Tarkoituksen etsiminen elämälle tuntuisi koko touhun punaiselta langalta. Silti asian ääneen lausuminen taitaa olla aika noloa. Merete Mazzarella mainitsee, että monesti tällaista pohdintaa pidetään puberteettisena. Siispä karistamaan moisia oletuksia: Elämän tarkoitus (Tammi 2017).
Jos elämän tarkoituksen yksi puoli on mielekkyyden etsintä, on mielekästä lukea siitä. Pidän siitä, että uskalletaan sanoa itsestäänselvyyksiltä kuulostavia, sillä mikä lopulta on itsestäänselvää. Jokin on jollekin, toiselle ei. Mazzarellan kirjassa vedetään viehättävästi matto alta varmuudelta. Ja sitten viimeinen luku päättää kirjan hienosti asioihin, joihin kirjailija-kirjallisuudentutkija uskoo.
Mazzarellan kirjassa on yhdeksän lukua isoista teemoista kuten hyvästä elämästä, myötätunnosta ja pahuudesta. Vaikka otsikot ovat suluissa pienin kirjaimin, ei asioiden käsittelyssä ole mitään pienentämiseen viittaavaa. Mazzarella paneutuu esseistisesti tarkoituksellisuuspohdintoihin yhdistäen henkilökohtaista sekä tukuttain eri aikakausien filosofien ja kirjailijoiden käsityksiä. Tekstistä kuuluvat oppineisuus, kokemus ja avoimuus vaihtoehdoille. Siitä seuraa se, että yhtä totuutta ei ole, on mahdollisuuksia.
Olen kirjallisuudentutkija, olen yli neljäkymmentä vuotta opettanut kirjallisuutta, uskon kirjallisuuden – ja humanististen aineiden yleensäkin – voivan auttaa meidät alkuun keskustelussa elämän tarkoituksesta ja sitä myötä ihmisluonnosta, siitä mitä tarkoittaa olla ihminen.
On ilo olla osallisena Mazzarellan kirjan dialogissa. Myötäillä: hyvin sanottu, noin minäkin ajattelen. Tuhista: tuo on jo monesti todettu. Ihmetellä: aivan, noinkin voi olla – voiko noin olla. Ilahtua: aivan uusi kulma asiaan, tätä lisää. Virittyä: onpa taas kiinnostavasti valittu sitaatti. Kysyä: entä sitten, mitä sitten, miten minä selviän tarkoituksen etsinnässä? Ihmisen elämän tarkoitus vaikuttaa olevan ainakin itse kysymykset – ihmettely ja keskustelu toisten ihmisten ja kirjallisuuden kanssa.
Dialogi olkoon aasinsiltana Baba Lybeckin Kirja vieköön! -iltaan 15.2., jolloin yhtenä vieraana oli Merete Mazzarella. Keskustelussa Mazzarella toi esille kirjansa painotuksia, dialogin lisäksi myötätunnon eri aspekteja. Aiheen nolouspuolen hän kuittasi: täti-ihmisen iässä vapautuu ottamaan puheeksi vaikka mitä, esimerkiksi elämän tarkoituksen. Tätiyden tulisi olla kunnia, ei vähättely.
Kirja vieköön! saattaa kirjailijoita lukijoiden lähelle kirjasta kimpoavin ajatuksin. Siispä kirjallisuustapahtuma anti on esimerkiksi innostaa lukemaan heti teos, joka muuten olisi mahdollisesti jäänyt pinon pohjalle, siis myönnän: Mazzarellan kirjan aiheen valtavuus ehti ennen kirjailijan kuulemista hieman epäilyttää. Kirjailija-tutkijan avoin ja terävä esiintyminen houkutti minua heti tarttumaan kirjaan. Olen kyllä lukenut aiemmin Mazzarellan tuotantoa, joten tyyli on tuttua, ja siksi tiedän, että hänen kirjansa ravitsevat ajattelua.
Toisessa Kirja vieköön! -illassa edettiin samantyylisellä sabluunalla kuin ensimmäisessä. Illan kirjoista esitettiin lyhyitä katkelmia, ja niiden jälkeen Baba Lybeck keskusteli kirjailijoiden kanssa. Lavalla oli aina kaksi kirjailijaa. Mazzarellan parina oli Koko Hubara, jonka Ruskeat tytöt -esseekokoelma käsittelee rodullistamista (ks. Ompun postaus). Olisin toivonut kahden esseistin välille enemmän (kuinka ollakaan elämäntarkoituksellisesti) dialogia, nyt tapahtumassa edettiin pitkälti kirja ja kirjailija kerrallaan.
Uskon ajatustenvaihtoon. Se edellyttää rohkeutta muotoilla ajatuksia, joista ei vielä tiedä uskooko niihin vai ei, kuullakseen miltä ne kuulostavat. (Merete Mazzarella, Elämän tarkoitus.)
Illan aloittivat Venla Hiidensalo ja Mikko Rimminen. Ensin mainitun mottona on kirjoittaa näkymätön näkyväksi, jälkimmäisen ehkä kirjoittaa sanoja, joita ei ole ennen ollut. Rimmisen uutuus Maailman luonnollinen asia esittäytyi illassa kryptisesti – tulin iloisen uteliaaksi. Ja jos elämän tarkoituksen etsinnästä toitottaminen koetaan nolona, noloa on varmasti tämäkin: Rimmisen kissan osuus kirjan kirjoitusprosessin näppistassuttelijana herätti kiinnostukseni. (Vaikka uskon Rimmisen romaanin kissa-asiaan sisältyvän vähintään ironiaa esimerkiksi liittyen somen kissa-aineistosuosioon, kiinnoistuin ottamaan itse selvää, miten on.) Jopas karkaa käsistä – on siis vielä palattava Mazzarellan kirjaan ja sallittava sen sanoin korkea- ja matalalennon heilunta:
En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämän tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä.
– – –
Merete Mazzarella
Elämän tarkoitus
Om livets mening
käsikirjoituksesta suomentanut Raija Rintamäki
Tammi 2017
253 sivua.
Lainasin kirjan kaverilta.
Lisää kirjasta mm. Riitan ja Ullan blogeissa.
Baba Lybeck: Kirja vieköön! 15.2.2017
Baba Lybeck, Venla Hiidensalo, Mikko Rimminen, Koko Hubara, Merete Mazzarella, Laura Eklund Nhaga, Taisto Oksanen, Kati Outinen.
Kirjallisuusillasta lisää jo postauksessani mainitun Ompun blogin lisäksi Kirsin Book Clubissa.
Kevään viimeinen Kirja vieköön! -tapahtuma on 15.3.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 