Aihearkisto: Selkokirja

Selkokirjoista: tietotaitoa ja viihdykettä & kaksi kirjaesittelyä

Helsingin Sanomat on kunniakkaasti nostanut vuoden alussa esille lukutaitoasioita. Viimeksi 20.1.2021 kulttuurisivulta sain lukea jutun Lukuliikkeestä: ”Lukemisen eteen ahkeroidaan jo”. Artikkelissa vain yhdessä virkkeessä mainittiin selkokieli (selkokirjoja ei lainkaan): ”Suomessa on myös eri kieliryhmiä ja muita erityisryhmiä, joiden lukutaito on muita huonompi ja joilla on tarvetta selkokielelle ja palvelumuotoilulle.”

Näen riskin siinä, että selkokieli typistetään erityisryhmien tarpeisiin. Toki on totta, että selkokielestä on ilmeinen hyöty ihmisille, joilla on syistä tai toisista kielellisiä vaikeuksia. Toisilla ne ovat pysyviä, toisilla kielen taidot kehittyvät. Silti on muistettava, että selkokielen tarpeen syyt ovat varsin vaihtelevia.

Vaarana on, että selkokieli yhä edelleen sysätään marginaalin tarpeisiin. Mielestäni 13 % teineistä (HS:n mainitsema määrä 15-vuotiaista) ei ole marginaalinen ryhmä, eikä Selkokeskuksen arvio eli kaikkiaan noin 750 000 Suomessa asuvaa. Eikä tämä luku sisällä lapsia, nuoria ja aikuisia, joista nyt erityisesti ollaan huolissaan: lukuhaluttomat, lukemiseen tottumattomat ja hitaat lukijat tai henkilöt, joiden keskittyminen muuten vain herpaantuu nopeasti tai jotka väsyvät vaikean tekstin lukemiseen. Siis ihan tavallisia ihmisiä – ja heitä, joiden syrjäytymistä pelätään lukutaidon vuoksi.

Edellä esittämästäni syystä hämmästelen, miten lähes joka ikisestä lukutaitoa pähkäilevästä artikkelista jäävät puuttumaan selkokirjat. Ne todistetusti tarjoavat vaihtoehdon: helposti hahmotettavaa, helppoa kieltä. Siis mahdollisuus lukukokemukseen ja lukutaidon kehittämiseen.

En edes uskalla arvailla, josko taustalla piilee ajatus, että kirja, joka on helppo, on vähäarvoinen. Pikemmin näen koittavan hurraahuudon hetken: lukijalle, jolle tekstin tekninen lukeminen tai sisällön ymmärtäminen on vaikeaa, on suuriarvoinen voitto lukea helppo kirja. Kannustin lukea lisää on silloin merkittävä.

Viimeksi perjantaina aikuinen mies oppitunnillani sanoi minulle, että ”selkokieli on alku, että pääsee tielle”. Eikä lausuntoa tee vähäiseksi, että sanoja oli suomen kieltä harjoitteleva.

Uskon tietoon. Selkokirjoista ei tiedetä tarpeeksi, ja jos ei epäilijä, arvioija tai arvosteleva niitä lue, hän ei tiedä, millaista kieli ja kerronta niissä on tai millä periaatteilla ne kirjoitetaan. Suosittelen tutustumaan ennakkoluulottomasti kuitenkin ymmärtäen, että tavoitteena on helpon kielen kekseliäs käyttö. Kaikkea kirjallisuutta on monenlaista ja monen tasoista, niin myös selkokirjoja. Lähtökohta on kuitenkin se, että kielen ja ulkoasun keinot tukevat kielellistä saavutettavuutta.

Selkokielellä on kaikenikäisille tieto- ja kaunokirjallisuutta. Siksi esittelen juttuni lopussa lyhyesti yhden kumpaakin lajia, mutta kaunokirjallisuusesimerkkini on tällä kertaa lastenkirjallisuudesta. Kummankin kirjan kustantaja on Pieni Karhu.

Kustantajat ovat tuiki tärkeitä, jotta selkokirjoja ilmestyy. Isot kustantajat eivät pienlevikkisiä kirjoja juuri kustanna. Esimerkiksi WSOY on julkaissut yhden selkomukautuksen, selkokielisen version Mielensäpahoittajasta. ”Virallisista tahoista” mainitsen Opetushallituksen, joka on kustantanut vain muutaman selkokirjan. On myös rohkeita toimeen ryhtyjiä: Laatusalla on toistaiseksi yksi julkaistu selkokirja, mukatus Kiven Kullervosta, mutta lisää on luvassa.

Seuraavat kustantajat ovat olleet viime vuosina selkokirjojen selkäranka (linkit vievät kustantajien selkokirjatarjontaan):

Avain

Opike

Oppian

Pieni Karhu

Reuna.

Anna Vasala: Opi neulomaan

On hieno oivallus julkaista neulomisen perusopas aikana, jolloin himoneuloosi on vallannut koronakansan. Neulominen (tai murrealueesta riippuen kutominen) voi olla taito, joka kompastuu ohjeiden monimutkaisuuteen. Siksi helppo perusteos saattaa taidon perusteisiin.

Anna Vasalan Opi neulomaan -kirjasta (Pieni Karhu 2021) saa sitä, mitä alaotsikko lupaa: neulomisen perustaidot selkokielellä. Teksti on napakkaa ja helppolukuista. Oleellista on, että selkeät kuvat tukevat tekstiä. Niissä ei ole mitään ylimääräistä sälää – niin kuin ei kielessäkään. Kirjassa esitellään neulomisen käsitteet, välineet ja perustekniikat, ja lopun sanastosta voi kerrata neulontatermit.

Pari kohtaa ohjeissa on sellaisia, että toiminta on kuvattu turhan monimutkaisesti. Hienoa, että kirjan lopussa opastetaan muutama neulontatyö kuten tiskirätti ja lapaset. Sitä ihmettelen, että villasukkien neulomista ei neuvota. Ne ainakin itselleni tulevat ensimmäiseksi kutomisesta mieleen.

Anna Vasalan kirja Opi neulomaan. Neulomisen perustaidot selkokielellä (Pieni Karhu 2021), 96 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja

Noora Lehtinen on kirjoittanut ja Anne Muhonen kuvittanut jo kolme Aino ja Matias -kirjaa. Neljäs eli Ainon ja Matiaksen reissukirja (Pieni Karhu 2021) jatkavat vakaasti entistä linjaa. Olen jo aikaisempien kirjojen jutuissa kehunut sympaattista lapsiperhearjen kuvausta.

Uutuuskirjassa on kolme kertomusta. Siksi kirja sopii hyvin eskarilaisen ja kouluikäisen lukutuokioihin: lyhyt kertomus, iso fontti, lyhyet tekstikappaleet, kapea palsta ja selkeä tarina auttavat keskittymään lukemiseen. Tämän kirjan mukana voi muistella edellisiä kesiä ja suunnitella tulevaa – koronan varjossakin se voi tuoda hyvää mieltä.

Kertomuksissa ei suuria tapahdu, mutta uskon niiden siksi olevan lapsilukijalle samastuttavia. Lukuhetki aikuisen kanssa tukee vuorovaikutusta, ja keskustelua innostamassa on kirjassa joitain kysymyksiä. Lisäksi tarinoita konkretisoiva kuvitus lisää jutun juuria esimerkiksi tunteiden ja tunnelmien käsittelyyn.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja, Pieni Karhu 2021, 72 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Kirjallisuuden opetuksesta selkoa

Viime viikkoina on ollut lehti- ja some-kirjoittelua opettajuudesta, lukutaidosta ja kirjallisuuden opetuksesta. Lisään lusikkani soppaan.

Huono opettaja tekee parhaansa

Kansalaisissa on kirjoa, niin myös opettajissa, mutta tolkullista työtä voi tehdä monin tavoin. Ihailemani esseisti Silvia Hosseini sunnuntaiesseessään (HS 2.1.2022) antoi ymmärtää, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajista penaalin terävimmät kynät ovat vaihtaneet muihin töihin. No, me tylsimykset jatkamme.

Uskon suuren enemmistön opettajista tekevän parhaansa. Voi olla, että osaamisvertailu masentaa ja lisää riittämättömyyden tunnetta. Silti tuntemani kollegat tekevät tavoitteellista työtä, ja riskinsä on siinäkin. En ala yksilöimään etäkoulun, opetussuunnitelmamuutosten ja resurssiniukentamisen vaikutuksia tai referoimaan uupuneitten opettajien ulostuloja. Kaikesta huolimatta innovatiivista, opiskelija- ja opetussuunnitelmalähtöistä työtä paiskitaan joka kouluasteella lukutaidon puolesta.

Kaunokirjallisuudesta eväitä elämään ja lukutaitoon

Heidi Kangas kirjoitti mielipiteensä otsikoiden: ”Hyvän lukutaidon voi oppia yhteiskuntaluokasta riippumatta” (HS 11.1.2022). Niin voi, vaikka esteitä ja eriytymistä on. Siksi päiväkodit ja koulut ponnistelevat turvatakseen perustaa.

Kangas kirjoittaa painavasti kaunokirjallisuuden lukutaitoa edistävästä vaikutuksesta: ”Ja siksi kaunokirjallisuuden lukeminen ansaitsee tukevan paikkansa niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin lukioissakin. Sillä pitäisi olla myös tukeva paikka ammatillisessa opetuksessa, sillä myös ammattikoululaiset tarvitsevat hyvää lukutaitoa.”

Tekeekin mieli antaa esimerkkejä kaunokirjallisuuden roolista ammattikoulutuksessa. Samalla se kertoo päättäjien lukutaidon, kirjallisuuden ja etenkin kaunokirjallisuuden lukemisen arvostuksesta. Äidinkielen pakollisia opintoja on 4 osaamispistettä, eikä siihen kuulu lainkaan kaunokirjallisuutta. Äidinkielen valinnaisessa opinnossa (3 osp) kaunokirjallisuuden lukeminen ja analysointi mainitaan vain yhtenä kymmenestä osaamistavoitteesta, eli ei kovin paljon pelivaraa anneta kirjasivistykselle, tuskin edes yhden kokonaisen kirjan lukemiselle. Ja totuus on, ettei valinnaista opintoa juuri valita.

Ammatillisessa koulutuksessa on myös pakollinen opinto Taide ja luova ilmaisu, jonka laajuus on 1 osaamispiste, lähiopetuksessa siihen saatetaan satsata valtakunnassamme 8 – 15 tuntia; mikään instanssihan ei määrää ammattikoulutuksen opetustunteja. Opinnon kahdeksasta tavoitteesta yksi on: ”Opiskelija käyttää kaunokirjallisuutta työnsä tukena.” Ja väännänpä nyt rautalankaa ja painotan: taiteeseen ja luovuuteen liittyvässä minimaalisessa opinnossa on kahdeksan erilaista osaamistavoitetta, joten johonkin paneutuminen (esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukemiseen) tehdään jo lähtökohtaisesti mahdottomaksi. Mikä sivistysvaltio kytkee kaunokirjallisuuden yksinomaan työhön tai työtehtäviin? Miten sähköasentaja tai talonrakentaja käyttää työnsä tukena kaunokirjallisuutta? Miten tällaista kaunokirjallisuuden lukemista tulisi opettajan opettaa, ohjata ja arvioida?

Heikot lukijat seuranamme

Helsingin Sanomat (12.1.2022) otsikoi: ”Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo”. Ensinnäkin: lukutaidon puutteet ja eriytyminen ovat näkyneet jo pitkään; toisekseen: kouluissa koko ajan tehdään työtä asian eteen. 

Jokainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ymmärtää, että oppija tarvitsee ensiksi teknisen lukutaidon, seuraavaksi hän tarvitsee opettajan ja kavereiden innostavan keskustelun kirjasta, sillä ennen analyyseja lukuinto lähtee kokemuksista ja elämyksistä, myös yhteisestä jakamisesta.

On kuitenkin selviö, ettei pelkkä opettajien kannustus ja kekseliäisyys riitä paikkaamaan tilannetta. Koska kyse on harjoituslajista – ilman lukemista, lukemista, lukemista, eivät luku- ja analyysitaidot kehity – panostus, innostus ja arvostus tulisi tulla myös kotoa ja kavereilta. Ja hei, ihan koko yhteiskunnan tulisi näyttää, että kirjojen lukemista arvostetaan. Tämä on arvokysymys.

”Oppilaista moni kerskuu sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa, kertoo osa opettajista (HS 12.1.2021).” Nyt tarvitaan some, influensserit, kaverit, vanhemmat ja muut porukat kerskumaan toisin. 

Satuin katsomaan tällä viikolla Huvila ja huussi asuntomessuilla -ohjelman, jossa esiteltiin kuusi hienoa, äveriästä kotia. Yhdessäkään ei näkynyt yhtään kirjaa eikä kirjahyllyä.

Onko rima matalalla?

Viime aikojen kirjallisuudenopetuskeskustelussa on tullut myös esille sellaisia kannanottoja, että opettajat madaltavat rimaa. Jos ei nuorta kirja huvita, ei sitten. Tarinoita on muissakin muodoissa ja niihin on monta reittiä. On audiovisuaaliset tuotokset, podcastit ja äänikirjat, on verkkokirjat ja kovakantiset. Vielä silti ei riitä, että näkee liikkuvaa kuvaa tai kuulee, sillä nyky-yhteiskunnassa ei pärjää edelleenkään ilman lukutaitoa.

Minua vaivaa kaikenlainen vastakkainasettelu kuten huonot, laiskat opettajat – hyvät opettajat; hyvä kirjallisuus – ”liian matalalle rima laskettu” -kirjallisuus. Sen sijaan voisi keskittyä esittämään ratkaisuja lukemisen puolesta.

Kyse on asenteista ja kirjavalinnoista, siitä, että lukunautinto herää ja keskittymiskyky lukemiseen kehittyy. Siitä, että kirjan kieli ja kerronta vievät mennessään. Siksi erilaiset kirjat osuvat erilaisiin lukijoihin.

Lukemisen tulisi olla mukavaa, sillä ilo lisää motivaatiota. Ei tarvitse välttämättä lukea klassikkoromaaneja, kunhan lukee jotainkin – vaikka sarjakuvia tai tietokirjoja (HS 12.1.2022).” Ja jälleen käy niin, että lukutaitoa käsittelevät keskustelut ja kirjoitukset unohtavat yhden lukemista tukevan kirjallisuuden siivun, selkokirjat.

Selkoa kirjailoon

Harva opettaja on ensimmäiseksi tyrkyttämässä oppijan kielikyvyn rajoilta karannutta (klassikko)kirjaa, sen verran sensitiivistä porukkaa alalla on. Outoa, että aina mainitaan klassikot jonkinlaisena kauhuna – ihan kuin ne painottuisivat kirjallisuudenopetuksessa. Eivät painotu. Siitäkin huolimatta: on klassikoita ja klassikoita, ja on monenlaista uutta ja vanhaa – klassikoita myös selkokirjoina, jolloin jokainen pääsee osalliseksi tarinaan. Selkokaunokirjallisuutta alkaa olla nykyisin varsin paljon, sekä alun perin selkokielelle kirjoitettuna että ”yleiskielisistä” kaunokirjoista selkomukautuksina.

Esimerkiksi omaa viime vuoden selkosatoani ovat alun perin selkokielelle kirjoitetut novellit Niin metsä vastaa, selkomukautus suosikkikirjailijan romaanista Paimentyttö ja klassikkomukautaus Kullervo.

Mutta tuntevatko edes äidinkielenopettajat selkokirjat, arvostavatko he niitä tasavertaisina lukunautinnon lähteinä? Voi olla, että eivät, sillä esimerkiksi valtamedia ei ikinä esittele selkokirjoja kirjajutuissaan, joten koko laji jää pimentoon ja on altis ennakkoluuloille. Oletko sinä lukenut Hesarista tai maakuntalehdestä katsausta vuoden selkokirjoista tai kuullut niistä Ylen kulttuuriohjelmissa? 

On vihdoin aika tuoda kovaäänisesti esille, että ei ole rimanalitus tarjota nuorille (eikä aikuisille) selkokirjoja. Helppo kieli ei tee kirjasta heikkotasoista. Ei. Se tekee kirjasta luettavan, se vie lukutaitoa eteenpäin, se avaa mahdollisuuden sujuvaan lukutaitoon, jossa myös tekstin sisältö avautuu. Siksi selkokirjat voivat olla portti kaunokirjallisuuteen, askel jopa siihen paljon puhuttuun klassikkoon tai seikkailuun, jännitykseen, tunteisiin tai muuhun – pääsy osalliseksi lukukokemusta. Se ei todellakaan ole vähäarvoista vaan yksi ratkaisu huolipuheen täyttämään lukutaidottomuuskeskusteluun.

Olen itse kokenut lukemattomia kertoja tottumattoman lukijan ilon siitä, että hän sai luettua kirjan alusta loppuun – että se tuntui mukavalta ja kohotti itsetuntoa. Kokemus tarjosi mahdollisuuden lukea myös seuraavan kirjan – toisen selkokirjan tai muun. Ja jatkaa lukuharrastusta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

Kiven Kullervosta selkoa

Aleksis Kiven Kullervo-näytelmä palkittiin ensimmäisenä suomalaisena tragediana, mutta SKS vaati siihen muutoksia, joten julkaisunsa se sai muutamaa vuotta myöhemmin, 1864. Kalevalan runoihin perustuvaan näytelmään Kivi teki omia ratkaisuja, vaikka juoni seuraa esikuvaa.

Kullervon hurja päähenkilö on kokenut kovia, eikä hän osaa hallita tunteitaan eikä tekojaan. Tarina on ajaton: kosto elää ja väkivalta käy ainoaksi ratkaisumalliksi. Sitä sattuu meillä ja muualla koko ajan. Kullervolla on siten yhä paljon kerrottavaa. 

Kullervon tragedian voima ei ole vähentynyt, eikä sen vaikutus laimene, kun nykylukija sen lukee. Kieli on monimutkaista ja ilmeikästä – ja siinä sen voima ja heikkous. Heikkoudella tarkoitan sitä, että monelle lukijalle voi tulla ongelmia ymmärtää kiemuraista ilmaisua. 

Siksi selkokielinen Kullervo antaa mahdollisuuden tutustua Kullervoon ja hänen tarinaansa. Kirja kuvaa esimerkiksi Kullervon mielen muutoksia, vuorovaikutuksen ongelmia ja omien tekojen kohtaamisen vaikeuksia. Väkevät voimat vievät nuoren miehen kauheudesta toiseen. Pahojen tekojen ja onnettomien yhteensattumien lisäksi tarinaan sisältyy mytologista runollisuutta.

Selkomukautuksessa tarina ja tunnelma säilyvät, vaikka kielen rakenne ja sanasto täytyy muokata helpoksi. Selkoistuksessani saattaa olla paikoitellen vanhaa sävyä tunnelman takaamiseksi, mutta tälle päivälle tuntemattomat ilmaisut ovat vaihtuneet helpoksi kieleksi. Lisäksi näytelmä on selkomukautuksessa muuttunut kertomukseksi.

Esimerkiksi Kiven näytelmässä Kullervo sanoo näin:

”Männyt vuoren kiireellä, kuivettuneet, sammaleiset, vapisit ja vinguit tämän vihaisen vihurin kynsissä ja kirkuen yösijoiltansa kotkat pakenit. Ja kostohuudon päälleni tässä myrskyssä mä kuulin ja sentähden kamo synkeä mua painaa, eikä päältäni sitä viskata voi.”

Selkomukautuksessa muuttuvat sanat ja lauseiden rakenne:

Kuivat männyt vapisivat vuoren päällä,

ja suuret linnut huusivat ja pakenivat,

kun kova, vihainen tuuli vinkui.

Myrskyssä kuulin koston huudon,

ja siksi minua painaa synkkä kauhu.

Kullervo-kirjaan lisäsin tieto-osuuden, joista uudet Kullervon lukijat saavat perustietoja Aleksis Kivestä, Kalevalan Kullervo-runoista ja Kiven siihen tekemistä muutoksista. Lisäksi kirjassa on lyhyt kuvaus, mitä ratkaisuja tein selkokertomuksessa.

Vaikka Kullervo ei ole mikään hyvän mielen tarina, siitä on moneksi. Siksi väkevä kertomus on nyt kaikenlaisten lukijoiden saavutettavissa. Kirjan voi ostaa kustantajan eli Laatusanan verkkokaupasta.

Kirja sopii myös koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden, suomi toisena kielenä sekä taiteen ja luovan ilmaisun opetukseen. Olen tehnyt kirjaan myös selkokielisen tehtäväpaketin, joka on tarjolla Äidinkielen opettajain liiton sivuilla jäsenille ilmaisena ja muille maksullisena.

Kullervo aloittaa Laatusanan kotimaisten klassikkokirjailijoiden teosten selkosarjan. Lisää on siis luvassa tulevina vuosina.

Aleksi Kivi

Kullervo

selkomukautus Tuija Takala

kansikuva Siru Tirronen

Laatusana 2021.

3 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Kodiksamia-palkintoehdokkuus 2021

Kirjavuosi huipentuu kirjallisuuspalkintojen ehdokasasetteluun ja sen perään voittajavalintoihin. Kaikkihan tietävät, ettei taiteissa oikeastaan voi kilpailla, vaan kyse onkin enemmän poiminnoista vuoden sadosta – kiinnostavista, lajissaan erottuvista tai lajiaan edustavista teoksista.

Kodiksamia-palkinnossa valintaan vaikuttavat: 

”Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys.”

Tässä palkinnossa seinät ovat leveät ja katto korkealla, eli kirjallisuuden lajeja ei rajoiteta. Valinnan tekee palkinnon perustaja runoilija-kirjailija Heli Laaksonen. On todellinen ilo ja kunnia olla vuoden 2021 palkintoehdokas novellikokoelmalla Niin metsä vastaa (Avain 2021). Näin Laaksonen esittelee ehdokkaat:

  • Kaikkien kirja-alalla toimivien tuntema kustannuskomeetta Leena Majander on kirjoittanut valtaisan, mukanaan vievän omaelämäkerran Kirjatyttö (Siltala 2021). 
  • Lastenkirjallisuudella on korvaamaton merkitys ihmisen kasvulle ja elämän polulle – sitä todistaa väkevästi Ville Hytösen kirjoittama, Pete Revonkorven kuvittama suloinen Tyttö nimeltä Margariini (Enostone 2021). 
  • Aikuisen, vain vähän lukevan ihmisen lukutaitoa ja luontosuhdetta tukee verrattomasti Tuija Takalan selkonovellikokoelma Niin metsä vastaa (Avain 2021). 
  • Valloittavan hulluna virtaavaa runoutta kirjoittava Anja Erämaja on lukijoiden suureksi iloksi tuonut ilmoille runokokoelman Olen nyt täällä metsässä (WSOY 2021). 
  • Vuoden runojärkäle on virolaisen Jaan Kaplinskin postuumisti julkaistu (Parkko 2021), Anja Salokantelen ja Pauli Tapion suomentama Ilta tuo takaisin kaiken
  • Harvinaislaatuista käännöskirjallisuutta on myös Vizma Belševican psykologisesti terävä, riipaiseva romaani Bille ja sota (suom. Mirja Hovila, Paperiporo 2020), joka tavoittaa perhesuhteiden painon ja Latvian lähihistorian kirkastavalla tavalla, lapsen katseen kautta.

Minun kirjani ehdolle asettaja esittelee näin:

”Missä piileksivät aikuisille kirjoitetut, helppolukuiset, mutta kauniit ja viisaat kirjat? On sitten suomen kieltä toisena kielenä opiskeleva tai äidinkielinen, jonka kirjaharrastus kangertelee lukivaikeuksien vuoksi, voi saada ystävän Tuija Takalan selkonovellikokoelmasta Niin metsä vastaa (Avain 2021). Lyhyet lauseet, selkeä rivitys ja konstailemattomat sanavalinnat helpottavat lukemista. Kaikki teoksen kirkkaat, tunnelmaiset lyhytkertomukset liittyvät metsään. Lähimetsään, muinaiseen suomalaismetsään Tapioineen ja Mielikkeineen, mielenmetsään, luontosuhteeseen. Takala on selkokielen tuntija ja on julkaissut aikaisemmin selkorunokirjoja. Onkohan selkonovellikokoelmia juuri kirjoitettu? Hieno avaus, metsätapaus!”

(Vastaan: ei kovin montaa selkonovellikirjaa ole Niin metsä vastaa -kokoelman lisäksi, mutta olen kyllä itse kirjoittanut aiemmin toisenkin kokoelman lyhyitä novelleja: Hyvä päivä, Opike 2018.) 

Suuri, lämmin kiitos ehdokkuudesta! Palkintojulkistus on 6.12. ja voittaja saa 30 000 ohrajyvää.

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä

Enni Mustosen Paimentyttö selkokirjana

Tänään alkaa kirjakauppojen kampanja Kirjan päivät (13. – 19.9.2021). Kun ostat kirjan ainakin 15 eurolla, saat kaupan päälle Enni Mustosen pienoisromaanin Martan tarina. Martta on tuttu Mustosen suosikkisarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kahdeksannesta ja yhdeksännestä osasta. (Tässä juttuni neljästä ensimmäisestä osasta.)

Mitäpä jos ostaisit sen kylkeen selkokirjan? Niitä tosin on kirjakaupoissa harvakseltaan tai ei ollenkaan. Mutta kannattaa kysyä myymälästä ja ihmetellä, mikseivät selkokirjat näy tarjonnassa.

Jos kirjakaupassa on selkokirjoja, suosittelen Enni Mustosen Paimentyttö-romaania, koska nyt Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisen osan saa selkosuomeksi (Opike 2021). Minulla on hyvä syy vinkata Paimentyttöä, sillä selkomuokkasin romaanin. Se oli mieluisa työ.

Mustosen Paimentyttö kertoo orvosta Idasta, joka selviää navettapiikana isossa kartanossa ja sen jälkeen Topeliuksen palvelijana Sipoossa. Mustonen kuvaa elämää ja työtä 1800-lopulla nuoren tytön silmin. Samalla lukija saa sisäpiirin kokemuksen kulttuurihenkilöiden elämästä. Romaani on ennen kaikkea Idan kasvutarina, jossa on suuria suruja ja pieniä iloja.

Suomalaisia historiallisia romaaneja ei ole montaa selkokielisenä. Jo siksi on hienoa saattaa Paimentyttö uusille lukijoille. Romaanin keinot tehdä historia eläväksi ovat verrattomia. Idan kohtalo kertoo Suomesta, jossa eivät sosiaalityö tai -tuet auttaneet vaan ihmiset olivat toisten hyväntahtoisuuden varassa.

Mustosen romaani kertoo myös lukutaidon merkityksestä ja eriarvoisuudesta. Ida on köyhä tyttö, joka nauttii kirjoista, muttei jaksa lukea tai kirjoittaa pitkien ja raskaiden työpäivien jälkeen. Hän asuu ruotsinkielisessä sivistyneistöperheessä, joka saa elantonsa kirjallisuudesta ja taiteesta. Kuilu on syvä, mutta välillä eri maailmojen välille rakentuu kapeita siltoja.

”Paranemista auttoivat kirjat.

Ei ollut mitään hauskempaa

kuin sukeltaa tarinoihin.

Sain matkustaa kirjoissa uusiin paikkoihin,

seikkailin ja selviydyin voittajana.

Topeliuksen talossa ei ollut kummallista,

että siellä luettiin kirjoja.

Toisenlaista oli karjapiikojen kanssa.”

Mainitsin jo, että Paimentytön selkoistaminen oli minulle mieluista. Romaanin sydän sykkii myös helpolla suomen kielellä. 

Poimin Iidalle tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt. Kielessä muutokset näkyvät sanastossa ja lauserakenteessa: tavoitteena helppous, lyhyys ja sujuvuus. Selkoistuksessa halusin säilyttää Iidan tunteet eri tilanteissa ja naiseksi kasvamisen hämmennyksen. Ydinkokemuksena vaikuttaa ulkopuolisuus.

”Yksinäisyys on äiti,

joka tekee meidät vahvoiksi.

Heikot eivät kestä vaan tuhoutuvat,

mutta vahvat oppivat elämään muiden kanssa.

Yksinäisyyttä he eivät voi unohtaa.”

Enni Mustonen valittiin 2019 selkokirjakummiksi, ja siksi mukautin Paimentytön selkosuomeksi. Ensi viikolla 22.9.2021 Selkokirjamessuilla on tavallaan kirjan julkistus, jota voi seurata netistä. Mustonen on kanssani haastattelussa klo 14.45. Messuilla on paljon muutakin ohjelmaa.

Ja tämä vielä: jos selko-Paimentyttöä ei löydy kirjakaupasta, Opike-kustantajan nettikaupassa sen ostaminen käy kätevästi.

Haastattelutilanne Helsingin kirjamessuilla 2019. Kuva: Henna Kara

Enni Mustonen

Paimentyttö

selkomukautus Tuija Takala

Opike 2021

Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäinen osa selkokielellä

130 sivua.

Tekijänkappale.

Suuri kiitos Enni Mustoselle alkuteoksesta ja Jenni Saarilahdelle toimitustyöstä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja, selkotekijä

Kaksi selkokirjaa kansainvälisenä lukutaitopäivänä 2021

Lukeminen on kansalaistaito, jonka merkitystä ei voi liioitella. Toisaalta ei voi vähätellä sitä, ettei lukeminen ole kaikille itsestäänselvyys. Lukeminen on eri syistä vaikeaa ainakin noin 750 000 Suomessa asuvalle. 

Kun kirjoittaja ottaa huomioon kielen saavutettavuuden, hän muokkaa sisältöä, rakenteita ja sanastoa yleiskieltä helpommaksi. Silloin viesti välittyy selkokielellä. Kaunokirjallisuus taipuu selkosuomeksi siinä kuin tieto- ja tiedotustekstitkin.

Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi esittelen lyhyesti kaksi uutta selkokaunokirjaa. Ne edustavat kahta suuntaa: toinen on alunperin kirjoitettu helpolla suomella, toinen on mukautettu eli muokattu selkokieliseksi.

Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää

Tuija Hannulan pakinakokoelmassa Minua varten ei tarvitse keittää (Reuna 2021) on 25 juttua suomalaisista ilmiöistä ja merkkihenkilöistä. Kohderyhmänä on selkeästi lukijat, jotka opiskelevat suomen kieltä. Kirjan lopussa on myös tehtäviä pakinoihin, joten kirja sopii niin itseopiskeluun kuin koulukäyttöönkin.

Suomalaislukijalle aiheet saattavat vaikuttaa kuluneilta, mutta kulttuuriimme tutustuvalle ne ehkä ovatkin aitoja ja tuoreita. Tyylilaji on selkokirjallisuudessa harvinainen pakina, joten pelkistykset ja tyylittely kuuluvat asiaan. Esimerkiksi suomalaisten onnellisuudesta todetaan:

”Suomi on ehkä onnellinen maa,

mutta suomalainen ihminen ei tunne,

että hän on onnellinen.”

Hannulan joissain pakinoissa on melko vaikeita rakenteita, ja kielellistä ketteryyttä lukijalta vaatii tekstin sanoilla leikittely. Kirjassa herkutellaan ilmaisuvoimaisilla ja merkitykseltään abstrakteilla sanonnoilla, joita pakinoissa availlaan. Kunnon kulttuurikylpy siis, ja sitä lisää kirjan loppuosan merkkihenkilöiden esittely muumeista Uuno Turhapuroon.

Tuija Hannula

Minua varten ei tarvitse keittää

Reuna 2021

selkopakinoita

128 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

George Orwell: 1984

Hannulan kirjan on julkaissut Reuna, joka on viime vuosina kustantanut useita selkokirjoja. Selkokustantajana uusin on Oppian, joka on lyhyessä ajassa lisännyt huomattavasti selkokirjatarjontaa. Se on keskittänyt voimiaan klassikkomukautuksiin, etenkin lasten ja nuorten käännösklassikoitten selkoversioihin. Tarjolla on nyt selkona esimerkiksi Pikku prinssi, Pinokkio ja Tarzan on apinoiden kuningas, mutta myös sellainen järeä klassikko kuin Franz Kafkan Muodonmuutos. Lisäksi Oppianilla on selkotietokirjat teatterista, kirjastosta ja veganismista.

Uusimpia Oppianin selkokirjoja on Tuomas Kilven suomentama ja mukauttama George Orwellin klassikko 1984 (Oppian 2021). Kirjan alkuperäisen ilmestymisvuoden (1949) voisi kyllä mainita.  Selkokirjaksi romaani on sivumäärältään harvinaisen suuri (204 sivua), mitä kompensoi viehättävän pieni, lähes neliskanttinen koko.

Kirja käsittelee totalitarismia, jossa yksilöllä ei ole muuta merkitystä kuin totella johtajaa. Kielellä muutetaan faktoja ja menneisyyttä. Orwell tutkii, onko diktatuurissa tilaa rakkaudelle. Heti ensimmäisessä luvussa näyttäytyy dystooppinen yhteiskunta:

”Winstonin asunto

oli seitsemännessä kerroksessa.

Jokaisella porrastasanteella

oli sama juliste.

Viiksekkään miehen kasvojen alla

luki suurin kirjaimin

ISOVELI VALVOO.”

Mukautukset ovat usein vaikeahkoa selkokieltä, osin myös 1984, mutta se on myös leimallisen lyhytlauseinen. Rivitys on omaperäinen, sillä riveillä ei ole pääsääntöisesti koko lausetta vaan 2 – 4 sanaa. Se saa aikaan hakkaavan rytmin, mikä tosin sopii sisältöön. Kirja on nopealukuinen, koska joka sivulla on vain pari  kapeapalstaista kappaletta. Joskus kappalejako on unohtunut ja sivulla on vain yksi pitkä kappale.

Toiminnan ja ympäristön kuvailu on havainnollista. Myös alkuperäisen kirjan tunnelma ja sanoma säilyvät niin kuin olla pitää. Juonesta on jäljellä oleellinen, eikä selko vie mitään pois kirjan ahdistavasta maailmasta, jossa ihmisiä valvotaan, tyhmistetään ja alistetaan.

Ajatusrikollisia uhkaa raskas rangaistus tai kuolemantuomio – muistuttaa toisinajattelijoiden tilannetta esimerkiksi Venäjällä, Valko-Venäjällä tai Afganistanissa. Kirja on pelottavan ajankohtainen, ja siksi on tärkeää, että siitä on nyt myös selkoversio.

George Orwell

1984

suomentanut ja mukauttanut Tuomas Kilpi

Oppian 2021

selko-dystopia

204 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

P. S. Viimevuotisessa lukutaitopäiväjutussa käsittelen ylipäätään selkokirjoja, vähän omianikin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): lyhytproosa, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, spefi

Silja Vuorikuru: Titanic

Hellepäivien viilentämisen hengessä luin selkokielisen tietokirjan Titanic (Avain 2021). Takakansitekstin mukaan Silja Vuorikurun kirja on suunnattu perheille, siis kaikenikäisille. Titanic oli aikanaan maailman suurin laiva, ja sen uppoaminen ensi matkallaan 1912 hyiseen Atlantin valtamereen on kauheudellaan kiehtonut ihmisiä siitä saakka.

Vuorikurun kirja sopii tekniikasta, laivoista ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Kirja kertoo Titanicin rakentamisesta, laivan yksityiskohdista sekä laivan ensimmäisestä ja samalla viimeisestä matkasta. Lisäksi mukana on kertomuksia matkustajista, miehistöstä ja laivan eläimistä. Kirjan lopussa kerrotaan myös, miten Titanicin tarina on jatkunut lauluissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Kustantaja on selvästi panostanut Titanic-kirjaan, sillä sen kovien kansien välissä on paljon valokuvia Titanicista ja sen matkustajista. Lisäksi Jussi Jääskeläisen taitavat, värikkäät piirrokset kannessa ja kirjan sivuilla elävöittävät tekstiä. Muutenkin kirjan taitto on tehty kauniisti.

Selkokieli tarkoittaa sitä, että teksti on helppoa kieltä. Vuorikuru kirjoittaa havainnollista ja tarkkaa selkosuomea. Joitain vaikeita rakenteita virkkeissä on, mutta kirja on malliesimerkki siitä, miten uudet sanat ja käsitteet avautuvat lukijalle.

”Titanic oli höyrylaiva

eli laiva, joka liikkuu höyrykoneen avulla.

Höyrykone on kone, joka käyttää höyryä.

Kun höyrykone on käynnissä,

laivan potkurit liikkuvat.”

Kirjan rakenne on selkeä, ja sisältö käsittelee aihetta monipuolisesti. Uskon kirjan monikäyttöisyyteen. Vanhempien ja lasten lukuhetkissä voidaan keskustella historiasta ja tekniikan muutoksista. Kirjan aiheissa ei voida välttää hukkumista ja kuolemaa, joten kirja voi auttaa vaikeiden asioiden käsittelyä. Lukutaitoisille kouluikäisille ja nuorille kirja elävöittää laivojen ja matkustamisen historiaa sekä esimerkiksi yhä suositun Titanic-elokuvan taustoja. Aikuiset voivat miettiä maailman muuttumista ja sattumien sumaa onnettomuuksissa.

Silja Vuorikuru

Titanic. Maailman suurin laiva

Piirrokset Jussi Jääskeläinen

Avain 2021

selkotietokirja

149 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Selkokirja, Tietokirja

Selkokielen päivä 2021

Tänään on kansainvälinen selkokielen päivä. Yleiskieltä helpompaa kieltä tarvitsee Suomessa noin 750 000 henkilöä, eli ei ihan marginaalisesta ilmiöstä ole kyse.



Selkokirjallisuudesta sananen, vaikka tunnen vuodesta toiseen toistavani itseäni. Soisin selkokirjallisuuden ja etenkin selkokaunokirjallisuuden saavan edes kerran vuodessa katsauksen maakuntalehtien sivuilla, Hesarissa ja Ylen kulttuuriohjelmissa. Jos eivät selkokirjat näy julkisuudessa, niitä eivät lukijat löydä eikä niistä ylipäätään tiedetä mitään. Syvä kumarrus kielellisesti moninaisille taideteoksille, mutta yhtä syvä sille, että säästeliäällä kielellä voi saada lukuelämyksiä. Jokaiselle jotakin.



Olen mukauttanut selkokielelle runoja ja proosaa. Mukauttaminen on erilainen prosessi kuin suoraan selkokielelle kirjoittaminen. Mukautus vaatii alkuperäisen teoksen tunnelman säilytyksen, vaikka kieli pelkistyy. Omat selkokieliset runot, novellit ja romaani ovat hautuneet pitkään ja sitten saaneet omaehtoisen muotonsa.

Selkokirjoittaminen haastaa: miten toimivat idea, ajatusmaailma, sisällön imu, sanasto, virkerytmi ja koko rakenne? Testailen ja punnitsen kirjoittamisen aikana kaikki valinnat – vaan eihän se eroa siitä, kun kirjoitan ei-selkoa. Kielen tarkkuuden kanssa kirjoittaja kamppailee aina. Yksi ero on, sillä reunaehdot selkokielessä on otettava huomioon. Se on samalla houkutin: miten ilmaista vaikeaa helposti? Kirjoittamisessa kipunoi silti aina luova vapaus.

Sinänsä hyvää tarkoittava kommentoija viestitti minulle, että minussa voisi olla potentiaalia kaunokirjailijaksi. Luulin jo kai jotenkin olevani, mutta se siitä. Todennäköisesti monet ajattelevat, ettei selkokirjallisuus ole ”oikeaa kirjallisuutta”, koska siinä kirjoittaja joutuu suitsimaan kieltä sanaston ja rakenteen suhteen. Mitäpä siihen sanomaan. No, tällä kertaa näin: lähdenpä tästä työstämään uutta selkokirjakäsikirjoitusta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Selkokirja, selkotekijä

Katariina Ponteva: Pakkokeräily kuriin

Hyvää lukuviikkoa ja suomen kielen päivää! Mikael Agricolaa sopii tänään juhlia ja sitä, että hän sepitti sanoja suomen kieleen ja kehitti kirjoitetun kielen ilmiasua. Siitä on vuosisatoja vierinyt, ja kieli on muuttunut, kielenkäytön kirjo laventunut.

Ei ole kyse takapakista, kun kieltä kehitetään myös yleiskieltä helpommaksi. Osalle lukijoista muunlainen viestintä on vaikeaa hahmottaa ja ymmärtää. Voit vaikkapa tutkia THL:n selkosivuilta, miten tieto välittyy pelkistetysti ja yksiselitteisesti. Se sopii monille. (Teknisistä syistä koko linkki: ”Koronavirus selkokielellä – Infektiotaudit ja rokotukset – THL” https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/materiaalipankki-koronaviruksesta/koronavirus-selkokielella)

*

Selkokielisiä tietokirjoja ilmestyy aiheesta kuin aiheesta. Viimeksi olen esitellyt selkokirjan ilmastonmuutoksesta. Suomen kielen päivän merkeissä esittelen selkokirjan aiheesta, josta ei paljon ole kirjoja kirjoitettu eli pakkokeräilystä. Kyse on Katariina Pontevan omakustannekirjasta Pakkokeräily kuriin (BoD 2021).

”Pakkokeräilijä on ihminen,

jonka on vaikea heittää tavaroita pois.

Tavarat ovat hänelle liian tärkeitä.

Ne voivat olla hänelle tärkeämpiä kuin ihmiset.”

Kirja esittelee hamstraamisen vaikutuksia ja syitä. Kirjan nimi viittaa siihen, että kirja tarjoaa keinoja pakkokeräilyn hillintään, mutta siitä kirjassa on vain kuusi sivua. Ymmärrys ilmiöstä ja hamstraamisen haitoista kyllä lisääntyy.

Kirja on taitettu väljästi, joten se on helppolukuinen. Jonkin verran on pitkähköjä virkkeitä ja rivejä, mutta pääasiassa kieli on sujuvaa selkoa.

Kirja tarjoaa paljon tietoa pakkokeräilystä ja sen psykolgiasta. Parasta antia ovat tapauskertomukset, joita kirjassa on monta ja erilaisia, sillä niissä aihe elää ja konkretisoituu. Niin lukija saa kokemuksen ihmisten tilanteesta ja pakkokeräilyn vaikutuksista elämään. Siksi kirjaa voi käyttää herättämään ajatuksia ihmisistä ongelmansa vankina ja miten se heihin vaikuttaa.

*

Katariina Ponteva

Pakkokeräily kuriin. Selkokirja

Katariina Ponteva / BoD 2021

selkokielinen tietokirja

89 sivua.

Sain kirjan kirjailijalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Laura Ertimo: Ilmastonmuutos selkokielellä

Mistä ilmastonmuutoksessa on kyse? Tästä:

”Maata ympäröi ilmakehä.

Kun ilmakehä lämpenee,

elämä muuttuu kaikkialla.

Lämpötilat, sademäärät,

jäätiköt ja meret muuttuvat,

ja luonto muuttuu mukana.”

Ihmisten vaikutusta ilmastonmuutokseen ja sen hillitsemiseen käsittelee Laura Ertimon tietokirja Ilmastonmuutos selkokielellä (Opike 2021). Hienoa, että ajankohtaisesta aiheesta on nyt monipuolinen, selkeä ja helppolukuinen tietoteos.

Ilmastonmuutos ei ole helpoin aihe selkokielistää, sillä siihen liittyy paljon yleiskielestä poikkeavia käsitteitä. Kirjan lopussa on sanasto, siitä huolimatta kirjassa on selkokieleksi vaikeaa kieltä. Esimerkiksi yhdyssanojen runsaus tuntuu hankalalta. Mietin muun muassa, miten selittäisin S2-oppijoille talvikylmä, palauteilmiö, alkutuotanto tai mallintaminen. Kirja sopii kuitenkin monille perusteokseksi – kenelle vain.

Ymmärrän, että aika hankalan sanaston kanssa täytyy selvitä, sillä aihe on todella tärkeä. Ja kyllä siitä selviääkin! Ilahdun, miten kirjassa hyödynnetään monia tapoja konkretisoida asioita. Kirjassa on havainnollisia esimerkkejä, ja tietolaatikot selventävät asioita. Lukemista tukee sujuva virkerakenne ja lyhyet kappaleet.

Onnistunut kuvitus on oleellinen osa kirjaa. Sole Lätin tietokuvat konkretisoivat lukuja ja elävöittävät käsitteitä. Kirjan sininen hahmo johdattelee asiasta toiseen ja auttaa kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin sarjakuvatyylisesti; veikeän hahmon on luonut Pekka Rahkonen. Lisäksi on panostettu näyttävään mutta selkeään taittoon (Sole Lätti) ja valokuvien käyttöön. 

Tällä viikolla vieteään vuoden 2021 lukuviikkoa teemalla lukutaito on kansalaistaito. Koska ilmastomuutos ja kestävän kehityksen edistäminen ovat myös kansalaistaitoja, Laura Ertimon kirja on täydellinen kirjavalinta postattavaksi tälle viikolle. Siis olkaa hyvä: Ilmastonmuutos selkokielellä!

Laura Ertimo

Ilmastonmuutos selkokielellä

Opike 2021

tietokirja

88 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Selkokirja, Tietokirja

Tasa-arvon päivänä 2021: #minullaoncanthia

Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä ilmestyy haastepostauksia, haastajana Yöpöydän kirjat (tässä). Amman lukuhetki ja Kulttuuri kukoistaa -blogit julkaisivat lisäksi jutut (tässä ja tässä), joissa muistutetaan Canthin kulttuuriperinnöstä:

Minna Canth oli kirjailija, toimittaja, liikenainen, suurperheen yksinhuoltajaäiti ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka elämäntyöllä on ollut suuri merkitys Suomen kehittymisessä koulutuksen ja tasa-arvon edelläkävijäksi. Nyt Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa on vaarassa. Kirjasome kunnioittaa Minna Canthin elämäntyötä ja perintöä ja tukee Kanttilan säilyttämistä. #kirjasome #minullaoncanthia

Minulla on ollut kanttia

Olen mukauttanut selkokielelle kaksi Canthia, joten kanttia on tarvittu tarttua klassikkotuotantoon. Mukauttaminen tarkoittaa sitä, että alkuteksti muokkautuu sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta helpoksi suomeksi. Tunnelman, sävyn, ytimen ja sanoman täytyy säilyä, mutta teksti taipuu nykylukijalle ymmärrettäväksi. Silloin helpottuvat vanha sanasto ja virkerakenne, ja sisällöstä karsiutuvat sivupolut, mutta pääjuoni pysyy.

Kumpikin mukautus ilmestyi Canthin juhlavuotena 2019. Hanna oli itseoikeutettu mukautusvalinta, sillä kasvukertomus on säilyttänyt voimansa. Canth kuvaa Hannaansa elävästi suhteessa kasvatukseen ja perhetilanteeseen. Nuoren naisen tahdon nujertava isänvalta vie Hannan traagiseen yksinäisyyteen. Sukupuolten epätasa-arvo, seksuaalimoraali ja tyttöjen koulutus saavat osakseen kritiikkiä yksilötarinan rinnalla. Hannan selkoversion on julkaissut Avain äänikirjana.

Agneksen julkaisin vapaasti netissä luettavaksi, sillä niukista selkokirjallisuuden valtiontuista ei liiennyt roposia kustantajalle eikä minulle toiseen teokseen, koska Hanna sai jo tukea. Selkokeskus myönsi käsikirjoitukselle selkotunnuksen, joten se oli siten mallikkaana selkona julkaistavissa. Kauppias-Canth ehkä ihmettelisi: että siis ihan ilmaiseksi teit ja julkaisit!

Agneksen kahden naisen tarinassa riittää purtavaa tänäkin päivänä. Kotihiiren ja maailmannaisen kohtaaminen kästtelee naisen asemaa avioliitossa ja vapaissa suhteissa, eikä Canth moralisoi asetelmaa yksioikoisesti. Olen saanut kiinnostavia lukijapalautteita niin suomenkielisiltä kuin maahanmuuttajataustailtakin naislukijoilta tunteista, joita novellin naiset ovat heissä herättäneet. Yli sata vuotta pienoisromaanin (tai novellin) ilmestymisestä ovat lukijoita hämmästyttäneet, sillä tarinassa on yhä tunnistettavaa ja samastuttavaa.

Canthin kantilta 

Kyllä mukauttaminen rohkeutta vaatii ja uskoa, että kunnioitan valinnoillani kirjailijan teosten henkeä. Minun on uskottava kielivaistooni valitessani ilmaisutavan, joka ei muuta oleellista mutta helpottaa lukemista. Myös pitää luottaa siihen, että työni johdosta klassikko jatkaa elämäänsä ja saavuttaa uusia lukijoita. Sillä sen Canth ansaitsee.

Onko pöyhkeätä väittää, että Canth hyväksyisi tekstiensä peukaloinnin? Minna Canth seurasi tarkkaan ajan ilmiöitä ja kehityskulkuja sekä tuki moninaisia tasa-arvoajatuksia, joten uskon saavani jonkinlaisen myönteisen nyökkäyksen selkotavoitteilleni.

Canthin viitoittamalla tasa-arvoisuustiellä olen taivutellut kieltä helpotettuun muotoon, sillä kaikilla on oikeus lukea. Canth ajoi koulutusta köyhille ja tytöille. Ne mahdollisuudet nyky-Suomessa ovat, mutta lukutaito ei ole silti itsestäänselvyys. Eikä lukuhalu. Siksi pidän tärkeänä tarjota lukemista, joka voi tuoda valikoimaan lisää, rinnakkaisia tai vaihtoehtoja. (Minun ja muiden selkotuotannosta löydät juttuja blogini kategoriasta selkokirja.)

Ja muuten olen tukenut Kanttila-hanketta. Siispä #minullaoncanthia. Entä sinulla?

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan

Kouluikäisten talvilomaan kuuluu toivottavasti liikuntaa ja lukemista. Lajeja on monia kumpaankin. Lastenkirjojen yksi viime vuosien suosikki on ollut Paula Norosen Supermarsu, ja nyt on sitä lajia ekstrana: selkokirja Supermarsu lentää Intiaan (Opike 2020).

”On vähän outo olo.

Kukaan ei tiedä,

että olen Supermarsu

ja minulla on supervoimia.

Tiedän vain itse,

ja se on vähän rankkaa.

Pitää vaan esittää,

että kaikki on niin kuin ennen.”

Riikka Tuohimetsä on muokannut selkokielelle Norosen kirjan, joten nyt on aito vaihtoehto lapsille, joille lukeminen ei ole aina helppoa. Selkoversiossa kirjan juoni ja huumori säilyvät, mutta kieli on helpompaa kuin alkuperäisessä kirjassa. Pauliina Mäkelän ilmeikäs kuvitus on kummassakin versiossa. Siispä supermarsutyyli pysyy.

Kirjan päähenkilö 11-vuotias Emilia virkistää aktiivisena toimijana. Tilannekomiikka ja sanallinen hupi yhdistyvät lapsen koulu- ja kotiarkeen. Vaan ei siinä kaikki, sillä kirjassa on ystävyyttä, ihastumista, eroperheen selviytymistunnetta ja sanomaa kiusaamisen vääryydestä on sitten kyse lapsista tai aikuisista. Ja tietysti lemmikkimarsu ja supervoimia.

Talvilomalle ja muihin aikoihin kustantaja tarjoaa kirjaan lisämateriaaleja eli tehtäviä: tässä. Tehtävät innostavat lukijaa omaan ilmaisuun. Kirjan joka lukuun on kysymyksiä, jotka virittävät keskustelua kirjasta. Kirjasta voi lisäksi ohjeiden mukaan piirtää. Tehtävät toimivat sekä kotona että koulussa.

Taas on todistettu, ettei selkokieli vie lukijalta kirjailoa pois vaan mahdollistaa sen.

Paula Noronen

Supermarsu lentää Intiaan

selkomukautus Riikka Tuohimetsä

kuvitus Pauliina Mäkelä

Opike 2020

lastenkirja

99 sivua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Niin metsä vastaa – novelleja metsästä

Kun menet metsään, haet sieltä ehkä luontoelämyksiä, puuston rauhoittavaa vaikutusta, luonnon tarjoamia kauneuskokemuksia tai vastapainoa kiireille. Metsässä on selittämätöntä vetovoimaa. Siksi se inspiroi monia, myös minua, joten voin nyt esitellä novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021).

Kirjassa on 13 novellia, joissa metsällä tai puilla on merkitystä. Novelleiden henkilöt kokevat metsässä jotain, joka muuttaa tilanteen tai ajatuksia. Metsässä tunteet voivat mullistua, siellä voi yllättyä, säikähtää tai löytää rakkaudesta uusia puolia. Puu tai puusto voi suojella, herkistää aisteja tai viestiä muutoksesta.

Joka novelli on oma pieni maailmansa. Esimerkiksi novellissa ”Treffit” metsäretki muuttaa ihastuksen suuntaa, ja novellissa ”Metsä peittää” nuoren kesäloma tuottaa odottamattomia elämyksiä. Novellissa ”Pihlaja” päähenkilön elämä kietoutuu puuhun, kun taas ”Joulukuusi”-novellissa uusi tieto vaikuttaa tekoihin. Niminovelli ”Niin metsä vastaa” tuottaa novellin päähenkilölle oivalluksen, joka on odotuttanut itseään pitkän aikaa. 

Muuta en kerro enkä vihjaile enempää. Novellit odottavat lukijoitaan, jotka voivat olla aikuisia tai nuoria metsäjutuista kiinnostuneita – tai ihmisistä, tunteista ja muutoksesta kiinnostuneita. He voivat olla lukijoita, jotka hyötyvät helposta kielestä, mutta kuka vain voi löytää novelleista jotain yllättävää.

Novellien selkokieli vaihtelee: joissain on helppoutta sekä tarinassa että kielessä, joissain novelleissa on sisältökerroksia eikä kieli ole helpointa selkokieltä. Tähtään kokonaisuudessa siihen, että helppo kieli on novelleille etu, ei haitta tai sisällön kaventaja. 

Kuuleman mukaan säekirjat ovat kovassa nosteessa, joten selkoperiaattein toteutettu kirja voi sopia myös säekirjoista kiinnostuneille.

Metsiin liittyy paljon vanhoja uskomuksia, joita lukija voi löytää joistain kirjan novelleista. Olen kuitenkin kirjoittanut novellit niin, että ne toimivat myös ilman tietämystä kansanperinteestä. Se kuitenkin tuo novelleihin salaperäisyyttä, myyttistä viritystä.

Uuskumman piirteitä ei tietääkseni ole selkokirjallisuudessa juuri ollut. Halusinkin tuoda selkokirjallisuuteen uutta: hippusellisen selittämätöntä selkon rajoissa. Pieni ripaus outoa lisää novelleihin jännitettä ja tunnelmaa. Se houkuttelee lukijaa tekemään tekstistä omia tulkintoja. 

Ole hyvä, Niin metsä vastaa vieköön sinut kirjallisille metsäretkille. Helmet-lukuhaasteeseen saat sillä kuitattua monta kohtaa. Muista, että voit koota haasteeseen luettavaa Helmetin ja Selkokeskuksen vinkein.

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Myönnän, kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Sitäkin tapahtuu muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Siitäkin. Ja se kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä! 

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Ihan varmasti löytyy sellaisia tunnelmia.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Monessa novellissa vuodenaika on tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Niin voi tehdä, vaikkapa metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Totta kai on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä vain.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä!

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Totta kai olet!

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Monessa novellissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi Avaimelta ilmestyy huhtikuussa Leena-Kaisa Laakson kirja Metsän ovi ja muita kertomuksia. Se sopii pariksi kirjalle Niin metsä vastaa.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä!

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti! 

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä.

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea kirjastani myös selkokielisen postauksen: tässä.

Toivottelen lukulöytöjä metsänovelleista!

4 kommenttia

Kategoria(t): Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

Niin metsä vastaa – uusia selkonovelleja

Metsä on suomalaisille tärkeä.

Hiljainen metsä voi rauhoittaa,

ja metsässä saa nauttia luonnosta.

Metsä voi olla myös jännittävä paikka.

Ehkä siellä on salaisia voimia,

jotka vaikuttavat ihmisiin.

Olen kirjoittanut novelleja metsästä ja puista.

Kirjassa Niin metsä vastaa on 13 novellia.

Kirjan on kustantanut Avain (2021).

Novelleissa on ihmisiä,

joille tapahtuu metsässä jotain.

Se voi olla yllättävää tai hauskaa, 

jännittävää tai vähän kummallista.

Novelleissa tunteet ovat tärkeitä.

Ne liittyvät kokemuksiin:

metsässä ihmiset voivat muuttua.

Metsällä on sellaisia voimia.

Metsän kaikkia voimia ei voi selittää.

Toivon, että novellit yllättävät sinut

niin kuin metsä voi yllättää ihmiset.

Kun luet kirjan kertomuksia,

ajattelet ehkä metsästä ja puista

eri tavalla kuin ennen.

Olen kirjoittanut kirjan Niin metsä vastaa 

helpolla kielellä eli selkokielellä.

Siksi se sopii monille lukijoille.

Oletko kuullut Helmet-haasteesta?

Se antaa sinulle 50 vihjettä,

ja sinä etsit niihin sopivat kirjat.

Myös Selkokeskus antaa 

vinkkejä selkokirjoista,

jotka sopivat haasteeseen: tässä.

Nyt minä autan ja kerron,

että kirja Niin metsä vastaa

sopii haasteessa moneen kohtaan.

Näin uusi novellikirja sopii Helmet-haasteeseen:

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Kyllä, muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Kyllä. Ja kirja kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä.

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Kyllä, uskon niin.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Vuodenaika on novelleissa tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Voit lukea novelleja metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Kyllä on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä.

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Kyllä. Eikö vain?

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Kaikissa novelleissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi kirjassa Onnen asioita on selkorunoja metsästä.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti! 

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea yleiskielisen blogijuttuni: tässä.

Toivotan lukemisen iloa!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä