Avainsana-arkisto: Arttu Tuominen

Kaksi syytä jännittää: Häväistyt ja Kiikku

Sarjamuoto on jännäreissä tyypillinen. Ymmärrän viehätyksen, sillä sarjoissa usein tulee kiinnittyneeksi päähenkilöön, jonka vaiheita ryhtyy seuraamaan. Joskus sarjoissa jopa itse juoni voi jäädä sivuseikaksi, jos päähenkilö viehättää. 

Tässä jutussa tiivistän kirjakokemukset poliisiromaaneista, joista toisessa lähestytään päähenkilökysymystä tavallista poikkeavalla tavalla, toisessa romaanissa puolestaan kiinnitetään huomio päähenkilön henkilökohtaisen tragedian etenemiseen.

Arttu Tuominen: Häväistyt

Arttu Tuomisen Delta-sarjan neljännessä osassa Häväistyt (Tammi 2022) on Porin poliisin yksiköstä päähenkilövuorossa Linda Toivonen. Tuomisen sarjassa veikeää onkin juuri se, että ryhmästä kukin vuorollaan pääsee etualalle. Kirjan esittelyssä mainitaan, että kyse on itsenäisistä sarjan osista. Minusta lukija silti hyötyy, jos on lukenut aiempia osia, sillä muidenkin poliisiryhmän jäsenten eli aiempien päähenkilöiden elämän etenemistä saa päivitettyä.

Tuomisen romaanisarjan valtti on se, että vaihtuvat päähenkilöt ovat erilaisissa perhe- ja suhde-statusvaiheissa, joten variaatiota riittää. Poliiseista paljastuu työminän takaa monenlaista. Linda on teini-ikäisen tyttären työorientoitunut äiti, joka ei osaa sopia asioita ex-miehen eli tyttären isän kanssa. Stressinhallintakeino ei asiaa paranna, sillä piilopullot kolisevat kaapissa. Kolinaa lisäävät menneisyyden luurangot.

Jännitysjuoni rakentuu teinityttöjen katoamisista, mikä saattaa viitata sarjamurhaajaan. Teinejä houkuttelee netissä Peter Pan -tyyppi, ja hänen etsintäänsä liittyy monia mutkia.

Tuoretta ei ole, että tytöt ovat vaaravyöhykkeessä, ja siksi paikoitellen pidin joitain kuvioita kuluneina, vähän pitkitettyinäkin, joskin valitettavasti yhä ajankohtaisina. Lindan nuoruudenkokemukset taustoittavat päähenkilöä, mutta jostain syystä ne eivät omassa lukukokemuksessani nosta pinnoja, vaikkakin ne hyvin kytkeytyvät pääjuoneen ja tyttöjen kokemuksiin seksinnälkäisten ällöukkojen maailmassa. Pienestä mutinastani huolimatta totean, että romaanin alkupuolella tempauduin mukaan jännitykseen, ja ihan lopussa kämmenet alkoivat hikoilla.

Arttu Tuominen: Häväistyt, Gummerus 2022, 238 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

A. M. Ollikainen: Kiikku

Aki ja Milla Ollikainen jatkavat Kontti-romaanin linjoilla, eli genre on hallussa ja siihen lisätään omaa Ollikais-ekstraa. Sarjan toisessa osassa Kiikku (Otava 2022) päähenkilönä tapaan taas Paula Pihlajan ja tutut etsiväryhmän jäsenet uuden keissin keskellä.

Paula on kiinnostava päähenkilö, joskaan ei kovin poikkeuksellinen tässä genressä. Hänessä on varautunutta, yksityisyytensä säilyttävää terävää auktoriteettia, joka säväyttää salaperäisyydellään. Lukija tietää hänestä enemmän kuin kirjan henkilöt. Silti yksi salaisuus pidetään salassa lukijaltakin kirjan viimeiselle sivulle saakka. Ja kun se tieto lävähtää, ainakin minä pistän monia asioita uusiin asentoihin, ja Paula saa suuret sympatiani.

Myös Paulan poliisiporukan jäsenet alkavat saada lihaa luiden päälle. Kaikista erottuu vahvuuksia ja heikkouksia.

Jännitysjuoneen sisältyy karmeita hirttäjäisiä. Hyvin tapahtumia viedään eteenpäin niin, että ratkaisun aineksia ripotellaan ja motiiveja pyöritellään. Kenties keskittymiseni herpaantui yhden leikkipuistomurhan suhteen, koska sen rooli kokonaisuudessa jäi minusta hieman auki. 

Tässäkin saa lukija hikoilla lopputapahtumissa, siis perustehokeino toimii, eli ehtiikö apu ajoissa. Ja taas saa pohtia sitä, miten menneisyydestä kumpuavat pahan siemenet. Kelpo jännitystä.

A. M. Ollikainen: Kiikku, Otava 2022, 304 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari

Jännitystä Porista ja Tukholmasta

Nappaan kaksi kehuja saanutta poliisiromaania kesälukemistooni. Niitä yhdistää se, että kummassakin pyritään pääsemään päähenkilöiden persoonaan kiinni sen ohella, että selvitettävät rikostapaukset liittyvät johonkin yhtä yksilöä laajempaan, kansainväliseen ilmiöön. Kumpikin kirjailija kirjoittaa sutjakkaasti, kuljettaa monia henkilöitä varmaotteisesti yhdistäen psykologiaa jännitykseen.

Arttu Tuominen: Vaiettu

Kolmas Delta-sarjan osa syventää tuttujen porilaispoliisien persoonia. Paloviidan perheongelmat jatkuvat, Oksmanin eristäytyneisyys ehkä hitusen avautuu ja Linda Toivonen tulee entistä tutummaksi. Arttu Tuominen parantaa kerrontaa osa osalta, sillä tällä kertaa en kompastele kerrontakökköyksiin.

Vaiettu (WSOY 2021) kerii kahta aikaa kohti toisiaan. Nykyajassa Paloviita tiimeineen selvittää lähes satavuotiaan murhayritystä ja siihen kytkeytyvää murhaa. Toisen maailmansodan SS-joukkoihin liittyvät tapahtumat kulkevat rinnalla ja selittävät nykyajan tapahtumia. 

Natsien rikokset eivät vanhene, vaikka niihin osallistuneet yrittävät painaa ne villaisella tai muistin uumeniin. Romaani käsittelee kostoa ja sen oikeutusta, lisäksi se pistää miettimään, miten suhtautuminen ihmiseen muuttuu, kun hänen menneisyydestään selviää seikkoja, joita ei voi humaanisuussyistä hyväksyä.

Arttu Tuominen

Vaiettu

WSOY 2021

dekkari

239 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Pascal Engman: Rottakuningas

Rottakuningas (WSOY 2021) on jatko-osa, mutta toimi hyvin ilman ensimmäistä osaa. Komisario Vanessa Frank ja ex-sotilas Nicholas ovat toimineet kiperissä paikoissa yhdessä, ja nyt niitä on Tukholmassa. Vanessa vetää rikostutkintaa kahdesta naismurhasta, ja Nicholas tulee tapahtumiin mukaan mutkan kautta.

Alkuunsa tuntuu, että Pascal Engmanin dekkarissa on liikaa henkilöitä, mutta juonen edetessä kaikki kytkeytyy selvitettäviin rikostapahtumiin. Vetävä juoni pitää otteessaan, silti kirja on juonta suurempi. Engman jatkaa pohjoismaista yhteiskunnallista dekkariperinnettä, ja teeman vakavuus vakuuttaa. Romaani käsittelee naisvihaa, jonka ilmentymiä ovat halveksunta, pahoinpitelyt, raiskaukset, uhkailut ja tapot sekä naisitta jääneiden miesten misogyyninen incel-verkosto.

Aihe puistattaa, ja turhautumissaan vinksahtaneiden miesten vaarallisuus vaikuttaa ikävän todelliselta. Engman saa myös keskushenkilöt tuntumaan eläviltä. Jotain kuitenkin jää loppupuolella vauhdin ja vaarallisten tilanteiden jalkoihin. Sen sijaan pystyn hyvin kuvittelemaan, miten jämerä tv-draama tästä syntyisi. Tarkemmin ajatellen: minusta voisi tulla Vanessa-fani.

Pascal Engman

Rottakuningas

suomentanut Pekka Marjamäki

WSOY 2021

278 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari

Arttu Tuominen: Hyvitys

Arttu Tuominen sai vuoden 2020 Johtolanka-dekkaripalkinnon edellisestä romaanistaan Verivelka (WSOY 2019). Senkin luin, mutta postaaminen jäi. Pidän esikoista pätevänä jännityskirjana, jossa pointti on enemmänkin poliisihenkilöiden persoonat, taustat ja toiminta kuin jännitysjuoni. Toisaalta ne punoutuvat yhteen.

Suhteeni dekkareihin vaihtelee. Välillä on pakko pitää pitkä tauko, sillä väkivallan viihdeluonne riepoo. Minua kiinnostavat psykologiset, henkilövetoiset ja kerrontaan jäynää tuovat dekkarit, mutta kavahdan verikekkereitä ja jännäreitä, joissa sotketaan rikosta tutkiva osaksi rikosta, siis sen kohteeksi tai osalliseksi. Näissä lukumieltymysrajoissa siis arvioin.

Verivelka veti puoleensa etenkin rikostutkija Jari Paloviidan moraalisen ristiriidan kuvauksena. Myös taustahahmo Henrik Oksman herätti kiinnostuksen. Hyvitys (WSOY 2020) onkin lähinnä Oksman-romaani, sillä nyt Henrikin sisäinen kamppailu saa päähuomion. Ja se kiinnostaa, siinä on jotain uutta dekkarigenreen.

wp-1592466571281.jpg

Pidättyväinen tyyppi salaisuuksineen ei ole tuore juttu, ei sekään, että Henrikissä on älykkyyttä, hillittyä särmää ja pinnan alla suurta surua. Mutta hän vetoaa rikkinäisenä. Se, mitä lapsuudenkodista paljastuu, heilauttaa varmaan joka lukijaa. Kun muissa tilanteissa hernekepiksi kuvaillusta Oksamanista sukeutuu Rambo, toista tasoa tuo henkilökuvaan se, miten aseeton hän on isänsä suhteen. Eli Henrik Oksamanista syntyy ehdottomasti seuraamista vaativa dekkarihenkilö.

Verivelan varsinainen juoni kieppuu valitettavan ajankohtaisen aiheen ympärillä: muukalais- ja homoviha. Tärkeä aihe saa hyvin tilaa niin, että pöyristyttävät viha- ja uhkapuheet sekä uskonnon että fasismin suunnasta saadaan näyttämään tulenarkuutensa. Koska itse en ymmärrä ihmisten luokittelua alkuperän tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan, puistattavat toisin tavoin ajattelevien ajatukset ja teot. Ja juonesta: porilaisessa homoravintolassa räjähtää pommi ja tekijää etsitään. Päädytään normanbates-tyyppiseen kauhujen taloon, jossa tappaja ja lietsoja majailee, ja sen yksityiskohtien kuvailussa on tehoa:

”Takaseinän vaha-Jeesus nytkähti liikkumaan rasahdellen ja naksahdellen. Se nosti päänsä ja katsoi suoraan eteenpäin. Silmiin syttyi kaksi sinistä valoa, suu aukesi ja sieltäkin kajasti sininen hohde. Jeesus alkoi nytkähdellä ja kiemurrella ristillä, se heilutteli päätään ylös alas ja sivulle, nosti selkänsä kaarelle. Kädet ja jalat tempoivat kuin se yrittäisi repiä itsensä irti nauloista. Suu aukeni ja sulkeutui aivan kuin se olisi huutanut tuskasta.”

Kiinnostavuuden ohella minun on rehellisyyden nimissä todettava, että kielenkäyttäjänä Tuominen ei minua täysin vakuuta. Kerronta on välillä jäyhää ja kökköä, osin myös luentomaista, eli asiat eivät ole kaikilta osin sulaneet kaunokirjallisuudeksi. Perinteistä genreen kuuluvaa löydän aika paljon: ratkaisemattomat kotipulmat, paikallispoliisin arvovaltakisa KRP:n kanssa, poliisi-intuition korostaminen… Ja kuitenkin: ahmin.

P.S. Kesäkuussa on käynnissä kirjabloggaajien sateenkaarihaaste. Hyvitys sopii pride-teeman kirjaksi. Haastetta kokoaa Yöpöydän kirjat.

Arttu Tuominen
Hyvitys
WSOY 2020
dekkari, Delta-sarjan toinen osa
223 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muita lukijoita mm. Kirjaluotsi, Kirsin Book Club ja Luetut.net.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani