Miten nyt niputan X-Files -tähden ja scifi-kirjailija-tutkijan? Just siksi. Alkuvuodesta ilmestyivät Markku Soikkelin ansiokas koontiteos Tieteiskirjallisuuden käsikirja (Avain 2015) ja Gillian Andersonin ja Jeff Rovinin tieteisaineksinen trilleri Liekkien näkijät (suom. Einari Aaltonen, Like 2015).
Liekkien näkijät yhdistelee nykyaikaan sopivaa poliittista konfliktia outoihin ilmiöihin, joiden alkuperä on muinoin asutetussa Etelämantereella avaruusaluksineen ja maagisvoimaisine artefakteineen. Joukkoon sirotellaan outoja kohtauksia ja näkyjä eri puolilla maapalloa, muinaisia kieliä ja merkillisiä symboleja.
Valitettavasti trillerissä on tuskastuttavan paljon sälää, mikä vie tilaa itse takaa ajettavalta arvoitukselta. Mielestäni arvoitus sinänsä jää hataraksi ja siihen liittyvä spefi-aineisto hajanaiseksi. Väkinäinen romanssi ei syvennä päähenkilöä, kovapintaiseksi järkinaiseksi tunnustettua psykiatria, joka uppoaa sielujen toiviotielle.
Mitä jos nämä ilmiöt – tai vain yksi laajempi ilmiö – ovat jollain tapaa vapaita ajan kahleista? Mitä jos on olemassa jonkinlainen yhteinen virta, joka kuljettaa kuvia ja kieltä – informaatiota – `toisesta ajasta´ `nykyhetkeen´, ja me olemme täällä ottamassa virran vastaan ja viemässä sitä eteenpäin?
Soikkeli vapauttaa ajatuksiani Liekkien näkijöistä, sillä tutkija tähdentää, että valtaosa scifistä on viihdettä, päiväunelmaa, jossa on mahdollista muuttaa mitä tahansa miksi tahansa. Kauneus on katsojan silmissä, Soikkelia lainaten: ” – – tieteiskirjallisuuden harrastaja saattaa nähdä kauneutta sielläkin, missä joku toinen lukija näkisi pelkästään kirjallisen hahmon ottaneen vesinokkaeläimen.”
Liekkien näkijöissä on mielestäni vesinokkaeläimellisyyttä. Pieteettiset alan harrastajat pitäisivät sitä pikemmin juuri ja juuri tieteisfantasian edustajana, väljästi spekulatiivisen fiktion hupaisana kuriositeettina, jonka valtti on näyttelijä-kirjailijan hihassa. (Kirjankansi on kuvaava: toinen tekijä on esillä jättikirjaimin.) Soikkelin mukaan parhaimmat tieteiskertomukset tyrkkäävät ajattelemaan laajasti ja käsitteellisesti, muuta viihdekirjallisuutta tehokkaammin. Tähän ei Liekkien näkijät yllä.
Markku Soikkelin Tieteiskirjallisuuden käsikirja on rakennettu vetävästi, sillä kirjassa esitellään genreä teemoittain ja lajikehityksen näkökulmasta. Olen häkeltynyt tekijän laajasta tietämyksestä eri aikojen teosten esittelyssä ja niiden ilmaisutapojen erittelyssä. Lukijaystävällisesti kirjan joka luvun lopussa on teosluettelo. Monessa mielessä Soikkelin teos palvelee kirjavinkkaajana niin alan konkaria kuin scifistä kiinnostunutta aloittelevaa lukijaa.
Tieteiskirjallisuuden määrittelyn voikin aloittaa siitä, että tarinassa on jotain uutta ja yllättävää, mutta yllätyksen taustalla on tieteellinen tai vähintäänkin johdonmukaisesti jäsentävä selitys tapahtumille.
Tämä on Soikkelin kirjaama vähimmäismääritelmä, ja scifissä esiintyy yleensä tulevaisuuskuvitelmia, vieraita olioita, avaruusmatkoja, mekaanisia ihmisiä, älykkäitä koneita tai tekoälyä. Kaikesta tästä Soikkelin kirjan lukija saa irti tietoa ja kokemuksia elävästi, irtonaisesti ja viihdyttävästi. Kirjailija on sujuvasanainen asiantuntija. Ollakseen vakavasti otettavaa populaaritutkintaa, Tieteiskirjallisuuden käsikirja ei ole tosikkomainen. Takakansi lupaa, että teos kertoo kaiken scifistä, siis kaiken. Ainakin paljon ja monipuolisesti.
– – –
Gillian Anderson & Jeff Rovin
Liekkien näkijät
Suomentanut Einari Aaltonen
Like 2015
trilleri
330 sivua
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Markku Soikkeli
Tieteiskirjallisuuden käsikirja
Avain 2015
tietokirja
352 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 