Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierrokset on jäänyt mieleeni rauhallisena havaintojen ja tuumailujen proosana. Haen toisenlaista lukijavaihdetta Riikosen uuteen romaanin Matara (Teos 2021). Taidan liukua unenomaiseen mielikuvitusmaailmaan, josta välillä havahdun vaaran tunteeseen.
”Mut mitä varten me ollaan täällä jos ei toteuttamassa meidän unia?”
”Yhden pojan unia?”
”Jos kaikki muut on lakannut uneksimasta?”
”Vai onks sen yhden uni vaan syöny toisten unet?”
•
Isoveli ja pikkuveli viettävät kesää ties monettako kertaa opistolla, mutta poikien päiviä ei täytä peruskesäsiirtolameininki. Kyse on larppaamisesta antiikin roomalaisten hallintojärjestelmään ja hierarkkiseen asemointiin poikajoukossa, jossa ikähaarukka näyttää vaihtelevan kymmenvuotiaista aikuisuuden kynnykselle.
Metsävaltakunnissaan pojat noudattavat roomalaistapojen käsikirjoitusta: on senaattoreita, aguuri, sotilaita ja orjia. Murrosiän hormonihuuruiset pojat majailevat naisnukkiensa kanssa ja kukkoilevat toisilleen. Metsässä on erilaisia heimoja, heimojen sisällä ja kesken taisteluita, ja kun taistelussa kuolee, on pelistä pois ja lojuu sen jälkeen metsän heimomeiningin sijasta opistolla. Kummassakaan maailmassa ei saa puhua toisesta.
Mutta tänä kesänä jotain muuttuu.
”- – ja kun taivasta jäi katsomaan, se tuntui olevan liian lähellä ja sen sini haalistunutta ja sen poikki lensi yksi niistä hanhien auroista, joista oli näykynyt latvojen takana pitkin päivää… aura oli auran muotoinen vain viitteellisesti, ja sen perässä lensi neljän hanhen rypäs kuin muistuttamassa, että kaikki oli viime kädessä oikukasta ja säännötöntä ja asioille annetut nimet lopultakin pelkkää valhetta ja petosta.”
•
Edellinen sitaatti vieköön ajatukset kirjan symbolisuuteen. Ei kyse ole vain isoveljen ja pikkuveljen yhdestä kesästä näytellen antiikin roomalaisia, vaan lukea voi ainakin veljien kasvuprosessista ja yhteisön vallankäyttötaktiikoista. Poikien larppimaailman vallan ja hallitsemisen logiikka on sama – hmm – kuin jo antiikin roomalaisilla ja jokaisessa valtiossa ja nykyisissä yhteisössä, jossa vallanhaluiset alkavat manipuloida, levittää misinformaatiota ja luoda oman edun tavoittelussa kaaosta.
Veljekset näyttävät välittämisen eri tapoja, myös läheisestä irrottautumisen valon ja varjon vaihtelua. Pikkuveljen ja isonveljen kautta näen lisäksi läheltä, miten helppoa on lähteä johtajahahmon mukaan. Romaanissa henkilöitä vilisee, mutta Kaiuksen arvoituksellinen vallankäyttäjätyyppi erottuu.
”Kato vaikka imiköitä mun puutarhassa. Ne puhkee keväällä kukkaan punaisina mut ku viikot kuluu ni kukat muuttuu siniveriksiksi ja silleen tää metsä aateloi itsensä ja eläinten hulluus helpottaa. Meitä se ei koske. Meidän hulluus jatkuu koko kesän ja se saa meidät tekee viel kammottavia asioita. Ja kaikista hulluin hullu täällä on Kaius.”
•
Matara on poikien valtion nimi, se on myös tyypillinen kesäinen luonnonkasvi niityillä ja metsänlaidoilla. Ja nytpä päädynkin romaanin luontokuvaukseen, joka lumoaa minut. Kirja kattaa kesän alusta loppuun ja ilmaisee kesäisen luonnon kypsymistahdin. Kirjassa mainitaan satoja lajeja, eikä se tapahdu mekaanisesti luetellen vaan siten, että näen, kuulen ja haistan maiseman.
Aluksi upposin romaanin upeaan kieleen ja kuvaukseen. Vähitellen minua alkoi askarruttaa, mihin tämä moderni Kärpästen herra päätyy, ja myönnän välillä uuvahtaneeni kirjan väijytys- ja taistelutemmellyksiin. Erikoinen tunnelma ja hermostuttava vaaran tuntu väreilee niin, että lukemista on tauotettava, sitten palattava sen imuun. Kokemukseeni sekoittuvat hämmennys ja ihastus.
Ymmärrän Riikosen omaperäisen romaanin valinnan Finlandia-ehdokkaaksi. Minä annan oman erikoispalkinnon: tavislukijan diplomin askeleiden kuvauksesta. Kirjan osat alkavat askelein ja imevät rytmiin, fyysiseen ja luonnonmukaiseen.
”Askel painui maahan päkiän ulkosyrjä edellä, sitten sisäsyrjä ja kantapää, ja askel nousi. Se kulki kaaressa yli värisevän varvikon, painui mättäisiin, ulkosyrjä, sisäsyrjä, kantapää, ja askel nousi. Se kulki kaaressa ohi sananjalkojen, haapojen helinässä, joka yltyi kohinaksi, painui sammaliin, kohosi kohinaan, joka heltyi helinäksi, painui mättäisiin ja nousi.”
•
Matias Riikonen
Matara
Teos 2021
romaani
310 sivua.
Ostin kirjan.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 