Avainsana-arkisto: Sara Osman

Vinkkejä: Helsinki Lit 2022

Kevään Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuma innostaa lukemaan käännöskirjoja. Ehdin lukemaan muutaman teoksen ennen tapahtumaa 13. – 14.5.2022, joten teen pikakatsauksen kirjakokemuksistani odottaessani kirjailijavieraita Bio Rexin lavalle.

Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin, suom. Aino Ahonen

Nelikymppisellä Idalla pitäisi olla kaikki hyvin, on ura ja varallisuutta. Siskolla on silti sellaista, mitä hänellä ei kuten mies ja muuta sellaista. Olen somepostauksissa kuvannut kirjaa: vuonolla vihertää sisarkateus. Pienoisromaani on sopiva muoto tälle tunnelmia ja tapahtumia tiivistävälle sukutarinalle.

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen, suom. Kaijamari Sivill

En tiedä, mitä romaanilta odotin mutta paljon sain. Episodinen ja moniääninen Evariston romaani (Wsoy 2022) riemastuttaa kerronnallaan, joka antaa piut paut oikeinkirjoitukselle. Huomaan rivityksellään leikkivän tekstin viehättävän, mutta sitäkin suurempaa iloa aiheuttaa eläväinen henkilökuvaus. Isoja teemoja mahtuu romaaniin runsaasti. Ne koskevat yhteiskuntaa, rotua, sukupuolta ja tasa-arvoa mutta myös yksilökohtaisesti juuria ja mahdollisuuksia. Hieno, kevään ehdottomasti yksi hienoimmista lukukokemuksista.

Ann-Helén Laestadius: Varkaus, suom. Laura Kulmala

Tätä romaania (S&S 2022) hallitsee aihe, joka kantaa ja ottaa kantaa. Saamelainen, ruotsiksi kirjoittava kirjailija kertoo tosipohjaisista viharikoksista saamelaisia kohtaan. Pohjoisruotsalaiset sabotoivat, syrjivät ja uhkaavat saamelaisia ja porotaloutta, joka on saamelaisille kulttuurinen ja taloudellinen elinehto. Romaani näyttää myös saamelaisyhteisön ja yksittäisten perheiden jännitteet, todentaa kommunikointivaikeuksien ja yhteisöpaineiden seuraukset. Koskettava teema on se, mitä ristiriidat tai omaan kulttuuriin kohdistuvat uhat tekevät lapsen psyykelle ja vaikuttavat aikuisuuteen. Kerronnallisesti riisuttu teksti kiertää kikkailun, kaikki keskittyy aiheeseen, jota ei juuri ole käsitelty. Se on Ruotsin vuoden 2021 parhaan kirjan voima.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta, suom. Sirje Niitepõld

Kolmekymppisten naisten ystävyyttä käsitellään paljon chick lit -kirjoissa, ja silloin päähenkilöä on tukemassa pari bestistä. Osmanin romaanissa (Like 2922) seurataan kolmea erilaista naista, jotka esittävät ystävyyttä, mutta totuus on toinen ja kerronta kaukana likkalitteratuurista. Kunkin naisen näkökulmasta suhteet ovat monimutkaisia ja koko ajan mutkistuvat. Romaanista luen yhteiskunnallista ja psykologista ajankuvaa, ja suurimman vaikutuksen tekee maahanmuuttajuuden käsittely.

Nita Prose: Huonesiivooja, suom. Katariina Kallio

Dekkarityylisessä romaanissa (Bazar 2022) sosiaalisesti rajoittunut huonesiivooja löytää hotellisviitistä ruumiin ja joutuu epäillyksi. Moni asia on todellisuudessa toisin kuin minäkertoja on tajunnut, ja lukijalle tarjotaan pikku yllätyksiä loppuun asti. Päähenkilön persoonasta muodostuu viihteellisen jännärin käyttövoima. Etsin omaperäisyyksiä enkä niitä juuri löytänyt, mutta monet muut ovat eri mieltä: bestseller.

Douglas Stuart: Shuggie Bain, suom. Laura Jänisniemi

Kaikki kunnia karujen kotiolojen ja häiriintyneen äitisuhteen kuvaukselle – Shuggie Bain (WSOY 2022) on tunnetusti Bookerin arvoinen. Omaelämäkerrallinen romaani kertoo 1980-luvun glasgowlaisesta työläisperheen tavoista, sukupuoli- ja polviperinteistä. Nimihenkilö kasvaa lapsesta itselliseksi nuoreksi taustallaan tasapainoton alkoholistiäiti. Ja kaikesta rouheudestaan ja palkinnoistaan huolimatta jäin kummasti kirjan kyydistä – ehkä tällaista realistista perheproblematiikkaa olen nauttinut tällä erää yliannostuksen.

Colson Whithead: Harlem Shuffle, suom. Markku Päkkilä

Harlem Shuffle (Otava 2022) vie kaupungin sykkeeseen: ”New York oli joskus sellainen – kulman takana aukesi toisenlainen kaupunki kuin taikaiskusta.” Colson Whithead kuvaa letkeästi 1960-luvun harlemilaisen puolimaailmanmiehen Ray Carneyn keplottelua kunniallisena perheenisänä ja huonekalukauppiaana sekä kuuman ryöstötavaran välittäjänä. En päässyt täysillä romaanin imuun, mutta tunnistan kerronnasta kiinnostavaa, etenkin eri tapahtumien ja henkilöiden limittämistä. Kerronta on liukasta ja mukana on monia kiinnostavia sivuhahmoja, ja moneen luokkaan jaettu yhteiskunta tuli kirjassa eloisasti ilmaistua.

Kesken

Niklas Natt och Dagin romaani 1793 jäi aikanaan kesken, ei kirjan vuoksi vaan lukutilanteen. Pidän historiallisista romaaneista, ja rouhean karkeasti lähti kirja aikansa Tukholmaa ja kirjan päähenkilöä kuvaamaan. Sarja on ehtinyt jo kolmanteen osaan, 1795 (WSOY 2022), vaikken minä ole vielä päässyt edes ensimmäisen osan loppuun.

Varjokuningas on sekin historiallinen romaani, Maaza Mengisten kuvaus sota-aikaisesta Etiopiasta 1930-luvulta (suom. Aleksi Milonoff, Atena 2022). Mallikasta kuvausta, eloisaa kerrontaa – silti juutuin noin puoliväliin. Syynä taitaa taas olla latteasti: jostain syystä lukutilanne on tälle kirjalle nyt väärä.

Kaikkia Helsinki Litin kirjailijoita enkä kirjoja en tässä maininnut. Siis: kiinnostava kirjakeskusteluviikonvaihde odottaa!

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Romaani

Lukuviikon 2022 lukemistoksi

Hyvää lukuviikkoa 8. – 10.4.2022! Tavoitteena on Lukemalla parempi maailma. Sellaisen kaipuu tässä maailmatilanteessa tuntuu oletettavasti ihan toiselta kuin silloin, kun vuoden lukuviikkoteema on valittu. Kukaan ei silloin varmaankaan arvannut, että Euroopassa on nyt sota ja itänaapuri tuputtaa propagandaa ja tukahduttaa muun.

Minuun tilanne on vaikuttanut niin, että lukemiseen on välillä vaikea keskittyä. Silti kirjat tarjoavat mahdollisuuden ajatusten ja tunteiden käsittelyyn, lohtuunkin. Lisäksi pohdin paljon lukutaitoa tasa-arvotaitona. Kriittinen medialukutaito kulkee fiktion maailman oivaltamisen rinnalla: sen ymmärtäminen, millä keinoin missäkin tekstilajeissa meihin vaikutetaan.

Lukutaitoviikon ratoksi poimin muutaman vinkin, luettuja ja omittuja, jotka puhuttelevat nyt suhteessa maailmanmenoon.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021)

Nuortenromaani näyttää maailman, jossa Venäjän ja Kiinan tapainen korporaatio hallitsee ilmastokatastrofimaailmaa jossain hämärässä tulevaisuudessa. Toisinajattelu tukahdutetaan, mutta jossain itää inhimillisyyden siemeniä. Tätä kirjaa lukee nyt toisin kuin pari kuukautta sitten.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (Gummerus 2022)

Suvannoksi maailman melskeessä voi valita kunnon lukuromaanin, fiktion yhdestä naiselämästä 1800-luvulla. Nainen tutkii sammalia, ei ymmärrä ihmisiä, mutta elämä opettaa.

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Miten yksi sattuma johtaa tekoon, joka muuttaa kaiken? Täyteläinen romaani möyhii ihmisen ytimiä, identiteettiä ja suhteita kovin kiinnostavasti, ankarastikin, mutta näen myös armoa.

Aleksis Kivi: Kullervo, selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2021)

Suomalaisen kulttuurin väkivaltaiseen kulttihahmoon voi peilata kaikkea, mihin viha, kosto ja tunnetaidottomuus voivat johtaa. Ja oliko Kiven tulkinta Kalevalan Kullervosta symboli pikkuruisesta Suomesta Venäjän vallan alla? Ken lukee, saa pohdittavaa.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni (Tammi 2022)

Tähän aikaan sopii yhteiskunnallisesti kantaaottava omaelämäkirja. Se kertoo poliittisten päätösten seurauksista yksilön elämässä. Lisäksi Louisilla on sanottavaa maskuliinisuuden malleista.

Enni Mustonen: Paimentyttö, selkomukautus Tuija Takala (Opike 2021)

Hyvinvointivaltioihminen voi historiallisesta romaanista tutkia, mitä on elämä 1800-loppupuolen maaseudulla, kun ei ole sosiaalihuollon turvaverkkoja. Orpo Ida on selviytyjä hyväntahtoisten ihmisten ansiosta – mutta jos heitä ei olisi…

Maria Mustaranta: Äidin tehtävä (WSOY 2022)

Jännärinaineksia sisältävän romaanin tömäkkää ainesta ovat vanhemmuuden tunteet ja teot silloin, kun lapsella on ongelmia. Kirja yllättää viimeisille sivuille.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Ruotsalainen yhteiskunta saa roiman käsittelyn maahanmuuttajaperheen menestyneen tytön näkökulmasta. Kirjassa on myös ystävyydestä ja traumoista, mutta yhteiskuntanäkymät säväyttävät minua eniten.

*

Lukuviikon tiimoilta sain monet kollegat mukaani järjestämään työpaikalla lukuviikkoon sopivaa oheistoimintaa. On kirjan kierrätystä, lukuvinkkejä ja kirja-arvontoja – ainakin. Ehkä pientä ja kotikutoista tässä maailmassa, mutta näyte, että pidämme lukutaitoa tärkeänä tasa-arvon ja osallisuuden osana.

#lukuviikko

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus, Romaani

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta

Ruotsalaisen suosikkikirjailijani Alex Schulmanin lausahdus mainostaa Sara Osmanin uutuuskirjaa siten, että on pakko kiinnostua: ”Kaikki on hysteeristä ja ihmeellistä – ja todella surullista.” Vai onko se setäselittämistä, eikö ollakaan luovuttu naisten hysterialuokittelusta? On otettava selvää!

Osmanin romaani Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022) lainaa rakenteeseen jännäriltä, kun se purkaa kolmen nuoren naisen käänteitä touko-kesäkuun aikana Tukholmassa. Sofia on somalitaustainen oikeustieteilijä, joka on tutustunut rikkaaseen ja toimettomaan someinfluensseri-Carolineen. Sofian kouluaikojen vanha ystävä on Amanda, joka peittää perhetraumaansa kovaan juhlimiseen.

Kolmen nuoren naisen minäkerrontaosuudet vuorottelevat, ja välillä on Amandan nykytilannejaksoja, jotka viittaavat dramaattiseen käänteeseen. Ydintä on kerronta, joka paljastaa kertojien ajatukset ja tunteet: minäkerronta korostaa sitä, miten kolme naista näkee ja kokee toisensa. Ja se on lähtökohdiltaan ihan toista, mitä he sanovat tai näyttävät ulospäin.

Kirja purkaa naistenvälistä ystävyyttä. Keskinäiset kohtaamiset ovat esitystä, ystävyyden teatteria, kun todelliset ajatukset täyttyvät tarkkailusta ja (virhe)tulkinnoista. Jokaisen naisen elämäntilanne ja psyykkinen tila vaikuttavat olevan katkeamispisteessä, mikä edesauttaa purkausta. Siihen tarvitaan kirjan finaali, kosteat juhannusjuhlat.

Ulkoisen ja sisäisen ristiriita paljastuu kirjassa, osin osoitellen, osin erittäin terävästi. En tiedä, ovatko menestyskulissi sekä ulkonäköpainotteinen ja taloudellinen hyvinvointifasadi erityisen ruotsalaista, siltä se kuitenkin saadaan romaanissa vaikuttamaan. Niihin revitään nyt kipeitä aukkoja.

Särö syvenee Sofian osuuksissa. Toisen polven maahanmuuttajan kokemuksia ei kaunistella. Sofian passiivisaggressiivinen läsnäolo on kirjan komeinta antia. Hän antaa täyslaidallisen poliittisesti korrektista suvakkiyhteiskunnasta, joka on pinnan alla ihan muuta. Sofian sisäinen puhe maahanmuuttajuudesta täyttyy kaunasta.

”Teidän rajoittuneiden ruotsidemokraattisten herneaivojenne on sitä ehkä vaikea tajuta, mutta matka Ruotsiin ei ala Facebook-päivityksestä ja bissekuvasta Arlandan O’Learysilla. Se alkaa siitä, että jättää taakseen kaiken minkä tuntee ja tietää ja mitä on koskaan rakastanut. Määrittelemättömäksi ajaksi. Ei mitään kissavahteja eikä postin siirtoja. Ettekö te tajua sitä? He haluavat olla täällä yhtä vähän kuin te halautte heidät tänne. Lakatkaa siis imartelemasta itseänne, svedupellet.”

Ajankohtainen muistutushan tämä on nyt keskellä eurooppalaista pakolaiskriisiä. Jo kolme miljoonaa ukrainalaista on jättänyt kaiken. He ovat valkoisia eurooppalaisia, kirjan Sofia on musta somali, jonka perhe on lähtenyt aikanaan sotaa pakoon. Sietää pohtia kaikkiaan pakolaisten kohtelua.

Yksi taso kirjassa on naisten perhesuhteet, etenkin äitisuhteet. Ne ovat kaikilla vaikeita, eri syistä. Se on yksi naisten kulissientakaisista vaikuttajista, joista ei paljon muille paljasteta. Poikaystävilläkin on merkitystä, mutta vähemmän kuin luulisi. Sen voin sanoa, että Sofian ja Carolinen kultapossupoikaystävät edustavat miestyyppiä, joka on tottunut elämään omaa etua ja haluja ajattellen. Amandan feminististä kiukkua voi peilata sitä vasten.

Eli löysin kirjasta paljon kiinnostavaa mutten juurikaan hysteriaa vaan kolmikymppisten ajankuvaa ja naiskuvaa. Ehkä hieman tiivistämistä toivon. Kirjan nimi Kaikki mikä jäi sanomatta vaikuttaa sopivan enteellisenä, sillä sisälle pingottuneet ajatukset vaativat ulostulonsa, ja silloin seuraukset ovat kohtalokkaita. Ja surullisia.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta, suom. Sirje Niitepõld, Like 2022, 326 sivua. Sain ennakkokappaleen kustantajalta. Kirja ilmestyi 23.3.2022.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani