Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän

Mitä enemmän Anja Erämaja liioittelee ja rönsyää, sitä enemmän riemastun. Ennen kaikkea nautin sanomisen vauhdista ja assosiaatioiden ryöpsähdyksistä. On jotain, mitä ei liioitella: vakavia asioita on, syviä syöveritäkin muttei tosikkomaisuutta.

Ehkä liioittelen vähän (WSOY 2016) hyödyntää samansorttista hölkkärytmiä ja laulullisuutta kuin Töölönlahti (2013), mutta niiden lisäksi pistetään muodolla koreasti. On sivu nurinperin, sivuttainkin, säkeitä ja rivityksiä on hajotettu, myös proosamaisesti paahdetaan pitkiä pätkiä. Runon puhuja myllertää lemmenasioissa, äitiydessä, elämän monissa mutkissa. Läheskään kaikkea en käsitä, mutta innostuneesti mukana roikun ja nautin.

Ehkä liioittelen vähän. Se kuuluu asiaan kun valmistautuu
               henkilökohtaisuuteen.

Kokoelman alkupuoliskon lukemisen soundtrackina mielessäni pauhaa Mariskan sanoitus Jenni Vartiaisen laulantaan Minä sinua vaan. R-sanaa ei sanota ääneen. (Miten niin ”vaan”, pitäisihän se olla ”vain”. Mutta vaan. Aha, se hämmentää tulkintaa, ihan oikein!) R-sanan lausumaton paino tuntuu tanakasti Erämajan runojen puhujan hullaannuksessa. Ajaton, vallaton tunne tunkeutuu kaikkeen ja tekee ennen kaikkea haavoittuvaiseksi.

että ajattelen sinua. Ajattelen pientä giljotiinia pöydällä,
sormen mentävää. Ajattelen askia, jossa lukee hengenvaara.
Ajattelen ainaista tulipaloriskiä. Onnettomuuksia. – -.

Sitten se sanotaan sivulla 40 ääneen. Tai sanotaan: ”Rakkaus jää” – jättääkö, jääkö pysyäkseen, jäätykö? Siinä se. Kannattaa kunkin selvittää.

Ehkä liioittelen vähän on monipuolinen tekstikokoelma; siinä on sanomisen mahtia tunnelmasta toiseen. Mottoa etsivälle runot tarjoavat samastumispintaa, murrosikäisen vanhemmille vertaistukea, kieli-ilottelua kaipaavalle liikkumatilaa, arkihavaintoja keräävälle hoksaamishetkiä ja stand up -harrastajille lohkaisuja. Ja r-sanan sanomista harkitseville: liioittelemattomuuksia.

– – –
Anja Erämaja
Ehkä liioittelen vähän
WSOY 2016
runoja.
70 sivua.
Lainasin kirjastosta.