Sattumalta luin aika lähekkäin kaksi romaania, jotka kietoutuivat yhden perheenjäsenen katoamiseen. Kumpikin kirja kertoo myös ikääntyvistä vanhemmista ja aikuisista lapsista, joilla muistot lapsuusperheestä vaihtelevat, samoin suhde toisiinsa. Poikkeustilanne nostaa pintaan unohtunutta ja yllättävää.
Etukäteen tiesin, että Maggie O’Farrell ja Liane Moriarty taitavat kiinnostavan kerronnan ja henkilökuvauksen. Odotukset olivat siis kovat, mutta kahden kirjan kilpailua en järjestä. Kumpikin osoittautui oivaksi kesälomakirjaksi.
Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä
Keväällä luin Maggie O’Farrellin Hamnetin, jossa Shakespearen kotiväki heräsi henkiin. Se kuvasi pitkälti perhesuhteita kuten myös Varoitus tukalasta helteestä, joka on kirjailijan varhaista tuotantoa. Romaanissa eletään 1970-lukua, aikaa ennen kännyköitä ja tietokoneita, joten yhteydet toimivat vain kortein, kirjein ja lankapuhelimin.
Tapahtumat käynnistyvät perheen isän Robertin kadottua. Hän ei jätä viestiä, kunhan vain odottamattomasti jättää palaamatta kotiin. Hössöttävä vaimo Gretta ilmoittaa tilanteen aikuiselle pojalleen ja vanhimmalle tyttärelleen, ja poika saa myöhemmin puhelimeen New Yorkista perheen kuopuksen. Romaanissa vain viitataan poliisien etsintöihin. Tarina keskittyy perheenjäseniin.
Tilanteet perheen varhaisvaiheista syventävät persoonia ja perhesuhteita. Menneiden aikojen sanomiset ja väärinymmärrykset kalvavat henkilöitä, mutta myös jokaisen nykyisyydessä riittää hinkkaavia asioita. Aikuisten lasten parisuhteissa on menneillään käänteentekeviä asioita.
Rakenteellisesti toimii hyvin se, että kerrontanäkökulma siirtyy lähinnä aikuisesta lapsesta toiseen. Sopivasti yllätyksellistä tupsahtelee, etenkin romaanin loppupuolella. Myös kulttuurinen puoli kiinnostaa, sillä perhe on irlantilaistaustainen ja katolinen keskellä perienglantilaisuutta. Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, miten kuvataan vaikean dysleksian vaikutus yhden henkilön persoonakehitykseen.
O’Farrell kunnostautuu henkilöiden tuntemusten ja mielenailahdusten kuvaajana. Hän osaa yksityiskohdin paljastella persoonapiirteitä ja suhdekiemuroita. Silti kokemukseni jää jokseenkin pinnalliseksi. Pääsyy piilee siinä, että kuuntelin kirjan, ja todennäköisesti luettuna puhkoisin pintaa. Kuuntelin kirjaa auringon polttavasti porottaessa. Ihmettelin hieman, ettei otsikon mainitsema vaarallinen helle tihkunut tekstistä niin voimallisena kuin mikä oli oma oloni hellepäivinä kuunnellessani kirjaa pihakeinussa.
•
Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä, suomentanut Maija Kauhanen, S&S 2022 (2014), 10 tuntia 4 minuuttia, lukija Satu Paavola / 251 sivua. Kuuntelin BookBeatissa.
Liane Morarty: Omena ei kauas putoa
Liane Moriarty kiinnostaa minua viihteellisen, vetävän henkilökuvauksen taitajana ja juonenpunojana. Kerronnan ketteryys ja ilmaisun kekseliäisyys nostavat hänen kirjansa yleensä yli perusviihteen, niin se tekee tässä uutuudessakin, Omena ei kauas putoa (WSOY 2022).
Kuuntelin kirjan alkuosan ja lopun luin, ja ehkä lukien pysyin parhaiten kärryillä eri aikatasojen vaihtelussa. Keinona toimii kyllä taas erittäin hyvin se, että eri henkilöiden näkökulma ja aikakerrokset vaihtelevat. Ne pitävät kiinnostuksen ja jännityksen yllä.
Omena ei kauas putoa lähenee jännäriä, sillä Joy-perheenäiti on kateissa, isä Stan on ehkä katoamisen takana ja neljä aikuista lasta omine parisuhde- ja sairaussotkuineen selvittävät tapahtumien kulkua. Moriartyn kirjassa myös poliisi osallistuu aktiivisesti katoamistutkintaan.
Moriarty yhdistää mehevästi huumoria, yllätyskäänteitä, psykologiaa ja jännitystä. Eniten innostun siitä, miten taitavasti persoonat syntyvät ja syvällisyyssivallukset istuvat juonenkulkuun. Hyvin myös lyhyesti sivuhenkilöinä pistäytyvät saavat lihaa luiden päälle. Nautin erityisesti tarkkanäköisestä mustavalkoisuuden sotkemisesta: Moriarty ymmärtää sävyjen sekoituksen päälle.
Seitsenkymppisten vanhempien suhteen myrskyt ja tyvenet, tennisbisneksen vaikutukset perheeseen sekä pariskunnan perin erilaiset perillispersoonat keskinäisine kahinoineen mehustavat juonen. Kirjan mittaan näen tekstin sieluni silmin sopivan erinomaisesti menestyssarjaksi The Big Little lies -sarjan tapaan (käännösromaanina Mustat valkeat valheet). Omena ei kauas putoa ei vie ihan Moriarty-suosikkini Hyvä aviomies kärkitilaa, mutta olipa viihdyttävä kuuntelu- ja lukukokemus.
•
Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa, suomentanut Helena Büzow, WSOY 2022, 17 t 44 minuuttia, lukijana Sanna Majuri / 376 sivua. Kuuntelin ja luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 