaalinen ja ideologinen mahdollisuus. Traumaattisessa tilanteessa mieli suojautuu ylikuormittavalta kokemukselta. Kuvittelemalla ja torjumisella on tällöin selviämisen kannalta olennainen rooli, mieli tarvitsee kuvitelmaa sietääkseen todellisuutta. Niin kutusuttu todellisuus ja kuviteltu eivät ole erillisiä, toinen tapahtuu toisessa ja toisinpäin.
Taiteilijan ajatuksia maalauksiin peilaten totean, että teoksissa on sirpaloitunutta selviytymistä. Monessa työssä on päättömiä ja kasvottomia hahmoja, joillain on osa vartaloa liuennut tai hävinnyt jonnekin. Maalaukset ovat kuin verkkokalvon jälkikuvia räjähdyksistä. Useissa keskikokoisissa tauluissa on alalaidassa hyökyaalto, leveä ja harmaa maaliveto, jonka partaalla ihmismäiset olennot ja rakennukset ovat raunioituneina. Aiemmasta poiketen näen nyt Tuorilta myös pieniä henkilökuvia ja töitä nimetyistä henkilöistä, kuten Marilynistä ja Natalie Woodista – traagisten kohtaloiden naisista.
Maalauksissa toistuu ristiriita pehmoisten pastellisävyjen ja tummuuden kesken. Ristiriita on myös saman teoksen tarkkojen yksityiskohtien ja suurpiirteisten maalipintojen välissä. Sitten on siellä täällä kiehtovia väriviiruja ja sulaneilta kuplamuoviläiskiltä näyttäviä klönttejä. Ja sitten niihin on saatettu sipaista kasviaiheita ja söpöiksi miellettyjä eläimiä. Vaan varuillaan saa olla: pupun silmistä voi valua veriset kyyneleet. Taas kerran etenkin Tuorin isohkot maalaukset kertoivat minulle pahaenteisiä mutta kovin mieltä kiehtovia tarinoita: spekulatiivista fiktiota ja kauhuefektejä maalauksissa.
Kuvasta kuvajaisiin
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 