Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään & maaliskuun kirjapiiri

Kolmihenkinen kirjapiirimme päätyi maaliskuussa 2022 tutkailemaan lanu-kirjallisuutta. Valitsimme lukupiiriin Finlandia-palkitun nuortenromaanin Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021).

Lukupiiriläisistä Johanna ja Taru lukivat myös Anne-Maija Aallon edellisen kirjan Korento. He pitivät sitä vähemmän kiinnostavana kuin kirjailijan voitokasta seuraavaa romaania. Mistä valo pääsee sisään -romaanissa on samoja henkilöitä kuin Korennossa, ja sarja on täydentymässä trilogiaksi. Koska en lukenut Korentoa, voin todeta, että Mistä valo pääsee sisään toimii hyvin erillisenä teoksena. Sen maailmaan pääsy tai henkilöihin tutustuminen ei edellytä ennakkotietoja.

Kirjapiirimme näki yhtäläisyyksiä Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan, ja etenkin Korennossa ne vaikuttivat vahvasti. Keskustelimme siitä, ovatko kaikki dystopiat samankaltaisia. Johanna muistutti meitä, että kyllä niissä toistuvat totalitarismi ja/tai ilmastokatastrofi. Se johti jutteluun siitä, että erottuvat ja säväyttävät tekijät löytyvätkin yleensä kirjoissa rakenteesta ja kerronnasta.

Siispä Aallon romaanin Mistä valo pääsee sisään dystopian ainekset tuntuvat tutuilta: siinä on totalitaarinen yhteiskunta demokratian ja ilmaston romahduksen jälkeen. Valtaa pitää rajuin valvontaottein arjalainen herrakansa, kokokansalaiset. Muut eli puoli- ja ulkokansalaiset ovat kelvotonta kurjalistoa, tykinruokaa tai koehenkilöitä kuten kirjan keskiön muistimanipulaatiotutkimusten uhrit. Tuttua on myös se, että kerrontanäkökulma on kyseenalaistajan. Tässä kirjassa se on tutkimusjohtajan poika Aleksei, joka kääntyy kapinalliseksi. Muitakin kertojia kirjassa on kuin Aleksei: kapinallinen Marija ja kirjan alkuosassa vielä nimetön muistimanipulaation koeyksilö.

Olimme lukeneet kirjan kutakuinkin ennen Ukrainan sodan alkua. Lukukokemus ei vaikuttanut silloin erityisen väkevästi, pikemmin mieliala oli sellainen, että olisiko tuollaisen totalitarismiyhteiskunnan kuvaus vähän kulunutta.

Totesimme, että nykytilanne muutti mieltämme, sillä tämän päivän tiedot Venäjän propagandakoneistosta, demokratian tukahduttamisesta, toisinajattelijoiden eliminoinnista ja lähentymistapeista vähemmistöjä kurittavan sensuuri-Kiinan kanssa hätkähdyttävät. Huomasimme yhtymäkohdat romaaniin, jossa kuvattu vallan ja voiman käyttö ovat todempia ja lähempänä kuin kolmisen viikkoa sitten tajusimme.

Lukukokemus johti meidät samankaltaisiin lopputulemiin. Ymmärsimme nuortenkirjaan sopivan ja kuuluvan rakkauden pilkahdukset, vaikka minä taisin kovimmalla äänellä marista romanttisista yhteensattumista. Ajattelimme romaanin vetoavan nuoriin kuvauksin luhistuneesta demokratiasta ja yksilönvapauden riistosta niin, että se rohkaisee: hirmuvaltaa vastaan toimimisessa on ihmisen mentävä aukko – se, mistä valo ja toivo pääsevät sisään.

”Rikkominen on helppoa. Tämä maailma ei tarvitse enempää tuhoa. Se tarvitsee niitä, jotka korjaavat.”

Meille tehokkainta antia olivat kuvaukset mielten ja muistojen manipuloinnista. Muistot ovat tehokas ase toisten ihmisten hallinnassa. Tai niiden poistaminen ja muuttaminen.

”Yksilön mielestä rakennetaan nyt kartta. Kartta rakentuu ydinmuistojen ympärille, Melnikov selittää. Ne ovat niitä muistoja, jotka tekevät meistä meidät. Ensimmäisiä kertoja, suuria tunteita, kaikkien puhtaimpia iloja ja suruja. Kun ne on paikannettu, ydin puretaan pala palalta, kunnes jäljellä on pelkkää tyhjää.”

Yhteen ääneen ihmettelimme taas sitä, että lasten ja nuorten kirjojen palkitseminen ovat samassa kategoriassa. Alakoululaisten ja sitä nuorempien kirjat ansaitsevat oman palkintonsa, nuorten omansa. Vaikka rajaa on vaikea vetää, kyllä kuva- ja lyhyehköjen kertomuskirjojen kirjailijat ja kirjojen lukijat tarvitsevat nostetta lisäävän palkinnon. Lasten ja nuorten Finlandian jaossa käy helposti niin, että palkitsija poimii teoksen, joka on usein aikuismieltymyksiin sopiva YA-kirja.

Lopuksi lisään, että lukupiirillämme oli myös toinen ruodittava kirja, Iida Rauman Hävitys. Se sai osakseen yksimielisen ihastusryöpyn ja nousi oitis tämän vuoden aikuis-Finlandia-ehdokaslistalle. Pidimme Rauman romaania kirjana, joka muuttaa ajattelua ja kykyä käsittää sellaista, mitä ei ennen kirjaa uskaltanut nähdä itsessään ja ympärillä. Sellaista kaunokirjallisuus parhaimmillaan ja väkevimmillään saa aikaan. Ei vain kouluväkivalta-aihe (vaikka senkin käsittelytapa) vaan kielen ja kerronnan hallinta ja taito saivat meidät vaikuttumaan. Ja romaanin historiakäsitys. Ja Turku.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään, Otava 2021, 205 sivua. Luin kirjan BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani

3 responses to “Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään & maaliskuun kirjapiiri

  1. Anki

    Minä en ole vielä lukenut Aallon kirjoja, mutta tarkoitus olisi. Samoin Rauman kirjan käsiini saamista odotan kovasti. Pidin tosi paljon hänen esikoisestaan.

  2. Paluuviite: Lukuviikon 2022 lukemistoksi | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s