Avainsana-arkisto: Mariska

Mariska: Määt ja muut

Reteää riimittelyä kuulee nykyisin lähinnä räpissä ja muussa käyttömusiikissa. Lyriikka on sen muuten lähes hylännyt, mutta lastenrunouteen loppusoinnut yhä kuuluvat tai sopivat tai niitä voi ilman kasvojen menetystä käyttää. Ja se sopii vallan mainiosti, sillä riimittely ravitsee kieltä ja saa iloitsemaan sana-asettelun notkeudesta.

Mariska on aloittanut räpillä ja jatkanut musiikkiuraa monipuolisesti. Minua hän on säväyttänyt lukuisin sanoituksin, joita hän on tehnyt itselleen tai muille artisteille. Vakuuttava sanakäyttäjä saa sanansa nyt ensimmäisen kerran kansien väliin lastenrunokokoelmaan Määt ja muut (Tammi 2018).

20181104_074021.jpg

Alaotsikon mukaan kirjassa on runoja eläimistä ja ihmisistä. Runoissa vilistää tuttuja metsien ja maatilojen elukoita sekä pikku-Siiri. Jo sisäkannen aloitus siivittää teemaan:

Sitä minä vaan,
et kaikkii tarvitaan –
ilman kyitä, haita, täitä
köyhä olis maa…”

Värssy on kirjan runosta ”Pentti-kyy” – nykyajan verrokki Kirsi Kunnaksen tunteelliselle siilille. Ja nyt kun tuli klassikko mainittua, lisään Mariskan sopivan mainiosti kotimaisen, omaperäisen lastenrunouden janalle, joka on valitettavan lyhyt. Kunnas ja Helakisa ovat siellä alkupäässä, ja Mariska jatkaa, uudistaa ja raikastaa lajia. Vai olisiko janan alkuosassa jo Aleksis Kivi, joka tulee mieleen Mariskan oravarunoista?

Määt ja muut sisältää virkistävän vaihtelevia runoja. Osa sopii silkkaan ilotteluun tai on valmista lastenlaulukamaa (”Hui säi säi” ja ”Kännikala ja selvä pyy”), osassa on opetusainesta kuten jo mainitussa kyyrunossa tai ”Veken lento oy” -runossa, jossa perspektiivin vaihdos muuttaa suhtautumista murheisiin. Tunteista runoillaan reippaasti, esimerkiksi lammas ärsyyntyneenä karsii lammasmaisuuden, hiiri rakastuu ja lehmä tulee jätetytksi. Erityisesti riemastun runoista, joissa vaihtuu näkökulma: sammakkoa tympii suutelemaan pyrkivät prinsessat, ja sitten on tämä etana, joka haluaa uppoutua historian tutkimiseen ja kyllästyy kyselijöihin:

– –
”Etana, etana näytä sarves,
onko huomenna poutaa?”
”Tuskinpa näytän! Hauskempi onhan
ajassa taaksepäin soutaa.
Huomisen ilmaa en paljasta sulle,
Piilossa pidän mun sarvii.
Säätila selvii, ulos kun menet,
siihen et etanaa tarvii.”

Edellinen sitaatti on esimerkki puhekielisestä runoilusta, mutta joukossa on myös silkkaa kirjakieltä sen ohella, että fingelskaakin tippuu joukkoon. Viime aikojen suomi-englanti-keskustelun valossa voisi soimata suomen runtelusta, mutta nämä runot todentavat nykykielen vaihtelua. Mariskan vikkelät ajatukset pukeutuvat tarkoituksenmukaiseen asuun, vaikka näin:

”Tänään minä aion olla ihan vähän tuhma”,
sanoi Lissu Lokintyttö, iältänsä uhma. – -”

Elukoihin lasten on helppo samastua, samoin Siiri Sirpelöiseen, joka ihmettelee, lakkoilee ja itkee. Lasten lisäksi sanailu puree joka ikään. Juuri kirjan tunnekirjo ihastuttaa minua, ja muikeasti kuvitus tukee runojen ilmapiiriä. Soisin tämän kirjan kuluvan kotiväkien käsissä – tämän ja lukuisten korkeatasoisten lastenkirjojen, joita onneksi maassamme kustannetaan. Tarvitsemme todellakin #lukuliikettä, sillä vain neljännes perheistä lukee lapsilleen kirjoja. Aloittakaa vaikka tästä!

– –

Mariska
Määt ja muut. Runoja eläimistä ja ihmisistä
Tammi 2018
(lasten)runoja
kuvitukset Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti
55 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muualla mm. Kirjat kertovat.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän

Mitä enemmän Anja Erämaja liioittelee ja rönsyää, sitä enemmän riemastun. Ennen kaikkea nautin sanomisen vauhdista ja assosiaatioiden ryöpsähdyksistä. On jotain, mitä ei liioitella: vakavia asioita on, syviä syöveritäkin muttei tosikkomaisuutta.

Ehkä liioittelen vähän

Ehkä liioittelen vähän (WSOY 2016) hyödyntää samansorttista hölkkärytmiä ja laulullisuutta kuin Töölönlahti (2013), mutta niiden lisäksi pistetään muodolla koreasti. On sivu nurinperin, sivuttainkin, säkeitä ja rivityksiä on hajotettu, myös proosamaisesti paahdetaan pitkiä pätkiä. Runon puhuja myllertää lemmenasioissa, äitiydessä, elämän monissa mutkissa. Läheskään kaikkea en käsitä, mutta innostuneesti mukana roikun ja nautin.

Ehkä liioittelen vähän. Se kuuluu asiaan kun valmistautuu
               henkilökohtaisuuteen.

Kokoelman alkupuoliskon lukemisen soundtrackina mielessäni pauhaa Mariskan sanoitus Jenni Vartiaisen laulantaan Minä sinua vaan. R-sanaa ei sanota ääneen. (Miten niin ”vaan”, pitäisihän se olla ”vain”. Mutta vaan. Aha, se hämmentää tulkintaa, ihan oikein!) R-sanan lausumaton paino tuntuu tanakasti Erämajan runojen puhujan hullaannuksessa. Ajaton, vallaton tunne tunkeutuu kaikkeen ja tekee ennen kaikkea haavoittuvaiseksi.

että ajattelen sinua. Ajattelen pientä giljotiinia pöydällä,
sormen mentävää. Ajattelen askia, jossa lukee hengenvaara.
Ajattelen ainaista tulipaloriskiä. Onnettomuuksia. – -.

Sitten se sanotaan sivulla 40 ääneen. Tai sanotaan: ”Rakkaus jää” – jättääkö, jääkö pysyäkseen, jäätykö? Siinä se. Kannattaa kunkin selvittää.

Ehkä liioittelen vähän on monipuolinen tekstikokoelma; siinä on sanomisen mahtia tunnelmasta toiseen. Mottoa etsivälle runot tarjoavat samastumispintaa, murrosikäisen vanhemmille vertaistukea, kieli-ilottelua kaipaavalle liikkumatilaa, arkihavaintoja keräävälle hoksaamishetkiä ja stand up -harrastajille lohkaisuja. Ja r-sanan sanomista harkitseville: liioittelemattomuuksia.

– – –
Anja Erämaja
Ehkä liioittelen vähän
WSOY 2016
runoja.
70 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot