Aihearkisto: Elämäkerta

Lauri Tähkä: Äärillä

Laulaja ja biisintekijä Lauri Tähkän elämäntuntoja kuuntelin syksyn mittaan Vain elämää -sarjan juhlakaudella. Siinä hän avautui uran ja oman elämän kipukohdista muiden ohjelman artistien lailla. Tähteyden loisto tuntuu himmenevän yksityiselämän ongelmiin. Eli on ihmisen ammatti mikä tahansa tai yleisön ihailu miten suurta vain, se ei suojaa ihmissuhdepulmilta, yksinäisyydeltä eikä virheiltä.

Tv-formaattikokemuksen vuoksi ei Lauri Tähkän erotuska eivätkä sekoiluhetket tule yllätyksenä, kun niitä kuuntelen hänen henkilökuvakirjastaan Äärillä (WSOY 2019). Miksi kuuntelen valokuvakirjan, jonka kuvia ei BookBeat paljasta? Älytöntähän se on, sillä oletan Äärillä tarkoitetun kovan luokan fanikirjaksi runsaine kuvineen. Näen vain kannen tyylikkään potretin. Koska fanittaminen on minulle vierasta, ehkä kirjan kuuntelu on oikea valinta.

20191113_170103_resize_98.jpg

Äänikirjan lukee artisti itse, mikä tehostaa intiimiä vaikutelmaa. Laulajan tumma puheääni sulaa kuulokkeista korviini. Kertojan puhunta on luontevaa ja antaa vaikutelman: nyt hän puhuu minulle. Tässähän pehmenee tällainen laulajan radiokuuntelija, joka ei ole nähnyt intensiivistä kertoja-esiintyjää yhdelläkään keikalla.

Tekstissä on sopivasti paljastusta ja peittelyä. Kertoja vakuuttaa pitävän yksityisyydestään kiinni, silti hän tarjoaa täkytietoja elämästään ja elämyksistään. Ja sivuille jää salaisuus: kuka kumma on priva-Jarkko, kun julkkis-Lauri on kertojalleenkin arvoitus?

Tähkä on biisitekstittäjä, ja myös kirjalliseen minäproosaan sekoittuu laulullisuutta ja sellaista kielikuvallisuutta, jota voi poppiin pistää. Joukossa on tunnelmakuvia, joissa on runollista henkeä, tosin osassa on ehkä iskelmäkliseiksi sopivaa mutta osasta erotan kirkasta aitoutta.

Teksti tarjotaan palasina, tiettyihin teemoihin lohkottuina mutta vapaasti kertojasta kimpoillen. Päällekattoja Heli Laaksonen saattaa piillä valintojen takana. Yhtä kaikki, kertojan elämykset Iltaliasta Inariin välittyvät. Tavallaan ne aina kulkevat kotopuolen ”Pohjanmaan kautta”, mutta toistan: yksityisyys säilyy – koko elämää ei revitellä tuon ilmaisun kaikissa merkityksissä.

20191113_165911_resize_48.jpg

Lauri Tähkä ja päältäkattoja Heli Laaksonen Turun kirjamessuilla 2019

Kun kertojaääni hyrisee korvissani, se muistuttaa minua siitä, että minun makuuni soi Tähkän matalan rekisterin laulanta vailla suoraa huutoa korkealta ja kovaa, vaikkapa sellainen tulkinta kuin Väkevänä kuin metsä. Ja mietin Tähkän hiljaisen privaatin vastakohtaa: suosion suuruutta, elämänosaa, jossa artistin roolille elintärkeät fanit kirkuvat keikoilla, jonottavat kuvia ja halauksia tuntikausia – eikä tähden hymyn sovi hyytyä. Ja sitten kainalossa käy tällainen sivustatarkkailija mutisemassa jotain matalalla laulamisesta.

IMG_20191005_161740_244_resize_84.jpg

Turun kirjamessut 2019

– –

Lauri Tähkä
Äärillä
kuvat Emilia Ikäheimo
päältäkattoja Heli Laaksonen
WSOY 2019
henkilökuva
äänikirjana 54 minuuttia, lukija Lauri Tähkä.
Kuuntelin BookBeatissa.

6 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista

Suomessa syntyvyys on hurjassa laskussa. Jos lisääntymisikäiset lukisivat tämän kirjan, voisi laskusuunta jatkua siksi, että Adam Kay kuvailee monenmoisia komplikaatioita, joita etenkin synnytyksessä voi sattua. Vaikutusta ei ehkä loivenna se, että tapahtumat sorkkivat Englannin terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen kipukohtia.

Ensinnäkin: Kohta voi vähän kirpaista (Art House 2019) on hauska. Toisekseen: kirja lisää lukijan eritteiden ja elimien sietokykyä. Kolmanneksi: se on hätähuuto ja pamfletti terveydenhuollosta päättäville. Yllätyn, että yhdistelmä toimii näin hyvin ja viihdyttävästi.

20190813_175153_resize_51.jpg

Omakohtaisuus synnyttää uskottavuuden, vaikka kirjaan on luonnollisesti valikoitu kiinnostaviksi ja huvittavaksi arvioituja tapauksia. Kirja perustuu Adam Kayn muistiinpanoihin työpäivistään. Yhtä aidosti hän kertoo kohtuuttomasta työtaakasta ja väsymyksestä kuin työn sivutuotteesta, ihmishuvista. Tarinoista välittyy, että Kay omistautuu työlleen ja hän näkee työssään synnytysosaston lääkärinä elämän kaikki puolet. Siihen liittyy myös kiukku hallinnollisista päätöksistä, jotka tuhoavat lääkäreiden työssä jaksamista.

Mikään inhimillinen ei ole kirjassa vierasta, ja lääkäri saa pelastustyössään todistaa kummallisuuksia, joihin potilaat pystyvät. Jätän kirjan lukijoille hörönaurut sattumuksista, joihin kuuluu vierasesineitä ja hölmöyttä. En vaivaudu pohtimaan, ovatko jutut totta, liioiteltuja vai keksittyjä. Hauskoja ovat. Tässä lainaus ihmisten kummallisuuksista nössöimmästä päästä:

”Olin hieman oudoksunut, kun ensimmäisen kerran potilaani oli sisätutkimuksen aikana tekstaillut, mutta nyt se vaikutti olevan suhteellisen tavallista. Tänään, papa-kokeen aikana, potilaani soitti ystävälleen FaceTime-videopuhelun.”

Tekstistä iso osa on kuin stand up -käsikirjoitusta, anekdootteja ja lohkaisuja. Nauran useasti sattuvasti sanottuja havaintoja, eli verbaalivikkelyys kannattelee kirjaa. Paljastettakoon: kirjoittaja siirtyi sittemmin hupiohjelmien käsikirjoittajaksi ja kirjasta ollaan työstämässä komediasarjaa.

– –

Adam Kay
Kohta voi vähän kirpaista. Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat
suomentanut Ari Jaatinen
Art House 2019
elämäkerta, henkilökuva
eKirjana 168 sivua.
Luin BookBeatissa.

Muissa blogeissa mm. Mitä tehdä seuraavaksi, Oksan hyllyltä ja Sivutiellä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus

Selkotekijä Hanna Männikkölahti

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarjassa on jo esitelty

 Johanna Kartio

Pertti Rajala

Satu Leisko

Marja-Leena Tiainen

Jasu Rinneoja

Pekka Rahkonen.

 Sarjan idea ja selkokirjojen lukuhaaste: katso tästä.

selkotekijä

Hanna Männikkölahti, kuka olet?

Olen suomen kielen opettaja ja selkokielen asiantuntija. Opetan suomea ulkomaalaisille omassa yrityksessäni. Lisäksi mukautan kaunokirjallisuutta selkokielelle ja kirjoitan Random Finnish Lesson -blogia suomen kielestä.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

Hanna pystykuva pienempi

Kuva: Agata Anttonen

Olin pitkään haaveillut romaanin selkomukauttamisesta, mutta olin silloin töissä ammattikoulussa, eikä minulla ollut aikaa selkomukautuksiin. Työtilanteeni muuttui, ja keväällä 2016 osallistuin Iloa selkokirjasta -hankkeen koulutuspäivään. Otin jo saman illan aikana yhteyttä kirjailija Salla Simukkaan ja pyysin häneltä lupaa Punainen kuin veri -romaanin selkomukauttamiseen. Samana kesänä pyysin Sanomalta luvan Aku Ankka -sarjakuvakokoelman mukauttamiseen.

Miksi kirjoitat selkomukautuksia?

On todella tärkeä ja hieno asia, että julkaistaan kirjallisuutta, josta voi nauttia jo kielenoppimisen alkuvaiheessa. On ilo tehdä hyvästä kirjasta saavutettava myös lukijoille, joille esimerkiksi 400-sivuisen romaanin lukeminen on liian raskasta tai vaikeaa. Olen tutustunut selkokirjojen kautta uusiin ihmisiin, päässyt esiintymään kotimaassa ja ulkomailla sekä oppinut jotain kustannusalasta.

Miten valikoit kirjat, joita mukautat?

Ajattelen näin: minulle on ihan sama, mitä mukautan, kunhan joku haluaa lukea sen ja siitä on lukijoille ja opettajille iloa ja hyötyä. Valitsen mukautuksiin mahdollisimman erilaisia kirjoja. Niin voin suositella selkokirjoja kaikenikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville asiakkailleni.

Joskus idea tulee heti, kun näen jutun uudesta kirjasta, esimerkiksi näin kävi, kun luin uutisen Kari Hotakaisen kirjasta Tuntematon Kimi Räikkönen. Samoin kävi ensimmäisen mukautuksen kanssa: luin uutisen, että Salla Simukan kirjasta tehdään elokuva. Halusin mukauttaa suositun romaanin, ja koska kirja oli trilogian ensimmäinen osa, tuli mahdollisuus mukauttaa myös muut osat.

Yhteen mukautukseen sain idean ystävältäni. Heinähattu,Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen on käännetty viittomakieliseksi videoksi, joten ystäväni ehdotti, että selkokirja täydentäisi hienosti kokonaisuutta.

Mikä kirja on suosikkisi omasta selkotuotannostasi?

Tällä hetkellä olen erityisen innoissani Eve Hietamiehen Yösyötöstä, jonka olen mukauttanut ja johon Ina Majaniemi on tehnyt hienon kuvituksen. Uskon, että kuvitus madaltaa kynnystä tarttua kirjaan ja auttaa juonen ymmärtämisessä.

Myös mukauttamani Heinähattu ja Vilttitossu -tarina on hauska ja sympaattinen, ja se sopii loistavasti alakoulun lukutunneille ja suomenoppijoille, joilla on pieniä lapsia. Kirja sopii ääneen lukemiseen ja innostaa keskustelemaan.

Mitä selkokirjaa suosittelet juuri nyt?

Maria Turtschaninoffin Maresia. Luen sitä itse selkoruotsiksi, koska haluan elvyttää ruotsin kielen taitoani ja kokea, kunka ihanalta ja itsetuntoa kohottavalta selkokirjan lukeminen tuntuu. Selkoruotsinnoksen on tehnyt Jolin Slotte. Kirjan on kääntänyt selkosuomeksi Laura Lepistö.


Selkoteksti tutuksi: Tuntematon Kimi Räikkönen

Kari Hotakaisen kirjoittama henkilökuva Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala 2018) on kiinnostanut meillä ja muualla, joten on ilo, että sen selkokielinen mukautus ilmestyy näin nopeasti. Vetävä aihe saattaa saada lisää lukijoita, kun kirja on helppoa suomea. Ehkä myös fanit ympäri maailmaa innostuvat opiskelemaan Kimin kieltä selkokirjan avulla.

Hotakaisen toteava, tiivis tyyli sinänsä sopii selkoon, mutta mukautuksessa on menty vielä askel eteenpäin sanaston ja virkkeiden helppoudessa sekä tekstikappaleiden rajauksessa. Näin mukautus välittää Hotakaisen kirjan hengessä Kimin kehityksen hulivilistä huippukuskiksi ja perheenisäksi.

”Kimi Räikkönen on vasta elämänsä puolessavälissä,
joten tämä kirja ei ole elämäkerta.
Tämä on kertomus miehestä,
joka halusi vain ajaa autoa mahdollisimman kovaa.
Hänestä olisi voinut tulla autonasentaja,
mutta hänestä tulikin
maailmankuulu autourheilija.”

Hotakaisen kuvaamana Kimin vaiheet eivät etene kronologisesti, lisäksi alkutekstissä vilisee paikkoja ja nimiä. Siksi selkomukautuskaan ei ole perusselkokieltä vaan astetta haastavampaa, sillä Männikkölahden mukautus noudattaa alkuteosta sitä lyhentäen. Kirja sopii selkolukijoille, jotka eivät tarvitse hahmottamisen tai muistin tukea. Esimerkiksi suomen kieltä harjoitteleville tai muuten vain lyhennelmistä pitäville selkoversio on mainio vaihtoehto.

Tuntematon Kimi_selko

Hanna Männikkölahden mukauttamat kirjat

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen (Avain 2019)
Eve Hietamies: Yösyöttö (Avain 2019)
Miika Nousianen: Juurihoito (Avain 2018)
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu (Avain 2018)
Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (Avain 2017)
Salla Simukka: Valkea kuin lumi (Avain 2017)
Salla Simukka: Punainen kuin veri (Avain 2017)
Omakustanteinen e-kirja Opas koululaisen vanhemmille (2016)

Hanna Männikkölahden blogi: tässä.

Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

5 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä

Sanna Ryynänen: Meri Genetz

Meri Genetz (1885 – 1943) on yksi melko unhoon jääneistä suomalaisista naistaiteilijoista. Hänen maalauksissaan värit leimahtelevat ekspressiivisesti, ja itse taiteilijapersoona leimahteli myös. Kirjan alaotsikkokin kuuluu: Levoton sielu.

20190408_201248.jpg

Taiteilijaelämäkertoja on mukava lukea. Lähivuosien huippuja ovat esimrkiksi  Hugo Simbergistä ja Ellen Thesleffistä kertovat kirjat. Niissä yhdistyvät taiteilijan elämänvaiheet ja taideteokset, taustalla vaikuttaa ajankuva. Sanna Ryynänen ei ole niinkään Genetzin taiteen tulkitsija vaan ajan. Hänen kirjassaan erityisen näkyvästi peilataan taiteilijan elämää ajan historiallisiin tapahtumiin. Jos lukija ei ole ihan kartalla europpalaisista historiakäänteistä, tämä kirja perehdyttää niihin. Ymmärrän taustatyön, silti tuli houkutus hyppiä yleishistoriasta Genetz-perheen privaattihistoriaan.

On onnenkantamoinen, että Genezin kirjalliset arkistot löytyivät, samoin jo osin homehtuneet ja rottien nakertamat maalaukset. Kirjassa on maalauksista värilliset liitteet, mutta osa kuvista on mustavalkoisia. Siteeraanpa, mitä sanotaan päähenkilön taiteesta:

”Jotkut pitivät Meriä nerokkaan taiteilijana, joidenkin toisten mielestä hän oli lähinnä keskinkertainen – ja molemmat mielipiteet ovat perusteltuja. Meri teki etenkin 1930-luvulla maalauksia, jotka kuuluivat oman aikansa suomalaisen taiteen parhaimmistoon, mutta hänen tuotantonsa oli epätasaista.”

Henkilö Meri Genetzistä saa villin vaikutelman. Taiteilijasielun ja ilmeisesti samalla itsensä Genetz kuvaa kirjeessään näin: ”Arvaan: ihminen ilman selkärankaa, hetken lapsi, jonka ajatusmaailma on päähänpistoja ja tunneläikähtelyjä.” Merin elämä olkoon tiivistyksenä tällainen: kaksi avioliittoa, lapset ensimmäisestä liitosta kulkevat sinne tänne ja äitinsä tuonne, reissuja reissun perään, vaihtuvia ystävyyksiä ja taiteilijarientoja. Leimallista näyttää olevan hurahdus henkimaailmaan, spiritismiin ja okkultismiin. Meri Genetz etsi itseään ja itseään täydellistävää henkiolentoa. Siitä kirja tarjoaa toinen toistaan hämmentäviä hetkiä.

Kiinnostavasta henkilöstä on syntynyt valaiseva kirja. Levoton elämä on lyödä taiteen laudalta, mutta taide on jäänyt jälkipolville (ja ehkä kummitteleva Meri). Meri Genetzin omin sanoin:

”Maalaus [- -] on värijen ”musiikkia”, eikä kaipaa muita aineksi ollakseen maalaus kuin muodot ja värit. Esittää jotakin kuuluu kirjallisuudelle. [Maalaus] ilmaisee värisoinnillaan ja väri ja linjarytmillään tunnelmia ja ajatuksia ja kosmillisia totuuksia.”

– –

Sanna Ryynänen
Meri Genez. Levoton sielu
Avain 2019
taiteilijaelämäkerta
367 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Kirja Meri Genezistä sopii naistenviikon kirjaksi, sillä elämäkerrat poikkeusnaisista elähdyttävät! Kirjablogien naistenviikosta lisää: tässä.

naistenviikko 2019

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Taide, Tietokirja

Kim Thúy: Ru

Toukokuisen kirjallisuustapahtuman Helsinki Litin (2019) riemukkain kohtaaminen tapahtui, kun Kim Thúy show-naisen elkein otti yleisönsä. Keskustelukumppani Silvia Hosseini kuvaili Thúyita ilotulitteeksi, eikä syyttä. (Katso Yle Arenasta keskustelutallenne.) Näin Thuy kuvailee syntymäänsä kirjassaan Ru (Gummerus 2019):

”Synnyin ilotulitusten ja valokiehkuroiden koristaman taivaan varjossa ohjusten ja rakettien paukkeessa. Synnyin korvaamaan menetettyjä ihmishenkiä. Tärkein tehtäväni oli jatkaa äitini elämää.”

Silvia Hosseini luonnehti Ru-kirjaa valokuva-albumiksi, joka on kuvattu sanoin. Kirjan väläyksenomaiset fragmentit välittävät kirjailijan kokemaa lapsuuden Vietnamissa, pakolaisleirillä Malesiassa, pakolaislapsena Kanadassa sekä ranskankielisenä kanadalaisnaisena ja -äitinä. Muistikuvat, havainnot ja tunnelmat seuraavat toisiaan näennäisesti vailla järjestystä, liittyen silti toisiinsa. Ne keinuvat tunnelaidasta toiseen ja virtaavat vauhdikkaan lyhytlukuisina. Ru-sana tarkoittaa ranskaksi virtaamista, vietnamiksi kehtolaulua.

20190519_143905.jpg

Thúy nauratti yleisöä vähättelemällä kirjaansa lyhyeksi ja itseään laiskaksi. Kirjan lyhyys ja perushengen keveys on lumetta, sillä sukuun, väkivaltaan, pakolaisuuteen, juurettomuuteen ja rakkauteen liittyvät aiheet ovat betoninraskaita, koetut asiat paksuja. Laiska ihminen ei olisi vaivautunut poraamaan aukkopaikkoja lähtökohtabetoniinsa kuten Thúy.

Kuin ohimennen kirjan kertoja heittelee kohtalonsa kivikimpaleita kohti minua. Poliittisen vainon vaikutukset äveriääseen sukuun, köyhän vartijan silmin yläluokan naisten rintaliivit kuin kahvinsuodattimet, toukat pakolaisleirillä, erilainen riisi kanadalaislautasella, tietämättömyys pohjoisten leveysasteiden eri vuodenaikojen mukaan vaatettamisesta, timantit koko perheen elättämiseksi piilotettuna lapsen muovirannekoruun – ja niin edelleen. Usein murikat lentävät ohi ja silloin lepattavat lämpimät, kauniit muistot ja tuokiot.

”Muistelen mieluummin kaikenlaisia sisäisiä kutinoita, huumaavia tuntemuksia, liikutuksen hetkiä, epäröintejä, häilyvyyksiä, hairahduksia.”

 

20190519_143656.jpg

Autobiografian alkupuolella toteavuustyyli vallitsee, mutta loppupuoli kaunokirjallistuu. Etenkin viimeisissä kolmanneksessa hienosti yhdistyvät kuvatut asiat, lukijan johdattelu rivienväliin ja kielen hetkittäinen metaforisuus. Viimeiset luvut vetävät maton altani.

Minulla on usein vaikeuksia heittäytyä kohottaviin selviytymistarinoihin. Kyse ei missään nimessä ole siitä, etten arvosta, vaikutu tai järkyty, mitä kertoja on joutunut kokemaan. Arvostan, vaikutun ja järkytyn. Etsin sen lisäksi kirjallisia tasoja. Ensin ne Ru-kerronnassa viistävät pintaa, mutta sitten kirjan loppupuolella – johan sen ilmaisin: minulta matto liukui alta  ja pyllähdin ihastumaan Thúyn tapan valottaa kasvuaan siksi, joka hän on.

Pyllähdin kertojan havaintoihin seitsemännestä tädistään, nykytytöistä setelinkahahdus tai viiltelyjälki ihossaan, kertojan oman ihon lähtemättömistä jäljistä, kertojan omien poikien tienposkeen pelastautumisesta suhteessa vietnamilaisäitiin, joka joutui kantamaan pikkupoikansa ruumista. Ja siinä se on tämän enempää selittelemättä, Thúyn tyyli:

”Ja jossa ojennettu käsi ei enää kuvaa elettä, vaan rakkauden hetkeä, joka jatkuu uneen, heräämiseen, arkeen.”

– –

Kim Thúy
Ru
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2019
59 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Monissa blogeissa lisää, mm. Anun ihmeelliset matkat, Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä ja Lumiomena

5 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Romaani

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? 

Minna Canthin 175-juhlavuosi poikii julkaisuja, jossa klassikkojuhlakalua esitellään nykyihmisille. Canthia ei pysty kaluamaan lihattomaksi, verettömäksi, joten julkaisujoukon jatkoksi sopii Suvi Aholan koonti Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY 2019). Esipuhetta lainaten:

”Suora, terävä puhe 1800-luvulta kuuluu hyvin 2000-luvulle saakka. Yhä meitä kiinnostaa, mitä Minna Canth todella sanoi.”

Kirja on jaettu teemoihin, jotka nousevat Canthin lehtikirjoituksista, kirjeistä ja kaunokirjallisesta tuotannosta. Aiheita kertyy muun muassa ikävaiheista, sukupuolisuudesta, köyhyydestä ja kirjoittamisesta. Kirjan seitsemään teemaan Ahola johdattelee faktatiedoin Canthin elämästä, ajasta, aikalaisista ja tuotannosta, ja joukossa on myös niihin perustuvia tulkintoja. Esittelyosuuden jälkeen teema syventyy Canthin autenttisin tekstein.

20190303_175816.jpg

Pidän rakennetta lukijaystävällisenä. Kirjan voi lukea oitis alusta loppuun, mutta siitä voi nauttia haukkapaloina yhden teema poimien silloin ja toisen tällöin. Canth-enthusiaistille (elämäkerran monesti lukeneille, tuotannon ja kirjekokoelmat kahlanneille) ei kirja ehkä uusia ulottuvuuksia tarjoa, vaan se ei kirjan merkitystä vähennä. Mitä Canth todella sanoi? on kätevä ytimennävertäjä: pääteemojen kertaaja tai ensikertalaisten perehdyttäjä Canthin ajatusmaailmaan ja tekstityyliin.

Jälleen kerran ihastelen Canthin virkeää verbaliikkaa. Kirjakieli hakee vielä uomiaan, joten Canthin kieli virtaa vapaana. Kiistakirjoituksia lukiessani hymähtelen pisteliäisyydelle ja sille, miten satiiri iskee: Canth muka-myötäilee vastustajiaan ja antaa ymmärtää heidän ajattelunsa umpisolmut. Ja kyllä ajatonta ainesta on siellä täällä, murheellisen ajankohtaista tasa-arvosta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys.”

Viimeaikaiset tulkinnat vakuuttavat, että aiempaan ymmärrykseen Canthista ovat vaikuttaneet ensimmäiset elämäkerrat, joissa tulkitaan Canthin näytelmiä ja kertomuksia omaelämäkerrallisina. Välillä mietin tämän kirjan kaunokirjallisuuskatkelmien asemaa kirjakokonaisuudessa. Totta kai ne ovat tarkoitushakuisesti kutakin teemaa kuvaavia, ja toisaalta niiden poiminnassa vivahtaa jotain samaa, mitä ensimmäiset agenda-canthilaiset tekivät.

Canth on siksikin kiinnostava kirjailija, että hän heilahtelee. Impulsiivisuus ja mielialavaihtelut näkyvät proosassa ja etenkin kirjeissä, joista usein siteerataan voima- ja mietelauseita. Ajatelmat voivat olla jopa keskenään ristiriitaisia. Siksi juuri Canth vetoaa inhimillisinä vaikkakin ylivoimaisena taitonaisena.

” – menen tavallisesti kirjoineni, paperineni ja kynineni puutarhaan koivujen alle ja elämä tuntuu silloin niin sanomattoman suloiselta, – kumma kyllä, vaikka hyvin tiedän ja syvästi tunnen kuinka muuttuvaista, puuttuvaista ja katoovaista kaikki täällä on.” (Canthin kirje 1878)

– –

Suvi Ahola
Mitä Minna Canth todella sanoi?
WSOY 2019
asiatekstiä kootuin proosakatkelmin
271 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Osallistun Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.

minna canth_haaste

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Blogistania-ehdokkaani 2018

Kirjabloggaajat äänestävät tänään vuoden 2018 kirjoista. Neljän kategorian tulokset julkistetaan huomenna (ks. Blogistania-esittely). Listaan linkkeineen omat viime vuoden huippuni.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Finlandia

3 pistettä
Olli Jalonen: Taivaanpallo
”Olen lukenut kevääni hienoimman (historiallisen) romaanin, joka puhuttelee minua monella tasolla ja joka avaa sitä, miten ympäristö, aika ja asema rajaavat meitä. Aluksi minun on vaikea päästä kielen rytmiin mukaan, mutta kun sen saavutan, se siirtyy verenkiertooni.”

2 pistettä
Minna Rytisalo: Rouva C
”Rouva C. vetoaa minuun sisällön, kerronnan ja kielen keinoin. Teksti tehoaa heti alkuunsa, kun haparoiva pari löytää toisistaan vastakappaleensa – ja tiedän liiton päättyvän varhain aviomiehen kuolemaan; tiedän Minnan leskeksi, joka synnyttää seitsemännen lapsen miehen kuoleman jälkeen. Tietoisuus avio-onnen rajallisuudesta virittää oitis tunnetaajuudet. Ja vielä tämä: Että kirja voi päättyä siihen, kun kaikki kirjallisuushistoriaan präntätty vasta alkaa. Mikä oivallus!”

1 piste
Peter Sandström: Äiti marraskuu
”Kirja merkitsee minulle silkkaa kaunokirjallisuutta, joka on samaan aikaan kirkasta ja sameaa: selkeän arkipäiväistä ja arvoituksellisen yllättävää. Olen aiemmin luonnehtinut Sandströmin tyyliä sakeaksi, enkä osuvampaa tämän uuden kirjan ilmaisutavalle keksi.”

Pisteet kerää blogi Tuntematon lukija.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Globalia

3 pistettä
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
”Anyurun käsittelytavan omaperäisyys kääntää uutisaiheet kaunokirjallisuudeksi, jossa on jotain odottamatonta, käsittämätöntä ja vavisuttavaa.”

2 pistettä
Rachel Cusk: Ääriviivat
”Kerronta, kieli ja tunnelma kietoutuvat hienosti toisiinsa. Romaanin henkilöt kulkevat ohi, niin ihmiset ohittuvat, mutta sellaisiahan ihmiset ovat. Ja aina voi kulkea myös itsensä ohi.”

1 piste
Melba Escobar: Kauneussalonki
”Escobarin romaani osoittautuu todella purevaksi sekä kerronnan että yhteiskuntanäkemyksen kannalta. Dekkarin piikkiin menee se, että romaanissa tapahtuu nuoren tytön murha, mutta mitään perinteistä jännitystä lukijan on turha odottaa. Ainakin minä sain lukijana kirjasta paljon odotuksiani enemmän.”

Pisteet kerää blogi Kirjamies.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Kuopus

3 pistettä
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
”Maria Turtschaninoff on luonut mielikuvitushistoriaan lumoavan fantasiamaailman, jossa uskomukset, ympäristö ja henkilöt välittyvät elävästi. Teossarjaa luonnehtisin feministiseksi fantasiakirjallisuudeksi, voi sen sijoittaa myös YA-kirjallisuuteen, mutten näe lukijalle yläikärajaa.”

2 pistettä
Satu Leisko: Unohtunut kansa
”Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.”

1 piste
Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
”Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.”

Pisteet kerää blogi Yöpöydän kirjat.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Tieto

3 pistettä
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
”Ilahdun ajatuksesta, että kertoja ajattelee rakenteen jazzin kaltaiseksi. Tosiaan tekstistä toisinaan törähtää totuuden torvi, rymisee ravisteleva rumpu tai soi sopusointuinen sävel. Kirjassa on omakohtaista elämäntilannepohdintaa ja painostavia kirjankirjoitustuskan vuodatuksia. On matkakuvauksia safareilta tadegallerioihin, taideresidensseistä Atlantin rannoille. Luen maisemista, ruuista, ruumiintuntemuksista, elämyksistä, ystävistä, tuttavuuksista. Kertojan soolo-osuudet siirtyvät välillä yönaisten elämäkerroiksi, joita kertoja vapaasti kommentoi. Hän eläytyy ja tekee tulkintoja. Tekstin äänimassasta erottaa riitasointuja: ei kaikki naisfiilistely ole vain hymistelyä. Paljon on nautinnollista eri instrumenttien yhteissoittoa, jossa sulautuvat vuosisadat, kulttuurit ja kertojan tulkinnat.”

2 pistettä
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni
”Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä.”

1 piste
Helena Ruuska: Hugo Simberg
”Kirjasta välittyy tunne-elämältään ailahtelevan symbolistin vaiheet siten, että elämäntapahtumat ja taideteosten synty kulkevat rinnan.”

Pisteet kerää blogi Hannan kirjokansi.

20190223_093619.jpg

26 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani, Tietokirja

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita

Vilja-Tuulia Huorisen kirjoittama kirja Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019) saa osuvasti alaotsikkotäsmennyksen ”muotokuvia”. Kokonaisuudessaan se kuuluu: 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. Kirja on syntynyt Minna Canthin 175-juhlavuoden kunniaksi, mutta mukana on juhlakalun lisäksi muita edelläkävijöitä kirjallisuuden, kuvataiteen, musiikin ja tanssin aloilta.

20190216_114611.jpg



Muotokuva-osuvuus liittyy moneen asiaan. Huotarisen tekstit ovat tiiviitä, fiktiivisiä tilannekuvauksia naistaiteilijoiden nuoruudesta, kuin valo- tai lyhytelokuvia hetkistä, joissa tulevat mestarit tyttöyden ja naiseuden kynnyksellä oivaltavat kutsumuksensa tai ottavat askeleen sen suuntaan. Siihen liittyy tunteita varmuudesta epävarmuuteen.

”Kuulisinpa edes kerran lauseen: ’Minun ei tarvitse surra sinua, sinä olet iloni!’ Silloin uskaltaisin kääntää pääni aurinkoon.” (Fredrika Runeberg)

Muotokuvat ovat myös konkreettisia, sillä jokaisesta taiteilijasta on Riikka Sormusen akvarelli. Ne kuvittavat Huotarisen tekstejä sävykkäästi, sillä Sormusen kuvissa värit ja muodot ilmaisevat tekstien oleellista tilannetta ja tunnelmaa. Kuvituksien hahmot muistuttavat henkilöistä otettuja valokuvia mutta onnistuneen pelkistetysti.

20190216_114657.jpg

”Mutta on myös muuta tietoa kuin se, mitä koulu opettaa: sanotaan, että sudenkorento ompelee nukkuvan silmät kiinni.” (Aino Kallas)



Tämä kirja on kaunis, todella kaunis. Kauneutta koen kuvista, samoin tekstistä. Korostan: kirjan kauneus ei ole kiiltokuvamaista, vaan sen voi kiteyttää Fredrika Runebergista kertovaan tilannekuvaan:

”Olin sanonut ensimmäistä kertaa ääneen jotain sellaista, mikä oli ollut itsellenikin aiemmin tuntematonta. Eikä lausahdukseni syntynyt mistään kauniista ajatuksesta: se oli syntynyt kiukusta ja vastustuksesta.”

Sisällön kauneutta on se, että oman ominaislaadun tunnistaminen on oikein, ainoa oikea, mutta sen toteuttamiseen sisältyy onnen lisäksi ponnistelua, ristiriitaisuuksia ja ristiriitoja. Ilmaisun kauneutta koen sivulta toiselle. Huotarilla on taito ilmaista tiiviisti. Poimin listan hienouksia:

”Silmäkulmastani näen, miten pimeys ojentelee raajojaan rantaveteen.” (Aino Kallas)

”Koulutytön vino uhma oli jo väistynyt ja katseessa oli iso musta kraateri.” (Essi Renvall)

”Sade ulkona on satojen silkkimekkojen kahinaa.” (Anni Swan)

”En ole kasvanut tynnyrissä enkä siis mahdu laatikkoon.” (Ellen Thesleff)

Eli välillä välähtää runoilija-Huotarinen, mutta väärinkäsitysten välttämiseksi korostan: muotokuvat eivät ole lyyrishämäriä vaan kirkkaita näkyjä, tyyliltään toisistaan poikkeavia ja kuhunkin henkilöön eläytyviä tilanne- ja luonnekuvia.


Nautin kirjasta kokonaisuutena, innostun, ihastun ja välillä jopa liikutun. Heistä tuli taiteilijoita on lukijoita sivistävä nostaessaan esiin historiallisesti merkittäviä esikuvia ja samalla visuaalis-verbaalinen taide-elämys. Uskon kirjan vaikuttavan sykähdyttävästi tyttöihin yläasteikäisestä mummoihin – ainakin se tehoaa minuun. Toivon kakkososaa naistieteilijöistä.

– –

Vlja-Tuulia Huotarinen
Heistä tuli taiteilijoita. 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista
Kuvittanut Riikka Sormunen
WSOY 2019
95 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Kirjan naistaiteilijat:
Ida Ahlberg
Aino Ackté
Minna Canth
Maggie Gripenberg
Aino Kallas
Mateli Kuivalatar
Helvi Leiviskä
Ida Moberg
Essi Renvall
Fredrika Runeberg
Anni Sean
Ellen Thesleff

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, lyhytproosa, Taide

Tuijatan vuosi 2018

Luin…

… yli 160 kirjaa – ja suurelta osin nautin. Poikkeuksellisen moni kirjoista oli sähköinen. Vuoden tärkeimpiä lukukokemuksia kokosin esikoiskirja-Finlandia– ja joululahjalistaan, ja yhdistin vuoden aikana julkaisemani runojutut. Tsekkaa ne.

 

 

Kuuntelin…

… äänikirjoja enemmän kuin ennen, mikä viihdytti minua työ- ja ajomatkoilla. Parhaiten minulle sopivat kuunneltavaksi kirjat, jotka ovat henkilö- ja juonipainotteisia.

Kirjoitin…

… lukuisia blogijuttuja, ja yhä se tuntuu mielekkäältä harrastukselta. Aloitin blogini maaliskuussa 2011, ja huhtikuussa 2018 kasassa oli 1000 postausta. Lisäksi kirjoitin taas muutamia juttuja Virke- ja Bibliophilos-lehtiin.

20181229_175220.jpg

Julkaisin…

… tai en minä vaan kustantajani julkaisivat kaksi kirjoittamaani kirjaa, mikä oli sattumaa, siis kahden kirjan ilmestyminen samana vuonna: selkonovellit kirjassa Hyvä päivä (Opike 2018) ja selkoromaani nuorille ja nuorille aikuisille: Lauralle oikea (Opike 2018).

 

Olin äänessä…

… ihmeen monin tavoin: kävin porisemassa tammikuussa Tuomas Aitonurmen kanssa Kirjan taajuudella -podcastissa vuoden 2017 huippukirjoista ja tämän vuoden odotuksista. Joulukuussa juttelin selkokirjoista Hanna Männikkölahden kanssa Radio Puheen aamulähetyksessä. Lukulampun nettisivulla kerroin keväällä, mitä silloin luin. Turun kirjamessuilla paneloin selkokirjoista kolmen muun kirjoittajan kanssa ja kirjabloggaamisesta hienossa kirjoittajaseurassa, lisäksi minua haastateltiin Lauralle oikea -selkoromaanista. Heidi Köngästä haastattelin elokuussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuspäivässä.

 

Kävin teatterissa ja oopperassa…

… yhteensä toistakymmentä kertaa. Teatterissa eniten vaikutuin KOM-teatterin Veriruusuista, ja ensimmäinen Savonlinnan opperakokemus ihastutti (Faust).

 

Kävin kotimaassa taidenäyttelyissä…

… useita kertoja, ja niistä nostan kaksi: tekniikkaällistys Amos Rexistä (teamLab, Massless) ja innostusyllätys Tampereen Sara Hidenin museosta (Anj Smith).

 

Pistäydyin kulttuurimatkoilla…

Roomassa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Lousianassa) ja Firenzessä. Reissut tarjosivat hienoja elämyksiä, mutta viimeisin läikkyy mielessäni, sillä hotellihuoneen näköala ja Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin inspiroima taidebongailu elähdytti raskaan syksyn päätteksi.

 

Kävin konserteissa…

… luvattoman vähän. Mutta tämän vuoden viimeistä päivää juhlistan ystävien seurassa barokkikonsertissa.

Tapasin…

… monia kiinnostavia keskustelukumppaneita, jotka jollain tavalla liittyvät kirjoihin, kulttuuriin ja bloggaamiseen. Mikä etuoikeus!

 

Hmm…

… kävin myös töissä.

Kiitos, että luet blogiani.

Tämä hämmästyttää minua aina: joku on kiinnostunut kulttuurikokemuksistani.

Toivottavasti postaukseni kiinnostavat myös tulevana vuonna.

Monin tavoin hyvää vuotta 2019!

20181222_090737.jpg

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Draama, Elämäkerta, Kirjallisuus, Listaus, Oppera, Romaani, Runot, Sekalaista, Taide, Tapahtuma, teatteri

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Olen viime aikoina lukenut jonkin verran Minna Canthia ja Canthista. Hannan luin taas ties monettako kertaa, ja tiirailin Canthin kirjeistä tarkkaan uran alkuvaiheita. Silmäilin niistä myös kirjailijan myöhempiä vuosia. Toistamiseen tutkin Minna Maijalan kirjoittamaa elämäkertaa, ja ihastuksen vallassa eläydyin nuoren Canthin avioliittoon Minna Rytisalon romaanin Rouva C:n avulla. Sokerina pohjana maistuu Canth-aiheinen kuvakirja.

20181014_121600.jpg

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan nimi ei mitään häpeile, eikä tarvitsekaan kohdetta ajatellen: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018). Kun alaotsikko on vielä Suomen supernaisia 1, avaa kirjan Canthia tuntematon lapsi ja aikuinen varmalta pohjalta, eli nyt pääsee tutustumaan merkkihenkilöön. Canthista jotain tietävä kiinnostuu siitä, mitä asioita Minnasta valitaan ja miten ne välitetään.

Kuvakirja rakentuu yhden päivän kestoiseksi tarinaksi, joka alkaa aamuvarhain heräävän Minnan kirjoitushetkestä 1888. Päivään liittyy töitä kaupassa, kahvittelua, tuttavien tapaamista, lasten kanssa ajanviettoa ja köyhäinapua. Kirjan Minna-tarinointi päättyy myöhäiseen iltaan, jolloin kauppias, kirjallisuussalongin emäntä ja perheenäiti pääsee taas tarttumaan kynän varteen.

Mietin, miksi kirjaan on valittu vuosi, jolloin kirjallinen ura on päässyt vasta vauhtiin – monia teoksia on vielä ilmestymättä. Aprikoin, että ehkä kirjaan on haluttu saada ruuhkavuosinainen, jolla on vielä lapsikatrasta kotona ja väkevä kiistakirjoitusmaine kahden näytelmän, yhden romaanin (Hanna, 1886) ja lehtikirjoittelujen ansiosta. Tekeillä olevaa teoksesta kirjassa kerrotaan näin:

”Nyt hän kirjoittaa näytelmää nimeltä Kovan onnen lapsia, mutta ei vielä aavista, että siitä tulee skandaali. Se saa kyllä yleisön liikuttumaan kyyneliin, mutta teatterin johtajat eivät hyväksy näytelmää, jossa rautateitä rakentava Topra-Heikki julistaa, että työläisilläkin pitää olla oikeuksia.”

Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.

20181105_180635.jpg

Kuvatietokirja ei avaudu perheen pienemmille, mutta kyllä tästä puuhakkaasta, ystävällisestä ja rohkeasta tasa-arvonaisesta esikuvaksi on pienille ja isoille lukijoille. Kirjaa voi käyttää kotona, eskarissa ja alakoulussa moniin tarpeisiin. Kirjan kuvitus tuo mieleeni jostain syystä 1950- ja 70-luvun estetiikan, ehkä siksi, että värit ovat miellyttävän murrettuja. Joissain kohdin himmeä tikkukirjainfontti tuottaa lukuvaikeuksia.

Lopussa haastetaan lukijoita tehtävin ja kysymyksin, esimerkiksi ”Mitä Minna tekisi, jos hän eläisi nyt?” Siitä käytiin keskustelua myös Turun kirjamessuilla, ja Elina Knihtilä oli varma, että Minna tubettaisi ja hilluisi anarkistina ajamassa tasa-arvoaatteita. Eli yhä tarvitaan minnoja näyttämään epäkohtia ja korjaamaan niitä. Siksi tarvitaan Minna Canth -kirjoja kaikenikäisille.

– –

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Suomen supernaisia 1
Teos 2018
kuvakirja, lasten tietokirja.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni

Aleksis Kivi ei kulu, vaikka perusasiat ovat miten tuttuja hyvänsä. Tunnettu on tarina köyhästä räätälinpojasta, joka omin päin rustaili runoja, näytelmiä ja yhden kertomuksen seitsemästä miehestä. Tiedämme Kiven elinkaareen (1834 – 1873) kuuluneen opintoja Helsingissä, asuinvuosia Siuntiossa Charlotta Lönnqvistin luona ja viimeiset ajat mielisairaalassa, kuolema veljen hoteissa.

20181105_180434.jpg

Keskisarjan kirja Saapasnahka-torni (Siltala 2018) kertaa Kiven vaiheet ja havahduttaa väenpaljouteen, joka tuki ja uskoi lahjakkuutta, vippasi ja kuittasi velkoja, elätti tuottamatonta taiteilijaa. Vaikka ankaran puutarhurin Seitsemän veljeksen lyttäys on tuttu juttu, silti teilauksen armottomuus järkyttää taas. Keskisarja taustoittaa Ahlqvistin tilanteen: hän oli juuri menettänyt kolme lasta sekä hakemansa pomopaikat SKS:stä ja Kielitieteellisestä seurasta.

Ahlqvist ampui tykillä teeren kokoista kulttuuripersoonaa. Miksi? Järkeä sumensivat Seuran jäsentenväliset ja kolmoiskuolema, mutta urostyö ei ollut raivokohtaus tai hetken houre. Muutaman vuoden päästä Ahqvist julkaisi saman Helsingfors Dagbladissa ja suomeksi Kielettäressä aivan laimentamattomana. Hän todella koki, että Seitsemän veljestä on huonointa, mitä suomen kielellä voi kukaan ja mikään ulosantaa. Ei tukkapöllyä vaan niskat nurin -asenne ansaitsi tietyn kunnioituksen. Ainoana vuoden 1870 Suomessa Ahlqvist ymmärsi Aleksis Kiven isoksi ja sääti vihatekonsa sen mukaisesti.”

Tuosta sitaatista saan irrotettua Keskisarjan kirjan ilonaiheet: lähteitä on plärätty läjäpäin, niitä yhdistellään luovasti, kirjoittajan kieli kalkkaa vapaasti ja on uskallusta tulkintoihin. Verrokkina pidän Juha Hurmetta, ja edellisessä sitaatissa viitataankin Hurmeeseen. Myös tämän syksyn hitti eli Kari Hotakaisen Kimi-kirja tulee mieleen. Kummankin kirjoittaja on avoimen ihastunut kohteeseensa (ja kummankin kohteelle on maittanut miestä väkevämpi). Keskisarja voi kuitenkin ruotia kohdettaan aikojen päästä aika suruttomasti, ja välillä hän roimii reippaasti Kiven haahuilua, ruikuttamista ja säälikirjeitä.

Nautin kirjan kielestä, jonka taustalla tempoilee Kiven virkerytmi, vapaa sanajärjestys ja ilmaisurikkaus. Kiven vaiheet olivat traagisia, ja silti nauran vesissä silmin kuvattuja tilanteita, joissa Kivi sössii lukutilaisuuksiaan tai karkaa ainoasta uransa huippuhetkestä (Lea-ensi-ilta). Jotkut jutut tökkivät, kuten Kiven puristelemien piikojen metoo-tuntemusten vähättely.

Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä. Esimerkiksi Keskisarja siteeraa ensin Kiven kirjettä, joka koskee Nummisuutareita, ja sitten konkretisoi:

”Puuskittainen [Kiven] toivorikkaus ei perustunut Mitä Suomi lukee -listoihin. Markkinoiden ainoa kestomenestyjä oli 300 vuotta sitten kuollut Martti Luther. Runebergin ja Topeliuksen hömppäuutuudet eivät pärjänneet Katekismukselle, suomenkielisten maallisten tekstien tuotteistaminen oli hädin tuskin aluillaankaan.”

Välillä tekstissä on kitkeryyttä ja terää, välillä eläytyvyyttä ja toisinaan eläväistä kuvailevuutta. Jälkimmäisestä sopii esimerkiksi kuvaus nälkävuoden synnystä:

”Ilmoja on pidellyt -keskusteluissa elämän ja kuoleman kysymys oli vilja. Pitkälti yli puolet suomalaisten ravinnosta oli leipää ja puuroa. Sadon pelastaisi vai pari kuukautta kestävä elokuu. Sitä ihmettä ei tapahtunut.
   Kaikkien aikojen kansallisonnettomuus varmistui 4. syyskuuta 1867 kirkkaana, kuulaana yönä. Halla surmasi keskenkasvuiset vihreät tähkäpäät. Aamulla ne helisivät jäähilettä. Kuura narskui saappaiden alla kuin lumi.”

Lähdemateriaali Kiven ajoilta on tunnetusti rajallinen, ja monet Kiven käsikirjoitukset ovat kadonneet. Siitä, mitä jäljellä on ollut ja jälkeenjääneet työstäneet, Keskisarja koostaa viihdyttävän elämänkertomuksen, jossa Kiven elämä asettuu ajan historialliseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Saapasnahka-torni on juuri niin rehevä kuin kirjan kohde ansaitseekin.

– –

Teemu Keskisarja
Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus
Siltala 2018
tietokirja
272 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Tietokirja

Anna Kortelainen: Hyvä Sara!

Elämäkertoja kirjoitetaan poikkeushenkilöistä, jotka ovat tehneet jotakin aikaansa mullistavaa, yhteiskunnallisesti tai kulttuurihistoriallisesti merkittävää tai jälkipolville säilyvää. Tai urheilijoista. Miehet ovat lajityypissä yliedustettuina, joten tervetuloa kirjoihin ja kansiin liike-elämän ja taidemesenoinnin voimahahmo Sara Hildén (1905 – 1993).

Poikkeusnaisen elämänkulun tiivistää hyvin nimimuutos. Maatiasmutoisesta Saara Hildenistä muotoutui vähitellen salonkikelpoinen: etnimi lyhentyi ja sukunimeen ilmestyi aksenttimerkki. Vaiheet on tallentanut Anna Kortelainen kirjaan Hyvä Sara!(Gummerus 2018).

Ryysyistä rikkauksiin -elämäntarinat ovat siinä mielessä kohottavia, sillä ne osoittavat, että menestys ei aina vaadi arvostettua sukutaustaa tai perittyä varallisuutta. Sara-kirjassa korostuu nimihenkilön hillitön työteliäisyys. Hildén syntyi 1905 Tampereella aviottomana lapsena, jäi kansalaissodan jälkeen orvoksi Lempäälässä, muutti piikomaan Tampereelle ja nousi pukuliikkeen myyjättärestä vaateliikkeiden johtajaksi ja omistajaksi. Itseoppineena kulttuuriharrastajana ja rakkaudesta taiteeseen hän alkoi kerätä nykytaidetta niin, että kokoelma sai omistajansa nimen mukaan perustetun nykytaidemuseon Tampereelle.

20180928_100457.jpg

Perinteisen elämäkerran tapaan Hildénin elämän esittely etenee kronologisesti. Kortelainen hyödyntää Hildénin arkistoja ja muuta historiamateriaalia, jonka monipuolisuus vakuuttaa. Valokuvat paikoista ja taideteoksista sopivat hyvin mukaan. Kun tietoja Hildénin vaiheista ei juuri ennen sotia ole, Kortelainen linkittää yleisiä historiatietoja päähenkilön asuinseuduilta. Sitä on hitusen liikaa. Saran saamat kirjeet ja sittemmin hänen tunteneiden tallennetut haastattelut elävöittävät esittelyä.

On makuasia, miten suhtautua elämäkerturin tapaan jossitella.

”Saara saattoi myös osallistua lottien liikuntaharrastuksiin.”

”Ehkä Saara sai Puku-Aitan paikanvaihdoksen yhteydessä ylennyksen tehtävissään ja palkankorotuksen?”

”Tai kenties Sara syvällä sisimmässään arveli, että ajoittain juopottelevan miehen rinnalla hän saattaisi saavuttaa sen yksinäisyyden, johon hän oli vuosikymmeniä tottunut.”

Huomaan suhtautuvani varauksellisesti moiseen ounasteluun. Vielä tuotakin rajummin riskirajoilla liikkuu Kortelaisen tyylikeino lisätä lukujen alkuihin fiktiivisiä tilanteita, joissa Sara ja konservaattori vaihtavat ajatuksia Hildénin taidekokoelman merkittävien teosten äärellä. En vakuutu niistä, mutta ymmärrän Kortelaisen perustelun: Hildén piti yksityiset ajatukset itsellään, joten kirjailija hakee yhteyttä aiheeseensa fiktiokeinoin.



Minua kiinnostaa Hyvä Sara! -kirjassa moni asia. Olen Tampereen seudulta kotoisin ja ensimmäiset kuvataide-elämykseni olen kokenut Sara Hildénin museossa. Kirja kuvaa elävästi kehittyvää kaupunkia ja naisten roolia siinä. Ja kyllä Hildénin eteneminen urallaan, kohuliitto kuvataiteilija Erik Enrothin kanssa, piinkova liikejohtajuus ja taidehankintareissut Euroopassa välittyvät hyvin. Olen nähnyt Pia Andellin dokumenttielokuvan Mesenaatti ja lukenut lehtijuttuja Hildénistä, joten tutuhkoa sisältö on, mutta jos ei olisi, hämmästelisin, miksei tästä naisesta ole pidetty meteliä.

Hildén siis piti etäisyyttä ihmisiin, ja se tuntuu elämäkertakirjassa. Aviomiehen alkoholismin käsittely etenee luennoinnilla yleisellä tasolla alkoholismin vaikutuksista parisuhteeseen, ja välirikko adoptiopojan kanssa jää maininnan varaan. Vaikka Kortelainen tulkitsee ja jossittelee monin kohdin, hän jättää aika vähälle privaatin. Kirje-esimerkein tulee esille se, että Hildénillä oli ilmeisen villi eroottinen puoli. Kirjassa viitataan moniin Hildén-anekdootteihin, muttei niitä juuri kerrota. Yksityinen Saara jää arvoitukseksi, jäljelle jää Sara, mikä sekin sellaisenaan riittää kirjan arvoiseksi: julkikuva tamperelaisesta tahtonaisesta.

– –

Anna Kortelainen
Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
Gummerus 2018
elämäkerta
277 sivua eKirjana.
Luin bookBeatista.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Tietokirja

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Minulla ei ole ollut erityistä käsitystä Kimi Räikkösestä. Enkä ole koskaan katsonut formulakisaa alusta loppuun. Ilmeisesti aika samalla lailla puhtaalta pöydältä lähti Kari Hotakainen, kun hän alkoi koota materiaalia kirjaan Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala 2018).

20180902_183509.jpg

Formuloista minulla on mielipide: pidän ympyrän ajamista hengenvaarallisella vauhdilla ego- ja ekologisesti arveluttavana. Kun luen Hotakaisen latelemia lajin lukuja, menee tunteen puolelle.

”Euroopassa kuljetaan 30 rekan voimin. Muualle lennetään vuodessa 300 000 kilometriä. Jokaisen kisan jälkeen 44 000 kilon sirkus on pakattu ja kasattu seitsemässä tunnissa. Kahvia kuluu 70 000 annosta vuodessa. Tänä vuonna Barcelonassa uuden auton testeissä oli mukana 170 Ferrarin työntekijää. Tämä kaikki nostaa vuosittaisen budjetin reilusti yli 400 miljoonan euron. Järjellä jos ajattelee, menee tunteen puolelle.”

Ymmärrän, että teksti luistaa, jos rakastaa aihettaan. Heti alkuunsa huokuu kirjailijan vilpitön innostus. Hotakaisen tuttu lakoninen tyyli kohtaa samanhenkisen kertomuskohteen. Kirjassa on monia hienoja hetkiä, joissa parilla sanalla yhdistyy asia ja tunne. Selittelemättä. Rakenne raikastaa lajityyppiä: kronologia rikkoutuu ja eri haastattelurupeamat sulautuvat toisiinsa.

Käynnistyn hyvin, mutta vähitellen moottorini nykii. Minusta kirjassa on toistoa ja tiivistämisen varaan. Tämä on outoa ottaen huomioon Hotakaisen päälausevoittoisen nakutustyylin, joka sinänsä viehättää minua.

”Luottamus ja perhe. Tietyt sanat toistuvat, betonoivat tämän kirjan. Paperilla ei ole mitään, päässä kaikki.”

Lähes ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen selviytymistarina sisältää arkkityyppisiä asetelmia. Ja jopa kliseitä. Raskas työ ja raskaat huvit. En tarkoita, että Räikkösestä olisi pitänyt rakentaa kirkasotsaista esikuvaa, sillä juhlinta on ollut osa ajurin hurjaa nuoruutta. Silti ryyppyrellestämisen glorianostot riepovat. Hulivili hummailee ja seuraavana päivänä kisailee krapulassa aika-ajojen kunkkuna. Tässä on jotain tympeää suomalaisuusäijäilyä. Kirjan reilujätkäjutut ovat kuin talvisodan veteraanin tapakulttuurioppaasta: lojaali loppuun asti, kova kädenpuristus riittää sitovaksi sopimukseksi. Sama pätee Kimin tuotemerkkiin, vähäsanaisuuteen. Sekin glorifioituu kuin se olisi suomalaiskansallinen arvotavara.

”Kimi tunnetaan vähäpuheisuudestaan. Suomalaiset eivät keksineet hiljaisuutta, mutta ovat jalostaneet siitä useita menestystuotteita: vähäsanaisuutta, taukoja, kolmen sanan lauseita ja puolen minuutin hiljaisuuksia, eräänlaisia monttuja, joihin ulkopuolinen tippuu ja ihmettelee, että mitä tapahtuu nyt, kun ei mitään tapahdu. Ja sitten suomalainen jatkaa siitä mistä aloitti, ikään kuin hiljaisuutta ei koskaan olisi ollutkaan.”

En tunnustaudu tosikoksi, vaikka sanailin äsken happamahkoja. Kirjan totuus Räikkösestä nähdään Kimi-aurinkolasien läpi. Ymmärrän sen. Jos yhdellä sanalla yrittäisin kuvata kirjan kuvaustapaa, valitsisin kuitenkin: teeskentelemättömyys.

Kokemaani kuuluu myös tällaista: kirjan kasvutarina hellyttää. Oppimisvaikeuksinen koulupudokas kehittyy lajissaan maailman parhaaksi ja yksityiselämässään villistä rilluttelijasta laajasydämiseksi familymaniksi. Taitaa ristiriitainen kirjatuntemukseni olla linjassa kirjan kohteen ristiriitaisuuden kanssa. Kylmän ja lämpimän vaihtelua riittää. Itse asiassa se tekee Räikkös-kirjan lukemisesta herättävän.

– –

Kari Hotakainen
Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018
tietokirja
269 sivua.
Lainasin kirjan bloggaajaystävältä.

Muita bloggaajia ainakin Jokke, Kirsi, Kirsi & co ja Arja.

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Tietokirja

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

4 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Lukuviikon kirjavinkki

Lukuviikon merkeissä on ilo levittää lukuvinkkejä. Kirjabloggaajia on mukana Oksan hyllyltä -blogin haasteessa, jossa tänään on tunnin välein ilmestynyt vinkkauksia tai omia tarinoita kirjallisuuteen liittyen (linkit tässä). Tosin jokainen kirjabloggaajan juttu on myös lukuvinkki, mutta tällä viikolla 16.-22.4.2018 olemme myös osa Lukukeskuksen kampanjaa, jolla muistutetaan antoisasta lukuharrastuksesta. Teemana tämä vuonna on ”mun tarina”. Levitä sinäkin sanomaa ja lisää tunnisteet #lukuviikko ja #muntarina.

Lukuviikko_logo_pienempi-1024x1024

En nyt sepittele omaa lukijatarinaani, vaan valikoin alkuvuoden kirjakokemuksista neljä tärppiä: romaani, tietokirja, runoja ja käännösromaani. Koska olen alkuvuonna niukasti lukenut dekkareita sekä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, vinkkivalikoimani on nyt tämä. Kirjavalinat ovat tietysti osa mun tarinaa, sillä valikointi limittyy omiin (luku)mieltymyksiini, minulle tärkeisiin asioihin ja kokemuksiini.

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Taivaanpallo2Jos haluat lukukokemuksen, jossa romaanin kieli, kerronta, kuvaustapa, ajatusrakennelmat ja tunnelma tarjoavat täyteläisen kokonaiselämyksen, Olli Jalosen uutuuskirja Taivaanpallo (Otava) on täysosuma.  Haltioiduin väkevästi. Olen historiallisten romaanien ystävä, joten romaani iskee siksikin, mutta se on myös kehitys- ja aateromaani. En voi kuin ihaillen ihmetellä, miten kirjailija voi tarjota minulle 1600-luvun pojan elämän Saint Helenalla ja Lontoossa näin, vain sanoin, näin elävästi.

Satu Leisko: Tulin Suomeen

Tulin SuomeenEipä erityisen runsaasti kirjallisuudessamme ole autenttisia maahanmuuttajatarinoita. Nyt on haastattelukirja Tulin Suomeen (Avain), johon Satu Leisko on koonnut muutaman eri syistä maahamme kotiutuneen tarinat. Siten saa kokemusperäistä tietoa taipaleesta kansalaiseksi. Leiskon kirja on selkokielinen, mikä ilahduttavasti lisää potentiaalista lukijakuntaa. Kaiken monimuotoisuuden ohella tarvitsemme kirjoja, jotka on kirjoitettu helpolla kielellä. (Muistutan tässä, että minulla on käynnissä Klaaran päivän selkokirjahaaste: lue siitä lisää.)

Olli Sinivaara: Purkautuva satama

Purkauva satamaOlen nauttinut monista runokokoelmista alkuvuoden aikana. Jos yksi pitää valita, keikun kahden vaiheilla: Saila Susiluodon Metropolis (Otava) vai Olli Sinivaaran kokoelma Purkautuva satama (Teos)? Koska Sinivaaran kirjan lukeminen on tuoreessa muistissa, valitsen vinkiksi sen. Etenkin alkupuolen lyhyet, selkein sanoin saavutetut luontokokemukset vaikuttavat minuun, samoin ihan loppuosan metsärunot. Mutta hei, älä luulekaan, että runot ovat vain luontohelskyttelyä. Niistä kasvaa elämän- ja maailmannäkemystä.

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

He hukkuvat äitiensä kyyneliinJos haluat lukea ajankohtaisen romaanin, joka liittyy maahanmuuttajiin, kotoutumiseen ja uskomusten/asenteiden yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, valitse tämä kirja. Johannes Anyurun romaanin He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S) on hienosti kääntänyt Outi Menna. Kirjan sisältö, kieli, kerronta ja rakenne antaa ajateltavaa. Se on myös elämys, niin kuin hyvä kirjallisuus on. Se värisyttää, kauhistuttaa, herkistää – ja antaa toivoa sen ohella, että se herättää kysymyksiä, joihin ei ole yhtä vastausta.

Lukemisiin!

#lukuviikko
#muntarina

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Romaani, Runot, Selkokirja